torstai 12. heinäkuuta 2018

Miksi lapsen sukupuolen toivominen on minusta hölmöä



Kuvitellaanpa hypoteettinen tilanne. On perhe, johon odotetaan neljättä lasta. Kolme isosisarusta ovat tyttöjä ja perheen isältä kysytään olisiko nyt vihdoin poika tilauksessa? Isä sanoo, että kyllä vaan. Poikaa tässä yritetään. Lapsi syntyy ja perheen isommat saavat pikkusiskon. Isä purkaa pettymystään, kertoo kuinka olisi niin halunnut pojan ja kuinka pojan saaminen olisi täydentänyt hänen isyytensä. On tyttökin kiva ja rakas, tottakai, mutta pettymys yhtä kaikki. 

Nyt käännetään asetelma toisinpäin. On äiti, jolla on ennestään kolme poikaa ja toive tytöstä. Hän synnyttää neljännen poikansa ja purkaa puolestaan pettymystään. Sillä kuka nyt ei haluaisi molempia sukupuolia, ymmärrättehän te sen! Ja kaikki sanovat, että tottakai ymmärrämme, ihan luonnollista, voi mikä harmi ettet vieläkään saa olla tyttären äiti. 

Mutta ymmärrämmekö me oikeasti? Se mitä minä ymmärrän on tieto siitä kuinka sukupuolisidonnainen asia tämä on. Jos isä uskaltaisi koskaan sanoa ääneen surreensa tyttären syntymää tämän sukupuolen tähden, hänet lynkattaisiin välittömästi. Ajatelkaa somekohua, joka siitä seuraisi. Me naiset olisimme koko sukupuolemme puolesta loukkaantuneita, sillä eihän sukupuolen toivominen ole soveliasta poikien hyväksi ja tyttöjen kustannuksella. Jo vuosisatainen perinne velvoittaa, tyttöjä on sorrettu riittämiin!

Kun äiti sanoo toivoneensa tyttöä, se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Tytöt ovat loppuelämän turva, se läheinen ystävätär, jonka kanssa ensin lakkaillaan kynsiä ja myöhemmin sovitellaan hääpukuja. Ja kun lapsenlapsia aikanaan syntyy, ovat tyttärien äidit toki ensisijaisia hoitajia ja muutoinkin läheisempiä kuin pojan perheen osalta. Tiedättehän, joulutkin ollaan aina perheen äidin lapsuuskodissa heidän perinteidensä mukaisesti ja joulupäivänä sitten käydään kahvilla isän vanhemmilla.



Mutta mitä sitten, jos tytär ei olekaan tämän haavekuvan kaltainen? Jos äidillä on tiukka mielikuva siitä millaista on elämä tyttären äitinä ja se samainen tytär osoittautuukin aivan erilaiseksi kuin äitinsä kuvitelma. Jos äiti haluaa lakata kynsiä ja tytär skeitata? Tai äiti viedä tyttärensä Tuska-festareille, mutta tytär rakastaakin klassista musiikkia? Eikö tässä ole suuri vaara sille ettei lapsi tulekaan hyväksytyksi juuri sellaisena kuin hän on? 

Absurdein vertaus jonta olen kuullut on sukupuolen vertaaminen terveen lapsen syntymiseen. Toivotaanhan tervettä lasta, miksi siis ei saisi toivoa sukupuolta. Erehdyin myös kerran vuosia sitten katsomaan televisiosta dokumentin, jossa poikia saaneet äidit eivät kokeneet äitiyttään täydelliseksi ennen kuin saivat tyttären. Eräskin äiti kertoi jo olemassa oleville poikalapsilleen itkien, että heille syntyy taas pikkuveli, miten kamalaa. Muistan yhä miten raivoissani olin sitä katsellessani. 

Niin, minulla on kaksi poikaa. Heidän sukupuolensa on vain yksi asia siinä kokonaisuudessa, joka tekee heistä juuri heidät. He ovat energisiä ja empaattisia, tuntevia ja kokevia. He kiipeävät puuhun ja ihastelevat kauniita vaatteita. He ovat lapsia. Ja minua surettaa heidän puolestaan joka kerta, kun joku kommentoi vauvauutiseen iloiten lapsen olevan juuri tyttö tai kysyy minulta olisikohan erilaista, jos lapseni olisivat tyttöjä. Sillä kun ei ole mitään väliä. 

Minä ajattelen, että monet riidat vanhemman ja jo aikuistuneen lapsen välillä vältettäisiin, jos vanhemmat hyväksyisivät lapsensa. Eivät toivoisi toisenlaisia valintoja töiden tai elämänkumppanin suhteen, eivät arvostelisi ja esittäisi mielipiteitään pyytämättä. Minä ajattelen, että tärkein tehtäväni on hyväksyä lapseni juuri sellaisina kuin he ovat, olivat he sitten tyttöjä tai poikia, pitkiä tai lyhyitä, vilkkaita tai rauhallisia. Minä annan heidän kasvaa aikuisiksi, astun askeleen taaksepäin ja luotan siihen mitä he valitsevat. 

