perjantai 21. helmikuuta 2020

Vain muutos on pysyvää, eli uusia kuulumisia töistä ja kotoa



Kaksi kuukautta hujahti ohitse ilman, että ehdin sitä kuuluisaa kissaa sanoa. Täällä kuitenkin ollaan ja paljon on ehtinyt tulla uusia juttuja elämään tauon aikana. Ei tämä tauko tosiaan millään tavalla suunniteltu ollut, eipähän vaan ollut aikaa saatikka jaksamista avata konetta ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin, ennen iltavuoroon lähtöä ja poikien viettäessä hiihtolomaa istuin alas, otin kahvin viereen ja päätin kirjoittaa. Tässä siis sekalaisia kuulumisia viime ajoilta. Ja kyllä, kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua.

Uusi työ



Tullessani nykyiseen työpaikkaani olin ajatellut, että otetaan muutama vuosi ihan rauhallisesti. Suunnitelmissa oli opetella ja oppia, luoda toimivia käytäntöjä ja katsella ihan rauhassa millaiseksi työ muodostuu. Olin kahden pätkän jälkeen saanut vakkaripaikan ja pääsin tekemään juuri sitä mistä eniten pidin, eli työtä koululaisten kanssa lukemisen edistämiseksi. Jo tässä vaiheessa mieheni totesi, ettei usko hetkeäkään etteikö kohta olisi taas joku muutos edessä. Hän oli oikeassa ja jo ennen koeajan päättymistä minua kysyttiin sijaistamaan koko kaupunginkirjaston varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyöstä vastaavan pestiin tämän vuoden ajaksi. Olen tätä sijaisuutta hoitanut nyt vajaat kaksi kuukautta ja tykännyt aivan älyttömän paljon. Samalla se on auttanut huomaamaan missä olen hyvä, mitkä ovat vahvuuteni ja mihin suuntaan haluan urallani seuraavaksi edetä. Tästä vuodesta tulee työntäyteinen ja opettavainen ja se on on jo osoittautunut mielenkiintoiseksi ja innostavaksi. On ihana mennä töihin ajatellen, että jes mitä kaikkea kivaa pääsen tänään tekemään. Ja vuoden päästä tähän aikaan, ehkä sitä voisi ottaa vähän aikaa taas ihan rauhassa tuossa omassa vakanssissani. Mieheltä jos kysyttäisiin, hän vain nauraisi. No chance.

Opiskelut


Työhön liittyy olennaisesti myös kesken oleva opintokokonaisuus Oulun yliopistossa. Kolme kurssia puuttuu ja sen jälkeen olen suorittanut informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot, eli sen mitä jo alla olevan korkeakoulututkinnon päälle vaaditaan tälle alalle virallisesti pätevöityäkseen. Käytäntö on valitettavasti kuitenkin osoittanut, että työn, perheen ja ylipäätään elämän osalta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia suorittaa noita kolmea puuttuvaa kurssia Ouluun. Läsnäoloa vaaditaan sen verran, että nykyisessä työssäni en siihen repeä. Voin kertoa, että ottaa päähän. Tai otti, ennen kuin minä, isäni sanoin elämän Hannu Hanhi, sain taas tämänkin jotenkin järjestymään.

Huomasin loppuvuodesta, että Tampereen avoimessa yliopistossa on keväällä alkamassa aine- ja syventävien opintojen kokonaisuus. Haku jäi viimeiseen päivään, mutta sain paperit ajoissa eteenpäin liitteineen. Olin aika epäileväinen, työkokemuksen osuus valintaan tarvittavasta pistemäärästä oli niin suuri, etten uskonut pääseväni. Ja näin tosiaan kävi, tosin paremmin kuin epäilin. Pääsin siihen joukkoon, josta viimeiset paikat arvottiin ja arvatkaa kuka jäi ensimmäiselle varasijalle arvonnan kautta. Jep, minähän se. Harmitti, mutta samalla olin yllättynyt siitä miten paljon pisteitä kuitenkin sain ja miten lähellä olin. Hautasin ajatuksen ja totesin, että opinnot jäävät nyt sitten kesken ja joskus myöhemmin uudelleen. Viikkoa myöhemmin sain viestin, että yksi on perunut ja tervetuloa mukaan. Tämä on ihan mieletön helpotus arkeen, kun voin ajaa Tampereelle tenttimään ja tehdä loput täysin etänä. Näin se taas homma järjestyi ja opiskelut jatkuvat.


Lapset




Lapsille kuuluu hyvää. Oikeastaan koko perheellemme kuuluu hyvää. Tavallista hyvää arkea, sitä mitä jo joulukuun lopussa julkaistussa Kodin Kuvalehden jutussa näytimme. Viides- ja kolmasluokkalaiset täyttivät joulu- ja tammikuussa 9 ja 12 vuotta ja ovat tosi kivassa iässä. Säännöllisesti meillä on yhä joku asia hukassa, tällä hetkellä etsitään suomen kielen kirjaa, tai vähän pitää vastustella jotain muuta. Sitä tavallista. Olen päivä päivältä ylpeämpi siitä millaisia tyyppejä heistä on kasvanut. Ja se on kyllä ihana tunne, se että saa olla lapsistaan tosi ylpeä. Eikä se tarkoita sitä etteikö meillä riideltäisi, etenkin teini-ikää lähestyvän tai toisen tulisen temperamentin omistavan kanssa tai ettemmekö kaikki käyttäytyisi välillä hölmösti. Erityisesti olen iloinnut siitä miten paljon iloa kuopus löytää kuvaamataidosta ja käsitöistä ja miten esikoisen vuosi sitten itselleen asettama koulutavoite täyttyi joulutodistuksessa. Lapsen ilme sen jälkeen, kun hän huomasi onnistuneensa, oli mahtavaa katsottavaa.

