torstai 15. toukokuuta 2014

Uusia lastenkirjoja

Aikuisten puolelta siirrytään sujuvasti lastenkirjallisuuden syysuutuuksien pariin. Osa tosin ilmestyy jo kesällä, vaikka syksyn kirjauutuuksiin kuuluvatkin, ja olen poiminut postaukseen sellaisia kirjoja, joita 3- ja 6-vuotiaiden lasten perheessä luetaan. Aloitetaan Otavasta. 

Lastemme suuri suosikki Herra Hakkarainen on täällä taas. Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen hauskat harrastukset puhuttelee lasten lisäksi myös aikuisia ja kysyy "mikä määrä harrastuksia on lapselle hyväksi, mikä jo haitaksi". Kirjan kannesta ei vielä ollut kuvaa tarjolla.




Soiva laulukirja on ollut suuri hitti ja nyt samaa ideaa on lainattu Mauri Kunnaksen kirjoihin. Joulupukin soiva laulukirja on ajatuksena hauska, tosin epäilen taukoamatta soivien joulurenkutuksien alkavan kiristää hermoja yllättävän nopeasti.



Myös Tatun ja Patun ystäville löytyy uutta luettavaa. Tatu ja Patu - syömään! on "outo käsikirja siitä miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään". Taattua Outolan poikien meininkiä on taas Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta tiedossa. Tästäkään teoksesta ei vielä löytynyt kansikuvaa, joten alla oma suosikkini Tatu ja Patu -sarjassa. Päiväkotikirja on aivan hulvatonta luettavaa!



Wsoy:n uutuuksista löytyy muun muassa monen lapsen rakastamaa Maisa-sarjaa. Lucy Cousinsin Maisalla on nyt oma linna! Maisan linna - leikkisä näyttämökirja avautuu nimensä mukaisesti näyttämöksi ja saa lapsen mielikuvituksen liikkeelle. Kirjalla saa siis leikkiä ihan luvan kanssa!



Tammi tarjoaa luettavaa kahden hyvän romaanisarjan jatkon myötä. 
Ensimmäissä uusia seikkailuja kokee Risto Räppääjä. Heinäkuussa ilmestyvässä Nopolan siskosten uutuudessa Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, Risto ja Rauha saavat yhteydenoton kaukaiselta sukulaiselta. Tämä harkitsee suuren perinnön jättämistä Ristolle, mutta haluaa ensin tavata tämän. Harmi vain, että sukulainen inhoaa erityisesti räppäämistä! Ja mitä tekee Lennart asiasta kuultuaan? Me olemme nyt ottaneet Risto Räppääjät iltasatulukemiseksi poikien kanssa ja aikomuksena on lukea koko sarja lävitse. 



Ella ja kaverit puolestaan karkaavat koulusta Timo Parvelan samannimisessä uutuuskirjassa. Koulussa on liian helppoa eikä siellä opeteta edes ydinfysiikkaa. Mitä tapahtuu ja löytyykö uusi, entistä parempi koulu karkumatkan varrelta.




Ja tämä on sitten sen soivan laulukirjan autenttinen sukulainen. Soiva joululaulukirja koko perheelle lienee nimensä mukainen musiikkipläjäys. Epäilen silti välitöntä turhautumista, aivan kuten Otavan soivassa versiossa. 



Gummerus luottaa klassikon voimaan. Pekka Töpöhännän suuri satukirja on yhteisnide kuudesta ensimmäisestä tarinasta. Meillä Pekka oli erityisesti pikkusiskoni suosikki ollessamme pieniä ja kerran nauhoitin siskon Pekka-leffan päälle oman lempielokuvani Sissi, nuori keisarinna. Häpeän.



Kaikki kuvat: adlibris.com.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti