Kaksplus.fi

perjantai 31. lokakuuta 2014

Eräänä tavallisena torstaina

Haluatteko kokea palasen lapsiperheen elämää kesken niiden kliseisten ruuhkavuosien? Täältä pesee, tervetuloa meidän perheen eiliseen.

Aamulla kellon soidessa kaikki vaikuttavat olevan suhteellisen terveitä, joten jee sille. Esikoinen on lähdössä sovitulle kyläilylleen isovanhempien luokse, joten vien lapsen kahdeksaksi turvaistuimen kera talon eteen, siellä isäni ja äitini jo odottelevat. Samaan aikaan kuopus karjuu eteisessä, että ei aio lähteä päiväkotiin. Kuten joka aamu viimeisten parin viikon ajan. Päiväkotiin kuitenkin päästään ja miehen hoitaessa lapsen riisumista ja käsipesua minä keskustelen henkilökunnan kanssa valokuvausasioiden sujumisesta ja muusta yleishyödyllisestä. Sitten irrotetaan lapsen kädet väkisin kaulastani ja lähdetään miehen kanssa töihin.

Työpäivä sujuu siinä omalla painollaan aina klo 13 saakka, jolloin minä päätän lähteä kotiin. Kirjaan itseni ulos, kävelen pienen matkan parkkihalliin ja lähden ajamaan. Ennenkuin pääsen hallista ulos havahdun. Kello on yksi. Siis yksi ja minun työni loppuvat kahdelta. Ei muuta kuin auto takaisin parkkiin, aivan pokkana takaisin töihin ja koneelle jatkamaan hommia kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Totean, että minulla on niin paljon asioita jatkuvasti päässä keskeneräisinä ja hoidettavina, että en ilmeisesti enää ymmärrä kelloa. Vähän ehkä säikäyttääkin.

Tuntia myöhemmin lähden sitten oikeasti kotiin vain huomatakseni jättäneeni parkkikortin autoon. Sillä pääsee myös hallin sisään, joten päädyn odottelemaan jonkun ajamista ulos, että pääsen puikahtamaan oven alitse sisälle. Suuntaan päiväkodille vain löytääkseni sieltä silmätulehdukseen sairastuneen lapsen. Selvä juttu, kotiin ja varaamaan lääkäriaikaa Mehiläiseen. Nopea yhteydenotto mieheen ja miettimään kuka jää kotiin seuraavana päivänä. Jos minä jäisin, tarvitsisin todistuksen sairaan lapsen hoidosta, mutta mies voi tehdä joustavasti töitä kotoa. Näin lopulta päätämme tehdä, eli mies hoitaa lasta perjantaina ja lääkäriaikakin järjestyy tunnin päähä. Siispä takaisin autoon kera kuopuksen ja hakemaan miestä töistä. Minun on seuraavaksi lähdettävä hakemaan esikoista kotiin ennen kuin vanhempieni iltameno alkaa, joten miehen on hoidettava lääkärikäynti. Ruuhkassa yhteen suuntaan, ruuhkassa takaisin. Jätän miehen ja kuopuksen Mehiläisen eteen ja lähden pyrkimään kohti moottoritietä yrittäen Töölön pikkukatuja hyväksi käyttäen välttää ruuhkaisimmat risteykset. Mies on tässä välissä käynyt nopeasti työpaikan viereisessä kaupassa ostamassa jotakin syötävää, sillä kotona kaapit ovat aivan tyhjät.

Pääsen reipasta ylinopeutta ajaen ajoissa perille, kun mies soittaa lääkäristä. Kuopuksella ei suinkaan ole silmätulehdusta, vaan molemminpuoleinen korvatulehdus, joka puolestaan on aiheuttanut kyynelkanavien tulehduksen. Kiroilen hartaasti sekä sille, että lapsi on ollut huomaamattamme kipeänä että mieleen hiipivälle ajatukselle korvakierteestä. Keväällä kuopukselta poistettiin putket, joten tämä lähestyvä talvi onkin hyvä aika aloittaa korvakierre uudelleen. Mies ja kuopus menevät lääkäristä kotiin taksilla kera ruokakassien ja käyvät vielä apteekissa hakemassa lääkkeet. Minä juon nopeasti vähän kahvia vanhempieni luona ja lähdemme esikoisen kanssa ajamaan takaisin kotiin.

