Ihme ilmat! kertoo ilmastonmuutoksesta oivaltavasti

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. 

47 s. Into Kustannus 2019. 

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Ilmastonmuutos on tänä päivänä arkea myös koululaisille. He tietävät mistä on kyse, osaavat pitää asiaa uhkana ja penäävät meiltä aikuisilta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän tietäen olen seurannut ilolla ilmastomuutoksesta kertovien lastenkirjojen ilmestymistä, ei vielä paljon, mutta muutamia hyviä kuitenkin. Tässä on yksi erinomainen lisä valikoimaan.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tietokirja Ihme ilmat! tarjoaa koululaiselle ja miksei aikuisellekin tuhdin tietopaketin ilmastomuutoksen syistä ja seurauksista helposti nieltävässä paketissa. Päähenkilöinä tapaamme Lotan ja Kasperin, jotka alun sarjakuvassa eräänä marraskuisena päivänä lähtevät tutkimaan asiaa. Lotan äiti ei ota ilmastonmuutosta tyttärensä mielestä tarpeeksi vakavasti, kun taas Kasperin isä kärsii ilmastonmuutostuskasta. Pitää siis penkoa itse asiaa, lapset toteavat, eihän kokonaisuudesta muuten tajua mitään! 

Pidän tästä kirjasta aivan valtavasti. Se on helppotajuinen, faktat esitetään kiistatta, mutta pelottelematta. Siitä jää toiveikas olo, vaikka asian vakavuus käykin hyvin selväksi. Käsittelyssä lähdetään suurista kokonaisuuksista ja edetään kohti pienempiä, eli ensin katsotaan mikä onkaan ilmasto ja sitten mietitään miten se on muuttunut. Maapalloa tarkastellaan kokonaisuutena katsoen miten menneet asiat vaikuttavat siihen, että tähän on tultu. 

Lottaa ja Kasperia pelottaa enkä ihmettele. Kuten lapset kirjassa sanovat: "Nää on pelottavia juttuja. Mä en olisi halunnut tietää tästä". Minusta tuntuu samalta. Sen jälkeen alkaa nolottaa, kun seuraavalla aukeamalla näytetään millaisia ylikypsiä ratkaisuja aikuiset asialle ehdottavat. Niin, on helppoa laittaa pää pensaaseen tai kieltää asia, kun pelottaa tarpeeksi. Sen jälkeen kirjassa alkaa toiminnan aika, kun lapset päättävät että nyt ei luovuteta. 

Mitä ratkaisuja kirjassa sitten esitetään? No ainakin ruokavaliota, tavarahaalimisen vähentämistä, matkustusmuotojen miettimistä, eli ihan niitä perusjuttuja, jotka jokainen meistä pystyy halutessaan toteuttamaan. Mukana matkassa ovat myös Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen sekä useat tosielämässä esiintyvät alkuaineet. Niiden ajatuksista huomaa yhtäläisyyksiä ihan meidän kaikkien mietteisiin. 

Siinä missä Laura Ertimon teksti on helposti ymmärrettävää ja lapsille sopivaa, viimeistelee Mari Ahokoivun sarjakuvamainen kuvitus kokonaisuuden. Se on värikäs, kaunis ja nykyaikainen, lapsille tarkoitettu olematta lapsellinen. Olen tänä syksynä ostanut kirjan jo kahdelle lapselle lahjaksi, eli joululahjavinkki aivan ykkösluokan joululahjaksi on tässä. 

Ystäväkirja, ja vastaukset kysymyksiin

Vanha kunnon ystäväkirja, sähköisessä muodossa. Oliko teistäkin ihana täyttää näitä lapsena? Tämän kyselyn nyysin häpeilemättä Periaatteen Naiselta, ihan vain koska halusin itse vastata näihin kysymyksiin.

Perusjuttuja

Siviilisääty: Onnellisesti naimisissa, eli rouvana mennään viidettätoista vuotta.

Asumismuoto: Saarella kantakaupungin kupeessa, sataneliöisessä kerrostaloasunnossa, josta pankki omistaa vielä pienen siivun. Työhuonetta ollaan vailla, mutta meillä ei ole muuttoaikeita lähivuosina.