Minulla on mahtavat lapset. Ja se, että he sattuvat olemaan juuri poikia, on lopulta häviävän pieni tekijä siinä yhdistelmässä, joka tekee heistä juuri omat persoonansa. Upeita poikia, upeita lapsia. Upeita ihmisiä.



maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kirja-arvostelussa Tatu ja Patu, elämä ja teot



Aino Havukainen ja Sami Toivonen: 
Tatu ja Patu, elämä ja teot. 48 s. Otava 2018.
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.


"No täällä se niiden äidin kuva nyt sitten on" tiedotti kuopus saatuaan painotuoreen Tatu ja Patu, elämä ja teot -kirjan vihdoin selailtavakseen. Ilmeisesti veljesten äidin arvoitus oli mietityttänyt eikä ihme, avasimmehan molemmat kirjan kannet suurin odotuksin. Mitä saisimmekaan tietää Outolan veljesten elämästä!

Tatu ja Patu, elämä ja teot juhlistaa kaksikon kirjallista taivalta. Aloitettuaan uransa Veera-sarjan sivuhenkilöinä, on käsissämme nyt kahdeskymmenes kirja, jossa veljekset esiintyvät. Se on juhlan paikka, ehdottomasti, ja juhlaa on päätetty  viettää tuomalla lukijoiden tietoon kaikki se, joka aiemmin on jäänyt pimentoon. Tai ainakin melkein, onhan nyt kuitenkin kyse Outolan asukeista.




Jo alku on lupaava, tiesittekö nimittäin ettei tärkeimpiä asioita näe sisäelimillä? Tämän viisauden meille tarjoilee Patu, veljeksistä nuorempi ja Zimbabwen muotoisen syntymämerkin omistaja. Isoveljensä, huimat seitsemän minuuttia vanhempi Tatu puolestaan kärsii hikinäköisyydestä ja on kaksikosta se herkempi tapaus. Eivätkä yksityiskohdat tähän jää, sillä veljesten lapsuus, perhesuhteet, eroavaisuudet ja keksinnöt käydään kaikki lävitse. Myös lähipiiri pääsee ääneen, niin veljesten serkku Jori Malmikivi kuin paras ystävä Veerakin. 

Vaikka juhlakirja sisällöllisesti tarjoaakin paljon uutta nippelitietoa, jatkaa se yleisellä tasolla vankkumatta sitä tuttua linjaa, jota sarjan lukijat ovat Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta tottuneet odottamaan. Löytyy anekdootteja, hauskoja yksityiskohtia, sanaleikkejä ja sekä lapselle että aikuiselle osoitettua huumoria. Ja vaikka paljon saamme tietää, jää paljon vielä pimentoon.

Se on hyvä, sillä kenties pienessä salamyhkäisyydessä piileekin sarjan hienous. Lukija voi vaikkapa miettiä missä Outola oikeastaan sijaitsee ja tehdä siitä mielikuvituksessaan juuri sellaisen paikan kuin haluaa. Ainakin lasten mielikuvitus on rajaton. Tätä vasten onkin siis tunnustettava, että olen itse aina ajatellut veljeksiä lapsina, vaikka tiedän heidän olevan aikuisia. Ehkä yritän kääntää aivoni ajattelemaan asiaa oikein, ehkä en. Mielikuvituksessa kun kaikki on mahdollista.

Myös samaistumispintaa kirjasta löytyy. Tässä kuvassa Tatu on joutunut outooppisen yliylitilan valtaan. Jokainen pienen lapsen vanhempi varmasti tunnistaa saman tilan esimerkiksi väsyhepulina, sokeriövereinä tai uhmaraivarina.



Tatu ja Patu, elämä ja teot on tehty yhtä huolella kuin sarjan aikaisemmatkin teokset. Pienet yksityiskohdat ovat kohdallaan ja kokonaisuus toimii. On hienoa nähdä, että lapsilukijoita kohderyhmänä arvostetaan huolellisesti tehdyillä kirjoilla.



Ja lopulta kyse on veljeydestä, ystävyydestä ja hyvästä mielestä. Aivan kuten Tatu ei halua erota Patusta, haluavat ainakin omat lapsilukijani vielä monta Outolan veljesten seikkailuista kertovaa kirjaa lisää. 



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Näin saat lapsesi lukemaan - 10 + 1 vinkkiä



Meillä asuu kaksi paljon lukevaa lasta. Seitsemän- ja kymmenvuotiaat pojat omistavat liinavaatekaapilliset kirjoja, käyttävät ahkerasti kirjastoa ja lukevat joka päivä. Minulta kysytään usein miten tähän on tultu ja mitä vinkkejä minulla olisi antaa toisille vanhemmille. Tässä siis kymmenen tapaa saada lukeminen osaksi lapsen ja perheen arkea, sama teksti on julkaistu Kirjakaappi-nimisessä blogissani.

