lauantai 5. tammikuuta 2019

Viime syksynä olin kurja äiti eli katsaus menneeseen vuoteen



Uuden vuoden kunniaksi some täyttyi niin katsauksista menneeseen kuin toiveista uudelle alulle. Vaikka itselleni syksy on yhtä lailla merkittävä rajapyykki ja uuden alku, on tässä vuoden vaihtumiseen liittyvässä tutkiskelussa puolensa. Mitä kuluneena vuonna tapahtui, mitä haluan jatkaa ja mitä tehdä toisin? Millainen vuosi oli kokonaisuutena? