Kaksplus.fi

perjantai 30. toukokuuta 2014

PO:Pin kantisalen hyödyntäjät

Polarn O. Pyretin liikkeissä on vielä kesäkuun toiseen päivään saakka meneillään kantispäivät. Kun ostaa vähintään kolme vaatetta saa laskun loppusummasta kaksikymmentä prosenttia pois. Eli tämä ihan alkuun pienenä vinkkinä. 

Esikoinen ei tykkää käyttää farkkuja, sillä kokee ne liian jäykiksi ja hiertäviksi vaatekappaleiksi. Rennot farkut saattavat mennä vähän päivästä riippuen, mutta pikkutyypille muuten niin hyvin sopivat skinny jeansit ovat ihan ulkona kuvioista. Farkkukangas yleisesti tuntuu ikävältä lapsen iholla. PO.Pilta ostetut ja kovasti käytetyt slimmit ja pehmeät tvillifarkut ovat nyt jääneet lahkeista nafteiksi, joten suuntasimme etsimään uusia isompia tilalle. Ja kun kerran alennusta suorastaan tyrkytettiin, niin kerrankos sitä. 

Löysimme sopivat farkut ja kirkkaan sinisen sekä tuon limenvihreän värivaihtoehdoista esikoinen valkkasi limet. Niitä on nyt kokeiltu päällä ja makusteltu miltä kangas tuntuu ja housut on hyväksytty käyttöön. Olen siis suosiolla pakannut kaikki tavalliset farkut pois kaapista ja jättänyt sinne vain juhlahousut, Mayoralin chinot sekä ohuet kesähousut. Näille limepöksyille on siis selkeä tarve. Minua puolestaan ilahdutti kovasti tuon raitapaidan löytyminen, sillä navy, valkoinen ja raidat kuuluvat kesään erottamattomasti. Toimivat hyvin myös värikkään alaosan kanssa, kuten kuvassa olevien limepöksyjen kaverina.


Tämä keltainen versio raitapaidasta taas huusi kuopuksen nimeä. Valon ja varjon rajakohta näyttää hyvin miten ohutta ja kesäsäihin sopivaa kangasta puserot ovat.


Oli myös aika uusia vähän lippisvalikoimia. Kuopus sai tuon ihanan vedenvihreän lippiksen ja esikoiselle käytiin hakemassa Stockalta turkoosi Benettonin lippis saman merkin punaisen kaveriksi. Kieltäydyin ykskantaan ostamasta yhtäkään Lego- tai Hämiskuvioitua hattua ja annoin ipanalle speksit joiden mukaan se valkkasi tuon turkoosin. Hyvin valitsi!


Täytyy lopuksi vielä näyttää kuopuksen kaupunkivaatetus, se on jotenkin niin onnistunut yhdistelmä kuopuksen luonnetta ja minun makuani. Keltaiset, livenä vähän vihreään vivahtavat farkut Gymboreelta ja niiden kaveriksi ebben tummansininen klassinen palmikkoneule. Peukku ylös, todettiin me molemmat!


Me vietämme täällä vapaapäivää pikkukundien kanssa pakkaillen ja katsellen piirrettyjä. Huomenna aamulla pojat menevät isovanhemmilleen heidän sekä tätinsä hoidettaviksi ja me miehen kanssa lennämme Tukholmaan yhden yön pikalomalle. Sunnuntaina tullaan takaisin hyvissä ajoin niin, että ehditään esikoisen futistreeneihin iltakuudeksi. Tosi kiva lähteä!

torstai 29. toukokuuta 2014

Valkoiset hampaat

Kävin ensimmäisen kerran hampaiden valkaisussa esikoisen ollessa vielä pieni. Päädyin suositusten jälkeen kruununhakalaisen GLOSS Hammashoitopalveluiden asiakkaaksi ja siellä olen pysynyt. Samaan paikkaan olen myös saanut mieheni asiakkaaksi, vaikka varsinaista valkaisua hänelle ei olekaan tehty, ainakaan vielä.



Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota hampaisiini esikoisen kaksivuotispäivänä otettuja kuvia katsoessani, yksi niistä tuossa yllä. Kulmahampaat kellersivät ja hymy ei näyttänyt niin raikkaalta ja kauniilta kuin toivoin. Lähdin etsimään sopivaa valkaisupaikkaa, kahlasin paljon kokemuksia netin kautta ja päädyin lopulta tuonne GLOSSiin ja tehovalkaisuun. Kävin ensin hammastarkastuksessa ja hammaskiven poistossa, tulos kun on luonnollisesti parempi puhtaaseen ja hoidettuun suuhun tehtynä. Tehovalkaisu todella toimi ja kulmahampaista lähti pois kuusi astetta tummuutta. Etuhampaat olivat jo valmiiksi melko valkoiset, joten asteita lähti vain kaksi. Oli todella tyytyväinen ja hymy kirkastui silmissä.



GLOSS suosittaa tehovalkaisun ylläpitohoidoksi puolet edullisempaa kevytvalkaisua ja sen voi tehdä vaikka pari kertaa vuodessa. Käytännössä ainakaan minulla ei todellakaan ole tarvetta käydä valkaisussa niin usein, vaikka juonkin kahvia päivittäin ja sekä suklaa että punaviini kuuluvat ruokavaliooni. Olen käynyt vain kerran ylläpitovalkaisussa näiden vuosien aikana, kuopuksen synnyttyä. Tuolloin hampaat valkaistuivat yhä enemmän ja olin supertyytyväinen.



Käyn hammastarkastuksessa vuosittain, viimeksi parisen viikkoa takaperin. Onnekseni vain harvoin on ollut paikattavaa ja hammaskiveäkin oli tällä kerralla vain minimaalisesti. Hoidan suuni terveyttä tunnollisesti, mutta minusta esimerkiksi vuosittain tehtävä valkaisu olisi liioittelua. Toki tämä on vain omien hampaideni osalta havainnoitu ja toisella hampaat värjäytyvät helpommin ja valkaisu useammin on tarpeen.



Huomasin vastikään Dubain valokuvia katsoessani, että hampaat ovat menettäneet kirkkauttaan ja raikkauttaan. Erityisesti kulmahampaat ovat jälleen saaneet värjäytymiä ja valkaisu olisi tarpeen. Varasinkin ajan ylläpitovalkaisuun, joten parin viikon kuluttua tehdään jälleen kevytvalkaisu, eli valkaistaan laservalolla ja vetyperoksidilla. Onnekseni itselläni ei hampaita ole koskaan vihlonut valkaisun aikana tai sen jälkeen. Varmuuden vuoksi pesen kuitenkin toimenpiteeseen saakka hampaita Sensodynen vihlomista estävällä ja hampaita suojaavalla tahnalla. 

Mielenkiinnolla odotan millainen lopputulos on tällä kertaa, edellisestä ylläpitohoidosta on kulunut tosiaan vajaat kolme vuotta. Tavoitteena on tämä:


Vaikeinta on olla pari vuorokautta valkaisun jälkeen ilman kahvia! Onneksi se on sen arvoista!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kevättä juhlimassa

Päiväkodin kevätjuhlat on taas tältä vuodelta juhlittu. Tärkeitä hetkiä, pitkän kevätkauden huipennus ja enää muutama viikko kesälomaan! Erityisesti esikoisesta huomaa, että kisaväsymys alkaa verottaa voimia ja lomaa odotetaan kovasti.


Tällä kertaa aloitettiin sisältä, jossa jokainen ryhmä esitti lauluja ja loruja vanhemmille. Me miehen kanssa jakauduimme niin, että minä menin kuopuksen ryhmään ja mies esikoisen. Sain sitten myöhemmin katsottavakseni esikoisen ryhmän esiintymiset videolla. Nostalgia oli taattu, kun ipanat esittivät saman "Keväiset metsät" mitä itse muistaa laulaneensa koululaisena.




Esitysten ja hoitajien kiittämisen jälkeen puettiin päälle ja lähdettiin pihajuhlaan. Onneton sateinen sää latisti tunnelmaa ja intoa kiertää tehtäväpisteeltä toiselle.



Mies lähtikin poikien kanssa pian kotia kohti samalla, kun minä jäin jakamaan nakkeja halukkaille. Niitä syötäviä siis, joiden lisäksi oli tarjolla mehua, raparperipiirakkaa ja jätskiä. Vanhempaintoimikunta hoiti juhlan ruokatarjoilun ja siinä sitten parin muun vanhemman kanssa palelimme tunnin verran. Mutta homma tuli hoidetuksi!

Nyt lomailemme poikien kanssa loppuviikon ja sitten alkaa viimeinen kolmen viikon rutistus ennen kesälomaa. Se kestetään vaikka päällämme seisoen!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Lapsi kasvaa

Poikanen ottaa ensimmäisiä räpiköiviä kokeiluja omien siipien kantavuuden selvittämiseksi. Olemme nimittäin alkaneet esikoisen kanssa harjoitella ulkoilemista yksin. Homma lähti pikkuherran aloitteesta. Ensin kymmenen minuuttia, sitten viisitoista, enimmillään alle puoli tuntia. Joskus saa mennä edeltä ja me tulemme perästä pihalle, joskus olla koko ajan ihan yksin. Omalla pihalla on pysyttävä tiukasti, hädän tullessa lapsi kertoi kiertävänsä etuovelle soittamaan summeria. Hoksottimet sillä pelaa kyllä ja omaa avaintakin jo kerran kokeiltiin. 

Tuntuu, että siitä on vasta ihan hetki, kun esikoinen oli vielä turvassa vatsan sisäpuolella. Tämä kuva on syntymää edeltävältä päivältä.


Tunnen olevani tähänastisen äitiyteni vaikeimmassa tilanteessa. Haluaisin sulkea lapseni siipieni suojaan ikuisesti, olla aina lähellä ja hätistellä härnääjät kauas kotipesästä. Ja silti tiedän, että näin tämän on mentävä. Minun on laskettava askel askeleelta irti, annettava poikaseni laajentaa maailmaansa ja kokeilla pärjäämistään itse. Nyt on otettu ensimmäinen askel, ulkoilu yksin omalla tutulla pihalla. Minä astun taakse ja annan tilaa. 


Mutta kotipesä säilyy. Mitään sellaista ei tässä maailmassa ole etteikö aina voisi pujahtaa kotiin vetämään henkeä. En halua vielä edes ajatella mitä kenties on tulossa lapsen kasvaessa. Minä kasvan hänen myötään ja opettelen hänen kanssaan. Se askel kerrallaan.


Tämä askel on myös ensimmäinen sille tosiasialle, että kasvatuksen ja kasvun suuria linjoja aletaan testata käytännössä. Miten lapseni toimii ja pärjää ilman, että olemme vanhempina katsomassa jatkuvasti perään. Toki tästä on jo saatu päiväkodin myötä esimakua eikä eskariin siirtyminen syksyllä ole käytännön asioiden osalta niin iso juttu. Sama talo, tutut hoitajat ja samat kivat kaverit siellä ovat kuin nytkin. Mutta henkisesti se on lapselle valtava harppaus. Sama pätee hetkiin yksin ulkona, mikä valtava itsetuntobuusti lapselle niistä tulee. Hän osaa, hän pärjää, häneen luotetaan!


Sain hänet vasta syliini ja tänään menen uusien eskareiden vanhempainiltaan. 


Katsokaa nyt tuota pientä naamaa. Mikä ihanuus!


Olen esikoisestani valtavan ylpeä. Hän on niin hieno pieni ihmisenalku ja kerron sen hänelle joka päivä. Toivon hänen tuntevan aina olonsa turvalliseksi, rakastetuksi ja hellityksi. Arvokkaaksi ja välitetyksi. Hänen on annettu olla pieni juuri niin kauan kuin hän sitä tarvitsee, annettu nukkua vieressä ja otettu syliin. Samalla linjalla jatketaan, en usko yhdenkään lapsen kasvulle olevan hellyydestä muuta kuin etua. Lasta ei voi rakastaa liikaa.


Poikanen pärjää. Minä pärjään.





sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Lomalla viimeinkin?

Jestas mikä helle! Tuntuuko kenestäkään muusta ihan siltä, että nyt ollaan kesälomalla ja päivät siintävät edessäpäin vapaina ja ohjelmattomina. Mikä onneton harha!

Meillä on kotona aivan tajuttoman kuuma ja läpiveto ikkunoista parvekkeen kautta ja takaisin on ehdoton. Myös tuuletin huutaa aamusta iltaan, kun keittiön ja olohuoneen isot ikkunat antavat suoraan eteläparvekkeelle. Onneksi teetimme viime vuonna nuo uv-säteitä ja kuumuutta blokkaavat paneeliverhot parvekelasien peitoksi. Ilman niitä täällä kotona ei todennäköisesti voisi olla. Silti me pari päivää sitten rohkeasti lämmitettiin uuni ja leivottiin mustikkapiirakkaa. Tai pojat leipoivat, minä kerroin vain mitä tehdä seuraavaksi.

