keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Lapsiperheen ekologiset valinnat



Sain jo joulukuussa toiveen kirjoittaa siitä miten meidän perheemme suhtautuu ympäristöasioihin, millaisia konkreettisia toimia teemme tai olemme tehneet ja mitkä ovat mielipiteemme suurempien kokonaisuuksien suhteen. Mielenkiintoista ja monimutkaista, mutta katsotaanpa. Jokaisessa kohdassa on ensin nykytilanne ja sitä seuraavana mahdolliset tulevaisuuden toimet.

Kosmetiikka ja ihonhoito:




Käytän ihonhoidossa ainoastaan Dermalogican tuotteita ja tuo tuotesarja on sitoutunut eläinkokeettomuuteen. Täytyy tosin tunnustaa että valinnan alkusyynä ei ole ollut eläinten hyvinvointi, vaan sarjan sopivuus juuri minulle. Kosmetiikan, eli tässä tapauksessa meikkien osalta käytössä on etupäässä Lancomen ja Diorin tuotteita, jotka taatusti on testattu eläimillä. Kuten jo ihonhoidon osalta totesin, en ole tehnyt valintoja eläinten hyvinvointi mielessäni. Lisäksi mukana on aimo annos laiskuutta, kun kerran hyväksi havaitut tuotteet on niin helppo ostaa kerta toisensa jälkeen uudelleen. 

Mutta mikäpä minua estää vaihtamasta myös myös meikkejäni kestävämpään versioon. Vinkkejä hyvistä tuotesarjoista otetaan vastaan.

Liikenne ja kulkeminen:



Aloitetaan siitä, että meillä on kaksi autoa. Viime vuoteen saakka pärjäsimme yhdellä autolla mainiosti, mutta poikien kasvaminen, lisääntyneet kuljetukset paikasta toiseen, miehen asiakaskäynnit ja minun vuorotyöni saivat aikaan tarpeen toiselle autolle. Arvostan niin paljon työmatkakulkemisen helppoutta ja nopeutta, että haluan taittaa matkani autolla, ajansäästö esimerkiksi iltavuorosta tullessa on merkittävä. Päädyimme ostamaan mahdollisimman pienen ja vähän kuluttavan kakkosauton ja tähän päätökseen olemme olleet erittäin tyytyväisiä. 

Toinen auto on miehen työsuhdeauto. Myös tässä valinnassa pian kolme vuotta sitten painotimme kaupunkikulkemiseen sopivaa kompaktiutta, alhaisia päästömittauslukemia ja vähäistä kulutusta. Ajamme pääosan ajoistamme kehä kolmosen sisäpuolella, joten kaikenlaiset katumaasturit tai vastaavat olivat automaattisesti turhia hankintoja, ainakin minun mielestäni. Juuri nyt pohdimme mikä olisi seuraava työsuhdeauto, se kun pitää lähiaikoina laittaa tilaukseen. Tällä hetkellä ykköspaikkaa listoilla pitää hybridi.

Toinen autoista on kuitenkin useimpina päivinä parkkiruudussa, sillä mies käyttää julkisia suurimman osan työmatkoistaan ja pojat kävelevät kouluun ja takaisin. Kaupassa käydään kävellen ja metrolla pääsee näppärästi ympäriinsä. Kevään tullen kaivetaan pyörät esille ja kuljetaan niillä. Olen yrittänyt tietoisesti vähentää oman auton käyttöä silloin, kun julkisillakin pääsee. Poikien ollessa pienempiä kuljimme päivittäin bussilla, nyt auto on vallannut omassa liikkumisessani turhaan alaa.

Asuminen:




Me asumme keskimääräistä suomalaista ahtaammin mitä tulee käytettävissä olevaan neliömäärään henkilöä kohti. Asuinalueellamme ja Helsingissä ylipäätään asumme puolestaan ihan tilavasti. Sata neliöitä, neljä huonetta, kylppäri ja erillinen wc sekä huoneen kokoinen parveke kesällä kun ovat tilavaa asumista täällä kantakaupungin kupeessa. Silti asumineen on se elämän osa-alue, jolla haaveilen aktiivisimmin muutoksesta. Tässä ei ole kyse millään tasolla tarpeesta emmekä välttämättä lähde täältä minnekään ikinä. Samalla mietin kalanruotoparketteja, takkaa ja työhuonetta. Samalla nousisivat lämmityskulut ja asumiseen käytetty rahamäärä muutenkin. Järkevä lopettaisi hourailun, ei täällä sitä paitsi ole mitään myynnissäkään ja uuden koulun kuviot vielä kesken.

Ruoka ja syöminen:




Me olemme sekasyöjiä. Lasten ollessa pieniä emme käyttäneet maitotuotteita juuri lainkaan allergioiden vuoksi, mutta nyt tämäkin on muuttunut. Minun keliakiani vuoksi koen muutoinkin maitotuotteet tärkeäksi osaksi ruokavaliotani enkä ajoittaisilla poisjättökokeiluillakaan ole huomannut vaikutusta esimerkiksi terveyteeni. Luonnonjogurttia ja juustoa kuluu, valitettavassti. 