Remppa ja muutto



Olemme jatkaneet kodin pientä pintaremppailua lastenhuoneilla. Joululomalla tapetoin yhden seinän esikoisen huoneesta ja mies maalasi muut. Uusi printti seinälle ja hylly tavaroille, siinä se. Tuli tosi kiva. Päätimme myös samaan syssyyn tehdä kuopuksen huoneelle saman, lapset valitsivat itse tapetit ja nuo printit. Enää meidän huoneemme maalaus ja sitten kotia ollaan käyty näin kahdeksan vuoden asumisen jälkeen vähän joka kolkasta läpi.

Mihin tämä sitten johtaa? Ehkä pitkällä tähtäimellä uuteen kotiin, kuka tietää. Kävimme jo yhtä asuntoa katsomassakin ja se selvitti meille mitä toivoisimme. Yllättäen viides huone ei enää lasten kasvaessa tunnukaan yhtä tarpeelliselta kuin isommat yhteiset tilat, erillinen tila ruokapöydälle ja keittiölle. Enemmän tilaa olla ja elää yhdessä. Katsomamme asunto oli reilut 120 neliötä ja tuntui tilojensa puolesta aika sopivalta. Se ei kuitenkaan ollut vielä se oikea ja toki asuinalueemme hintataso aiheuttaa pohdintaa. Eikä täällä kyllä ole mitään järkevää myynnissäkään, eli varaudumme pitkään prosessiin. 

Nelonen ja nolla


Niin, se tulee täyteen huomenna. Jo viisi vuotta sitten ajattelin lähestyvää nelikymppispäivää lähinnä kauhulla, nyt olen jollain lailla alistunut. En yhäkään haluaisi täyttää neljääkymmentä enkä ole ihan varma uskoako niitä vakuutteluja parhaasta iästä ja sen alkamisesta. Pakko kai se on. 

Vietämme yhdessä perheen kanssa syntymäpäivääni, illaksi on varattu pöytä ravintolasta. Olin varannut myös hotellihuoneen, mutta se on peruttu. Itse asiassa myös ravintolan ehdin jo kertaalleen perua vain varatakseni sen taas uudelleen. On ollut vähän vuoristorataa sen suhteen juhlitaanko vai ei. Kahden viikon päästä, kun mies on ehtinyt myös täyttää samat lukemat, juhlimme ystävien kesken. Olemme varanneet Lilla Robertsista sviitin, jossa aloitamme juhlat ja jatkamme siitä hotellin ravintolaan Krog Robaan syömään. Näitä kekkereitä kyllä odotan innolla, on kiva saada tärkeät ihmiset yhteen. Ja kummit on toki pyydetty kahville ja kakulle sekä töissä luvattu tarjota synttäripullaa. Että kyllä tässä moneen otteeseen tulee jollakin tavalla juhlistettua.


Reissut



Jo monta vuotta olemme miettineet, että sitten kun täytämme neljäkymmentä ja juhlimme samana vuonna viidettätoista hääpäiväämme, lähdemme pitkälle reissulle ihanaan paratiisikohteeseen. Olkoon se sitten Malediivit tai Mauritius, sinne mennään lasten kanssa. No yllätys yllätys, tässäkin on mieli ehtinyt muuttua. 

Olimme joulukuussa Arabiemiraateissa, lekottelimme Ras Al Khaimahin auringon alla ja yövyimme Waldorf Astoriassa. Se oli ihana loma, mutta sai aikaan sen ettei lepoloma tunnu tällä hetkellä tarpeelliselta. Sen sijaan monta pientä matkaa tuntuu paremmalta ajatukselta, vähän sellaisessa "40 ways to celebrate 40"-hengessä. Niinpä lähdemme miehen kanssa ensin keväällä kahdestaan Lontooseen, edessä on kaksi vuorokautta yhdessä lempikaupungissamme. Kesäkuun alussa suuntaamme puolestaan koko porukalla sekä isovanhemmilla vahvistettuna risteilylle Pietariin ja heinäkuulle on suunnitteilla käynti Pärnussa yhdessä esikoisen kummien ja heidän lastensa kanssa. Siirsimme siis suosiolla katseemme syksyyn, ehkäpä poikien syysloma olisi oivallista aikaa lähteä jonnekin. Olen vähän miettinyt Roomaa, mutta aivan vastikään olen keksinyt Balin olevan kaunis paikka ja New York on vilahdellut puheissa myös. Tai sitten ei mennä minnekään, katsellaan. 

Tällaista tänne. Kiva, jos olet yhä siellä ruudun toisella puolella!

tiistai 17. joulukuuta 2019

Parhaat kirjalahjat koululaisille - kurkkaa täältä!



Yleisön pyynnöstä seuraavassa vinkkejä teille, jotka lähdette lahjaostoksille kirjakauppaan. Meillä yksi kirjalahja on vakio ja alla listattuja olen suositellut myös kysyjille. Jaottelin vinkit kolmeen kategoriaan, eli eka- ja tokaluokkalaisille sopiviin, kolmosnelosille mainioihin sekä vielä isommille koululaisille passeleihin kirjoihin. Sinä itse kuitenkin tunnet lapsesi ja hänen lukutaitonsa, sekä tottumuksensa parhaiten. Mieluummin vähän helpompi ja kuvitettu kirja kuin liian pitkä ja vaikea.