Ammattini: Vuosia tituleerasin itseäni termillä kirjallisuuden sekatyöläinen. Kriitikko. Lastenkirjastonhoitaja. Kirjavinkkari.

Työpaikka: Kirjasto pääkaupunkiseudulla.

Kiinalainen horoskooppimerkki: Apina.

Harrastukset: Lukeminen ja perheen kanssa hengailu.

Syvällistä

Periaatteet: Lastenkasvatuksessa aivan ehdottomasti rakkautta ja rajoja sekä pick your battles. Noin muuten elämässä yritän ajatella, että kaikella on tapana järjestyä.

Maailmankatsomukseni: Humaani, ihmiseen ja sivistykseen uskova. Välillä tämä usko on todella koetuksella.

Pohdin: Vähän liikaakin. Jatkuvasti tuntuu pyörivän joku kela päässä. Tällä hetkellä pohdin muun muassa ensi vuoden aikataulutusta, kuljetuksen varaamista reissulle ja sitä mitä kirjoja ottaisin pojille lomalle mukaan.

Vihaan: Julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Vihaan myös säätämistä, mutta teen sitä itse jatkuvasti.

Halveksin: Ihmisiä, jotka haluavat hyötyä heikompien kustannuksella.

Pyrin: Elämään niin ettei jää jossiteltavaa tai kaduta myöhemmin.

Rakastan: Perhettäni yli kaiken.

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä viikon päässä siintävästä lomasta.

Tarvitsen: Säännöllisesti aikaa yksin ja hiljaisuudessa.

Pelkään: Että tämä onnellinen elämä jollain tavalla rikkoutuu.

Kaipaan: Isovanhempiani, erityisesti näin joulun lähestyessä.

Murehdin: Säännöllisesti ja liikaa.

Kerään: Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sakkoja. Dekkarisarjoja kirjahyllyyn.

Lempi-

värini: Valkoinen ja duck egg.

vuodenaika: Syksy, kun kaikki uusi alkaa ja on energiaa taas vaikka mihin kesän jäljiltä. Kesä on vähän sellainen vetelä vuodenaika, syksyllä on taas palikat hallussa.

eläin: En oikein ole eläinihminen, joten en osaa sanoa.

kirja: En pysty valitsemaan vain yhtä. Hyvät kotimaiset kertojat, kuten Tommi Kinnunen, ja kaikki pohjoismaiset ja englantilaiset dekkarit.

elokuva: Notting Hill.

musiikkilaji: Kuuntelen musiikkia ainoastaan autossa työmatkoilla ja silloin lähinnä suomipoppia.

numero: Lapsena 9.

asia minusta: Olen tosi fiksu ja minulla on laaja yleissivistys.

ruoka: Pitsa, tämän tietävät lapsetkin.

juoma: Vesi ja kuohuva.

lomakohde: Lontoo ja Tukholma

tuoksu: Santelipuu.

kasvi: Lasketaanko leikkokukat?

säätila: Alkusyksyn kuulas kirpeä päivä, jolloin lämppäriksi riittää kuitenkin ohut takki ja huivi kaulassa.

tapa viettää vapaailta: Kotisohvalla villasukat jalassa ja perhe vieressä.

Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän ihmisistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Toki, eikö kaikilla ole.

Onko sinulla valkolakkia? Lienee tällä hetkellä varastokopin perukoilla.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Ei ole kumpiakaan. Nuorena halusin auringon olkavarteen. Kiitos kaikille korkeammille voimille etten ottanut sitä. 

Mitä tilaat baarissa? Kuoharia tai viiniä.

Poltatko tupakkaa? Noup.

Omistatko eläimiä? Noup.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu useammalla erittäin hyvällä ystävällä ja läheisillä ystäväporukoilla. Sen sijaan suhde vanhimpaan ystävääni meni minulle täysin yllättäen katkolle ja sitä olen surrut.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Pari välivaihetta siinä nollasta sataan -kiihtymisessä tekisi arjesta vähän helpompaa.

Kerro jotakin siitä kun...

Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin yhden lapsen äiti, esikoinen oli vajaa kaksivuotias. Kävin töissä, mies matkusti paljon ja jossain mielen perukoilla oli alkanut itää ajatus toisesta lapsesta.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikonloppuna Sellon liukuportaissa, kun mies sanoi spontaanisti kuinka kiva minun kanssani on olla yhdessä. Arkirakkaus best.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Viime viikonloppuna sekin, kun pelasin poikien kanssa Nintendo Switchillä. Ei voinut kuin nauraa, en ehtinyt tajuta mitä pelissä pitää edes tehdä, kun se jo loppui. Keskityin siis kulkemaan kuopuksen hahmon perässä ja kuolin kerta toisensa jälkeen. 

Joku kehui sinua taitavaksi: Eräs päälliköistämme kysyessään minua uuteen pestiin ensi vuodeksi. Siitä lisää myöhemmin.

Teit itsellesi lounasta: Aina ennen aamuvuoroon lähtöä, kun voitelen leipiä ja pakkaan mukaan jogurttia ja hedelmiä. En syö töissä lämmintä ruokaa kuin harvoin, mieluummin kevyttä ja useammin. Kunnon ruoasta tulee aina kooma ja työpäivän loppu tuntuu valuvan hukkaan.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo: Juuri nyt. Istun sohvalla, mies on vielä töissä ja kuopus kaverillaan. Esikoinen on kanssani kotona, mutta teemme molemmat omia juttujamme.

Lausuit kehuja: Kehun poikia joka päivä ihan siitä miten kivoja he ovat. Eilen lisäksi kehuin kuopusta hienosta valmistautumisesta kokeeseen.

Viimeksi luit jotain syvällistä: Jenny Jägerfeldin Comedy Queen on hieno kertomus lapsen surusta ja sen käsittelystä. Se on hauskan pinnan alla erittäin syvällinen kirja, suosittelisin kuudesluokkalaisille lukijoille. Luin sen itse vastikään.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Kerron vain, että Maija Vilkkumaan Teini on uusin suosikkini.

Viime aikoina luettua: dekkarivinkkejä jännityksen ystäville

Krooninen ajanpuute yhdistettynä lastenkirjojen ahkeraan julkaisutahtiin on saanut oman lempilapseni, eli dekkareiden lukemisen taas jäämään paitsioon. Nyt keräsin kuitenkin kaikki viime aikoina lukemani yhdeksi vinkkipaketiksi. Joukossa erinomaisia ja vähemmän erinomaisia dekkareita. 

Virpi Hämeen-Anttila jatkaa Karl Axel Björkistä kertovaa sarjaansa ja sen kuudes osa Kirkkopuiston rakastavaiset on tuonut Björkin takaisin Berliinistä. Ollaan keväässä 1922, Björk on eronnut sisäministeriöstä ja työskentelee setänsä yrityksessä. Kun nuoren naisen ja miehen ruumiit löytyvät Vanhan kirkon puistosta, pääsee Björk taas käyttämään aivojaan tapauksen ratkaisemiseksi. Ajattelin itse edellisen kirjan jälkeen etten enää taida jaksaa lukea Björkin tutkimuksista. Tämä oli kuitenkin huomattavasti edellistä vetävämpi. Ajankuvahan Hämeen-Anttilalla on aina ollut kohdallaan, siitä pisteet.

Stefan Ahnhem on yksi monista pohjoismaisista dekkaristeista, joiden teosten päähenkilönä on moniongelmainen, asiansa niin työssä kuin yksityiselämässä sotkenut poliisi. Ahnhemilla poliisin nimi on Fabian Björk ja kirjat vauhdikkaasti etenevää, paikoin täysin epäuskottavaksi paisuvaa toimintaa täynnä. Jotain samaa näissä on kuin esimerkiksi Nesbon tai Hjortin ja Rosenfeltin kirjoissa, eli minä pidän. Silti alkuun varoituksen sana, tämä dekkari jää nimittäin täysin kesken. 

Motiivi X sisältää lukuisia juonipolkuja, jotka yhdistyvät tai sitten eivät. Riskin tytärtä on ammuttu ja tämä on sairaalassa. Pakolaisena maahan tulleen pojan murha tuo epäilyksen rasistisista kytkennöistä. Risk puolestaan tutkii kollegansa kuolemaa, jota epäilee itsemurhan sijaan murhaksi. Nämä juonet jäävät vaille päätepistettä ja rikokset vaille ratkaisua, sillä kyseessä onkin ensimmäinen teos kahden kirjan kokonaisuudesta. Jatko on nimeltään Monta tapaa kuolla ja se ilmestyy suomeksi toukokuussa. Silloin saadaan selville kuka heittää noppaa ja on vastuussa niin monesta kuolemasta. Luulen kyllä, että tämä pitää ostaa  alkuperäiskielellä joululomalukemiseksi. 

