Kaksplus.fi

maanantai 30. syyskuuta 2013

Eva tuli taloon

Muutaman viikon käytön jälkeen voin jo todeta, että Vuittonin Eva clutch oli niin nappiostos! Olen käyttänyt laukkua lähes joka päivä ja samalla kun se on sopivan pieni, on se kuitenkin riittävän suuri. Saan laukkuun mahdutettua lompakon, puhelimen ja kotiavaimien ohella auton avaimet, nenäliinapaketin sekä astmalääkkeen. Ongelmitta vieläpä!

Nappasin pari kuvaa laukusta kuvatessani oikeastaan lasten välikausi- ja talvivaatetusta.


Tuon ketjun saa toisesta päästä irti ja näppärästi laukun sisään, jos käyttää mieluummin pitkää olkahihnaa. Monogram-kuosi tuntuu hyvältä valinnalta. Ja kumma etteivät kullanväriset yksityiskohdat haittaa lainkaan, vaikka normaalisti en keltakullan väristä pahemmin välitä. Tähän ne vain kuuluvat.


Kovin montaa kuvaa laukusta in action ei minulla ole tarjota, mutta tässä muutama kuitenkin. Hihna on kyllin pitkä niin, että laukku menee kivasti myös ristiin rinnan yli, jos molempia käsiä tarvitaan vapaiksi. Yleensä olen käyttänyt sitä kuitenkin toisella olalla roikkumassa.



Tämän piti olla viimeinen laukkuhankinta pitkään aikaan. Mutta sitten kävikin niin, että vastaan tuli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä...







sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ilman (sarvia ja) hampaita

Pitkään sitä heiluteltiin ja nyt se vihdoin lähti. Eilen illalla huomasin esikoisen toisen alahampaan olevan aivan irti ja nappasin sen pois. Ajattelin, että nielaisee vielä nukkuessaan mokoman hampaan. Tämä kuva otettiin heti tapahtumapaikalla!



Siitä se riemu repesi, voi miten onnellinen lapsi oli irronneesta hampaasta. Sinällään hän on jo tottunut puuttuviin legoihin, irtosivathan molemmat etuhampaat jo kaksi vuotta takaperin tapaturmaisissa kaatumisissa. Ensimmäinen kaatuminen puistossa katkaisi hampaan juuret ja toinen päiväkodin eteisessä tapahtunut tiputti ne lopullisesti. Mutta nyt lähti eka hammas sitten ihan luonnollisesti, ison pojan merkki!



Lopulta sain innostuneen ipanan unille ja vähän myöhemmin myös veljensä puolesta vähintään yhtä innostuneen kuopuksen. Näin pääsi hammaskeiju tutkimaan lahjajemmojaan ja etsimään sopivaa kolikkoa tyynyn alle laitettavaksi. Esikoisen uni riitti kolmeen saakka ja heti yöllä kurkattiin tyynyn alle. "Liian kivaa!" julisti lapsi löydettyään kaksieuroisen sekä Lego Super Heroes -sarjan Rautamies-hahmon. Kuudelta oli sitten noustava kokoamaan. 



Mua naurattaa tämä kuva, mikäköhän mökö kuopuksella nyt tuossa on. Ehkä huono olo, hän on ollut viruksen aiheuttamassa nuhakuumeessa jo viisi päivää, eikä loppua näy. 



Nyt se iso poika istuu ruokapöydässä ja näyttää kokeilevan voiko juomapullosta valuttaa vettä hammaskolon välistä suuhun niin, ettei avaa hampaita lainkaan. Toinen alahammas heiluu niin vallattomasti, että kohta lähtee sekin. Sitten sitä voi pelleillä äidin iloksi vaikka miten! Siitä saa enää kolikon, sen jälkeen hammaskeiju laittaa hanat kiinni.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Välikautta ja talvivaatetusta

Tuli kylmä. Tuli kylmä hieman aikaisemmin kuin oletin. Pari päivää takaperin ratsasin hätäpäissäni vaatekaappeja ja kenkähyllyjä löytääkseni lapsille aamuksi tarpeeksi lämmintä päällepantavaa. Tiesin, että kaikkea pitäisi kyllä löytyä, mutta en ollut ottanut mitään esille. Samaan syssyyn pakkasin kesävaatteet pois. Se on syksy nyt. 