Mestarietsivä Peppunen, eli japanilaista huumoria ala-asteikäisille. Kyseessä on siis etsivä, jolla on pään tilalla takapuoli. Erään kolmosluokkalaisen sanoin selvä tuleva klassikko. Kirjassa on myös tehtäviä mukana. Toinen osa Kuuttoman yön jättiläinen on juuri ilmestynyt.



Haloo, täällä Hilja, eli Heidi Viherjuuren valloittava ekaluokkalainen on ehtinyt jo kolmanteen kirjaansa. Hiljan kanssa sattuu ja tapahtuu, myös ensimmäiset kaksi osaa ovat saatavilla. 



Etsiväkaksikko on luottopakkini, kun pitää vinkata hyvin lukevia kakkosluokkalaisia tai isompaa tekstiä ja kuvitusta tarvitsevia kolmosia. Jörn Lier Horstin luomat Oliver, Tilda ja vainukoira Otto selvittelevät Virtakylän kummallisia tapahtumia, uusimmassa osassa tauluvarkaan oikeaa identiteettiä. Myös edeltävät osat ovat saatavilla.



Mortina on uusi tuttavuuteni, Barbara Cantinin luoma zombityttö. Kirjassa on kuvitusta ja kohtuuvähän tekstiä, erityisen hyvä eka-tokaluokkalaisille. Sarjan toinen osa ilmestyy pian.



Käsikirja supersankareille on ruotsalaisten Elias ja Agnes Våhlundin upea sarjakuvaromaani, jossa hieno kuvitus yhdistyy kiusaamisen ja sen voittamisen teemoihin. Alisaa kiusataan ja eräänä päivänä hän löytää kirjastosta supersankareiden käsikirjan. Voisiko hänestäkin tulla sankari? Toinen osa on jo ilmestynyt ja kolmaskin on tulossa. Tämä menee myös kolmosluokkalaisille kuin häkä. 



Jari Mäkipään Masi Tulppa on toinen luottopakkini, menee kakkosista nelosluokkalaisiin heittämättä. Masi on kaikkien itsenäisten lasten sankari, joka haluaa pelata pleikkaa, piirtää sarjakuvaa ja katsoa dvd:tä koko kesälomansa ajan. Tästä alkaa videopelin tapaan pahiksia vastaan taistellen etenevä ensimmäinen osa Pääsy kielletty. Toinen osa Rooli päällä vie Masin vastentahtoisesti kesäleirille ja kolmas Klikkien kingi upottaa Masin Youtuben maailmaan.



Villitalo on Siri Kolun uusi lastenromaani, josta tykkään aivan älyttömän paljon. Tomtomin isä saa talonmiehen paikan vanhasta huvilasta, joka on muutettu usean perheen asuttavaksi. Eräänä yönä talo ottaa jalat alleen ja lähtee liikkeelle. Muutakin kummallista taloon liittyy, salakäytävistä arvoitukselliseen historiaan. Kunnollinen lukuromaani, odotan jo toista osaa innolla!



Riina ja Sami Kaarla siirtyivät Arttu Tirttu -sarjasta kirjoittamaan Pet Agents -sarjaa. Pääosissa ovat Kati-e sekä robottinsa Ti-bot ja yhdessä he ratkovat kaikenlaisia ongelmia. Erinomainen kuvitus saa ekstrapisteet! Sarjan toinen osa on ilmestynyt vastikään.



Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta on täsmälukemista Neropatin päiväkirja -faneille. Olga löytää roskiksesta Njään, kummallisen otuksen, joka näyttää hamsterin ja perunan sekoitukselta ja kakkaa sateenkaarikakkaa. Koska Olgasta tulee tiedenainen, on aika selvittää mikä Njää oikein onkaan. Sarjakuvaromaanissa kuvat vievät tarinaa yhtä paljon eteenpäin sanojen rinnalla.



Toinen täsmätärppi Neropattien lukijoille. Maailman paras puumaja, 13 kerrosta on sarjan ensimmäinen osa, toisessa puumaja on kohonnut jo kerrokseen 26. Näissä kirjoissa ei oikeastaan tapahdu mitään sen kummempaa, mutta sekoilua ja säätämistä löytyy senkin edestä. Hitti kolmasluokkalaisten keskuudessa.



Apassit-sarja on parasta mitä kotimainen lastenkirjallisuus tarjoaa ja sarjan kolmas osa Katoava muumio saa suositukseni. Ollaan sadan vuoden takaisessa Helsingissä ja Ateneumin taidemuseossa on avautumassa egyptiläisen taiteen näyttely. Ainoa ongelma on, että näyttelyn vetonaulaksi tuotu muumio ottaa hatkat. Taas tarvitaan neljän kaveruksen perustamaa Apassit-etsivätoimistoa apuun. Upea kuvitus on Carlos da Cruzin. 


Sarah Rubinin Alice Jones koodaa ja ratkoo -sarjassa on ilmestynyt kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa Näkymätön vihje matikkanero Alice ratkaisee kadonneen tiedemiehen arvoitusta. Toinen osa Aavenäyttämö puolestaan sijoittuu teatterin maailmaan.



Kristina Ohlsson kirjoittaa jännitystä aikuisille ja laajensi vähän aikaa sitten tarjontaansa koskemaan myös lapsilukijoita. Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit ovat itsenäisistä teoksista kertova trilogia ja ainakin Lasilapset tarjoilee kauhun ja jännityksen sekaisia lukuhetkiä. Billie äiteineen muuttaa vanhaan taloon, jossa kattokruunu heiluu itsestään ja suljetusta huoneesta löytyy kädenjälkiä. Mistä on kyse? Tämän saa oma viidesluokkalaiseni joululahjaksi. 