Marie Bengts sijoittaa sankarittarensa Hannah Lönnin 1950-luvulle ja sijoittaa tapahtumat pieneen kylään jossain päin Ruotsia. Tukholmalainen ompelijatar saapuu auttamaan jalkavaivaista tätiään, mutta erään kylän asukkaan löytyessä ompelusakset sydämessään, päättää Hannah auttaa murhan ratkaisemisessa, halusi poliisi sitä tai ei. Bengtsin esikoisdekkari Murha maalaisidyllissä on viihdyttävä kertomus ja aloittaa Hannah Lönnistä kertovan sarjan. 

Tykkään Ann Cleevesin luomista hahmoista, televisiostakin tutuista Vera Stanhopesta ja Jimmy Perezistä aivan älyttömän paljon, samoin koko Cleevesin luomasta maailmasta ja tavasta kirjoittaa. Näissä dekkareissa on jotain hyvin englantilaista, Ruth Rendellin ja Colin Dexterin perintöä parhaimmillaan. Vera-kirjat luin jo aiemmin ja nyt kahlasin läpi Cleevesin kahdeksanosaisen Shetland-sarjan. Kaukaiselle Shetlandin saarelle sijoittuvissa jännitysromaaneissa tulee ihmismieli, pienen paikan sisäänpäin kääntynyt fiilis ja koko ympäristön kauneus ja karuus kiehtovasti esille. Wild Fire päättää tämän sarjan, harmi kyllä. 

Fiona Bartonin Lapsi on tarina siitä, kuinka rakennustyömaalta löytyneet lapsen jäännökset sysäävät käyntiin vuosikymmeniä vanhan tapahtumasarjan. Angela on menettänyt lapsensa vuosia sitten. Toimittaja Kate Waters haistaa tapauksessa jutun ainekset. Ja kolmas nainen pelkää, että hänen kauan sitten hautaamansa salaisuus paljastuu. Viihteellistä jännitystä luettavaksi silloin, kun haluaa jättää aiot narikkaan eikä haittaa, vaikka lukemansa unohtaa pian. 

Louise Pennyn dekkarit ovat cosy crimea parhaimmillaan ja läheistä sukua Alan Bradleyn Flavia-kirjoille. Tiedättehän, ollaan pikkuisessa kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa, mutta paha vaanii nurkan takana. Ei mitään turhan veristä, paljon illallisia takkatulen ääressä ja monta kupillista vahvistavaa teetä. Oikeamielinen poliisi, joka saa asukkaat avautumaan ja lopulta rikos ratkeaa. 

Bazarkustannus on aloittanut kirjojen suomentamisen ja kahden ensimmäisen osan kaveriksi ilmestyy keväällä sarjan kolmas kirja. Minä en kuitenkaan malta odottaa, joten tilasin kaksi seuraavaa englanninkielisinä pokkareina ja katsoin mitä kaikkea kirjastosta on saatavilla. Sillä Three Pinesin pikkukaupunki asukkaineen jossain lähellä Kanadan Quebeciä, on saanut minut täysin pauloihinsa. 

Kuolema kiitospäivänä aloittaa sarjan, kun pidetty opettajatar Jane Neil löytyy nuoli rinnassaan kylän viereisestä metsästä. Pieni suljettu yhteisö pitää sisällään monia salaisuuksia ja monimutkaisia ihmissuhteita, sen saa paikalle kutsuttu rikostutkija Armand Gamache pian todeta. Toinen osa Kylmän kosketus tapahtuu yli vuosi ensimmäisen kirjan tapahtumia myöhemmin, mutta yhtä lailla kylän asukas surmataan. Pian alkaa löytyä vihamies jos toinenkin, joilla oli kana kynittävänä vainajan kanssa. Sarjan kolmas osa Kuukausista julmin ilmestyy suomennettuna ensi keväänä. 

