Pieniä välähdyksiä joulunodotuksesta

Joulu on jälleen hiipinyt kuin varkain ihan lähelle ja enää kaksi koulupäivää erottaa meidät pitkästä joululomasta. Ei kaikki ihan niin ole sujunut kuin ennnen sairastumista ajattelin, mutta mitäpä siitä. Tulee niitä jouluja tämän jälkeenkin ja tällainen mutkat suoriksi -tyyppinen joulunodotus on osoittautunut oikein toimivaksi. Eikö muuten olekin kaunis kukkakimppu, itsenäisyyspäivän juhliin sen tilasin. Ei tullut juhlia, mutta kukat ilahduttivat pöydällä pitkään.

Olen ottanut ohjeen mukaan rauhassa. Ensimmäisen viikon nukuin, toisena jaksoin jo olla istumassa sohvalla. Yhä tällä kolmannella toipilasviikolla käynti kaupassa, kaupungilla tai muilla asioilla vetää mehut ihan totaalisesti ja koko kroppaa heikottaa kuin hapoilla olisi. Pitkät päiväunet tai kahdet kuuluvat jokaiseen päivään ja elämän tahti on normaaliin verrattuna todella iisi. Meillä on toinenkin toipilas perheessä, kun äitini joutui suureen jalkaleikkaukseen. Välipäivien loma Tallinnaan on siirretty aikaan parempaan, nyt keskitytään parantumaan. Varasin lohdutukseksi perheelleni yön Clarionissa välipäivien ohjelmaksi. Mennään polskimaan katolle ja katsellaan miltä Helsinki näyttää korkealta.

Tässä rauhallisesti elellessä on ollut aikaa edistää opintoja. Olen kuunnellut nettiluentoja, tehnyt niihin liittyviä tehtäviä ja yhden tentinkin tein. Olin jotenkin aivan fiiliksissä siinä esikoisen huoneeseen koulupöydän äärelle linnoittautuneena, kirjat ja kone mukana. Oli motivoivaa huomata, että osaan ja tiedän. Opiskelu on tämän syksyn aikana tuonut niin paljon hyvää mieltä, onnistumisen elämyksiä ja uskoa tulevaan, että onneksi lähdin!

Pyrimme poikien kanssa osallistumaan joka joulu myös hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna kävimme lähettämässä kukkakaupassa joulukukat yksinäisille vanhuksille. Tässä valmistuu kuopuksen kirjoittama tervehdys joulutähden matkaan. Pojat valitsivat itse tervehdysten saajat ja kukat heille. Tällaiset kampanjat tuovat joulumieltä niin monelle.

Hain itsekin joulukukkia kotiin sen jälkeen, kun siivoojat toissapäivänä laittoivat kaiken puts plank. Valkoinen amaryllis on suosikkini joulukukista, mutta hortensia hiipi tällä kertaa yllättäväksi kaveriksi.

Mies leipoi poikien kanssa yhtenä iltana joulupipareita, jotka pian hävisivät parempiin suihin. Koristeluissa teemana oli selvästi more is more, kun katsoo kuorrutteen määrää. Tänä vuonna perinteinen piparkakkutalo jäänee tekemättä, sen verran kiirusta on miehellä pitänyt. Mutta tämä on niitä asioita, joiden on vain annettava jäädä tilanteen ollessa mikä on. Ensi vuonna uusi yritys uusin voimin. 

Verkkokaupat ovat olleet ystäviäni tässä kuussa. Olin hankkinut osan lahjoista jo valmiiksi, mutta monta pakettia olen klikannut sängyssä maaten ostoskoriin ja matkalle kohti kotia. Lahjat on myös paketoitu valmiiksi, urakoin niitä paperikääreisiin muutamana iltana poikien nukahdettua ihan niillä pakkausmateriaaleilla, joita kaapista valmiina löysin. Tänä vuonna lahjoja tulee edellisvuosia vähemmän ja olen löytänyt kivoja, osin aineettomia muistamisia läheisille. Ei sillä, kyllä perinteiset kirjat, lelut ja muut toiveet lasten paketeista tulee löytyä. Minä itse sen sijaan en ole osannut toivoa oikein mitään. 

Eräänä päivänä lähdimme kaupungille katsomaan perinteistä Stockmannin jouluikkunaa. Ikkuna on aivan ihana, kuumailmapallot liitelevät pumpulipilvissä ja hiihtohissi kuljettaa eläinväkeä vuorelle ja takaisin. Yksityiskohdissakin löytyy, kuten herkkukojusta voi huomata. 