Kauden vaihtuminen tietää hommaa. Syksy- ja talvivaatteet on otettava esille, mietittävä mahtuuko vai onko kenties ostettu liian isoa kokoa ja miten on hanskojen ja lapasten laita. Entäpä pipot, talvihatut, kaulaliinat ja kaulurit? Vaatteet nimikoidaan ja takkeihin napsautetaan nimikyltit vetoketjuihin kiinni. 


Rakastuin tähän Mini Rodinin viimetalviseen punaiseen takkiin ensinäkemältä. Tämän talven malliston mustansävyinen ruututakki ei iskenyt lainkaan samalla tavalla. En kuitenkaan ole niin päätön, että maksaisin lapsen takista 150 euroa, joten jäin kyttäilemään alennusmyyntejä. Taktiikka onnistui ja ostin takin odottamaan nyt tulevaa talvea selvästi normaalihintaa edullisemmin. Tuo on aivan ihana, paksu ja lämmin, ja tällä mennään koko talvi. Mitään muuta takkia en esikoiselle ole hankkinut, että tätä tulee varmasti käytettyä. Punainen on esikoisen lempiväri.



Takin kanssa voi pukea joko PO.Pin tummansinisen karvareuhkan tai Reiman vaihtotupsullisen pipon. Tiukan mallailun jälkeen esikoinen valitsi valkoiseen pipoonsa punaisen tupsun ja kaulassa roikkuu myös Reimalta tilaamani tummansininen kaulaliina. Päiväkotiin olen jo vienyt silkkivillaisen kaulurin, mutta kaulaliinaa voidaan käyttää sitten kotimenoissa.




Päiväkotiin löytyy toppavaatetta tällä hetkellä kaksin verroin, tosin oikeanpuoleinen Racoonin sinimusta takki mustine housuineen taitaa joutaa myyntiin. Esikoisen viimetalviset Ticket Outdoorin sininen toppatakki sekä mustat henkselimalliset toppahousut ovat sopivat ja Racoon liian samankokoinen säästettäväksi. Me olemme siitä kenties erikoinen perhe, että lapsemme pärjäävät yksillä toppavarusteilla mainiosti. Pienempänä esikoisella oli aina yksi talvihaalari, nyt kaksiosaisiin siirryttyämme yksi takki ja yhdet housut. 




Ennen kuin talvi kuitenkaan alkaa, on kevyempien ulkoiluvaatteiden aika. Viimekeväinen Ticket Outdoorin pilkullinen takki on yhä oikein sopiva ja sen kaveriksi löytyy sormikkaita ja yhdet Reimatecin välikausihanskatkin. Ulkoiluhousut ovat myös Ticketin ja ne ostin mustina. 



Myös kuopus ehti käyttää välikausihaalariaan päiväkodissa jo yhden päivän ajan ennen kuin sairastui kuumeeseen. Ticket Outdoorin Outletista ostettu tähtihaalari on 92-senttinen ja kuopukselle juuri sopiva. Ajatukseni siitä kuinka voin aina kierrättää esikoisen vanhat ulkovarusteet kuopukselle ei ihan ole ottanut tuulta alleen. Esikoinen oli sen verran pienempikokoinen kuin kuopus, että hän on käyttänyt samassa iässä pääsääntöisesti kokoa pienempiä vaatteita. Tosiaan, meidän pygmit. Näin 2,5-vuotiaan esikoisella oli käytössä 86-senttinen välikausihaalari, josta hypättiin suoraan kokoon 98 cm. Kuopus puolestaan tarvitsisi juuri sen väliin jääneen koon ja ei auttanut kuin ostaa sellainen. Myös viime talvena kävi samoin, kun jouduin hankkimaan kuopukselle uuden talvihaalarin esikoisen vanhojen ollessa liian isoja tai pieniä. Se on tosin sanottava meidän käyttämistämme Ticketin ulkovaatteista, että ne kestävät todella hyvin ja kuopus saa esikoisen vanhoja käyttöönsä ihan priimakuntoisina. Vielä kun sopisivat oikeaan aikaan!



Jos esikoisella on talven tuiskuihin punainen Mini Rodininsa, on kuopuksella punaisen ja sinisen sävyjä TH:n toppatakissa, jonka toin vajaa vuosi takaperin Washingtonin reissultamme. 


Kuopuskin kokeili uutta vaihtotupsullista pipoaan. Äiti oli ostanut himppasen kasvunvaraa.



Tämä tummansininen duffeli puolestaan on täysi heräteostos Stockan kantistarjouksesta, kuopus näyttää siinä niin suloiselta.