Olimme eilen alkuillasta poikien kanssa tässä taloyhtiöiden yhteispihalla ja kaikki olivat samaa mieltä, ihan kuin lomalla olisi! Lämpötila kohoaa heinäkuisiin lukemiin ja saa olon tuntumaan ihan kesälomalaiselta. Sitten sitä havahtuu todellisuuteen. Nyt tosiaan on vielä toukokuu ja loman alkuun monta viikkoa. Mutta ihanaa esimakua saatiin siitä mitä se kesälomailu sitten on. Lojumista, venymistä ja vanumista parvekkeen kautta pihalle, ehkä rantaan jätskille ja takaisin pihalle. Tämä on oikein vanha kunnon kerrostaloidylli, jossa lapset juoksevat ympäriinsä ja vanhemmat vahtivat jutellen niitä näitä. Viihdymme tosi hyvin!

Sitten hiekkaiset lapset suihkun kautta puhtaiksi ja mehujäät käteen. 


Kävimme eilen myös ostamassa futiksen uudelleen aloittaneelle esikoiselle vähän vermeitä. Pelaaja numero 47 on pollea kuin mikä ja nyt löytyy niin nappikset kuin shortsit ja pelisukatkin. Pelipaidat jäivät vielä nimipainatukseen, mutta tulevat sitten myöhemmin. Täytyy sanoa, että edullisimmasta päästä tämä harrastus ei kyllä ole, se huomattiin heti. Mutta plussapuolia on valtavasti, joten antaa mennä. Toivon tästä tulevan esikoiselle pitkäikäisen harrastuksen, paljon uusia kavereita joukkueesta ja liikunnan iloa. Paljon olemme viime päivinä aiheesta pienen perfektionistimme kanssa jutelleet ja yrittäneet kertoa ettei heti ensimmäisissä treeneissä tarvitse osata kaikkea täydellisesti. Paljon tärkeämpää on päästä pelailemaan kavereiden kanssa ja pitää hauskaa. Esikoinen kävi aikanaan futiskerhossa, mutta kyllästyi tuolloin kilpailuhenkisyyteen eikä halunnut mennä perustettavaan joukkueeseen mukaan. Nyt mieli on muuttunut, lapsi kasvanut ja kolme hyvää päiväkotikaveria houkutelleet ipanan mukaan jengiin. 


Treenit kahdesti viikossa kuulosta sopivalta määrältä, en haluaisi lapselle päiväkodin oheen yhtään enempää. Aina pitää olla tilaa myös joutilaisuudelle ja vapaalle olemiselle ja tämä vaikuttaisi nyt kivalta kompromissilta. Olen myös aina ollut sitä mieltä, että viikonloput rauhoitetaan perheelle. Vähänpä tiesin, toiset treenit ovat sunnuntaisin alkuillasta! Mutta mikäpä siinä, kun aloite lähtee lapsesta itsestään. 

Tänään mies lähti poikien kanssa äänestämään, minä hoidin oman osani jo ennakkoäänestyksen ollessa käynnissä. Myöhäinen lounas, pari lukua Risto Räppääjää jälkiruoaksi ja nyt linnoittautumista sohville. Mies odottaa formuloiden alkua ja pojat katsovat piirrettyjä. Parin tunnin kuluttua lähdetään vielä niihin treeneihin. Menemme koko perhe kentän reunalle ja isoveljeään rajattomasti ihaileva kuopus pääsee potkimaan omaa palloaan siinä ohessa. Ensi syksynä myös pienempi pääsee futiskerhoon, se on jo sovittu. Huomaan soccer momin sisälläni heräilevän!

Sitten onkin kisakatsomon aika! Eurovaalien tulosillan nimenomaan!

perjantai 23. toukokuuta 2014

Aaaa-tsuuuh

Nyt on pahin allergiakevät kahteenkymmeneen vuoteen. Kaksi vuotta takaperin oli pahin tätä edeltänyt ja silloin jo jouduimme hakemaan esikoiselle normitroppien oheen lisälääkitystä. Nyt mennään vielä kovemmin panoksin. 