1. Aloita aikaisin. 

Kirjojen keskellä kasvava lapsi oppii pitämään lukemista luonnollisena. Alle yksivuotiaan voi ottaa syliin ja selailla yhdessä kirjoja. Pahviset ensikirjat ovat erinomaisia, niitä voi tunnustella, haistella ja maistella. Leikki-ikäinen osaa jo käsitellä kirjoja kauniisti ja repimättä sen opittuaan, mutta kirjan arvo löytyy sen kansien välistä. Kirjoja saa tutkia ja lukemisen jäljet saavat näkyä. Se on eri asia kuin rikkoa ja sotkea tahallaan. Myös iltasatu jokapäiväisenä rutiinina kantaa pitkälle, kun koululainenkin vielä rauhoittuu kuuntelemaan ääneen luettua teosta. 

2. Lukemisen pitää olla kivaa. 

Väsyneelle tai nälkäiselle lapselle ei kannata tuputtaa kirjaa, jos hänellä ei ole lukemiseen rutiinia. Kirjaan tarttumisen tulisikin olla lapsen oma valinta, jota kohti vanhempi toki voi lempeästi ohjata. Älä kuitenkaan sorru lahjomaan tai pakottamaan, nämä vievät kaiken hauskuuden lukemisesta. Tärkeintä on herättää lapsen luontainen kiinnostus lukuhommiin. 

Kun lapselle annetaan säännöllisesti tarjolle kiinnostavaa luettavaa ja esitetään asia positiivisessa valossa, hänen uteliaisuutensa herää helpommin. Ei myöskään pidä aloittaa liian vaativasta päästä ja olettaa, että lapsi jaksaa samantien kahlata satasivuisen opuksen lävitse. Ei varmasti jaksa, ihan kuin en minäkään ole koskaan voinut ostaa t-paitaa tekstillä "Olen lukenut Alastalon salissa". Viisitoista minuuttia päivässä on erittäin hyvä alku. Tai vaikka viisi.

3. Anna lapsen valita itse mitä lukee.

Vanhan sloganin mukaan lukeminen kannattaa aina. Minä lisäisin vielä, että kaikenlainen lukeminen kannattaa. Lapsen lukiessa itse valitsemiaan ja hänestä kiinnostavia kirjoja, on lukeminenkin palkitsevampaa. Eikä aina tarvitse lukea kirjoja. Sarjakuvalehdet ovat vallan hyvää luettavaa ja vaikkapa maitopurkin kyljestä voi aamupalapöydässä tavata tekstiä. Tietokirja ällöttävistä olioista voi saada pienen lukijan huomattavasti innostuneemmaksi kuin vanhemman tarjoama lastenromaani. Ja se on vallan ok. 

4. Kysy neuvoa kirjastosta tai kirjakaupasta.

Me olemme kirjastossa teitä asiakkaita varten. Kysy siis rohkeasti neuvoa henkilökunnalta, jos mietit millaisista kirjoista juuri oman lapsesi ikäinen ja tasoinen lukija voisi pitää. Lastenosastolla tällaiset suosittelut ovat jokapäiväisiä ja henkilökunnalta löytyy tietoa uusimmista tai lasten pitämistä kirjoista. Suosittelen myös kirjastossa käyntiä yhdessä lapsen kanssa. Näin hän voi itse kertoa mistä voisi tykätä ja mikä ei innosta.




5. Tee lukemisesta arkipäivää. 

Lukeminen ei ole, eikä sen pitäisi olla mitään erityisen hienoa tai ihmistä jalostavaa. Sen sijaan sen tulisi olla arkipäiväinen asia ja harrastus muiden joukossa. Lukemiseen ei kannata ladata liikaa odotuksia, jotta lapselle ei tule paineita. On aivan yhdentekevää, vaikka naapurin lapsi lukisi Pottereita kolmatta kertaa, jos sinun lapsesi pitää lyhyemmistä tarinoista tai on enemmän sarjakuvien perään. Kaikki lukeminen on hyväksi ja kirjat kannattaa ottaa mutkattomasti osaksi arkea. Ehkä teilläkin saisi lukea aamupalapöydässä?

6. Näytä esimerkkiä.

Vanhempien antama esimerkki on olennainen lapsen kiinnostuksen herättämisessä. Kun lapsi näkee pienestä saakka kotona luettavan, madaltuu kynnys lukemiseen myös hänellä. Tällöin lukemisesta tulee tavoiteltava juttu, jotain sellaista jota juuri teidän perheenne tekee. Minä itse pidän erityisen paljon hetkistä, jolloin luemme kaikki omia kirjojamme vierekkäin. Olemme yhdessä, mutta jokainen omissa mielikuvitusmaailmoissamme. Ota siis sinäkin kirja käteen ja näytä, että lukeminen on hyvä juttu. 

