Kaksplus.fi

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Välipäiviä

Tällä viikolla olemme laskeutuneet laiskasta joulusta vielä laiskempaan välipäivien viettämiseen. Mies on periaatteessa töissä, mutta käytännössä istuu nytkin tuossa vastapäätä sohvalla. Kunhan on tavoitettavissa tämän loppuvuoden se riittää, ja varsinaisesti paluu työpaikalle koittaa vasta ensi maanantaina. Me jatkamme poikien kanssa vielä loppiaiseen ja kunhan koulu seitsemäs päivä tammikuuta taas alkaa pyörähtävät raiteilleen myös meidän rutiinimme.

Kahden viime viikon aikana olen viettänyt valtaosan ajastani vaakatasossa tai istuen ja ollut erittäin tunnollinen toipilas. Olen katsonut Netflixistä kaksi kautta Siltaa ja siihen perään siskon suosituksesta sarjaa Killing, josta on nyt kolmas kausi meneillään. Olemme kaikki nukkuneet pitkään aamuisin, pojat jopa kahdeksaan saakka ja me miehen kanssa vielä vähän pidempään. Olemme syöneet kun siltä tuntuu, lukeneet paljon kirjoja, pelanneet esikoisen saamaa pleikkapeliä ja jatkaneet lautapeleillä. Olemme käyneet ulkoilemassa,  perustaneet saippuakuplalaboratorion kylpyhuoneeseen ja saunoneet keskellä päivää. Olleet koko päivän yöpuvuissa ja olleet yhdessä. Minulla on vaan yksinkertaisesti maailman ihanin perhe. Meillä on niin hyvä olla nelistään.

Eilen lähdin mukaan, kun mies vei pojat luistelemaan Tapiolan jääpuistoon. Autoin luistimet pojille jalkaan, hain kupin kahvia ja istahdin katselemaan. Hyvin kulki, esikoinen viuhahteli ohitseni ja kuopuksenkin eteneminen muistutti huomattavasti enemmän luistelua kuin vuosi takaperin.






Palataan joulun juhlintaan vielä myöhemmin ja huomenna odottavat uudet kekkerit, kun lähdemme ottamaan uutta vuotta vastaan esikoisen kummien luokse. Viikonloppuna on kahdet syntymäpäivät, eli juhlaa riittää! Minä en vielä tiedä minne kaikkialle jaksan tulla mukaan, päivä kerrallaan.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Omat "joululahjat"

Tänä vuonna jatkoimme miehen kanssa samaa rataa kuin aiempina jouluina ja jätimme hankkimatta erityisiä joululahjoja toisillemme. Hankimme mitä tarvitsemme ja haluamme milloin tarvitsemme ja haluamme ja jos jotain ostetaan, on se jokin suurempi satsaus. Yhtenä vuonna ostimme untuvapeitot ja -tyynyt, toisena digijärkkärin. 

Ja sitten luin jostain, että lapset saattavat ahdistua ja kehittää trauman mikäli äiti ja isä eivät saa yhtään pakettia heidän saadessa niitä mahdollisesti useampia. Mietin jopa, pitäisikö meidän hätäpäissämme nyt lähteä ostamaan jotain vain sen vuoksi, että mekin saamme lahjoja lasten avatessa kotiin jätetyt omat paketit joulupäivän aamuna. Sitten järki voitti, ei todellakaan. Sen sijaan kerrotaan kysyttäessä, että äiti ja isä ovat kyllä saaneet lahjoja, vaikka niitä ei juuri nyt olekaan paketoitu ja laitettu kuusen alle odottamaan. Ja että talvilomaviikolle varattu matka Pariisiin on äidin ja isän yhteinen joululahja koko perheelle.

Minä ostin itselleni muutamia uusia työvaatteita Gapin ja Banana Republicin alennusmyynnistä. Toimikoot nämä neuletakit, neulemekko ja valekietaisumekot minun joululahjoinani. Tein tilauksen toissapäivänä ja tänään sain DHL:ltä viestin, että paketti olisi tulossa. Erinomaisen nopea toimitus ja uusi mekko aatoksi päälle.






Kaikki kuvat: gap.eu.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Ihan kohta

Lauantaiaamuna saattelin kolme komeaa miestä kohti joulukirkkoa. Esikoisen syyslukukausi huipentui täpötäyteen kirkkoon ja sen jälkeiseen todistustenjakoon. 