Äitini muisteli, kuinka olin joka kevät lapsena ja nuorena keuhkokuumeessa. Muistan sen itsekin, samaten ne kerrat, kun yöllä lähdettiin hengittelemään spiraa terveyskeskukseen, että hengitys kulkisi jälleen. Minun kevääni on aina tuoksunut Flixonase-nenäsuihkeelta. Muut oleelliset osaset ovat olleet silmätipat, hengitettävät astmalääkkeet sekä antihistamiini. Lukioaikana oli eräänä keväänä todella kipeä monta kuukautta putkeen ja sain kunnon hevoskuurilääkityksen. Se oli ratkaisun avain ja muisteleen lämmöllä nyt jo eläkkeelle jäänyttä allergialääkäriäni. Siihen aikaan ei ainakaan pelätty lääkitä lapsia! Nyt, vajaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin käytän yhä samaa lääkecoctailia joka kevät. Antihistamiinin, silmätippojen ja nenäsuihkeen ohella otan kortisonia sekä aamuisin hengitettävänä valmisteena että iltaisin tablettina ja kannan avaavaa lääkettä mukanani. Hoitotasapaino on säilynyt kaikki nämä vuodet hyvänä. 

Ja esikoinen, hän se kulkee samaa rataa kanssani. Sekä isänsä kanssa, onhan miehellä lapsena ollut rasitusastma ja tällä hetkellä hän on allerginen kaikelle muulle paitsi lehmälle ja hevoselle. Istuttuamme yhden illan Mehiläisen päivystyksessä yrittämässä saada lapsen hengistystä kulkemaan menimme heti samalla viikolla allergialääkärille etsimään lisäapuja. Ja niitä tuli. 


Esikoinen ottaa nyt hyvin samanlaisia lääkkeitä kuin minä. On antihistamiinia, paikallisvalmisteita kuin myös hengitettäviä apuja. On kortisonitabletteja ja vielä varuilta hengitettävää kortisonia. On myös lähetteet astma- ja allergiatesteihin syksylle, viimeinkin. En ole pitänyt niiden kanssa sen kummempaa kiirettä, kun asia on ilmiselvä ja kaikki lääkkeet menevät vakuutukseen. Mutta ihan hyvähän se on testata. 

Välillä säälittää. Kun se on perinyt meidän allergiat ja astman ja miehen korvakierteen ja on putkitettu ja poistettu kitarisoja. Mutta sitten taas, kuinka pientä tämä kuitenkin on. Kun voisi olla jotain todella vakavaa, eikä onneksi ole. Joten siihen suhteutettuna yksi Mehiläisen kantisasiakkuus on pieni juttu. 

Niin ja kuopus, hän tulee luonnollisesti hyvää vauhtia perässä. Saa punaiset läikät käsiinsä silitettyään koiraa ja aivastelee taukoamatta. Mutta mitäpä muutakaan. Sukuunsa sudenpenikat, kuten edesmennyt maailman rakkain mummoni aina sanoi. 

Mutta kun lääkkeet ovat riittävät, voi vaikka käydä poimimassa kukkia äidille.





torstai 22. toukokuuta 2014

Sitkeä sissi

Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä sanalla kuopustani, olisi se termi sitkeä, sinnikäs tai peräänantamaton. Eräänä iltana ipana ilmestyi huoneestaan mukanaan esikoisen 104-palainen palapeli. Sanoin, että tuo taitaa nyt olla vähän vaikea ja pitäisikö etsiä joku muu. Sain vastaukseksi yksitavuisen ein. 

Ensin vähän soviteltiin ja katseltiin. 


Ja testailtiin.


Ja illan lopputulos, joka ylpeänä ja iloisena meille esiteltiin, näkyy tässä. 


Sitten tuli seuraava ilta ja sama palapeli. Lapsi istui ja teki. Mietti ja kokeili. Ja lopulta pyysi katsomaan.


Sata ja neljä palaa. Koska se on sinnikäs pieni ihminen. Ja koska äiti kehtasi sanoa, että palapeli on vielä liian vaikea. 

Tätä ominaispiirrettä se ei todellakaan ole perinyt minulta!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mitä lahjaksi lapsen hoitajalle tai opettajalle?

Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, kun kevätjuhlat kolkuttelevat ovelle ja monessa kodissa pohditaan muistamisia lasten päiväkodin hoitajille tai koululuokan opettajille. Hankkiako jotain vai eikö hankkia ja mitä se sitten voisi olla?