Rakastin Joel Dickerin esikoiskirjaa Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Olin pettynyt toiseen romaaniin Baltimoren sukuhaaran tarina. Luettuani uutuuden Stephanie Mailerin katoaminen, menetin toivoni Dickerin suhteen. Niin huono tämä kolmas kirja nimittäin on.

Periaatteessa palikat ovat kohdallaan. On menneisyydessä tapahtunut murha, jota toimittaja ja romaanin nimihenkilö ryhtyy tutkimaan. Hänen kadotessaan tuon kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneen murhan ratkaisseet poliisit joutuvat huomaamaan, että taisi tulla tehtyä virhe. Sitten etsitään paitsi Stephanieta, myös tuota vanhan veriteon todellista tekijää. 

Juonia on monia, sivuhenkilöitä vielä enemmän. Osa näistä on sellaisia, joilla ei romaanin perusajatuksen ja juonilinjan kanssa ole mitään tekemistä, he ainoastaan motivoivat toisten sivuhenkilöiden tekemisiä. Puolet olisi voinut huoletta jättää pois. Koko ajan on kiire tapahtumasta ja kohtauksesta toiseen, jatkuvasti tapahtuu, mutta vain pintatasolla. Aivan kuin lukisi pelkin päälausein kirjoitettua tarinaa. Ei syvyyttä, ei asioiden käsittelyä, ei kunnollista selvitystä sille miksi henkilöt toimivat kuten toimivat. Olisin todella halunnut pitää tästä kirjasta, mutta päädyin sen luettuani harmittelemaan siihen tuhlaamaani aikaa. 

C.J. Tudorin esikoisdekkari Liitu-ukko oli erinomainen lukukokemus, joten odotin myös tätä toista kirjaa innolla. Paluu pimeästä lupaa takakansitekstin perusteella paljon. Pohjoisenglantilaisessa kaivoskylässä äiti surmaa lapsensa ja jättää jälkeensä verellä kirjoitetun viestin seinälle. Opettaja Joe Thorne palaa takaisin kotikaupunkiinsa, jossa hänen pikkusiskonsa Annie katosi vuosikymmeniä sitten. Annie tuli takaisin, mutta muuttuneena. Onko tapahtumilla yhteys? Tämä kirja pitää jännityksen yllä, mutta loppu ei ollut sitä mitä olisin kirjalta toivonut. Vähän nimittäin lässähti. 

Sophie Hannah, jonka Agatha Christien perikunta valitsi kirjoittamaan uusia Hercule Poirot -dekkareita, parantaa kirja kirjalta. Siinä missä ensimmäinen teos Nimikirjainmurhat yritti liikaa, oli toinen suljetun paikan mysteeri Suljettu arkku jo vallan mainio ja Kolme neljästä jatkaa samaa linjaa. Joku lähettää Poirotin nimissä kirjeitä, joissa syyttää niiden saajia murhasta. Tästä täytyy ottaa selvää, kuka kirjeitä lähettää ja kuka on Barnabas Pandy, mies jonka nimettömien kirjeiden kirjoittaja väittää tulleen surmatuksi?

Jessica Fellowes on Downton Abbey -miehen Julian Fellowesin sukulainen ja hänen kirjansa ovat juuri sitä mitä tämän tiedon valossa voisi odottaa. Kirjailija ottaa erilaisia ratkaisemattomia rikostapauksia menneisyydestä ja punoo ne oikeasti eläneen Mitfordin perheen vaiheisiin. Täyttä viihdettä, sitä on Nuori, kaunis ja kuollut maustettuna murhamysteerillä. Vietetään Pamela Mitfordin 18-vuotispäiviä, kun yksi vieraista menehtyy kesken aarteenetsinnän. Perheen palvelustyttö, jo ensimmäisestä kirjasta Mitfordin murhat tuttu Louise Cannon huomaa sotkeutuneensa tapuksen selvittelyyn.

Cilla ja Rolf Börjlind kirjoittavat erinomaisia dekkareita pohjoismaiseen makuun. Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa ja kirjan nimi on Polttopiste. Tukholmassa räjähtää pommi ja tapahtunutta epäillään terroriteoksi. Tom puolestaan majailee Thaimaassa miettien menneitä valintojaan saadessaan yllättäen pyynnön etsiä tuntematon mies. Pikkuhiljaa tapaukset alkavat lähestyä toisiaan.