Tuula Kallioniemi kirjoittaa uudessa romaanissaan kiusaajasta. Verkot-romaanin päähenkilö on kuudesluokkalainen Sere, koulunsa kiusaajien ykköskaartia. Nyt Sere on käytöksensä vuoksi joutunut vaihtamaan koulua ja muuttaa asumaan vaarin luokse. Ainoa vain, että hiljalleen tieto Seren käytöksestä kantautuu myös uusien luokkakavereiden korviin. Tärkeä aihe, hyvä kirja. 



Comedy Queen on riipaisevan surullinen ja samaan aikaan hauska kirja, tätä tarjoilisin kuudesluokkalaiselle lukijalle. Sashan äiti on kuollut ja Sasha päättänyt olla itkemättä. Äiti aiheutti niin paljon surua, että tästä eteenpäin Sasha haluaa vain nauraa. Hän ryhtyykin standup-koomikoksi, sillä kun nauraa, ei voi itkeä. 



Eva Frantzin Osasto 23 kertoo pienestä köyhästä Stinasta, joka päätyy Vadelmarinteen keuhkoparantolaan. Pikkuhiljaa selviää ettei kaikki taida olla kohdallaan. Jännitystä, kauhua ja erinomaista ajankuvaa sadan vuoden takaa.



Vaikka maailma olisi zombi-invaasion myötä autio, voi siellä pärjätä Oreo-keksien, Mountain Dew -limsan ja oikean asenteen voimin. Näin ajattelee Maailman viimeiset tyypit -kirjan päähenkilö Jack Sullivan, joka on ainoana jäänyt jäljelle zombien autioittamaan kaupunkiin. Tärkeää on selviytyä jatkossakin ja tehdä siinä sivussa muutama sankariteko. Kolmosista kuutosiin, tämä kirja vetää lukijoita puoleensa kuin häkä. Toinen osa Zombiparaati ilmestyi tänä syksynä. 



sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Lukemista erityisesti poikien makuun: Masi Tulppa: Klikkien kingi on täällä!


Jari Mäkipää: Masi Tulppa: Klikkien kingi.
95 s. Tammi: 2019.
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.


Kaikkien itsenäisten lasten sankari Masi on palannut kolmannen kirjan myötä. Ensimmäisessä kirjassa Masi pyrki viettämään kesäloman huoneessaan pleikkaria pelaten ja sarjakuvaa piirtäen ja toisessa joutui vastentahtoisesti kesäleirille, vastalahjaksi luvatun uuden pleikkarin kuva silmissä vilkkuen. Sarjan kolmas osa on nimeltään Klikkien kingi ja tällä kertaa Masi uppoaa Youtuben maailmaan, halusi tai ei. 

Koko homma alkaa, kun Masi kuvaa keksimänsä sarjakuvan mukaisia Hukkajätkä-videopätkiä apurinaan kukapa muukaan kuin naapurin Pellervo. Masi on perustanut videoiden julkaisua varten oman Youtube-kanavan, jonne lataa myös uuden videon. Eikä aavista, että seuraavana aamuna näyttökertoja on tuhansia ja Masi tubettajien tähtikaartia. Kaikki haluavat Masin, kun Masi puolestaan haluaisi vain olla rauhassa.




Vinkkaan töissä Masia kaikille hyvin lukevista kakkosluokkalaisista alkaen ja vakiopaletissani ne ovat kaikille kolmosille ja nelosille. Varausjonoa kirjoihin löytyy ajoittain pitkästikin, enkä ihmettele. Jari Mäkipään kirjoittamat ja Jussi Kaakisen kuvittamat teokset uppoavat lähes poikkeuksetta oppilaille hyvin, niitä lainataan paljon ja niitä on kiva vinkata. Ne ovat myös kirjoja, joilla moni lukemista karsastava on päässyt jutun juoneen kiinni. 

Mäkipää osuu kirjoillaan juuri eikä melkein pienten lukijoiden kokemusmaailmaan. Pelaaminen, netti ja tubevideot ovat lasten arkipäivää ja siellä netin syövereissä seikkailee Masikin. Ajankohtaisuus tekee kirjoista kiinnostavia, samoin se hivenen yllättäväkin fakta ettei Masi suinkaan ole julkisuudesta innostunut, päinvastoin. Hän taitaa olla ainoa sitä lajia.

Masin makuun päässyt viidesluokkalaiseni luki uutuuden yhdessä illassa ja totesi, että kyseessä on jälleen kerran laatukirja. On kuulemma suorastaan vaikea sanoa mikä kirjoista olisi paras. Minä puolestani pystyn helposti toteamaan pitäväni uutuudesta kaikkein eniten. Siinä missä ensimmäinen osa esitteli  meille Masin ja eteni hauskasti videopelin muodossa luku luvulta aina uusia pahiksia vastaan taistellen, oli toinen osa jo vähän syvemmälle Masin luonteeseen menevä. Tämä kolmas osa sen sijaan pureutuu syvälle ystävyyden ja toisesta välittämisen kysymyksiin. Ei Maseissa koskaan liiemmälti puhuta, mutta tällä kertaa sentään enemmän kuin yleensä. Minä pidän siitä, samoin ehyestä ja kokonaisesta kehityskaaresta sekä tapahtumien että henkilöhahmojen osalta. Myös huumori on ennallaan.