Laitoin tuona aamuna heti herättyäni jouluradion päälle ja kuuntelin meikatessani kaikki suosikkini. Maa on niin kaunis, Hoosianna, Enkeli taivaan, niitä kun en päässyt kirkkoon kuulemaan. Ensin alkoi soida Marian poika ja mietin taas kerran kuinka joulu on minulle niin erityistä aikaa. On aina ollut, mutta on sitä vielä enemmän sen jälkeen, kun pieni joulunlapsemme viisi vuotta sitten syntyi. Taikaa. Siihen perään Sylvian joululaulu ja Tonttu kuin muistoksi kaikista isovanhempien luona maalla vietettyistä jouluista. Meikkasin, kuuntelin ja mietin. "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet. Miespolvet vaipuvat unholaan." Joka joulu ja joka kevät, heti kun tulimme kotiin todistustenjaosta, me soitimme isovanhemmillemme ja kerroimme millainen todistus on. Se oli niin tärkeää. Ja lauantaina samaisen soiton teki oma lapseni, omille vanhemmilleni. 

Minä olin seuraamassa esikoisen todistustenjakoa, olin ensi kerran ulkona sitten viime viikon maanantain. Olin siis ollut levossa erittäin kiltisti, mutta päivä oli iso esikoiselle ja toki äitiä kaivattiin paikalle myös. Laitoin punaa poskiin ja huuliin, hyvä siitä tuli. En usko kenenkään huomanneen, että jalat olivat spaghettia, kylmä hiki valui hiuspohjasta selkään ja päässä huippasi. Pidin luokan puolesta puheen opettajalle ja kiitin häntä kuluneesta syksystä. Kaikista niistä tiedoista ja taidoista, joita hän on lapsillemme antanut. Läsnäolosta uudessa elämänvaiheessa ja siihen sopeutumisessa. Hänen sanansa saivat kyyneleet silmiin, piti vähän nieleskellä. Hyvin on ekaluokkalaisilla syksy sujunut. Kotiin tuli todistuksen lisäksi klassinen joulupussi sisältönään pipareita, rusinoita ja omena.


Tuon jälkeen joulu sai tulla. Mies lähti kuopuksen kanssa ostamaan kuusen ja minä laitoin pullon samppanjaa jääkaappin. Illalla skoolattiin ja syötiin yhdessä Kotipitsasta noudettuja pitsoja. Juhlistettiin loman alkua, esikoisen hienoa ensimmäistä lukukautta ja kuopuksen mainiosti sujunutta päiväkotisyksyä. 


Itse asiassa joulu alkoi hiipiä sisälle jo edellisenä päivänä, kun mies kantoi koristelaatikot alakerran varastosta sisälle ja laitteli kaiken kuntoon kera apulaisten. Kuopus koristi innoissaan omaa huonettaan, esikoinen on todellakin jo vähän iso. Koristeet on ihan ok, mutta ei nyt niin välttämättömiä. Joulupukkiin tuo rationaalinen lapsi ei ole uskonut oikein koskaan, sillä hän on viisivuotiaasta tiennyt homman olevan mielikuvistusta ja satua. Halu uskoa on sitäkin suurempi, joten kannustan lasta pitämään joulun taiasta kiinni. Jouluna saa uskoa satuihin, pukkiin, tonttuihin ja muuhun. 



Tällä hetkellä esikoinen on tekemässä jouluvalmisteluja isovanhempiensa luona ja mies kera kuopuksen lähdössä viemään kynttilöitä haudoille. Onnea on etätyöt, kun miehen ei enää huomisen jälkeen tarvitse mennä toimistolle tämän vuoden puolella lainkaan. Minä olen palannut sohvalleni, jossa olen aikaa tunnollisesti viettänyt. Katselen amaryllistä, kuuntelen kuopuksen höpinöitä ja Sillan kaksi ensimmäistä tuotantokautta katsottuani mietin, mitä katsoisin seuraavaksi. 


Olen turhautunut ja kyllästynyt olemaan paikoillani ja sanoin äsken miehelle haluavani kaupungille ja ostamaan jotain kallista ja ihanaa lahjaksi itselleni. Ostosterapiaa, ei tosin taida toteutua. Sen sijaan täytyy alkaa miettiä mitä ruokia ostamme kotiin, kun mies keskiviikkona sukeltaa kaupan vilinään ruokaostoksille. Kirjoja on vino pino työpaikan joululahjaksi saatuina, mutta kun ihan aina en minäkään jaksaisi lukea. 