7. Unohda vanhat lastenkirjat

Lastenkirjallisuus voi Suomessa hyvin. Lapsille kustannetaan paljon kiinnostavia teoksia, ja jokaisen lukumakuun löytyy varmasti sopivia kirjoja. Ne kirjat pitää kuitenkin löytää ennen kuin päästään lukemaan. Moni kirjoista ei kestä aikaa, vaan vanhentuu vääjäämättä. Lapsille ei kannata ensisijaisesti tarjota luettavaa, jota itse muistelee lukeneensa heidän ikäisenään. Aika on todenäköisesti ajanut niiden ohitse ja paljon kiinnostavampaa uutta lastenkirjallisuuttakin löytyy. Toki klassikoilla on paikkansa, mutta ei ehkä ensisijaisena lukuinnostuksen herättäjänä. 

Uudessa lastenkirjallisuudessa ollaan ajan hermolla ja maailma näyttäytyy niissä sellaisena kuin lapsemme sen kokevat. Tubetus, sometus, insta, snapchat, pelit ja pelaaminen ovat teemoja, joita uusista lastenkirjoista löytyy. Nummelan ponitallista on siirrytty Sinttu-kirjoihin kaikille hevoshulluille. Kun aihepiirit koskettavat lapsen maailmaa, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, herää myös lukuinto helpommin. 

8. Kerro lapselle lukemisen hyödyistä.

Lukeminen itsessään ei ole autuaaksi tekevä asia. Sen kautta on kuitenkin mahdollista saavuttaa paljon hyvää. Lukeminen kehittää lapsen mielikuvitusta, empatiakykyä ja tieteellisten tutkimusten mukaan ihan suoranaisesti aivoja. Lukemaan tottuva lapsi myös pärjää koulussa paremmin, oppii arvioimaan annettua tietoa kriittisesti ja osaa keskittyä pitkäjänteisesti. Lukemisen hyödyt ovat kiistattomat ja esimerkiksi lukevat pojat pärjäävät tutkimusten mukaan elämässä kirjoja karttelevia kavereitaan paremmin. "Lue enemmän, luulet vähemmän" pitää harvinaisen hyvin paikkansa. 

9. Laita älylaitteet tauolle.

Monessa perheessä kamppaillaan sen kanssa, kuinka lapsi haluaisi vain pelata pleikkaa puhelimen ollessa liimattuna toiseen käteen. Pelit ja Youtube ovat täynnä nopeatempoisia visuaalisia ärsykkeitä, jotka helposti voivat vaikuttaa lapsen käytökseen ja kärsivällisyyteen. Nopeatempoisessa maailmassa voi olla haastavaa istua alas ja keskittyä. Joskus kannattaakin ottaa selkeä tauko kaikista pelikoneista. Yllätyt kuinka nopeasti lasten pitkäjännitteisyys kasvaa.

10. Tee lukemisesta rutiini.

Minä puhun usein lapsilleni tasapainosta ja siitä, että hyvään elämään kuuluu monenlaisia asioita. On käytävä koulussa ja tehtävä läksyt. Luettava kokeisiin ja sitouduttava harrastukseen myös silloin, kun ei kiinnostaisi. Ulkoilu ja kavereiden kanssa oleminen tuovat piristystä arkeen ennen kuin on aika rauhoittua iltatoimille ennen lepoa. Ja aivan kuten hampaat pestään ennen nukkumaanmenoa, samalla tavalla johonkin kohtaan päivässä voi ottaa lukuhetken. Toistuva rutiini madaltaa aloittamisen kynnystä huomattavasti. 

+1

Jos jonkinlaista porkkanaa lukemiseen kuitenkin kaivataan, voi lukubingo olla hyvä  ja lempeä vaihtoehto. Tämä alla oleva bingoruudukko on ekaluokkalaisemme kesäläksy ja oiva tapa saada lisää motivaatiota lukujuttuihin. Rivin täyttymisestä voi sitten mennä perheen kanssa vaikka jätskeille. Tällainen bingo löytyy helmet.fi -sivustolta.



sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Uusi blogi on auki!



Rouva Erikssonin kirjaston kirjakaappi on nyt raottunut ensimmäistä kertaa. Tervetuloa mukaan kaikki lukemisesta ja kirjoista kiinnostuneet!

Blogista löydät puhetta kirjoista ja kirjallisuudesta, vinkkejä lapsilukijoille ja aikuisille ahmijoille. Ja erityisesti heille, jotka eivät vielä lue.

Nappaa siis Kirjakaappi seurantaan (myös kuva on linkki), siellä jokainen päivä on kirjapäivä.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kirja-arvostelussa Enni Vanhatapion Absentia


Enni Vanhatapio: Absentia. 304 s. Gummerus 2018. 
Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta ja 
arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.


Lähelle on pitkä matka

Absentia tarkoittaa poissaoloa. Tämä teema kantaa läpi Enni Vanhatapion esikoisromaanin.