Masi Tulppa -kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, jotta esimerkiksi Masin ja naapurin Pellervon suhteen haasteet ja hienoudet saavat selityksensä. Kirjat ovat suhteellisen helppolukuisia, sopivan mittaisia esimerkiksi kolmasluokkalaisen lukijan käteen ja kivasti kuvitettuja. Jari Mäkipää on luonut Masi Tulpasta sellaisen kirjastonhoitajan luottopakin, jota voi tarjota aina, kun lapsi kertoo ettei yhtään tiedä mitä lukisi eikä mikään oikeastaan kiinnostakaan. Siitä iso kiitos ja lisää näitä. 

P.S. Kaikki kolme osaa löytyvät myös äänikirjoina ja ensimmäinen Masi Tulppa lisäksi selkomukautuksena. 




keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Ihme ilmat! kertoo ilmastonmuutoksesta oivaltavasti


Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu
47 s. Into Kustannus 2019. 
Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.


Ilmastonmuutos on tänä päivänä arkea myös koululaisille. He tietävät mistä on kyse, osaavat pitää asiaa uhkana ja penäävät meiltä aikuisilta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän tietäen olen seurannut ilolla ilmastomuutoksesta kertovien lastenkirjojen ilmestymistä, ei vielä paljon, mutta muutamia hyviä kuitenkin. Tässä on yksi erinomainen lisä valikoimaan.


Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tietokirja Ihme ilmat! tarjoaa koululaiselle ja miksei aikuisellekin tuhdin tietopaketin ilmastomuutoksen syistä ja seurauksista helposti nieltävässä paketissa. Päähenkilöinä tapaamme Lotan ja Kasperin, jotka alun sarjakuvassa eräänä marraskuisena päivänä lähtevät tutkimaan asiaa. Lotan äiti ei ota ilmastonmuutosta tyttärensä mielestä tarpeeksi vakavasti, kun taas Kasperin isä kärsii ilmastonmuutostuskasta. Pitää siis penkoa itse asiaa, lapset toteavat, eihän kokonaisuudesta muuten tajua mitään! 



Pidän tästä kirjasta aivan valtavasti. Se on helppotajuinen, faktat esitetään kiistatta, mutta pelottelematta. Siitä jää toiveikas olo, vaikka asian vakavuus käykin hyvin selväksi. Käsittelyssä lähdetään suurista kokonaisuuksista ja edetään kohti pienempiä, eli ensin katsotaan mikä onkaan ilmasto ja sitten mietitään miten se on muuttunut. Maapalloa tarkastellaan kokonaisuutena katsoen miten menneet asiat vaikuttavat siihen, että tähän on tultu. 

Lottaa ja Kasperia pelottaa enkä ihmettele. Kuten lapset kirjassa sanovat: "Nää on pelottavia juttuja. Mä en olisi halunnut tietää tästä". Minusta tuntuu samalta. Sen jälkeen alkaa nolottaa, kun seuraavalla aukeamalla näytetään millaisia ylikypsiä ratkaisuja aikuiset asialle ehdottavat. Niin, on helppoa laittaa pää pensaaseen tai kieltää asia, kun pelottaa tarpeeksi. Sen jälkeen kirjassa alkaa toiminnan aika, kun lapset päättävät että nyt ei luovuteta. 




Mitä ratkaisuja kirjassa sitten esitetään? No ainakin ruokavaliota, tavarahaalimisen vähentämistä, matkustusmuotojen miettimistä, eli ihan niitä perusjuttuja, jotka jokainen meistä pystyy halutessaan toteuttamaan. Mukana matkassa ovat myös Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen sekä useat tosielämässä esiintyvät alkuaineet. Niiden ajatuksista huomaa yhtäläisyyksiä ihan meidän kaikkien mietteisiin. 


Siinä missä Laura Ertimon teksti on helposti ymmärrettävää ja lapsille sopivaa, viimeistelee Mari Ahokoivun sarjakuvamainen kuvitus kokonaisuuden. Se on värikäs, kaunis ja nykyaikainen, lapsille tarkoitettu olematta lapsellinen. Olen tänä syksynä ostanut kirjan jo kahdelle lapselle lahjaksi, eli joululahjavinkki aivan ykkösluokan joululahjaksi on tässä. 


perjantai 22. marraskuuta 2019

Ystäväkirja, ja vastaukset kysymyksiin



Vanha kunnon ystäväkirja, sähköisessä muodossa. Oliko teistäkin ihana täyttää näitä lapsena? Tämän kyselyn nyysin häpeilemättä Periaatteen Naiselta, ihan vain koska halusin itse vastata näihin kysymyksiin.

Perusjuttuja


Siviilisääty: Onnellisesti naimisissa, eli rouvana mennään viidettätoista vuotta.

Asumismuoto: Saarella kantakaupungin kupeessa, sataneliöisessä kerrostaloasunnossa, josta pankki omistaa vielä pienen siivun. Työhuonetta ollaan vailla, mutta meillä ei ole muuttoaikeita lähivuosina.

Ammattini: Vuosia tituleerasin itseäni termillä kirjallisuuden sekatyöläinen. Kriitikko. Lastenkirjastonhoitaja. Kirjavinkkari.

Työpaikka: Kirjasto pääkaupunkiseudulla.

Kiinalainen horoskooppimerkki: Apina.

Harrastukset: Lukeminen ja perheen kanssa hengailu.



