Kaksplus.fi

torstai 26. helmikuuta 2015

Korttitalossa

Rakastan dekkareita, poliisisarjoja, jännitystä, ja poliittisia kiemuroita. Rakastin West Wingiä ja olen koukussa taas. House of Cards on parasta pitkään aikaan ja vienyt iltani tehokkaasti viime aikoina. Nyt on kaksi ensimmäistä tuotantokautta katsottu. Kolmas alkaa perjantaina ja valmiina ollaan!


Oli pakko etsiä tähän kuva Robin Wrightista Claire Underwoodina. Katsokaa tuota eleetöntä tyylikkyyttä paitsi vaatetuksen myös korujen osalta. Kello, ohuen ohut allianssisormus ja pienet timantit korvissa. Ei mitään liikaa, täydellinen look. 

Kuva: http://media1.popsugar-assets.com/

Vähän erilaista kuin OC:n täydellisissä naisissa, johon saatan myös olla addiktoitunut tämän saikun aikana.


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Dimangit korvissa

Mies se osasi taas tehdä vaimonsa iloiseksi. Syntymäpäiväpaketista paljastui juuri se, mitä olin jokusen vuoden jo miettinyt ja toiveeni ehkä joskus myös ääneen ilmaissut. Sain kauniit timanttikorvanapit, aivan täydelliset.


Mies oli ottanut jälleen yhteyttä turkulaiseen Morris Lindblomiin, joka muokkasi viisi vuotta takaperin sormukseni uusiksi ja olimme jo silloin todella tyytyväisiä. Niin tälläkin kertaa, lopputulos on erittäin kaunis. Korvakoruissa on molemmissa 0,2 karaatin briljanttihiottu kivi, joka on neljällä kynnellä kiinni. 


Erityisen mieluinen yksityiskohta on se, että kultaseppä oli keksinyt ehdottaa korvakorujen istukoiden tekemistä samanmallisiksi vihkisormukseni kiven istukan kanssa. Ne ovat nyt identtiset ja kiinnitys neljällä kynnellä on suosikkini. 



Edelliset timanttikorvanapit sain mieheltä kymmenen vuotta sitten täyttäessäni 25 vuotta. Olen käyttänyt niitä lähes päivittäin koko ajan ja ennustan näille uusille vähintään samanpituista käyttöikää ja -tiheyttä.






tiistai 24. helmikuuta 2015

Korvaamattomat

Tämä sairausloma-aika on saanut taas kerran huomaamaan miten ihania tyyppejä lähipiiristä löytyykään. Paitsi että olen saanut nauttia miehen ja lasten huolenpidosta, olen vastaanottanut myös ilahduttavia vierailuja ystäviltä. Aivan korvaamattomia tyyppejä!

Yksi tuo kukkia, välipala-aineet ja kahvimaidonkin tullessaan ja pitää seuraa pari tuntia. 



Toinen tuo kukkien lisäksi naistenlehtiä ja imuroi ohimennessään.


Kolmas tuo mukanaan seuraa esikoiselle ja kuopukselle ja vietämme hauskan päivän ihan niin kuin silloin ennen, kun nämä kouluunmenijät olivat vauvoja. Arjessa ei enää nähdä yhtä usein kuin ennen, mutta juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. 

On ollut vauvaterapiaa, äititerapiaa ja ennen muuta juttuseuraa. Onnea on ystävät.


Sitten on äiti, joka täyttää pakastimen pullolleen helpottaakseen arkea ja tuo leipomiaan herkkuja kaikille. Auttaa kaikessa, missä vain voi. Äiti. <3


Jalan osalta ollaan päästy siihen vaiheeseen, että puolivaraus leikatulla jalalla on nyt sallittu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paikallaan seisoessani paino jakautuu tasaisesti molemmille jaloille ja kävellessä saan myös laittaa puolet painostani toipuvalle koivelle. Kepit ovat yhä parhaat kaverini ja ortoosi tiukasti jalassa koko ajan. Tikit on poistettu ja haava todella siisti, en myöskään ole ottanut särkylääkkeitä enää aikoihin muuta kuin satunnaisesti. 

Aika on kyllä kulunut tässä kuussa jotenkin erityisen nopeasti, kun leikkauksestakin alkaa olla jo kolme viikkoa ja reilun kahden viikon päässä häämöttävä röntgenkontrolli lähestyy. Ette usko miten paljon toivon saavani sieltä puhtaat paperit sen suhteen, että pääsen jo kävelemään kevyesti, takaisin töihin ja auton rattiin. Pitkä kuntoutus on edessä, se on selvää, mutta pidetään peukkuja, että luutuminen olisi nyt alkanut tapahtua ja toipumisesta päästäisiin sinne kuntoutuksen pariin huhtikuusta alkaen. Paljon on kysyttävää lääkäriltä kuntoutusajasta fysioterapiaan ja korkokenkien käyttöön. En halua ajatella sitä vaihtoehtoa, että sairausloma jatkuisi, mutta siihenkin pitää varautua.