Absentia on kertomus Aavasta, Kaisasta ja Olavista. Aava on paennut Lontooseen toivoen voivansa unohtaa kaiken. Eräänä päivänä hän saa puhelun sisarensa mieheltä Olavilta, joka kertoo olevansa kaupungissa tyttärensä Siirin kanssa. On tullut aika kohdata mennyt ja vastata siihen tärkeimpään kysymykseen. Mikä oli Aavan osuus sisarensa Kaisan kohtalossa viisi vuotta sitten?

Enni Vanhatapio käyttää takaumia hyväkseen ja johdattaa niiden kautta lukijan takaisin siskosten nuoruuteen. Poissaolon tematiikka kytkeytyy jo tyttöjen suhteeseen vanhempiinsa. Aava puolestaan on aina kokenut jääneensä mielenterveytensä kanssa kamppailleen Kaisan varjoon. Samaan aikaan oman osansa tapahtumien kulkuu tuo Iiris-niminen vanhus sattumalta tekemänsä löydön kautta.

Vanhatapio käyttää paljon dialogia, joka vuorottelee kertovien jaksojen kanssa. Lyhyet luvut korostavat tapahtumien kohtausmaista luonnetta ja teksti kulkee vaivattomasti. Hiljalleen kolmiodraama Aavan, Kaisan ja Olavin ympärillä alkaa hahmottua.

Nuoruus näyttäytyy epätoivoisena, ehdottomana ja väkivaltaisena. Lontoo puolestaan avautuu hienosti pienipalkkaisen baarityöntekijän näkökulmasta, kun sähköa ostetaan kortille ja pöydät ovat illan jäljiltä tahmeita.

Jotain tapahtumissa ja niiden kulussa jää kuitenkin vaivaamaan. Tavallaan tämä myös sopii romaanin kokonaisuuteen, onhan muistijälki vain välähdys, ehkä oikea tai sitten ei. 

Vähän lisää konkretiaa ja selitystä olisi kuitenkin auttanut hahmottamaan myös pieniä yksityiskohtia. Samaten Iiriksen osuus ja historia jää irralliseksi kokonaisuudelle.

Lopulta Siiri on Aavalle avain mahdolliseen muutokseen. Menneen voi vihdoin jättää rauhaan, mikäli niin valitsee. 



keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Uutta tulossa blogirintamalla


Olen jo useamman kuukauden ajan pyöritellyt mielessäni suuntaa, johon haluaisin bloggaamistani viedä. Poikien siirtyminen taka-alalle muuttaa luonnollisesti asioita tämän blogin osalta, mutta ihan vielä en ole valmis tästä luopumaan. Jos lastenvaatteet tai päivähoitokuviot kuuluvatkin jo historiaan, riittää äitiydestä, lasten kasvamisesta ja kasvattamisesta asiaa. Millaista on koululaisten äitiys? Miten elämä muuttuu verrattuna pienten lasten kanssa olemiseen? Tämä on oivallinen alusta ajatusten jäsentelyyn ja tuo toivottavasti vertaistukea myös muille. Katsellaan kuinka kauan kirjoitusintoa ja ennen kaikkea aikaa riittää.

Samalla ajatus kirjoihin keskittyvästä blogista sekä yhteisöstä on kypsynyt. Minulta kysytään usein lukuvinkkejä niin aikuisille kuin lapsilukijoille. Ja niitä minä osaan antaa, siinä ollaan osaamiseni ydinalueella. Teen sitä työkseni, kun kerron mielipiteeni ja arvioni uutuuskirjoista tai suosittelen luettavaa lapsille tai heidän vanhemmilleen. Ennen kaikkea pidän siitä valtavasti, se on ihan parhaita asioita työssäni. 

Miksi siis en tekisi kaikkea tätä myös virtuaalisesti? Ja siitä se ajatus sitten alkoi muotoutua. Lähiaikoina pääsette tutustumaan uuteen blogiin yhdessä Facebook-yhteisön ja Instagramin kanssa. Aiheena kirjat, paikkana sellainen, missä voit kysyä mitä ekaluokkalainen lukisi tai mitä ottaisin mukaan lomamatkalle. Mitä uutuuksia on tulossa ja mitä kirjasarjoja kannattaisi ottaa seurantaan. Paikka kaikille lukuintoisten tai vähemmän asiasta kiinnostuneiden lasten vanhemmille. Kaunoa ja lastenkirjallisuutta, tietoa ja kuvakirjoja. 

Yksinkertaisesti kirjoja. Malttakaa vielä vähän, kohta on valmista.



maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kirja-arvostelussa Uuden ajan nainen - Hilja Pärssisen tarina


Marjaliisa Hentilä, Matti Kalliokoski, Armi Viita: 
Uuden ajan nainen - Hilja Pärssisen elämä
360 s. Siltala 2018. 
Kirja saatu arvostelukappaleena Siltalalta 
ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.