Esikoisen parempi takki juhliin ja muuhun on jo pari vuotta ollut tämä Ralph Laurenin duffeli. Tummansinistä villakangasta sekin, ensimmäisenä vuonna tosi reilu ja nyt luultavasti viimeistä talvea käytössä ennen säilömistä kuopukselle.


Löytyy meiltä farkkutakitkin, mutta ne ovat ehdottomasti vähiten käytetyt kaikista. Esikoisen takki on Gapin ja hankittu käytettynä. Kuopuksen takki puolestaan on esikoisen vanha.


Pojilla on nyt meneillään olevaan kauteen siis Ticketin vaatteet päiväkotiin ja ulkoiluun, mutta muihin menoihin tarvitaan tietysti muita takkeja. Tämä villakankainen takki kyynärpaikkoineen on aikanaan Zarasta esikoiselle ostettu ja nyt sopiva kuopukselle.


Esikoinen puolestaan käyttää RL:n tikkitakkia, jonka kanssa voi laittaa esimerkiksi Timberlandin beigen pipon ja uuden ison pojan trikoisen kaulaliinan Pomp de Luxilta. 



Ja sitten on tämä ehdoton lempilapseni, viime keväinen Mini Rodinin keltainen takki sekä nallepipo. Jos kuopukselta kysytään, hän valitsee aina tämän. Ja yhdistelmä on kuin nenä päähän eloisalle lapselle. 





Oma murheenkryynini löytyy osastolta talvikengät, joista en millään haluaisi maksaa täyttä hintaa, mutta joita en myöskään osaa ostaa ennakkoon odottamaan. Brandosin nettikaupan mid season sale tuli täydelliseen saumaan ja klikkasin molemmille pojille kotiin sovitettavaksi kenkiä. Ostan yhdet laadukkaat nahkasaappaat villavuorella ja niillä mennään niin päiväkodissa kuin muissakin menoissa. Tämä taktiikka on osoittautunut toimivaksi ja tällä kertaa tulossa on mustat saappaat merkilta Petit by Sofie Schoor. 

Kuva: brandosa.co.uk

Merkki on meille ennestään tuntematon, joten varmuuden vuoksi klikkasin kotiin kaksi kokoa molemmille, niistä valitaan sitten sopivampi. Välikauteen molemmilla on sitten välikausikengät, kuopuksella siistit nahkaiset goretexit ja esikoisella enemmän sellaiset välikausikengän näköiset. Lue=ei kovin kauniit. Niitä käytetään päiväkodissa nyt, kun tennareilla ei ole pariin päivään enää tuntunut tarkenevan.

Ai niin, onhan noilla sitten nuo PO.Pin windfleecetkin...


Huomaatte varmaan, että takit ovat allekirjoittaneen heikkous. Neulepaitojen ja -takkien ohella. ;)



tiistai 24. syyskuuta 2013

Pretty Ballerinas

Katselin ballerinavarastoani ja huomasin sen olevan kesän jäljiltä aikamoisen surkeassa kunnossa. Koska talvisaappaissa ei parin kuukauden kuluttua ole kiva toimistossa olla, piti lähteä pienelle ostosturneelle. Ei muuten mikään maailman iisein homma löytää ballerinoja tähän aikaan vuodesta, etenkään jos haluaa pysytellä tietyssä merkissä.

Stockan verkkokaupasta löytyi tätä Wondersin mallia muutamia hajakokoja, onnekkaasti yksi niistä meikäläisen. Nopea klikkaus ja parin päivän kuluttua noutopisteestä pakettia hakemaan. Tykkään kovasti, musta kestää hyvänä pitkään ja kiiltonahan sekä strassien yhdistelmä tuo vähän eloa.



Myös Zion valikoimat katsastin mukanani rusinapaketilla varustettu esikoinen, joka olisi ehdottomasti halunnut itselleen Lumin punaisen rahakukkaron. Se jäi kuitenkin kauppaan, sen sijaan kenkiä tuli hankittua kahdet. 


Ensimmäisetä ovat Wondersin, minkäpä muunkaan. En ensin meinannut edes sovittaa kenkiä, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla. Hyvä niin, sillä erinomaisen istuvuuden lisäksi nämä osoittautuivat aika hauskoiksi, vähän tulee Iines Ankka mieleen. Värivaihtoehtoina mallissa oli tämän ostamani sinisen ohella musta ja punainen, mutta koot hyvin vähissä jo. Onneksi juuri siitä suosikkisävystäni natsasi.