Syvällistä


Periaatteet: Lastenkasvatuksessa aivan ehdottomasti rakkautta ja rajoja sekä pick your battles. Noin muuten elämässä yritän ajatella, että kaikella on tapana järjestyä.

Maailmankatsomukseni: Humaani, ihmiseen ja sivistykseen uskova. Välillä tämä usko on todella koetuksella.

Pohdin: Vähän liikaakin. Jatkuvasti tuntuu pyörivän joku kela päässä. Tällä hetkellä pohdin muun muassa ensi vuoden aikataulutusta, kuljetuksen varaamista reissulle ja sitä mitä kirjoja ottaisin pojille lomalle mukaan.

Vihaan: Julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Vihaan myös säätämistä, mutta teen sitä itse jatkuvasti.

Halveksin: Ihmisiä, jotka haluavat hyötyä heikompien kustannuksella.

Pyrin: Elämään niin ettei jää jossiteltavaa tai kaduta myöhemmin.

Rakastan: Perhettäni yli kaiken.

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä viikon päässä siintävästä lomasta.

Tarvitsen: Säännöllisesti aikaa yksin ja hiljaisuudessa.

Pelkään: Että tämä onnellinen elämä jollain tavalla rikkoutuu.

Kaipaan: Isovanhempiani, erityisesti näin joulun lähestyessä.

Murehdin: Säännöllisesti ja liikaa.

Kerään: Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sakkoja. Dekkarisarjoja kirjahyllyyn.



Lempi-


värini: Valkoinen ja duck egg.

vuodenaika: Syksy, kun kaikki uusi alkaa ja on energiaa taas vaikka mihin kesän jäljiltä. Kesä on vähän sellainen vetelä vuodenaika, syksyllä on taas palikat hallussa.

eläin: En oikein ole eläinihminen, joten en osaa sanoa.

kirja: En pysty valitsemaan vain yhtä. Hyvät kotimaiset kertojat, kuten Tommi Kinnunen, ja kaikki pohjoismaiset ja englantilaiset dekkarit.

elokuva: Notting Hill.

musiikkilaji: Kuuntelen musiikkia ainoastaan autossa työmatkoilla ja silloin lähinnä suomipoppia.

numero: Lapsena 9.

asia minusta: Olen tosi fiksu ja minulla on laaja yleissivistys.

ruoka: Pitsa, tämän tietävät lapsetkin.

juoma: Vesi ja kuohuva.

lomakohde: Lontoo ja Tukholma

tuoksu: Santelipuu.

kasvi: Lasketaanko leikkokukat?

säätila: Alkusyksyn kuulas kirpeä päivä, jolloin lämppäriksi riittää kuitenkin ohut takki ja huivi kaulassa.

tapa viettää vapaailta: Kotisohvalla villasukat jalassa ja perhe vieressä.



Kysymyksiä:


Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän ihmisistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Toki, eikö kaikilla ole.

Onko sinulla valkolakkia? Lienee tällä hetkellä varastokopin perukoilla.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Ei ole kumpiakaan. Nuorena halusin auringon olkavarteen. Kiitos kaikille korkeammille voimille etten ottanut sitä. 

Mitä tilaat baarissa? Kuoharia tai viiniä.

Poltatko tupakkaa? Noup.

Omistatko eläimiä? Noup.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu useammalla erittäin hyvällä ystävällä ja läheisillä ystäväporukoilla. Sen sijaan suhde vanhimpaan ystävääni meni minulle täysin yllättäen katkolle ja sitä olen surrut.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Pari välivaihetta siinä nollasta sataan -kiihtymisessä tekisi arjesta vähän helpompaa.

Kerro jotakin siitä kun...


Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin yhden lapsen äiti, esikoinen oli vajaa kaksivuotias. Kävin töissä, mies matkusti paljon ja jossain mielen perukoilla oli alkanut itää ajatus toisesta lapsesta.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikonloppuna Sellon liukuportaissa, kun mies sanoi spontaanisti kuinka kiva minun kanssani on olla yhdessä. Arkirakkaus best.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Viime viikonloppuna sekin, kun pelasin poikien kanssa Nintendo Switchillä. Ei voinut kuin nauraa, en ehtinyt tajuta mitä pelissä pitää edes tehdä, kun se jo loppui. Keskityin siis kulkemaan kuopuksen hahmon perässä ja kuolin kerta toisensa jälkeen. 

Joku kehui sinua taitavaksi: Eräs päälliköistämme kysyessään minua uuteen pestiin ensi vuodeksi. Siitä lisää myöhemmin.

Teit itsellesi lounasta: Aina ennen aamuvuoroon lähtöä, kun voitelen leipiä ja pakkaan mukaan jogurttia ja hedelmiä. En syö töissä lämmintä ruokaa kuin harvoin, mieluummin kevyttä ja useammin. Kunnon ruoasta tulee aina kooma ja työpäivän loppu tuntuu valuvan hukkaan.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo: Juuri nyt. Istun sohvalla, mies on vielä töissä ja kuopus kaverillaan. Esikoinen on kanssani kotona, mutta teemme molemmat omia juttujamme.

Lausuit kehuja: Kehun poikia joka päivä ihan siitä miten kivoja he ovat. Eilen lisäksi kehuin kuopusta hienosta valmistautumisesta kokeeseen.