Runoilija naisasian etujoukoissa

Me tunnemme Miina Sillanpään ja Minna Canthin nimet. Pitäisikö meidän tietää myös kuka Hilja Pärssinen oli? Uuden ajan nainen -teoksen kirjoittajien mukaan ehdottomasti.

Hentilä, Kalliokoski ja Viita ovat kirjoittaneet perusteellisen selvityksen aikansa edistyksellisen vaikuttajan Hilja Pärssisen elämästä. Pärssinen (1876-1935) oli pappisperheen tytär, opettaja ja toimittaja. Hän johti Työläisnaisliittoa ja oli yksi ensimmäisiä naiskansanedustajia. Kirja piirtääkin kuvan monitahoisesta ihmisestä, olihan Pärssinen myös tunnettu runoilija.

Kirjailijat tuntevat aiheensa perinpohjin ja tapahtumat taustoitetaan ansiokkaasti. Pärssisen elämä kytketään joka käänteessä ajan vallitseviin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Esiin tulevat voitot ja tappiot, kun eduskuntatyöstä päädyttiin sisällissodan jälkeen pakomatkalle Venäjälle ja lopulta vankilaan ennen paluuta tapahtumien keskiöön.

Hilja Pärssinen oli aikansa feministi, joka halusi uudistaa naisten, lasten ja koulutuksen asemaa. Hän halusi naisille samat oikeudet kuin miehille. Samaan aikaan äitiys näyttäytyi hänelle pyhänä ja muuttumattomana. 

Näistä kertovien osioiden yhteydessä tulee hyvin esiin Pärssisen ristiriitaisuus, joka osoitetaan, mutta jonka syitä ei pahemmin avata. Toisinaan työrooli myös tuntuu jyräävän yksityisen ihmisen alleen ja Pärssisen tunteet sekä ajatukset jäävät toiminnan varjoon. 

Kirjan luettuani olen samaa mieltä siitä, että Hilja Pärssinen ansaitsee tulla laajemmin jälkipolvien muistamaksi. Seuraavaksi olisikin kiinnostavaa lukea analyysia siitä miksi näin ei ole ja miksi hän on jäänyt samaan aikaan vaikuttaneiden kanssasisartensa varjoon.



lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kodin remppasuunnitelma ja sen ensimmäisiä toteutuksia


Vietämme parhaillaan juhannusviikonloppua kotona. Kesäpaikan vessaremontti jatkuu ja päätimme jäädä kotoilemaan kolmen vapaapäivän ajaksi. Äsken sivelin parvekkeella uutta vahakerrosta keittiömme pöytään ja mietin, että nyt voisi olla hyvä hetki kertoa kodin remontista vähän enemmänkin. 

Niissä remonteissa tuntuu pätevän aina sama kaava. Sitä miettii, että pitäisi tehdä tuo kohta valmiiksi ja korjata tuo toinen. Aika kuluu, mutta toteutukselle sitä ei löydy. Sitten eräänä päivänä saa herätyksen, nyt tämä homma laitetaan kuntoon. Sitten edetäänkin vauhdilla.

Näin kävi myös meille. Olen pohtinut tiettyjen kodin ongelmakohtien uudistusta jo pitkään, mutta tilojen ollessa edes jollain lailla toimivat on homma jäänyt odottamaan aikaa parempaa. Jo pitkän aikaa olen tiennyt etten itse oikein osaa löytää parhaita ja ennen muuta toiminnallisuuden kannalta optimaalisimpia ratkaisuja. Tarvitsisin ammattilaisen, mutta mistä hyvä sellainen löytyisi. Lopulta paikalliselta Facebook-palstalta tuli ratkaisu eteeni annettuna ja kun meillä vielä sisustussuunnittelijan kanssa synkkasi hyvin, oli helppo päätös hyväksyä hänen antamansa tarjous. Ensimmäinen askel kotimme tilojen uudelleensuunnitteluun ja sisustamiseen oli otettu.


Minulle kaksi suurinta ongelmakohtaa tässä kodissamme ovat eteinen ja kylpyhuone. Myös työpisteeni sijainti on aiheuttanut päänvaivaa ja näitä kaikkia lähdettiin ratkomaan. Valmiin suunnitelman saatuamme aloitimme eteisestä. Suunnittelijan ehdotus seinän maalaamisesta tuntui hyvältä ja raikkaalta. Erityisesti pidän siitä, että eteisen seinän sävy on otettu samasta Tikkurilan värilinjasta kuin esikoisen huoneessa oleva Regatta ja kuopuksen huoneen Maininki. Eteiseen valittu Salaisuus on ensimmäisen kuvan alin värilastu ja sopii kauniisti eteisen seinällä olevaan tauluun. 

Suunnitelmassa oli myös ehdotus eteisen pöydän vaihtamisesta pienempään puolipyöreään malliin. Sellainen meiltä itse asiassa löytyisi valmiina kesäpaikalta, mutta vielä en ole käynyt sitä hakemassa. Käytännön totuus nimittäin on se, että tuo nykyinenkin pöytä on iltapäivisin täynnä postia, pyöräilykypäriä, avaimia ja muita koulusta palaavien tavaroita. Jos pöydälle ei mahdu, epäilen niiden päätyvän lattialle. Pöydän vaihtaminen on siis vielä mietinnässä.