Olen huomannut perheiden jakautuvan tässä asiassa karkeasti kahteen kategoriaan. Toiset ovat sitä mieltä, että kyllähän hoitajat saavat palkan työstään, miksi heitä pitäisi vielä erikseen kiittää. Toiset taas haluavat ehdottomasti muistaa ihmisiä, jotka viettävät suuren osan päivästä lasten kanssa, opettavat heitä ja pitävät heistä huolta. Ei liene yllätys, että minä kuulun tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Keskusteluissa on myös tullut ilmi asuinpaikan vaikutus tähän lahjomiskulttuuriin. Toisilla alueilla käytännössä kaikki päiväkotiryhmän vanhemmat tuovat jotain, toisilla taas samaa kulttuuria ei ole. 

Minulle kiitoslahjojen hankkiminen lasteni hoitajille on itsestäänselvä asia. Haluan ehdottomasti muistaa heitä niin jouluisin kuin keväisinkin siitä arvokkaasta työstä, jota he lasteni hyvinvoinnin eteen päivittäin tekevät. Minä luotan lapseni heidän käsiinsä päivän ajaksi ja koen lasteni saavan päiväkodin toiminnasta valtavasti iloa ja oppia. Haen päivittäin kotiin lapset, jotka ovat iloisia ja hyväntuulisia ja he jäävät aamuisin päiväkotiin luottavaisina ja ongelmitta.

Vuosien mittaan olen hankkinut hoitajille muun muassa pienet kirkkaat Aalto-maljat, L'Occitanen tuotteita, keittiöpyyhkeet, salaattiottimet ja servietit -yhdistelmän, kirkkaita Kivi-tuikkuja, valkoisia käsipyyhkeitä sekä Marseille-saippuoita, hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa, hopeoidut valokuvakehykset sekä viimeksi joulun alla HotCool-mukit sekä servietit. Hoitajia on yhteensä seitsemän, joten kustannuksia lahjoista tulee. Koen sen kuitenkin olevan ehdottomasti sen arvoista. Lahjojen yhteyteen kirjoitan kortit, joissa vielä kiitän hoidosta. Lahjat ja kortit ovat aina koko perheeltämme, niin lapselta kuin meiltä vanhemmiltakin. 


Monet vanhemmat suosivat aineettomia lahjoja, kuten kukkia, kahvia, teetä tai suklaata. Tämä onkin hyvä ohjenuora, sillä jokaisella on erilainen maku mitä tulee kodin esineisiin tai väreihin ja eriparisia yksittäisiä mukeja riittänee kaapeissa muutenkin. Minä olen kuitenkin rohkeasti hankkinut ns. pysyviä muistamisia. Olen yrittänyt pysytellä mahdollisimman neutraaleissa väreissä (valkoista) sekä materiaaleissa (kirkasta lasia). Jos joku ei näistä pidä, on ne helppo antaa eteenpäin. 

Monet myös tekevät itse lasten kanssa muistamisia, painavat vaikkapa lasten kädenjälkiä ostoskassiin tai askartelevat jotain. Minulle itselleni nämä menevät siihen kategoriaan, jolla ei ole mitään käyttöä. Joku toinen voi sanoa samaa meidän perheemme valitsemista muistamisista. Eli jokainen tavallaan!

Tänä vuonna hoitajien lahjakasseihin sujautetaan valkoiset Iittalan Nappula-kynttilänjalat korttien kera. Ne annetaan lapsen toimesta halausten saattelemana ja kiitetään hyvästä hoidosta. 


Ei silti kannata jättää positiivisen palautteen antamista vain juhlahetkiin, vaan kertoa arvostuksestaan ja kiittää aina, kun siltä tuntuu. Kiitosta ja toisen työn arvostamista on tässä maailmassa aivan liian vähän. Ja sama pätee myös toisinpäin. Moni mieltä vaivaava asia helpottaa ja selviää heti, kun vain avaa suunsa ja ottaa hiertävät kohdat esille. Olen tänä vuonna joutunut antamaan päiväkodille negatiivista palautetta useampaan kertaan ja joutunut olemaan todella tiukkana lapseni oikeuksia puolustaessani. Ja kaikki on aina hoitunut parhain päin. Pitkä ja ajoittain rankka kevät on takana ja tämä leijonaäiti kiittää lastensa hoitajia hyvillä mielin. 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Täydellinen ilmoitustaulu

Tätä Pottery Barn Kidsin ilmoitustaulua ihastelin ja Dubaissa, mutta säästääkseni miehen hermoja päätin jättää sen suosiolla kauppaan. Mutta katsokaa nyt, eikö ole mieletön! Ja täydellisesti esikoisen huoneeseen sopiva.