Viimeksi luit jotain syvällistä: Jenny Jägerfeldin Comedy Queen on hieno kertomus lapsen surusta ja sen käsittelystä. Se on hauskan pinnan alla erittäin syvällinen kirja, suosittelisin kuudesluokkalaisille lukijoille. Luin sen itse vastikään.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Kerron vain, että Maija Vilkkumaan Teini on uusin suosikkini.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Viime aikoina luettua: dekkarivinkkejä jännityksen ystäville

Krooninen ajanpuute yhdistettynä lastenkirjojen ahkeraan julkaisutahtiin on saanut oman lempilapseni, eli dekkareiden lukemisen taas jäämään paitsioon. Nyt keräsin kuitenkin kaikki viime aikoina lukemani yhdeksi vinkkipaketiksi. Joukossa erinomaisia ja vähemmän erinomaisia dekkareita. 



Virpi Hämeen-Anttila jatkaa Karl Axel Björkistä kertovaa sarjaansa ja sen kuudes osa Kirkkopuiston rakastavaiset on tuonut Björkin takaisin Berliinistä. Ollaan keväässä 1922, Björk on eronnut sisäministeriöstä ja työskentelee setänsä yrityksessä. Kun nuoren naisen ja miehen ruumiit löytyvät Vanhan kirkon puistosta, pääsee Björk taas käyttämään aivojaan tapauksen ratkaisemiseksi. Ajattelin itse edellisen kirjan jälkeen etten enää taida jaksaa lukea Björkin tutkimuksista. Tämä oli kuitenkin huomattavasti edellistä vetävämpi. Ajankuvahan Hämeen-Anttilalla on aina ollut kohdallaan, siitä pisteet.



Stefan Ahnhem on yksi monista pohjoismaisista dekkaristeista, joiden teosten päähenkilönä on moniongelmainen, asiansa niin työssä kuin yksityiselämässä sotkenut poliisi. Ahnhemilla poliisin nimi on Fabian Björk ja kirjat vauhdikkaasti etenevää, paikoin täysin epäuskottavaksi paisuvaa toimintaa täynnä. Jotain samaa näissä on kuin esimerkiksi Nesbon tai Hjortin ja Rosenfeltin kirjoissa, eli minä pidän. Silti alkuun varoituksen sana, tämä dekkari jää nimittäin täysin kesken. 

Motiivi X sisältää lukuisia juonipolkuja, jotka yhdistyvät tai sitten eivät. Riskin tytärtä on ammuttu ja tämä on sairaalassa. Pakolaisena maahan tulleen pojan murha tuo epäilyksen rasistisista kytkennöistä. Risk puolestaan tutkii kollegansa kuolemaa, jota epäilee itsemurhan sijaan murhaksi. Nämä juonet jäävät vaille päätepistettä ja rikokset vaille ratkaisua, sillä kyseessä onkin ensimmäinen teos kahden kirjan kokonaisuudesta. Jatko on nimeltään Monta tapaa kuolla ja se ilmestyy suomeksi toukokuussa. Silloin saadaan selville kuka heittää noppaa ja on vastuussa niin monesta kuolemasta. Luulen kyllä, että tämä pitää ostaa  alkuperäiskielellä joululomalukemiseksi. 



Marie Bengts sijoittaa sankarittarensa Hannah Lönnin 1950-luvulle ja sijoittaa tapahtumat pieneen kylään jossain päin Ruotsia. Tukholmalainen ompelijatar saapuu auttamaan jalkavaivaista tätiään, mutta erään kylän asukkaan löytyessä ompelusakset sydämessään, päättää Hannah auttaa murhan ratkaisemisessa, halusi poliisi sitä tai ei. Bengtsin esikoisdekkari Murha maalaisidyllissä on viihdyttävä kertomus ja aloittaa Hannah Lönnistä kertovan sarjan. 



Tykkään Ann Cleevesin luomista hahmoista, televisiostakin tutuista Vera Stanhopesta ja Jimmy Perezistä aivan älyttömän paljon, samoin koko Cleevesin luomasta maailmasta ja tavasta kirjoittaa. Näissä dekkareissa on jotain hyvin englantilaista, Ruth Rendellin ja Colin Dexterin perintöä parhaimmillaan. Vera-kirjat luin jo aiemmin ja nyt kahlasin läpi Cleevesin kahdeksanosaisen Shetland-sarjan. Kaukaiselle Shetlandin saarelle sijoittuvissa jännitysromaaneissa tulee ihmismieli, pienen paikan sisäänpäin kääntynyt fiilis ja koko ympäristön kauneus ja karuus kiehtovasti esille. Wild Fire päättää tämän sarjan, harmi kyllä. 



Fiona Bartonin Lapsi on tarina siitä, kuinka rakennustyömaalta löytyneet lapsen jäännökset sysäävät käyntiin vuosikymmeniä vanhan tapahtumasarjan. Angela on menettänyt lapsensa vuosia sitten. Toimittaja Kate Waters haistaa tapauksessa jutun ainekset. Ja kolmas nainen pelkää, että hänen kauan sitten hautaamansa salaisuus paljastuu. Viihteellistä jännitystä luettavaksi silloin, kun haluaa jättää aiot narikkaan eikä haittaa, vaikka lukemansa unohtaa pian. 



Louise Pennyn dekkarit ovat cosy crimea parhaimmillaan ja läheistä sukua Alan Bradleyn Flavia-kirjoille. Tiedättehän, ollaan pikkuisessa kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa, mutta paha vaanii nurkan takana. Ei mitään turhan veristä, paljon illallisia takkatulen ääressä ja monta kupillista vahvistavaa teetä. Oikeamielinen poliisi, joka saa asukkaat avautumaan ja lopulta rikos ratkeaa. 