Tämä eteisen kaappirivistö puolestaan saa aukeavien ovien sijaan peitokseen peiliset liukuovet ja eteinen samalla lisää tilaa aamuisiin lähtövalmisteluihin. Olin jo valmis tilaamaan ovet ja olimme tarjouksen antaneeseen yritykseen yhteydessä, mutta sitten yhteydenpito heidän puoleltaan loppui kuin seinään. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen iso hankinta, joten voitte kuvitella miten ottaa päähän. Homma viivästyy ja nyt pitäisi pyytää uusia tarjouksia, mutta mistä aika moiseen. 


Toisena toteutimme työpisteeni siirron käytävältä makuuhuoneeseemme. Päivisin poikien ollessa koulussa olen työskennellyt keittiössä ja levittäytynyt isolle pöydälle. Puolenpäivän jälkeen kotiin alkaa kuitenkin useana päivänä viikosta valua paitsi omia lapsia myös heidän kavereitaan ja tämä on tietenkin mukavaa. En halua sanoa joka päivä, että meille ei voi tulla, sillä äiti tarvitsee työrauhan. Nyt voin kerätä läppärin kamoineen mukaani ja siirtyä keittiöstä makuuhuoneeseemme jatkamaan töitä vaikkapa kuulokkeet korvillani. 

Tärkeää minulle oli se, että makuuhuoneen työpiste ei saisi näyttää toimistomaiselta. Halusin siitä enemmänkin sivupöydän tyylisen ja mielestäni onnistuin aika kivasti. Pienihän tuo on ja kapea, mutta kyllä siihen tarvittaessa läppäri mahtuu. Pöydän paikalla ollut lipasto löysi puolestaan paikkansa käytävältä kylpyhuoneen oven vasemmalta puolen. Se passaa siihen oikein hyvin. 




Näiden muutosten jälkeen käymme seuraavaksi kylpyhuoneen kimppuun. Kodinhoitoseinän järkeistäminen sekä pienempi peilikaappi allaskaapin ohella tulevat tekemään tilasta toivottavasti fiksumman ja parantavat käyttökokemusta. Tämä jää kuitenkin syksylle, ajatuksissa olisi tehdä homma valmiiksi ennen joulua. 

Mitä poikien huoneisiin tulee, saimme niihinkin kivoja vinkkejä. Erityisesti pidän lukunurkka-ajatuksesta esikoisen huoneeseen, jossa kahden nojatuolin keskellä olisi talomallinen kirjahylly. Nämä tulevat kuitenkin ajankohtaisiksi siinä vaiheessa, kun kuopuksen huonetta laitetaan seuraavan kerran. Silloin pitää myös miettiä suljetaanko huoneesta olohuoneeseen johtava aukko, hyvän ratkaisuehdotuksen liukuovineen ja niiden kotelointeineen jo saimme. 


Mies puolestaan ehdotti eilen, että luopuisimme tulevaisuudessa toisesta sohvasta ja laittaisimme tilalle kaksi kevyttä nojatuolia. Niiden keskelle saisi pienen pöydän ja olkkarin ilme kevenisi entisestään. Käytännössä tuo kahden istuttava sohva saisi lähtöpassit ja nojatuolit tulisivat sen tilalle.



Annan mielelläni sisustussuunnittelijamme tiedot asiasta kiinnostuneille. Me olemme hänen suunnitelmaansa oikein tyytyväisiä ja saimme kaivatun sysäyksen asioiden edistämiselle. 
















torstai 7. kesäkuuta 2018

Melkein valmiina ulkomaille


Tätä lomaa on odotettu. Se on minun ainoa kesälomani tänä suvena ja tarkoituksella buukattu hyvin lähelle koulujen loppumista. Päästäisiin heti koulun päättymisen jälkeen pois kotikuvioista. Muuten ihan hyvä, mutta tällä viikolla on kolmen päivän aikana koettu 40 asteen kuume, pari lämmönnousua, flunssaa kaikkine oireineen sekä yksi vatsatauti. Hienosti menee.

Eilen totesin, että näyttäköön kuumemittari mitä tahansa, pakko se on ryhtyä pakkaushommiin. Onneksi molempien poikien lämpö on jo laskenut ja enää on kurkkukipu jäljellä. Minulla tauti jatkuu, mutta ei voi mitään. Mies haki töistä tullessaan matkalaukut varastosta, kävi apteekissa ja minä pesin pari koneellista pyykkiä. Sitten istuin keskelle laukkuja ja aloin heitellä tavaraa sisälle. 