Olen myös päässyt yhä enemmän ulos talosta tuulettamaan päätäni. Viime viikolla olimme ensin parhaiden leidien kanssa Pastorissa drinkeillä ja syömässä, mies hoiti kuljetukset ravintolan eteen ja siitä taas kotiin. 


Viikonloppuna puolestaan ajettiin kolmevuotissynttäreille koko perheen voimin. Kivaa oli, kuten yleensäkin! Vaikka kyllä minä olen väsynyt tehtyäni jotain useamman tunnin ajan, ei tarvitse muuta kuin istua sohvalla kylässä. Jalka on sen jälkeen kivuliaampi ja koko yleisfiilis ihan poikki. On se jännä miten yhden raajan vamma vaikuttaa niin paljon kokonaisvointiin. Mutta henkisellä puolella nämä käynnit ovat kultaakin kalliimpia, kun pääsen pois kotisohvalta ihmisten pariin!



Nyt penkkiurheilija täällä siirtyy hiihdon pariin, ottaa naistenlehden käteen ja kahvikupin toiseen. Päiväkahvien aika!



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Täydellisen syntymäpäivän anatomia

Miten saada aikaan täydellinen päivä sellaiselle, jota ahdistaa täyttää vuosia ja joka henkisesti haluaisi olla vain pillittämässä nurkassa kolmosta ja viitosta? Tässä resepti a'la mies, esikoinen ja kuopus.

Aloitetaan aamu laulamalla onnittelut raikuvalla äänellä (esikoinen) ja piiloutumalla sängyn alle ujouspuuskassa (kuopus). Annetaan itse valittuja lahjoja, sellaisia mistä äiti varmasti tykkää. Kun paketeista paljastuu lempikarkkeja, paksu naistenlehti sekä korteista kauniita sanoja, voi juhlapäivään herätä hyvillä mielin. 



Sitten vastahakoiselle juhlijalle kerrotaan, että yhdeltätoista olisi suotavaa olla vaatteet päällä ja meikit naamassa, silloin on lähtö. Kun vastahakoinen juhlija yrittää änkyttää sopineensa vanhempiensa tulevan synttärikahveille, voi hymyillä vähän sillä tavalla, että toinen tietää tulleensa huijatuksi. Tässsä vaiheessa kannattaa myös kuiskata salassa, että yksi lahja vielä odottaa, mutta sen isä antaa sitten myöhemmin. Kiitos kaunis kuopukseni!


Ja kyllä ne vanhemmat sieltä tulivat, mutta eivät suinkaan vain kahvittelemaan. Ensin napattiin koppi lapsosten hoidosta muutaman tunnin ajaksi, sitten juotiin sitä kahvia. Ennen muuta kuitenkin onnittelut. <3 Ja lahjat ja kukat, tässä vaiheessa juhlakalu oli jo entinen vastahakoinen juhlakalu.





Seuraavaksi ajetaan autolla Porvooseen ja pysähdytään SicaPellen eteen. Tiedossa olisi pari tuntia brunsseilua, yhteistä aikaa, maailman parasta seuraa ja lasi kuohuvaakin. Niin ja se lahja!






Iltapäivällä ajellaan takaisin kotiin, juodaan juustokakkukahvit kotona vanhempien kanssa ja päästetään sankari pitkille päiväunille. Illalla palataan vähän arkeen seuraavan päivän valmistelujen merkeissä.


Ja nyt tämä sankari istuu tuossa sohvannurkassa eikä ole kuin kerran käynyt peilin edessä tarkastelemassa kuinka monta juonnetta silmien alle onkaan salaperäisesti tullut lisää. Kiitos hienosta päivästä elämäni miehet kertaa kolme, ei ahdista enää yhtään!


P.S. Jos en ole koskaan tätä vielä kertonut, niin mieheni on maailman paras mitä merkkipäivien muistamiseen tulee. Kunnia sille, kenelle kunnia kuuluu! 

torstai 19. helmikuuta 2015

Ensi kesän Pompit

Viime viikonloppuna kävin ystävän järjestämillä perinteisillä Pomp de Lux -kutsuilla. Olin innoissani uudesta mallistosta, se näytti kuvastossa mukavalta ja meidän pojille sopivalta. Lähdin kutsuille ostoslistan kanssa valmiina tutustumaan vaatteisiin. 