Kotiin päästyäni olen aivan puhkipoikki väsynyt, lihaksia särkee ja kolottaa. Pesen kuopuksen ulkovaatteet pikapesussa ja unohdan asian samantien, sieltä ne vuorokauden jälkeen tänä iltana löytyivät koneesta lojumasta. Menen ajoissa nukkumaan ja herään aamulla flunssaisena. Olen siis vuorostani kipeänä. Työpäivä sujuu särkylääkkeiden voimalla ja sen jälkeen olen ollut petipotilaana.

Eikä sekoilu muuten jäänyt eiliseen. Tänä aamuna, mennessäni töihin, ajoin sujuvasti väärään paikkaan. Kurvasi miehen toimistotalon eteen, mietin hetken mikä meni pieleen ja jatkoin matkaa kohti seuraavan risteyksen kohdalla olevaa omaa toimistoani. Viime yönä näin unta, jossa minulta lähti kaikki hiukset keskeltä päätä ja tilalle jäi vain ohut sänki. Ehkä vähän stressiä viimeaikoina?

Nyt tuntuu siltä, että arki nujersi äidin. Eikä tähän postaukseen löytynyt edes sopivia kuvia.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Arkijuttuja

Nyt kun jutut Lontoosta on saatu tuomisia vaille käsiteltyä, voidaan taas siirtyä takaisin tavalliseen arkeen. Myös tällä kuluvalla viikolla kalenteri on ollut oleellisessa osassa päivien suunnittelussa. Luonnollisesti sairastumiset toivat oman lisänsä hommaan.


Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello oli ehtinyt lyödä 2.36, kun esikoisen huoneesta kuului haukkuvaa yskää. Taas mentiin, toinen meistä lapsen kanssa parvekkeella ja toinen vuorokauden ympäri olevaan apteekkiin hakemaan edellisen kohtauksen jälkihoidossa reseptille saatuja lääkkeitä. Ne toivatkin avun todella hyvin eikä meidän tarvinnut lähteä yöllä Lastenklinikalle. Seuraavana aamuna sen sijaan lähdimme Mehiläiseen vietyämme ensin kuopuksen hoitoon ja miehen töihin, piti saada minulle todistus sairaan lapsen hoidosta kotona. Niin ja silmätulehdushan esikoisella myös oli, lisää tippoja tarvittiin sen hoitamiseen. Olin valmistautunut olemaan kotona koko alkuviikon, mutta saman päivän iltana sairastui mies. Niinpä minä pääsin tiistaina töihin ja tänään on puolestaan ollut vapaapäivä. Esikoinen on parantunut, miehen on kuulemma pakko mennä huomenna töihin ja kuopuksella ei ole pientä yskää  kummempaa. Onneksi näin. 

Tämän päivän olen viettänyt aika lailla sohvalla hoitaen kaikenlaisia asioita. Nyt on varattu kuopukselle niin päiväkodin Hyve-keskusteluaika kuin nelivuotistarkastus neuvolaan. Sumplin sopivaa aikaa pankkikäynnille ja varasin itselleni työhöntulotarkastuksen. Järjestelin eskariryhmän yhteistä joulumuistamista hoitajille ja maksoin laskuja. Päivitin kalenteriin tulevia työvuoroja ja merkitsin sinne yhden loma-asunnon näytön ensi sunnuntaille. Tilasin isänpäivälahjoja ja tuttavien lasten lahjoja, syntymäpäiviä kun on lähiaikoinan tulossa kolmet. Järjestin omien ipanoiden syttärikuviot kuntoon ja lähdin vielä käymään postissa sekä hain Ärrältä collegehousuja sisältäneen paketin. Kahvikuppikin sopi niin hyvin verhojen väriin, ihan harmoniassa täällä vaan hengailtiin! Tai sitten ei, sillä siivoaminen nyt jäi väliin, kun noita pikkujuttuja oli kertynyt tehtävälistalle sen verran reippaasti. Mies onneksi teki ruoan, se kun ei todellakaan ole lempipuuhaani.