Homma on mennyt melkein putkeen. Esikoisella ei ole sopivia kenkiä ja varrellisissa converseissa ei viitsisi koko aikaa hengailla. Itselleni en ole saanut pakattua vielä yhtään mitään muuta kuin ajatuksen tasolla. Pakkauksen edistyessä ostoslistalle on kirjattu muun muassa jonkinlainen hattu minulle ja flipflopit miehelle. Niin ja ne esikoisen kengät. Noin muuten huomasin kahden ison ruumaan menevän laukun sekä yhden trolleyn käsimatkatavaraksi riittävän mainiosti nelihenkisen perheen 12 vuorokauden matkalle etelään. Minulla toki lähtee uskollinen Neverfull-reissukassini matkaan, erottamaton osa kaikkia rantalomiamme. 


Ostin molemmille pojille yhdet uudet kirjat koneeseen ja matkalla luettavaksi, toiset lainasin mukaan kirjastosta. Lisäksi kaikki ovat sellaisia, että kundit voivat hyvin vaihtaa ja lukea myös veljelle tarkoitetut opukset. Minä itse olen tuijottanut hyllyä hyvän tovin ja muistellut kaiholla aikaa, kun rantalomille pakattiin mukaan kirja per päivä ja lentomatkoille omansa. Nyt ajattelin optimistisesti lähteä matkaan kolmen romaanin kanssa.  


En osaa pukea sanoiksi sitä miten ihanaa on päästä lähtemään, takana on aivan järjettömän pitkä ja raskas kevät. Siinä ei paljon flunssat haittaa, sairastetaan perillä, jos sairastaa pitää. Muuten vaan levätään ja nautitaan. 

Ja lopulta eilisiltana päätin pakkausinspiraation etsimisen sijaan korkata piccolopullon kuohuvaa ja lakata kynnet. Elintärkeitä matkavalmisteluja nekin, ehtii ne mekkoset ja uima-asut heittää laukkuun lähtöpäivänäkin. Eli tänään, viisi tuntia aikaa lähtöön.


Matkan ajaksi myös blogi hiljenee, tavoitteenani on olla mahdollisimman paljon läsnä niille maailman tärkeimmille, joiden kanssa reissuun lähdetään. Palataan taas juhannusviikolla uusin kuulumisin!



tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kirja-arvostelussa Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Blomkvist


Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist
175 s. WSOY 2018. 
Kirja saatu arvostelukappaleena WSOY:ltä. 


Tällä kertaa esittelyssä on erinomaista kesälukemista seikkailutarinoiden ystäville ja mikä parasta, täysin uutena suomennoksena.

Astrid Lindgrenin luoma Kalle Blomkvist, tarkemmin sanottuna Mestarietsivä Blomkvist, on 13-vuotias pikkukaupungin kasvatti ja Sherlock Holmesin innokas ihailija. Sitä paitsi hän viettää juhlavuottaan. On kulunut jo seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun Lindgrenin etsiväsankarin seikkailuja alettiin ensimmäisen kerran julkaista suomennettuina. Kustantamossa merkkipäivää juhlitaan uusien suomennosten voimin, kun palkittu kääntäjä Kristiina Rikman on saanut tehtäväkseen ajanmukaistaa dekkareiden kieltä ja ilmaisua. 



Tämän klassisemmaksi ei lasten jännitysromaaneissa päästä ja mikäli pidit Viisikoista, pidät myös Blomkvistista. Kalle toivoo olevansa itsekin jonain päivänä kuuluisa etsivä ja perustaa sitä odotellessaan parhaiden kavereidensa Andersin ja Evan kanssa kerhon nimeltä Valkoiset ruusut. Leikkimielinen sota vastakkaista ryhmittymää, Punaisia ruusuja vastaan kuitenkin saa jäädä, kun Kalle huomaa kaupunkiin saapuneen kovin erikoiselta näyttävän miehen. Kuka tämä on ja millä asialla, siitä on otettava selvää. Ja siitä se seikkailu jännittävine ja vaarallisine käänteineen alkaa.

Romaanin käännös on onnistunut. Kieli toimii eikä tunnu tämän päivän lukijasta vanhentuneelta. Kirjoitusajankohdan paljastavat ilmaisut ja käytöstä pois jääneet sanat on osin karsittu, osin jätetty. Sivuilta välittyy Lindgrenin monista teoksista tuttu henki, kun päivät ovat aurinkoisia ja ihmiset hymyilevät pienen kaupungin kaduilla. 

Kymmenvuotias esilukijani piti kirjasta. Se on hänen mielestään kohtuullisen helppolukuinen seikkailukertomus, jonka teksti on ymmärrettävää. Erityismaininnan saa loppupuolen takaa-ajokohtaus, jossa jopa ammutaan. Silti totesimme molemmat ettei tässä ole jännitystä liikaa, ei niin että oikeasti pitäisi pelätä.


Dekkaritrilogian toinen osa Mestarietsivä Blomkvist vaarassa ilmestyy heinäkuussa. Myös se pitää kuulemma ehdottomasti lukea.