Aattoa vietämme vanhempieni luona ja joulupäivää kotona ilman minkäänlaista aikomusta vaihtaa yöpukuja pois koko päivänä. Tapanina puolestaan on tiedossa ystäväporukan tapanintanssit ihan aikuisten kesken. Ajattelin siirtyä paikasta toiseen, tehdä minkä jaksan ja levätä loppuajan. Olla mukana, mutta sieltä sohvalta. Onneksi arki koittaa vasta loppiaisen jälkeen. Sitä ennen voi vaikka ihailla miehen ja kuopuksen taitelemaan piparitaloa, syödä paljon luumukiisseliä ja juoda monta kupillista glögiä.




lauantai 19. joulukuuta 2015

Oy Avioliitto Ab

Tuon partaisemman puoliskon kanssa on tullut pidettyä yhtä jo yhdeksäntoista vuotta. Olen elänyt hänen kanssaan kauemmin kuin ylipäänsä olin elänyt ennen häntä. 




Eräällä automatkalla tässä syksyn mittaan kuuntelin radiosta jonkin terapeutin haastattelua. Hän painotti suhteen huoltamisen tärkeyttä kysyen emmekö me huolehdi säntillisesti myös automme huolloista ja miksi yhtään vähempi pätisi parisuhteeseen. Hyvä pointti, erinomainen itse asiassa.

Asia, joka jää helposti jalkoihin, kun ei ole energiaa tahi aikaa. Ruuhkavuodet, ehkä osuvin termi ikinä. Ja silti, me tähän jäämme sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet. Ja olisi kiva, että sittenkin olisi toiselle jotain sanottavaa. Olemme pyrkineet panostamaan tähän monta kertaa, mutta sitten se aina vain jää. Sinne pienten hommien jalkoihin, ruuhkavuosien yliajamaksi.

Meille realismia on se, että pääsemme muutaman kerran vuodessa jonnekin. Tänä syksynä olemme käyneet kaksi kertaa yhdessä syömässä. Joskus olemme varastaneet yhteistä lounasaikaa. Tässä kuussa olimme menossa perinteiselle joululounaalle hääjuhlapaikkaamme, mutta tauti tuli tielle. 

Puolitoista vuotta sitten (sic!) lähdin mukaan miehen matkalle Tukholmaan. Ja koska siitä on, eikä vain tunnu olevan jo kauan, päätin toistaa tempun. Mies lähtee tammikuun lopulla viikonlopuksi reissuun, minä ostin itselleni liput myös. Ilahduttavaa on, että ystäväpariskunta lähtee samaan tilaisuuteen. Kaikkea kolmea aikaa yhdessä viikonlopussa.

Ja vaikka otsikko käsitteleekin juuri parisuhdetta, pätee asia itse asiassa moneen muuhunkin. Ystävyyssuhteet, oma aika, kaikki jää niin helposti. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin kalenterissa olevan ilahduttavasti erilaisia menoja. On miehen kanssa tuo pieni reissu ja oopperailta buukattuna. On koko ystäväporukan yhteisiä uudenvuoden juhlia suunnitteilla, lapset ja aikuiset mukana. On vain aikuisille tarkoitettuja tapaninpäivän tansseja ja on tyttöporukan miniloma-ajatuksia.

Ehkä se on tätä, kun lapset ovat kasvaneet. Oli muuten ensimmäinen syksy ilman jokavuotista perinnettä, kuopuksen kasvamisesta johtuvaa vauvakuumehourailua. Otan sen vinkkinä ja kerron, että seuraavaksi haluaisin Venetsiaan tai Pietariin. 





perjantai 18. joulukuuta 2015

It's Minions Time!

Kuopuksen toiveesta hänen viidettä syntymäpäiväänsä juhlittiin Minions-teemalla. Ensin saimme vieraiksi seitsemän päiväkotikaveria ja siihen perään kummit ja isovanhemmat sekä molemmat tädit. Tervetuloa mukaan juhliin!






















keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulujuhlijat

Mies kävi eilen aamulla kuopuksen kanssa juhlistamassa esikoisen ensimmäistä koulun joulujuhlaa. Kuopukselle oli tärkeää saada rusetti kaulaan, aivan kuten esikoisellekin. Kesken juhlan pieni ääni oli kuiskannut isänsä korvaan: "mua kuristaa". Rusetti sai lähdöt.



Tänään kuopuksen viimeistä päiväkodin puolen joulujuhlaa puolestaan juhlistivat isänsä ja veljensä ohella isovanhemmat. Hienosti meni, kun videolta meininkiä katselin. 



Meiningillä kanelia kainaloon!


Hyvin niukkatekstinen tämä joulujuhlakertomus, tiedän. Mutta kun tässä makuuasennossa läppäri sylissä blogia päivittää, lienevät kuvat kuitenkin ne tärkeimmät. Seuraavaksi samaa settiä kuopuksen viisivuotispäiviltä.