keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Meidän perheen syysloma

Etelä-Suomen syyslomaa vietettiin viime viikolla. Viikko kului nopeasti ja ennen kuin huomattiinkaan, oli paluu arkeen käsillä. Mies oli koko viikon töissä, välillä etänä, mutta suurimmalta osin aivan normaalisti toimistolla. Minä taas pysyttelin poissa toimistolta koululaisen ja eskarilaisen tarvitessa seuraa kotona. Sulassa sovussa tuli sekä vietettyä yhteisiä vapaahetkiä että hoidettua työjuttuja.



Loman aloittanut viikonloppu kului kotipiirissä. Esikoinen kävi harkoissa, pojat ulkoilivat omalla pihalla ja minulle nousi kuume. Meillä on ollut ihmeellistä flunssaa pyörimässä, kuopus on ollut isänsä tavoin flunssainen ja minulla oli pientä lämmönnousua on-off monta päivää. Sunnuntaina kuitenkin päästiin ihastelemaan Linnanmäen Valokarnevaalia. Menimme paikalle seitsemältä, ostimme viimeisen kolmen tunnin edullisemmat rannekkeet ja pojat pääsivät vielä kerran tälle kaudelle huvittelemaan. Yhdeksältä riitti ja lähdimme kotiin. Mutta olipahan kaunista ja aivan supertunnelmallista!







Loman ensimmäisenä maanantaina ajoimme moikkaamaan poikien isoäitiä ja ukkia. Minulla oli aika kulmien kestopigmentointiin samassa kaupungissa ja jätin pojat reilun tunnin ajaksi isovanhempiensa hoiviin. Pigmentoinnista kirjoitan vielä oman juttunsa, kunhan tästä paranemisvaiheesta päästään ja lopputulos on ikuistettavissa valokuviin. Esikoinen jäi maanantaina myös yökylään isovanhemmilleen ja kuopus sai omaa aikaa vanhempiensa kanssa. Tiistaina esikoislapseni palautettiin alkuiltapäivästä kotiin. Sitä ennen olimme jo ehtineet kuopuksen kanssa houkutella miehen kanssamme lounaalle kaupungille ja hoitaa vähän asioita. 

Keskiviikko olikin sitten täynnä tekemistä. Ehdotin aamupäivällä pojille, että lähdettäisiinkö johonkin museoon. Kuopus keksi luonnontieteellisen ja esikoiselle se sopi mainiosti. Siellä oli kiva kierellä pitkästä aikaa ja syysloman johdosta lapsille oli myös ohjelmaa. Rastitimme arvauksia bingoon esimerkiksi eläinten turkin lämpimyydestä ja hirven sarvien painosta.







Samana iltana menimme vielä esikoisen sekä isoäitinsä kanssa Oopperaan katsomaan Liisa Ihmemaassa –balettia. Olimme kaikki kolme samaa mieltä siitä, että alun puolituntinen oli tylsä, itseään toistava ja turha, mutta Liisan päästessä Peilimaahan alkoi sellainen värien, lavasteiden, pukujen ja taitojen ilotulitus että emme voineet kuin ihailla. Lopulta vanhan patriarkaatin 
valtarakenteet saatiin kukistettua lohikäärmeen muodossa ja Liisakin pääsi takaisin kotimatkalle. Esikoisella oli päällään Ralph Laurenia ja minä vaadin saada ottaa kuvan tyylikkäästä kundista. Kuvattava alistui.






Keskiviikon vastapainoksi torstai olikin ihan vaan kotipäivä, työpäivä, kotityöpäivä ja ulkoilupäivä. Perjantaina lapset puolestaan saivat taas aikaa ukkinsa kanssa, kun minä ajoin aamupäivällä kolme tuntia isoäitini asioita hoitamaan ja illalla saman matkan takaisin kotiin. Pojilla sekä ukillaan oli ollut kuulemma aivan superkivaa, lounaaksi oli syöty niin monta korvapuustia kuin jaksaa ja sitä rataa. Loman lopettavana viikonloppuna kävimme sitten laittamassa kesäpaikan talvikuntoon ja siitä jo kirjoitinkin. Sunnuntaina puolestaan alkoi kuopuksen uimakoulu ja esikoinen lähti mukaan uiskentelemaan samalla. 



Ja siinähän se viikko kaksine viikonloppuineen pian olikin jo takana. Täytyy sanoa, että arkeen oli kiva palata, vaikka juuri tämä loman jälkeinen viikko onkin aivan turvoksissa kaikesta. No, huomenna on jo torstai. 








10 kommenttia:

  1. Mitäs muualla Suomessa vietettiin viime viikolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallisia koulupäiviä, kun syysloma on eri puolilla eri aikaan. :)

      Poista
    2. FYI, Kyllä syyslomaa vietettiin samalla viikolla myös Seinäjoella, Kuopiossa ja Jyväskylässä, eivätkä nämä ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan ole Etelä-Suomea. Syysloma on kuntakohtainen ja sen pituuskin vaihtelee koulusta riippuen muutamasta päivästä viikkoon. Se sijoittuu viikoille 42-43. Talviloma sen sijaan on porrastettu Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen. Mutta sinä tunnut tietävän paremmin...

      Poista
    3. Niin, minä nyt en mennyt tuohon kirjoittamaan jokaisen kaupungin tai Suomen eri osien loma-aikatauluja. ;) Kuten sanoit ja kuten minä kirjoitin, syyslomaa vietettiin kahden viikon aikana eri puolilla maata ja pituus vaihteli viikosta muutamaan päivään. Olemme siis samaa mieltä.

      Poista
    4. Et, mutta väärin menit kirjoittamaan kuitenkin. Ei ole mitään Etelä-Suomen syyslomaa, eikä silloin muualla Suomessa vietetty "ihan tavallisia koulupäiviä". Joskus on ihan ok myöntää, että oho, enpäs tiennytkään tai muotoilin huonosti. Ainakaan ylimieliseksi ei kannata luvata, jos haluaa pitää lukijansa.

      Poista
    5. Muualla Suomessa, kuten vaikkapa Lahdessa ja Lappeenrannassa vietettiin Etelä-Suomen syyslomalla niitä ihan tavallisia koulupäiviä. Kuten kirjoitin, en lähtenyt erittelemään jokaista kolkkaa tästä maasta kirjoitukseeni. Tämä nyt ei mielestäni oikeasti ole sellainen asia, johon kannattaisi tämän enempää tarttua. Pahoitteluni, mikäli muotoiluni oli sinusta epäselvä.

      Poista
  2. Toi Lintsin valokarnevaali on kyl ihana. Me on kans käyty Tuomaksen ja Jaken kanssa tuolla eläinmuseossa ja mä olin kyllä tosi positiivisesti yllättyny!

    VastaaPoista
  3. Kiva syysloma teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin se oli onnistunut sekoitus ohjelmaa ja kotona oleilua. Nyt jaksaa taas puurtaa jouluun.

      Poista