Kaksplus.fi

perjantai 31. lokakuuta 2014

Eräänä tavallisena torstaina

Haluatteko kokea palasen lapsiperheen elämää kesken niiden kliseisten ruuhkavuosien? Täältä pesee, tervetuloa meidän perheen eiliseen.

Aamulla kellon soidessa kaikki vaikuttavat olevan suhteellisen terveitä, joten jee sille. Esikoinen on lähdössä sovitulle kyläilylleen isovanhempien luokse, joten vien lapsen kahdeksaksi turvaistuimen kera talon eteen, siellä isäni ja äitini jo odottelevat. Samaan aikaan kuopus karjuu eteisessä, että ei aio lähteä päiväkotiin. Kuten joka aamu viimeisten parin viikon ajan. Päiväkotiin kuitenkin päästään ja miehen hoitaessa lapsen riisumista ja käsipesua minä keskustelen henkilökunnan kanssa valokuvausasioiden sujumisesta ja muusta yleishyödyllisestä. Sitten irrotetaan lapsen kädet väkisin kaulastani ja lähdetään miehen kanssa töihin.

Työpäivä sujuu siinä omalla painollaan aina klo 13 saakka, jolloin minä päätän lähteä kotiin. Kirjaan itseni ulos, kävelen pienen matkan parkkihalliin ja lähden ajamaan. Ennenkuin pääsen hallista ulos havahdun. Kello on yksi. Siis yksi ja minun työni loppuvat kahdelta. Ei muuta kuin auto takaisin parkkiin, aivan pokkana takaisin töihin ja koneelle jatkamaan hommia kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Totean, että minulla on niin paljon asioita jatkuvasti päässä keskeneräisinä ja hoidettavina, että en ilmeisesti enää ymmärrä kelloa. Vähän ehkä säikäyttääkin.

Tuntia myöhemmin lähden sitten oikeasti kotiin vain huomatakseni jättäneeni parkkikortin autoon. Sillä pääsee myös hallin sisään, joten päädyn odottelemaan jonkun ajamista ulos, että pääsen puikahtamaan oven alitse sisälle. Suuntaan päiväkodille vain löytääkseni sieltä silmätulehdukseen sairastuneen lapsen. Selvä juttu, kotiin ja varaamaan lääkäriaikaa Mehiläiseen. Nopea yhteydenotto mieheen ja miettimään kuka jää kotiin seuraavana päivänä. Jos minä jäisin, tarvitsisin todistuksen sairaan lapsen hoidosta, mutta mies voi tehdä joustavasti töitä kotoa. Näin lopulta päätämme tehdä, eli mies hoitaa lasta perjantaina ja lääkäriaikakin järjestyy tunnin päähä. Siispä takaisin autoon kera kuopuksen ja hakemaan miestä töistä. Minun on seuraavaksi lähdettävä hakemaan esikoista kotiin ennen kuin vanhempieni iltameno alkaa, joten miehen on hoidettava lääkärikäynti. Ruuhkassa yhteen suuntaan, ruuhkassa takaisin. Jätän miehen ja kuopuksen Mehiläisen eteen ja lähden pyrkimään kohti moottoritietä yrittäen Töölön pikkukatuja hyväksi käyttäen välttää ruuhkaisimmat risteykset. Mies on tässä välissä käynyt nopeasti työpaikan viereisessä kaupassa ostamassa jotakin syötävää, sillä kotona kaapit ovat aivan tyhjät.

Pääsen reipasta ylinopeutta ajaen ajoissa perille, kun mies soittaa lääkäristä. Kuopuksella ei suinkaan ole silmätulehdusta, vaan molemminpuoleinen korvatulehdus, joka puolestaan on aiheuttanut kyynelkanavien tulehduksen. Kiroilen hartaasti sekä sille, että lapsi on ollut huomaamattamme kipeänä että mieleen hiipivälle ajatukselle korvakierteestä. Keväällä kuopukselta poistettiin putket, joten tämä lähestyvä talvi onkin hyvä aika aloittaa korvakierre uudelleen. Mies ja kuopus menevät lääkäristä kotiin taksilla kera ruokakassien ja käyvät vielä apteekissa hakemassa lääkkeet. Minä juon nopeasti vähän kahvia vanhempieni luona ja lähdemme esikoisen kanssa ajamaan takaisin kotiin.

Kotiin päästyäni olen aivan puhkipoikki väsynyt, lihaksia särkee ja kolottaa. Pesen kuopuksen ulkovaatteet pikapesussa ja unohdan asian samantien, sieltä ne vuorokauden jälkeen tänä iltana löytyivät koneesta lojumasta. Menen ajoissa nukkumaan ja herään aamulla flunssaisena. Olen siis vuorostani kipeänä. Työpäivä sujuu särkylääkkeiden voimalla ja sen jälkeen olen ollut petipotilaana.

Eikä sekoilu muuten jäänyt eiliseen. Tänä aamuna, mennessäni töihin, ajoin sujuvasti väärään paikkaan. Kurvasi miehen toimistotalon eteen, mietin hetken mikä meni pieleen ja jatkoin matkaa kohti seuraavan risteyksen kohdalla olevaa omaa toimistoani. Viime yönä näin unta, jossa minulta lähti kaikki hiukset keskeltä päätä ja tilalle jäi vain ohut sänki. Ehkä vähän stressiä viimeaikoina?

Nyt tuntuu siltä, että arki nujersi äidin. Eikä tähän postaukseen löytynyt edes sopivia kuvia.

4 kommenttia:

  1. Sellaista se on. Minusta tuntuu, että meidän perheessä monena vuonna on oltu juuri lokakuussa väsyneitä. Mikähän siinäkin on? Onko se sitä, että syksyn aloittaminen on kuitenkin melko rumbaa, aikataulua aikataulun perään ja flunssakausikin alkaa painaa päälle?

    Koittakaa parantua. En tiedä oletteko kokeilleet, mutta useampi tuttu on kertonut korvatulehdusten helpottaneen, kun ovat alkaneet syöttää lapselle antihistamiineja heti flunssan ensioireiden ilmaannuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa syksyn alku tosiaan viedä mehut useammastakin. Nyt marraskuussa tuntuu joulu olevan jo niin lähellä, että ehkä sitä jaksaa paremmin. Vaikka kuukautena itsessään tämä marraskuu on kyllä tosi masentava. Ja kiitos antihistamiinivinkistä, menee ehdottomasti kokeiluun!

      Poista
  2. Kuulostaa niin varsin tutulta :) Tuota se arki on.. Onneksi ei kestä loputtomiin!

    Oletteko koskaan kokeilleet suolahuonetta? Meillä saatiin suolahuonehoidolla (kerran viikossa käynti talviaikaan) lapsen korvakierre katki, ja jo sovittu putkitusaika pystyttiin perumaan. Samoin tuosta on ollut hyötyä lapsen atopiaan ja astmaan. Samanlaisia kokemuksia olen kuullut muiltakin.
    Tästä jo vuosia aikaa, eli ei ollut vain hetken apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolahuoneesta olen kuullut paljon hyvää ja meidän pitäisi ehdottomasti käydä kokeilemassa sitä, auttaisi ihan kaikille neljälle varmasti. Kiitos, kun muistutit!

      Poista