Eilen oli vuotuinen valokuvauspäivä, kun vanhempainyhdistyksen järjestämä kuvaus saapui jälleen poikien päiväkodille. Olemme saaneet sovittua niin, että ryhmäkuvat otetaan hoitopäivän aikana, mutta muuten lapset kuvataan kolmen päivän aikana iltapäivisin ja iltaisin. Kolmisen vuotta takaperin päiväkoti irtisanoutui kuvaushommasta ja me vanhempainyhdistyksessä nappasimme kopin hommasta. Niinpä vanhemmat tuovat itse lapsensa kuvattavaksi niin halutessaan ja vanhempainyhdistyksestä joku vastuuhenkilö on aina paikalla hommaa koordinoimassa. Eilen oli minun vuoroni heti alkuun ja ajoin töistä ensin järjestelemään kaiken kuntoon ja sitten hain kotoa miehen valmiiksi puunaaman ja puleeratun esikoisen mukaani. Molemmista pojista otettiin ensin omat kuvat ja sen jälkeen pikkutyypit poseerasivat vielä yhdessä kuvaajalle. Voin täydestä sydämestäni suositella Kuvamuistoa ja meidän vakkarikuvaajamme on myös aivan huippuhyvä ja taitava tyyppi. 

Tällä kertaa molemmilla pojilla oli päällään pitkähihaista pikeetä kera farkkujen ja kuvista tuli todella kivoja, kun siinä ovensuussa vähän vakoilin toimituksen etenemistä. Nuo kuvat ovat niin kaukana perinteisistä koulukuvista kuin vain olla voi, ihan täysiä muotokuvia ja laadukkaita sellaisia. Tänä vuonna rekvisiittana löytyi mm. Aarnion valkoinen Puppy, jonka selässä molemmat kundit istuivat, silloin, kun ei otettu hyppykuvia sekä lasten kokoa oleva Eamesin tuoli. Yhteiskuvissa esikoinen pitää kuopusta kainalossaan ja pojat istuvat selät vastakkain. 

Kun omani olivat valmiita, nappasi mies ipanat mukaansa kotiin ja minä jäin pariksi tunniksi vielä päiväkodille kuvausvahtiin. Tykkään tosi paljon tällaisesta vapaaehtoishommassta, kun saan tehdä sitä omasta halustani. Sen sijaan voisin sanoa pari sanaa jälleen kerran futisjoukkueen vaatimuksista saada vanhemmat pakolla muun muassa rakentamaan kuplahallia tai pitämään kahviota ja siivoamaan vessoja yhtenä turnausviikonloppuna. Me osallistumme hommaan maksamalla lautaset ja servietit, mutta ehdottomasti pitäisi olla myös mahdollisuus kieltäytyä hommasta. Mutta ei se taida niin mennä. Ei minusta jatkossakaan aktiivista futismutsia saa, mutta sen sijaan odotan jo innolla tulevaa koulun vanhempainyhdistyksessä toimimista. 