Bazarkustannus on aloittanut kirjojen suomentamisen ja kahden ensimmäisen osan kaveriksi ilmestyy keväällä sarjan kolmas kirja. Minä en kuitenkaan malta odottaa, joten tilasin kaksi seuraavaa englanninkielisinä pokkareina ja katsoin mitä kaikkea kirjastosta on saatavilla. Sillä Three Pinesin pikkukaupunki asukkaineen jossain lähellä Kanadan Quebeciä, on saanut minut täysin pauloihinsa. 


Kuolema kiitospäivänä aloittaa sarjan, kun pidetty opettajatar Jane Neil löytyy nuoli rinnassaan kylän viereisestä metsästä. Pieni suljettu yhteisö pitää sisällään monia salaisuuksia ja monimutkaisia ihmissuhteita, sen saa paikalle kutsuttu rikostutkija Armand Gamache pian todeta. Toinen osa Kylmän kosketus tapahtuu yli vuosi ensimmäisen kirjan tapahtumia myöhemmin, mutta yhtä lailla kylän asukas surmataan. Pian alkaa löytyä vihamies jos toinenkin, joilla oli kana kynittävänä vainajan kanssa. Sarjan kolmas osa Kuukausista julmin ilmestyy suomennettuna ensi keväänä. 



Rakastin Joel Dickerin esikoiskirjaa Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Olin pettynyt toiseen romaaniin Baltimoren sukuhaaran tarina. Luettuani uutuuden Stephanie Mailerin katoaminen, menetin toivoni Dickerin suhteen. Niin huono tämä kolmas kirja nimittäin on.

Periaatteessa palikat ovat kohdallaan. On menneisyydessä tapahtunut murha, jota toimittaja ja romaanin nimihenkilö ryhtyy tutkimaan. Hänen kadotessaan tuon kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneen murhan ratkaisseet poliisit joutuvat huomaamaan, että taisi tulla tehtyä virhe. Sitten etsitään paitsi Stephanieta, myös tuota vanhan veriteon todellista tekijää. 

Juonia on monia, sivuhenkilöitä vielä enemmän. Osa näistä on sellaisia, joilla ei romaanin perusajatuksen ja juonilinjan kanssa ole mitään tekemistä, he ainoastaan motivoivat toisten sivuhenkilöiden tekemisiä. Puolet olisi voinut huoletta jättää pois. Koko ajan on kiire tapahtumasta ja kohtauksesta toiseen, jatkuvasti tapahtuu, mutta vain pintatasolla. Aivan kuin lukisi pelkin päälausein kirjoitettua tarinaa. Ei syvyyttä, ei asioiden käsittelyä, ei kunnollista selvitystä sille miksi henkilöt toimivat kuten toimivat. Olisin todella halunnut pitää tästä kirjasta, mutta päädyin sen luettuani harmittelemaan siihen tuhlaamaani aikaa. 



C.J. Tudorin esikoisdekkari Liitu-ukko oli erinomainen lukukokemus, joten odotin myös tätä toista kirjaa innolla. Paluu pimeästä lupaa takakansitekstin perusteella paljon. Pohjoisenglantilaisessa kaivoskylässä äiti surmaa lapsensa ja jättää jälkeensä verellä kirjoitetun viestin seinälle. Opettaja Joe Thorne palaa takaisin kotikaupunkiinsa, jossa hänen pikkusiskonsa Annie katosi vuosikymmeniä sitten. Annie tuli takaisin, mutta muuttuneena. Onko tapahtumilla yhteys? Tämä kirja pitää jännityksen yllä, mutta loppu ei ollut sitä mitä olisin kirjalta toivonut. Vähän nimittäin lässähti. 



Sophie Hannah, jonka Agatha Christien perikunta valitsi kirjoittamaan uusia Hercule Poirot -dekkareita, parantaa kirja kirjalta. Siinä missä ensimmäinen teos Nimikirjainmurhat yritti liikaa, oli toinen suljetun paikan mysteeri Suljettu arkku jo vallan mainio ja Kolme neljästä jatkaa samaa linjaa. Joku lähettää Poirotin nimissä kirjeitä, joissa syyttää niiden saajia murhasta. Tästä täytyy ottaa selvää, kuka kirjeitä lähettää ja kuka on Barnabas Pandy, mies jonka nimettömien kirjeiden kirjoittaja väittää tulleen surmatuksi?



Jessica Fellowes on Downton Abbey -miehen Julian Fellowesin sukulainen ja hänen kirjansa ovat juuri sitä mitä tämän tiedon valossa voisi odottaa. Kirjailija ottaa erilaisia ratkaisemattomia rikostapauksia menneisyydestä ja punoo ne oikeasti eläneen Mitfordin perheen vaiheisiin. Täyttä viihdettä, sitä on Nuori, kaunis ja kuollut maustettuna murhamysteerillä. Vietetään Pamela Mitfordin 18-vuotispäiviä, kun yksi vieraista menehtyy kesken aarteenetsinnän. Perheen palvelustyttö, jo ensimmäisestä kirjasta Mitfordin murhat tuttu Louise Cannon huomaa sotkeutuneensa tapuksen selvittelyyn.



Cilla ja Rolf Börjlind kirjoittavat erinomaisia dekkareita pohjoismaiseen makuun. Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa ja kirjan nimi on Polttopiste. Tukholmassa räjähtää pommi ja tapahtunutta epäillään terroriteoksi. Tom puolestaan majailee Thaimaassa miettien menneitä valintojaan saadessaan yllättäen pyynnön etsiä tuntematon mies. Pikkuhiljaa tapaukset alkavat lähestyä toisiaan.