Wonders-uskovainen päätti antaa myös toiselle merkille mahdollisuuden, sillä halusin yhdet aivan simppelit mustat kengät ja Pretty Ballerinas tarjosi sopivat. Muutaman kerran näitä kenkiä käytettyäni totean kuitenkin, että minun merkkini tämä ei ole. Kengät ovat jalassa selkeästi Wondersin kenkiä huonommin istuvat, eivät lainkaan yhtä pehmeät ja myötäilevät kuin vakkarimerkilläni. Kauniit ne ovat ja ajavat asiansa, mutta tuskin tulen ostamaan enää toista kertaa ballerinoja tältä merkiltä. Lisäksi nuo narut eivät millään pysy rusetilla, vaan ovat vähän väliä auki. 



Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy tämä aamuyöllä kirjoitettu postaus. Liikaa keskeneräisiä asioita, liikaa pohdittavaa ja liikaa kaikkea, uni kerta kaikkiaan loppui jo. Aamulla töihin...

lauantai 21. syyskuuta 2013

Työ+perhe=?

Aloitin kolme viikkoa sitten työt kodin ulkopuolella. Muutos ei ole ollut helppo kenellekään, sillä perheen arki muuttuu väistämättä uudenlaiseksi yhden palikan liikkumisen myötä. Pojat kyselevät onko äidin taas pakko mennä töihin, johan siellä eilen tuli käytyä. Mies joutui tällä viikolla lyhyellä varoitusajalla poikien hakuhommiin, kun minä halusin saada yhden työasian tehtyä loppuun. Hoitoaikoja on rustailtu työllistymiseni myötä ja palaset etsivät vielä paikkojaan. Silti uskallan jo nyt sanoa, että muutos on vain ja ainoastaan hyväksi meille kaikille.


Viimeiset vuodet ovat oman työhistoriani kannalta olleet hyvin rikkonaisia. Esikoisen mentyä päiväkotiin työskentelin jonkin aikaa hyvin vapain työajoin, sitten siirryin tekemään töitä kotoa käsin. Kun kuopuksen äitiysloman aika koitti, päätin jättää työt ja keskittyä vauvaan ja perheeseen, esikoisen äitiysloman aikana nimittäin työskentelin osittain, viimeistelin gradun ja valmistuin kandiksi. Kuopuksen synnyttyä karsin yhden stressitekijän arjestamme ja se oli ehdottoman hyvä päätös. Esikoinen vietti kolme päivää viikossa päiväkodissa ja se auttoi arjen hallinnassa miehen vielä tuolloin matkustaessa suhteellisen runsaasti työnsä myötä. Sitten tulivat opiskelujen viimeistelyt ja lopulta ilmoittautuminen työnhakijaksi työkkäriin.


Meidän perheessämme mies on selkeästi minua enemmän urasuuntautunut. Hän haluaa edetä urallaan aktiivisesti, löytää uusia haasteita ja saada työelämästä paljon irti. Minä ajattelen hieman toisin. Hyvä työpaikka, sekä työyhteisössä että itse työssä viihtyminen todella tärkeää jo sen kannalta, kuinka paljon aikaa ihminen päivittäin työssä viettää. Mutta työllä lopultakin on itselleni lähinnä välinearvo. Käyn töissä, jotta saan tehdä jotain itse ja jaksan sitä kautta paremmin perheen kanssa. Käyn töissä, jotta voin maksaa asuntolainaa ja saan asua tässä kauniissa kodissamme tällä alueella. Käyn töissä, jotta voin käyttää rahaa johonkin itselleni tärkeään. Kun nämä kaksi tapaa ajatella työelämästä yhdistetään, saadaan yhtälö, joka ainakin meidän perheessämme vaikuttaisi toimivan hyvin.


Mies tekee pahimmillaan tai parhaimmillaan todella pitkää päivää. Minä teen toisin. Olen ottanut vastaan työn, joka ei ole yhtään omaa alaani, mutta kuka tänä päivänä kieltäytyisi työpaikasta, tuskin kukaan. Tai en minä ainakaan. On oikeastaan aika virkistävää tehdä jotain muuta kuin mitä on yliopistossa vuosikausia opiskellut ja nämä kolme viikkoa olen mennyt töihin hyvillä mielin ja viihtynyt. Uskon näin olevan jatkossakin. Minä tunnen tekeväni tuloksekasta työtä ja saan siitä vastineeksi rahaa, jolla pyörittää perheemme arkea ja elintasoa mukavasti. On kiva tunne tehdä oma, edes pieni osansa perheen elatuksen eteen.