Tämän viikon kukiksi valikoitui krysanteemeja, mutta miten nuokin näyttävät vähän nuupahtaneilta? Ehkä ne korreloivat ulkona vallitsevan sään kanssa. Jonne me tästä nyt juurikin lähdemme, onhan taas futistreenien aika molemmilla pojilla. 


tiistai 28. lokakuuta 2014

Neljäs päivä - eläimiä ja lisää ostoksia

Viimeisen kokonaisen päivän aamuna meillä oli paha dilemma ratkottavanamme. Menisimmekö Toweriin kierrokselle vai olisiko määränpäämme London Zoo erilaisine eläimineen. Pohdimme asiaa pitkään, mutta lopulta päädyimme lähtemään eläimien luo. Kuopus taisi olla tapahtumantäyteisestä matkasta jo tässä vaiheessa uuvuksissa, sillä pienet välipäikkärit maittoivat heti aamupalan jälkeen. 


Sillä aikaa kun pienin koisasi, kävivät mies ja esikoinen kurkkaamassa ensimmäisiä eläimiä, ainakin kaloja olivat katselleet. Sopivasti gorillavaltakunnan kohdalla havahtui myös nukkuja ja pääsimme ihmettelemään eläimiä kaikki yhdessä. Minä tykkään tästä Lontoon eläintarhasta kovasti. Siellä näkee hyvinkin erilaisia ja eksoottisia lajeja ja siellä työskennellään eläinten hyväksi aktiivisesti. Lisäksi se on kooltaan hyvin sopiva, ei liian iso tai pieni.



Gorillan jälkeen vuorossa oli päiväunilla oleva tiikeri, joka innosti pienet katselijat hiipimään tiikerien lailla.





Myös leijonat olivat laiskalla tuulella ja tyytyivät katselemaan makuultaan ympärilleen. Mangustiaitauksen keskelle puolestaan ilmestyi yhtäkkiä pieni tuttu naama ja sen jälkeen toinen!




Pingviinialtaalle saavuimme sopivasti juuri, kun ruokinta oli alkamassa. Istuimme poikien kanssa katsomoon ja seurasimme ruokintaa toisen hoitajan kertoessa eläimistä. Pingviinit ovat omia suosikkejani näistä eläintarhan eläimistä ja viivyimme ihastelemassa niitä pitkään. Muodonmuutos kömpelöistä köpöttelijöistä virtaviivaisiksi vauhtiuimareiksi on uskomaton!








Paljon muutakin katselimme, mutta seuraavat kuvat ovat tarhan toiselta puolelta Afrikan eläinten osastolta. 


Näitä eläimiä oli kuopus odottanut eniten ja siinä ne nyt vihdoin olivat, kirahvit.




Peek-a-boo!




Myös pieni virtahepo oli matkalla uimaan, mutta seeprat eivät paljon katsojista piitanneet. 



Lopuksi Australian osastolta bongasimme vielä eniten rennon kengurun ikinä. 


Eläintarhasta lähdimme kävelemään takaisinpäin Regent's Parkin halki. Olimme koko porukka nälkäkuoleman partaalla ja onneksi puiston keskeltä löytynyt ravintola pelasti nälkäiset taas elämään. Söimme ulkona ja jatkoimme matkaa Marylebone High Streetiä pitkin Marylebonen halki lopullisena määränpäänämme Oxford Street ja Selfridges-tavaratalo.



Oli siis aika tehdä viimeinen tehoisku shoppailun saralla ja kiersimme leluosaston, jouluosaston, kenkäosaston ja niin edelleen. Sitä ennen piti kuitenkin vielä vähän ravita ruumista ja sielua jätskin ja smoothien voimin. 



Kun lopulta pääsimme jalat särkevinä takaisin hotellille, emme kukaan jaksaneet ajatellakaan sieltä poistumista enää ennen aamua ja kotiinlähtöä. Ei siis muuta kuin soitto huonepalveluun ja puoli tuntia myöhemmin söimme iltapalaa katsellen samalla televisiota. Laitoimme tavarat kasaan ja herätyksen soimaan, seuraavana aamuna pitäisi jälleen aamun alkajaisiksi lähteä metron ja junan voimin kohti Gatwickin kenttää ja sitä myöten kotiin. 