Pottery Barn Kids toimittaa kyllä osaa tuotteistaan Suomeen, mukaanlukien tätä ilmoitustaulua. Se on hyvä. Huonoa tuossa taas on se, että verot ja kuljetuskustannukset tuovat lähes toisen samanmoisen summan kuin mitä taulu itsessään maksaa.


Että miehelle tiedoksi, jos hän ihmettelee miksi heilun täällä ennen syksyistä Lontoon-reissuamme mittanauhan kanssa. Kunhan vaan varmistan, että ilmoitustaulu mahtuu matkalaukun pohjalle, kun käyn sen matkalta ostamassa. Nyt vaan sormet ristissä toivomaan, että näitä vielä syksyllä löytyy liikkeistä! 

Molemmat kuvat: www.potterybarnkids.com.


maanantai 19. toukokuuta 2014

Mikä tämä on?

Se alkaa kahtena aamuna vaniljakahvilla ja Hesarilla.


Jatkuu päiväkodin vanhempainyhdistyksen kevätriehalla kasvomaalauksineen ja leluonnenpyörästä valittuine palkintoineen,



poikien huoneiden siisteyden epätoivoisilla ylläpitoyrityksillä,




ja esikoisen futistreeneillä.


Ja päättyy nonpareilleilla tuunattuun lempijätskiin sekä punaviinipullon jämiin.


Viikonloppu. 



lauantai 17. toukokuuta 2014

Makuuhuoneen muutos

Viimeistä viedään, sitten onkin kaikki asunnon uudistukset käyty lävitse. Meidän makkarin kohdalla kesti pisimpään, kun ensin piti saada tapetit seinään ja sen jälkeen odottaa sopivaa aikaa maalata lipasto. Mutta nyt on melkein valmista!

Makuuhuoneemme on siis entinen lastenhuone ja löytyy pohjapiirroksen vasemmasta alakulmasta. Ei se turhan iso ole, mutta riittävän kokoinen. Uutta on hankittu vain lipaston verran, kaikki muu on suoraan siirretty huoneiden muutoksen yhteydessä huoneesta toiseen.



Nämä ensimmäiset otokset on otettu huoneen ovelta sängynpäädyn suuntaan ja seuraava suoraan ovelta eteenpäin. Sängynpääty on Ikeasta samoin kuin lipasto ja yöpöydät. Valaisin on hankittu jo edelliseen kotiimme Kodin Ykkösestä ja yöpöytien valaisimet puolestaan Pentikiltä. Matto on Kodin Ykkösen Anno Pandora.





Tapetti on Sandbergin Fredrika ja ihan itse tapetoin eräänä lauantaina. Luin ohjeet netistä, kävin K-Raudassa ostoksilla ja värväsin miehen apulaiseksi. Ja erinomainen tuli, vaikka itse sanonkin. Olemme molemmat miehen kanssa tyytyväisiä tapettiin. Huone tuntuu yhtä aikaa modernilta, mutta kuitenkin himppasen romanttiselta. 




Mies maalasi lipaston pari viikonloppua takaperin sävynä Tikkurilan Paperi. Lipasto on täyspuinen ja hankittu Ikeasta samaten kuin vetimet, jotka vaihdoimme uusiin. 



Puolipitoiset vaatteet roikkuvat yleensä näissä koukuissa, kun tuolia ei huoneeseen enää mahtunut. Nämä ostin Riviera Maisonilta, tai nykyisinhän liikkeen nimi on jälleen White on White.


En yleensä ole pahemmin asetelmia tekevää tyyppiä, mutta lipaston päälle on kulkeutunut kaikkea kaunista.


Verhot puuttuvat vielä ja veimme ne juuri tänään ompelijalle lyhennytettäviksi. Silti en ole ihan varma tarvitaanko verhoja vai pitäisikö antaa olla ilman. Kyseessä on siis ne samat valkoiset silkkiverhot, jotka edellisessäkin makuuhuoneessamme olivat. Ensin olin sitä mieltä, että verhot tarvitaan ehdottomasti, mutta nyt silmä lienee tottunut. Kunhan saan verhot takaisin, täytyy kokeilla mitä tehdään.

Edit. Tässä vielä kuva lipastosta ennen maalausta. Työvaiheista ei valitettavasti ole kuvia.