Mutta mutta. Nyt täytyy sanoa, että tämä oli ehkä kehnoin mallisto miesmuistiin. Kun näin poikien vaatteet siinä tangoilla roikkumassa, oli yleisvaikutelma jotenkin blääh. Shortsien värit tuntuivat tunkkaisilta ja ihastelemani mintunvihreä sävy ei ollutkaan edukseen paidoissa. Pelkkä minttu olisi riittänyt, mutta sen sijaan yhdessä paidassa oli lisäkuosina silmälaseja, toisessa rantasandaaleja ja kolmannessa kilpikonnia. Ei kiitos. Toinen mintunvihreä vaihtoehto, lyhythihaiset ribbipaidat, näytti aivan aluspaidalta kalsareiden kera käytettäväksi. 

Jottei liian nihkeäksi menisi, löytyi joukosta hyviäkin vaatekappaleita ostettavaksi, muun muassa nämä kuopukselle hankkimani t-paidat. 


Esikoinen oli mukana ja sai itse valita mitä halusi, pienellä ohjailulla toki. Hän oli mahtava vaatekutsulainen, sovitti mukisematta niin omiin kuin muidenkin tarpeisiin ja käyttäytyi niin kauniisti. Ihana iso poikani, joka valitsi alla olevat vaatteet itselleen. Ainoastaan tuosta rock-paidasta olin hieman eri mieltä, mutta ihan hiljaa mielessäni vaan. 

Nämä shortsit ovat mukavan pehmeää materiaalia ja juuri sopivat kesän puistoleikkeihin. Ja alimmissa on vähän enemmän kaupunkishortseille sopivaa fiilistä käänteineen. 
Kaikki kuvat: pompdelux.fi.

Halvaksi tuli tällä erää!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Peppiä moikkaamassa

Peppi Pitkätossu -näytelmää Kaupunginteatterissa oli odotettu kovasti. Tarina on tuttu ja paljon luettu, myös vanhoja leffoja on katseltu telkkarista. Erityisen tohkeissaan oli kuopus, joka nyt pääsi ensi kertaa mukaan suuren näyttämön lastenmusikaaleja katsomaan. 



Joo joo, hiukset taas kiinni. Baby steps!


Lapset saivat kuvauttaa itsensä Peppi-seinän edessä. Ehkä vähän noloa ajatteli esikoinen.


Näytelmä oli hyvä, tykkäsimme niin aikuiset kuin lapsetkin koko esityksestä kovasti. Peppi oli hauskan vilpitön anarkisti ja meno vaivattomasti eteenpäin svengaavaa. Jymy-Juntusen ja Kukkasen näyttelijät varastivat shown ainakin aikuisten näkökulmasta. Mutta sitten yksi asia, mihin lastenteatteri aina joskus sortuu ja joka on paitsi harmillista myös turhaa. Jos Pepistä poistettaisiin kaksi kolmasosaa pissakakkapieruräkäoksennusröyhtäys -huumorista, jäisi jäljelle silti hyvä esitys. Hyvä tarina kantaa, myös lapsikatsojille, ja siihen kannattaa luottaa. Lapsia ei kannata aliarvioida ja lisätä erikoistehosteita, räminää, ryskettä tai alapäähuumoria, vaan koska katsomossa istuu lapsia.  Minä ajattelen aina, että näissä tapauksissa on menty siitä mistä aita on matalin. En myöskään ole koskaan tiennyt, että Pepin vallaton tottelemattomuus on yhtä kuin kuvatun kaltainen huumori. Ei se missään nimessä koko näytelmää pilannut, ei yhtään. Mutta tulipahan huomioitua.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Liukasta laskiaista!

Mies ja pojat lähtivät viettämään laskiaistiistaita luistellen ja pakkasin itseni mukaan ulkoilemaan. Istuin penkillä jään laidalla ja keskityin nauttimaan pakkaspäivästä, harmi vain ettei aurinko juuri silloin näyttäytynyt.




Mailat ja kiekko tietysti mukana! Esikoinen on käynyt nyt nelisen kertaa luistelukoulussa ja oppinut vallan vikkeläksi luistelijaksi. Hyvä sijoitus tuo Helsingin Luistelijoiden alkeiskurssi, ei meidän omasta opetuksestamme mitään tullut, hakattiin vain jääräpäitä toisiimme. Nyt lapsi näytti jo liukuja, taaksepäin luistelua sekä jarrutti näppärästi. Ja luisteli kovaa! 



Kuopuskin pysyy ilahduttavan hyvin pystyssä, vaikka eteneminen vielä kävelyn puolelle meneekin. 



Ja kotona tietysti laskiaispullat huiviin. Kuopukselle hillolla, miehelle mantelimassalla, esikoiselle ei ollenkaan, sillä hillo ja kermavaahto pilasivat hyvän pullan. Itselleni en jaksanut miettiä gluteenittomia pullia, ihan hyvä näin.