Äitini kysyi myöhemmin mieheltä, että voisiko hän muuttaa Lontooseen, jos työt olisivat siellä. Ajattelin mielessäni, että kyllä vaan jo ennen kuin kuulin miehen vastaavan samalla tavalla. Lempparikaupunki, no can do. 


maanantai 27. lokakuuta 2014

Kolmas päivä - leijonia ja lompsimista

Tämä päivä alkoi sillä, että kuopus laittoi repun selkäänsä ja totesi meille muille lähtevänsä takaisin Suomeen. Että heippa vaan. Saatiin kuitenkin ipanainen suostutelluksi jäämään vielä pariksi päiväksi lomailemaan meidän muiden kanssa. 

Ja jos säät suosivat meitä matkallamme, niin sama päti yöuniin. Nukuimme vähintään kymmenen tuntia joka yö ja oli ihana herätä aamulla virkeänä uuteen päivään. Tänä kyseisenä aamuna kuopus myös päätti pitää tankkauspäivän, mikä tuli todellakin tarpeeseen edellisen päivän ruokavalion koostuttua ranskalaisista ja yhdestä keksistä. Pikkutyyppi huitaisi aamupalalla menemään kolme suklaapullaa, yhden croissantin, muroja ja vielä kinkkuvoileivän päälle. Taas jaksoi!

Esikoinen puolestaan huomasi, että mehän emme olleet käyneet Natural History Museumin ötökkäpuolella laisinkaan, sinne oli ehdottomasti päästävä vielä. Ei siis muuta kuin museolle ja aivan tolkuttoman pitkään kiemurtelevaan jonoon seisomaan. 





Onneksi jono kulki vikkelästi eteenpäin ja selvisimme puolessa tunnissa sisälle museoon. Kaikenlaisia ötököitä tuli tutkittua, tuokin osa museota oli tosi hyvin suunniteltu. Lapset rakensivat hämähäkkiä oikeanlaiseksi ja tutkivat kotitalouden tuholaisia. Kävimme myös toisen kerroksen maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia esittelevässä osassa museota ja ehdottomasti jännittävintä oli kokea oikea maanjäristys "japanilaisessa S-Marketissa", kuten lapset paikkaa kutsuivat. 



Tämä oli myös se päivä, kun näkisimme esikoisen kanssa Leijonakuningas-musikaalin. Lähdimme jälleen metrolla eteenpäin ja tungoksen vuoksi päädyimme eri vaunuihin, minä esikoisen ja mies kuopuksen kanssa. Vähän myöhemmin huomasin, että eihän tämä metrojuna korjaustöiden vuoksi pysähdykään aikomallamme asemalla ja mies oli huomannut saman tahollaan. Kommunikoimme elekielellä ikkunan molemmin puolin ja viesti välittyi, jäisimme yhtä asemaa aikaisemmin pois. Näissä tilanteissa lähes kahdenkymmenen vuoden yhteiselo on parhaimmillaan, kun toista osaa lukea sen kuuluisan avoimen kirjan tavoin ja ymmärtää kirjaimellisesti puolesta sanasta. 



Lounaan jälkeen vietimme hetken isossa kirjakaupassa ja sitten tiet erosivat, kun mies lähti kuopuksen kanssa katsastamaan British Museumin muumioita. Olivat paluumatkalla pysähtyneet ottamaan hienoja kuvia sillalta. 



Me musikaalikävijät puolestamme kävelimme Lyceum Theatren luokse, teimme tuliaisostoksia teatterikaupassa ja nappasimme mukaan vielä karkit ja vesipullot esityksen ajaksi. Olin ostanut meille paikat permannon etuosasta ja näkymä lavalle oli moitteeton. Lisäksi olimme käytävän vieressä ja ohitse kulkevat eläinkulkueet ja näyttelijät olivat mahtava näky myös ihan läheltä. Vaikka liput olivat suhteellisen tyyriit (vajaat sata euroa per nuppi), oli se silti ehdottomasti sijoittamisen arvoinen juttu. Me nautimme niin paljon ja näytös oli todellinen elämys!