Ikkunaa ihailtuamme päädyimme lahjaostoksille, kun keksin mitä oikeastaan tarvitsisin. Paria päivää myöhemmin kävin hakemassa miehelle samasta putiikista lahjan. Pojat ovat tyytyväisiä, kun äidille ja isälle saadaan paketit kuusen alle. Minä puolestani olen tyytyväinen siihen, että tuolla käydessä saa aina niin superhyvää palvelua.

Viime sunnuntaina lähdin ulos tapaamaan ystäviä. Kämpin brunssi oli herkullinen ja lasi samppanjaa kruunasi homman. Istuimme terassilla useamman tunnin vaihtamassa kuulumisia ennen kuin hajaannuimme tahoillemme. Tällaiset tapaamiset arjen kiireiden keskellä ovat juuri sitä mitä ainakin minä kaipaisin useammin. Seuraava tapaaminen pitäisi itse asiassa laittaa kalenteriin jo edellisellä treffikerralla. Eli vähän niin kuin kampaajan kanssa, asia jota en koskaan opi. 

Viimeisen kouluviikon tunnistaa esimerkiksi siitä, että kotiin on alkanut tippua erilaisia syksyn aikaan tehtyjä askarteluja. Tämän rannekorun sain kuopukselta lahjaksi. Piirustuksista ja maalauksista olen jo monta vuotta säilyttänyt yhden tai kaksi lapsen valitsemaa. Ne menevät muistojen laatikkoon, loppujen kohtalona on ihastelun jälkeen jossain vaiheessa joutua kierrätykseen. Kaikkea kun ei voi säästää, vaikka kuinka haluaisi. 

Viime vuonna Nespresson kausimaut olivat niin kummallisia, että väliin jäi. Tänä vuonna vaikutti paremmalta, joten ostin jokaista makua kokeiluun. Licorice tuo kahviin nimensä mukaisesti häivähdyksen lakritsia ja orangette appelsiinia. Snowball puolestaan yhdistää kookoksen ja vaniljan aromit. Suureksi yllätyksekseni tykkäsin eniten viimeksi mainitusta. Yleensä en pidä kookoksesta lainkaan, mutta tässä se toimii. Ja kapselit ovat hurmaavia, kuin karkkeja. Yhdenlainen jouluperinne meillä tämäkin.

Useampi viikko sitten päätimme miehen kanssa alkaa käydä säännöllisesti kerran viikossa yhdessä lounaalla. Eilen onnistuimme myös toteuttamaan aikeemme, kun suuntasimme hääjuhlapaikkaamme Katajanokan Kasinolle syömään joulubuffetin herkkuja. Miljöö on kyllä niin kaunis ja rosollin tuoksu sai jouluisen fiiliksen tulvahtamaan mieleen. Kun takaisin ajaessa vielä kuuntelin Jouluradiota autossa, olin aivan joulutunnelmassa. 

Joulutunnelma sai jatkoa rehtorin perinteisillä joulukahveilla, jonne menin vanhempainyhdistyksen edustajana. Tuttuja saarelaisia eri tahoilta, juttelua lasten kavereiden äitien ja opettajien kanssa, Tiernapojat sekä jouluiset yhteislaulut. Ajattelin, että olinpa valmis tai en, joulu tulee. Ja se on oikein hyvä niin.

Myös koti on koristettu juhlaan. Mies haki ja koristeli kuusen yhdessä poikien kanssa ja joulukoristeet kaivettiin laatikoista esille. Oma suosikkini vuodesta toiseen on tämä kranssi. Joulukuuseen ei meillä tule muuta kuin palloja. Ja poikien tekemiä koristeita, joita he piilottavat oksille puolisalaa. Mutta mikä sen paremmin rikkoisi kuusen täydellisen kirkasvärisen ja sekalaisen harmonian kuin itse pienin sormin väkerretty tupsupipo, vihreä joulubanaani tai kuusifirman mainoskoriste.

Tänään kävin hoitamassa viimeiset joulujutut ennen viikonloppua ja viimeistä kauppareissua. Tilasin vastapäisestä kaupasta kalat, kakun olin tilannut jo aikaisemmin. Mies kävi juomaostoksilla ja itse suunnistin kirjastoon noutamaan luettavaa pitkien pyhien ajaksi. Tällä setillä luulisi pärjäävän loppiaiseen. Ai että, en malta odottaa niitä raukeita laiskanpulskeita päiviä, kun vain levätään pitkän syksyn jälkeen. Se tulee tarpeeseen ihan jokaiselle meistä.