Tärkeintä itselleni ovat kuitenkin työajat. Paikka on osa-aikainen ja lähden töistä pääsääntöisesti kuuden tunnin jälkeen. Ajan suoraan päiväkodille, jossa olen ruuhkasta riippuen puoli kolmeen mennessä hakemassa poikiamme kotiin. Tämä on minulle se tärkein asia, josta miehen kanssa keskustelimme ennen kuin työnhaun kesällä aloitin. Tähän elämäntilanteeseen osa-aikaisuus sopii paremmin kuin hyvin, sillä minä pidän siitä, että saan olla lastemme kanssa iltapäivät yhdessä. Haluan hakea heidät päiväkodista jo välipalalta, viettää aikaa heidän kanssaan ja aikanaan koulun jälkeen tehdä yhdessä läksyt keittiönpöydän ääressä. Olla läsnä heidän elämässään niin paljon kuin vain suinkin voin. Olla paikalla kotona, en töissä. Kun tämä oli miehenkin mielestä hyvä ratkaisu, oli päätös tehty. Osa-aikaista it is. 


Tilanne voisi olla todella erilainen. Voisimme molemmat miehen kanssa joutua työskentelemään pitkiä päiviä raapiaksemme kasaan rahat elämiseen sen sijaan, että voin tehdä vähemmän töitä ja mies niin paljon kuin haluaa. Tunnen olevani todella etuoikeutettu ja tämän olevan koko perheellemme win-win -tilanne. Tähän saakka olimme varuiksi maksaneet päiväkodin kokopäiväisestä hoidosta, vaikka olin aina hakenut heidät kahden jälkeen kotiin. Nyt teimme muutoksen ihan virallisesti ja poikien hoitoaika muutettiin 5-7 tuntiin päivässä. Käytännössä mies vie tai me yhdessä viemme pojat aamulla kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä ja minä sitten olen hakemassa välipalan päätyttyä. Ja jos jotain yllättävää ilmenee, voi hoitoaikaa taas muuttaa neljän kuukauden kuluttua.


Ideaalitilanteessa työskentelisin neljänä päivänä viikossa aina kuusi tuntia kerrallaan. Tällä hetkellä aloitetaan hieman vähemmästä, mutta sopimuksen tuntimäärää voidaan tarvittaessa kasvattaa sen mukaan miten tilanne elää. Ennen kaikkea olen iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäänsä sain töitä tässä taloustilanteessa. En ole tippaakaan nirso sen suhteen mitä teen enkä arvosta pätkääkään enemmän talousjohtajan asemassa työskentelevää kuin laskuttajaa. Minun maailmassani työ tai työpaikka ei arvota ihmistä, vaan ihan muut seikat. Minulta kysyttiin kerran haastattelussa, että miksi filosofian maisteri haluaisi tehdä koulutuksen vaativuutta vastaamatonta työtä. Siihen oli helppo vastata. Koulutus on tärkeää minulle ihan itsessään. Työ taas voi olla mitä tahansa, jossa hyötyvät sekä yritys että minä tekijänä. Niin on nytkin ja olen vaan koko ajan todella iloinen siitä, että minulla on työpaikka. Sitä paitsi koulutukseni on sen verran marginaaliin sijoittuva, että tässä tilanteessa oman alan työt ovat todella, todella kiven alla. 


Minulle työ on osa hyvää elämää. Yksi osanen, jonka yläpuolelle nousevat monet monet muut tekijät. En ikimaailmassa suostuisi antamaan aikaani työnantajalle niin paljon, että en esimerkiksi näkisi lapsiani kuin hetken aikaa iltaisin. Mikään rahallinen korvaus ei riittäisi kompensoimaan sitä aikaa, jonka tuolloin menetän lasteni elämästä. Lisäksi viihdyn hyvin kotona vaikkapa pesten pyykkiä tai puuhaillen muita kotiaskareita. Niitä tulee poikien kanssa iltapäivisin tehtyä. Yhdessä.


Minä tunnen saavani rusinat pullasta tällä järjestelyllä. Ja tuntuvat olevan tyytyväisiä nuo kolme muutakin. 



Kaikki tämän postauksen kuvat ovat kuopuksen yksivuotiskuvauksesta. Copyright: Sonia Pihlajamäki.