Tämä on kuitenkin aihe, jota olen miettinyt paljon. Syömme jauhelihaa, kinkkua leivän päällä ja nakkeja. Näistä esimerkiksi jauhelihan voisi helposti korvata ilmastoystävällisemmillä vaihtoehdoilla. Kanaakin syömme, tosin ostan usein myös kalkkunaa, eritoten leikkeleinä. Esikoinen kysyi eilen voisiko hän alkaa syödä koulussa useammin kasvisruokaa ja ajattelin, että me voisimme myös alkaa pitää kasvispäiviä kotona. Minusta punaisen lihan jättäminen ruokavaliostamme olisi helppo homma. Maitotuotteet sen sijaan tuntuvat vaikeammalta, vaikka esimerkiksi maitoa meillä ei sellaisenaan käytä kukaan. 

Kulutus ja kierrättäminen:




Inhoan ylimääräistä tavaraa. Saan ihottumaa umpitäysistä kaapeista ja roinasta, jolle ei ole paikkaa. Tältä pohjalta on hyvä toimia ekologisesti, sillä meillä ei pahemmin ylimääräistä tavaraa ole eikä tule. Harkitsemme hankintoja, kierrätämme kaiken tarpeettomaksi jääneen eteenpäin ja hankimme uuden sijaan mielellään käytettyä. Esimerkiksi kesäpaikan tai parvekkeen sisustus on lähes täysin käytettynä hankittua. Maailma nimittäin hukkuu tavaraan enkä halua aktiivisesti edesauttaa kulutusysteriaa. Myös kotona huonekalut saavat kestää aikaa ja onhan ruokapöytämmekin käytettynä ostettu. Huvin vuoksi sisustus ei meillä pahemmin vaihtele. Seuraavaksi ostoslistalla on uusi sänky esikoiselle ja vanha menee myyntiin. Sillä uudella puolestaan olisi tarkoitus selvitä isoksi asti.

Vaatteiden osalta kerroinkin jo aiemmin miten niukka vaatekaappi minulla on ja miten en koskaan lähde muuten vain shoppailemaan. Uusimmat käsilaukkuhankintani olen tehnyt käytettyinä, hyvin pelittävät vielä minun käytössäni. Kysyn itseltäni entistä useammin tarvitsenko jotain todella. Lasten osalta kaikki pienet vaatteet lähtevät eteenpäin seuraavalle käyttäjälle ja hankin vaatteita myös käytettyinä heille. Mitä isommaksi kasvavat, sitä hankalampaa se kuitenkin on ja uutta on ostettava. Tässä vaateasiassa ketjuliikkeet ja pikamuoti on lompakon sanelema juttu. 

Myös päivittäinen kierrättäminen on arkipäivää, kerrostalossa se on vieläpä tehty naurettavan helpoksi. Sekajätettä kertyy entistä vähemmän, kun biojäte, pahvit ja kartonki, metalli, lasi, sanomalehdet sekä muovi jaotellaan erikseen. Patterit nappaan mukaan kauppareissulle ja pudotan kaupan eteisessä olevaan laatikkoon, sähköromu viedään liikkeisiin kierrätettäväksi ja isommat tavarat Sortti-asemalle. Tämä on meille itsestäänselvä tapa toimia, vaikka biojätteen kanssa saankin harmaita hiuksia. Myös kierrätyssysteemiä on pitänyt miettiä ja siihen on auttanut kylpyhuoneen remontissa tehty kodinhoitonurkkaus. Tason alle nimittäin saimme näppärästi yhden sinkkitynnyrin Ikeasta ja sinne omiin pusseihinsa lasin, metallin ja pahvin. Näin roskiskaapista vapautui lisää tilaa esim. muoviroskalle.

Matkustaminen:




Jätin vaikeimman loppuun. Emme tietenkään halua ehdoin tahdoin edistää ilmastonmuutosta, mutta samaan aikaan itsekäs halu matkustella kuiskii korvan takana. Onneksi tätä hillitsee tällä hetkellä työkuvioiden epävarmuus mitä esimerkiksi kesälomaan tulee sekä vuoden alussa käynnistynyt säästöprojektimme. Päätimme yksinkertaisesti kuluttaa tänä vuonna vähemmän kuin ennen ja tähän toki sopii myös lentämisestä nihkeily. Silti, kyllä me jatkossakin lennämme. Ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä neljästi vuodessa ja vapaaehtoisia kompensaatioita voisimme myös miettiä. En oikein näe meidän perhettämme junailemassa ympäriinsä, mutta kotimaan matkailu sen sijaan kiinnostaa. Porukka autoon ja matkaan, majakkayöpymisiä jo katsoinkin ja talvilomalla lähdetään piipahtamaan Oulussa. En silti edes yritä hurskastella meidän muuttavan käyttäytymistämme ihan lopullisesti. Sen sijaan uskon, että juuri yksittäiselläkin ihmisellä ja hänen valinnoillaan on merkitystä. Suuryritysten päästöihin tai vielä enemmän lentävien isompaan hiilijalanjälkeen vetoaminen olisi huono tekosyy olla välittämättä asiasta.