Miniloma hotelli Kämpissä

Viime syksynä "Huffington Postissa" julkaistiin erinomainen artikkeli nimeltään Real Love Is a Choice. Me menemme naimisiin ja sitoudumme toisiimme suurten tunteiden kera, mutta loppuelämä ei voi olla pelkkää tyyntä ja tyventä. Jokaisessa suhteessa tulee eteen hetkiä, kun on käärittävä hihat ja tehtävä työtä rakkauden ja parisuhteen eteen. Rakkaus on mitä suurimmassa määrin valinta. Valinta rakastaa toista ja työskennellä yhteisen tulevaisuuden eteen. Sillä siitä työstä kasvaa se varmuus ja turva, joka parhaissa suhteissa puolisoilla toinen toisestaan on. Ja sanotaanhan se jo vihkikaavassakin, kun kysytään tahdotko.

Meillä on mieheni kanssa takana kaksikymmentä yhteistä vuotta. On ollut tyyntä ja tyventä, mutta myös myrskyjä ja karikoita. Silti en ole koskaan epäillyt etteikö meidän kannattaisi myös niinä vaikeina aikoina työskennellä sen eteen, että vielä vanhoinakin olemme me. Uskon myös siihen, että lapsemme ansaitsevat meiltä tämän työn.  

Pikkulapsivuodet ovat mitä otollisinta aikaa unohtaa kenen kanssa ne lapset oikeastaan on saanut. Arki jyrää ja kun makaa yliajettuna siellä pientareella, on välillä tuskallista tekohengittää suhdetta. Mutta voi miten se kannattaakaan. Me olemme mieheni kanssa ajatelleet, että näinä kiireisinä vuosina on vain pidettävä huolta yhteyden säilymisestä, jos muuhun ei ole mahdollisuuksia. Ja että meidän aikamme tulee taas, kun lapset tästä vielä vähän kasvavat. Tätä silmälläpitäen varasin miehelleni yllätyksenä pienen irtioton. Hotelli Kämp ja yhteinen aika kutsuivat. Edellisen kerran olimme olleet yhdessä poissa kotoa aika tarkalleen vuosi sitten. 

Meillä oli todella mukavaa olla yhdessä turisteina kotikaupungissamme. Olin varannut meille Kämpistä ihan perustason Deluxe-huoneen, joka on tosi kaunis sisustukseltaan. Saimme huoneen ylimmistä kerroksista toiveemme mukaisesti.

Koska kotoa ei ammetta löydy, oli ohjelmassani kylpeä useaan kertaan. Onnistui!

Kävimme heti huoneen vastaanottamisen jälkeen ostoksilla ja lounaalla. 

Olin varannut meille illallisen ravintoa Oxista Pikku-Roballa. Ravintola on yksi niistä, joita olen halunnut testata ja kannatti. Hyvää ruokaa ja pienimuotoinen ähky takaisin palatessa. 

Ja taas kylvettiin. 

Katselin monia hotelleja ennen varaustani ja päädyin Kämpiin paitsi saadakseni superhyvää palvelua ja kauniin miljöön, myös erinomaisen aamiaisen. Olemme olleet kahdesti Kämpissä brunssilla ja ne ovat olleet aivan mielettömiä. Nyt aamiainen oli yhdellä sanalla kuvailtuna aneeminen. Kaikkea oli, mutta vähän ja vähän sinnepäin. Ihanasta aamiaistilasta ja kauniista kattauksesta huolimatta jäi ankea fiilis. Kämpin tasoisessa hotellissa pienimpienkin yksityiskohtien pitäisi olla moitteettomasti hoidossa, myös meille edullisimman huoneen varanneille. Nyt näin ei ollut, esimerkkinä vaikkapa gluteenittomien leipien valikoima. Listalla leipäastian vieressä oli tuotteita vaikka ja kuinka, esimerkiksi kolmenlaisia sämpylöitä. Astia oli kuitenkin tyhjä ja pyysin saada lisää leipää. Meni hetki, pyysin uudelleen. Tällä kertaa pyyntö meni keittiöön saakka, josta minulle tuotiin kaksi kuivaa leipäviipaletta. Voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta näillä saadaan asiakas, etenkin erikoisruokavaliota noudattava palaamaan. Me tuskin palaamme.

Kaiken kaikkiaan irtiotto teki hyvää ja tuli tarpeeseen. Seuraavana päivänä olimme jo puoleenpäivään mennessä takaisin pikkukundien luona, virkistyneinä ja hyvävointisina vanhempina. Ehkä vuoden kuluttua taas uudelleen!