Näytöksen jälkeen treffattiin jälleen toinen puoli perheestämme ja käveltiin hetken verran ympäriinsä ennen kuin lähdimme metrolla kohti hotellia ja suuntasimme suoraan syömään. Taas yksi tapahtumantäyteinen päivä takana!

Päivän onnettomuussaldo: esikoisella ruhje ja mustelma otsassa. Syy putoaminen sängystä yöllä.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toinen päivä - Martin vankila ja leikkipuistohengailua

Toisen päivän aamuun herättiin kahdentoista tunnin yöunien jälkeen. Kahden sängyn huoneessa oli kaikille tilaa nukkua, tosin odotan yhä sitä aikaa, kun pojat nukkuvat toisessa ja minä pääsen miehen kainaloon toiseen sänkyyn. Vielä tässä vaiheessa oltiin tiukasti molemmat lapsi kainalossa. Aamiaiselle lähdettiin virkeinä ja odottavaisina, meistä kaikista oli niin kiva olla käymässä yhdessä minun ja mieheni ehdottomista lempparikaupungeista.



Aamiainen itsessään ei ollut mikään kovin kummoinen ja tyypilliseen englantilaiseen tapaan kaikenlaiset vihannekset loistivat poissaolollaan. Lisäksi ruoka oli aivan koko ajan lopussa samaten kuin astiat ja ruokailuvälineet. Jotenkin odottaisin tällaisessa ison ketjun bisnessuuntautuneessa hotellissa vähän toisenlaista meininkiä, nyt aikaa kului jonottamiseen ja odottamiseen. Kun hedelmiä ja jogurttia sekä leipää ja croissantteja kuitenkin löytyi, saimme kaikki vatsat täyteen hyvin. Erityisplussa hotellille hyvästä gluteenittomasta leivästä, jota sai pyytäessä. 



Aamiaisella mietimme aina edessä olevan päivän ohjelmaa ja kun suurin dinointo oli edellisenä päivänä tyydytetty, oli nyt toisen odotetun kohteen, eli Big Benin vuoro. Kun nousimme metrosta maanpinnalle kohosi kellotorni suoraan silmiemme edessä ja sai pojat hurraamaan!


Seuraavaksi lähdimme jatkamaan matkaa ja suuntasimme Westminster Abbeyn ohitse St Jamesin puistoon määränpäänämme Buckinghamin palatsi. 



Kävelyreitti oli mukava, lapset ihastelivat eläimiä ja me miehen kanssa kaunista ympäristöä. 



Palatsi pilkotti jo puiden välistä ja pelikaanit uivat ihan lähelle.




Lippu oli salossa, eli kuningatar kotona. Myös vartija tuli nähtyä.






Koska ulkona oli kaunis sää eikä ennustettuja sadekuuroja näkynyt mailla halmeilla, päätettiin jatkaa ulkojutuissa. Päätimme lähteä kohti Kensingtonin puistossa sijaitsevaa Prinsessa Dianan muistoleikkikenttää ja matkalta nappasin mukaani Starbucksin kausisuosikin. Pumpkin Spice Latte oli kieltämättä tosi hyvää.




Tällä kurkkaajalla on nyt aivan ihana vaihe meneillään. Monta kertaa päivässä saamme kuulla, että "sä olet maailman paras äiti/isi/isoveli" ja lapsi on muutenkin tosi hellyydenkipeä, joten saamme halailla häntä ylenmäärin. Suukoista hän ei vieläkään pidä, harmi homma! Hän on myös hyvin ylpeä uusista taidoistaan ja laskettuaan illalla ravintolassa englanniksi kymmeneen totesi tyytyväisenä "olenpa taitava".








Ilalla taas ravintolaan syömään!



Päivän onnettomuussaldo: kuhmu esikoisen otsassa pienemmän annettua hississä hedarin isommalle. Kuopuksella mustelma poskessa, syntytapa tuntematon.