perjantai 8. helmikuuta 2019

Kaksi kirjaa, jotka jokaisen vanhemman pitäisi lukea



Keskityin joululomalla pääosin sellaisiin kirjoihin, jotka eivät tulleet valituiksi työn puolesta. Tahtoo sanoa, että luin aikuisille kirjoitettua kirjallisuutta, pääosin dekkareita. Niitä olen lukenut rentoutumistarkoituksessa viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta. En edes yliopistossa suorittanut dekkarikurssia, niin mielenkiintoiselta kuin se vaikuttikin. Halusin säästää jonkin osa-alueen analyyttisen ja pohdiskelevan ammattilukemisen ulkopuolelle. Kahteen kollegoideni suosittelemaan kirjaan kuitenkin tartuin ja hyvä niin. Tuloksena oli kaksi täysin erilaista kirjaa, kaksi aivan erilaista lukukokemusta, joille yhteistä on vaikuttavuus. Nämä romaanit pitäisi laittaa vanhemmuuden perusteet -kurssin oheislukemistoksi, mikäli sellainen kurssi olisi olemassa. 

Lionel Shriverin Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) on jo vanhempi kirja, joka monelle saattaa olla tuttu Tilda Swintonin tähdittämästä elokuvasovituksesta. On kyse Kevinistä, mutta vielä enemmän hänen äidistään, siitä millaista on olla Kevinin äiti. 

Evalla on hieno ura, ihana aviomies ja kaikinpuolin onnistunut elämä. Tai oli, sillä Kevinin syntymän jälkeen kaikki on ollut toisin. Kirjan alkaessa Kevin istuu vankeustuomiota teosta, joka on ymmärryksen yläpuolella. Teos on rakenteeltaan kirjeromaani, se koostuu Evan kirjeistä miehelleen Franklinille. Niissä Eva käy läpi mennyttä tarkkanäköisesti pohtien. Mihin kaikkeen äidinrakkaus pystyy, mihin saakka se ulottuu ja mitä kaikkea sen avulla voi tai pitää jaksaa kestää? Voiko ihminen olla yksinkertaisesti paha? Olisiko tragedian voinut jollain keinoin välttää?

Luin kirjan pian kaksi kuukautta sitten enkä vieläkään ole lakannut miettimästä sitä. Kahden pojan äitinä tällaisen äiti-poikasuhteen kuvailu osuu kipeästi maaliin. Mihin saakka minä voin vaikuttaa siihen mitä lapsistani tulee ja kuinka pitkälle tulevaisuuden askelmerkit määritellään jo lapsuudessa? Riittääkö se, että rakastaa. Voiko olla rakastamatta? Kaikkea tätä pohtii myös Eva kirjeissään itseään säästämättä. Lopussa on toivo, alistuminen ja särkynyt sydän. Haluaisin katsoa elokuvan, mutta en ole varma onko se hyvä ajatus. 




Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin oli ilmestymisvuonnaan 2016 ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Se kertoo transsukupuolisuudesta ja siitä miten perhe asiaan suhtautuu.

Peetu on syntynyt Petraksi, mutta tiennyt aina olevansa Peetu. Hänen katseensa on syyskuun ensimmäisessä päivässä, jolloin mittariin tulee 18 vuotta. Täysi-ikäisenä Peetu pääsee korjausleikkaukseen ja on taas askeleen lähempänä omaa itseään. Mutta vielä on jaksettava kesän ylitse.  

Luettuani kirjan annoin sen miehelleni ja sanoin, että hänen on luettava se. Siri Kolu pukee valtavan hienosti sanoiksi kaiken tilanteeseen liittyvän hämmennyksen ja vierauden. Se mikä Peetulle on normaalia ja oikeaa, näyttäytyy lähipiirille uutena ja vieraana. Veli ei oikein osaa suhtautua, äiti taas pitää sitkeästi kiinni pienestä tyttärestään nähden vain oman surunsa. Onneksi on isä, joka vie Peetun kymmenen kertaa kesän aikana purjelentämään. Taivaalla liitäessä on helpompi puhua ja se mikä sanotaan ilmassa, jää myös sinne. Puolueeton painoton tila tarjoaa mahdollisuuden tunteiden käsittelyyn.

Peetun äidin surressa tyttärensä menettämistä Peetu toteaa, että ei hän koskaan ole ollut se lapsuuskuvien mekkoon puettu tyttö. Äidin vaalimat valokuvat ovat väärää todistusta, jotain mikä ei ole aitoa ja oikeaa."Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää" toteaa Peetu äidilleen. On helppo sanoa olevansa avarakatseinen ja hyväksyvänsä lapsensa ihan juuri sellaisena kuin hän on. Todellisuus voi kuitenkin näyttäytyä rumana ja armottomana, ihmisen suvaitsevaisuus vain pintana. Suljettuani kirjan lukemisen jälkeen mietin itsekseni, että ihan millaisia olettekin, bring it on. Minä olen tässä, sillä jos te olette onnellisia, minäkin olen.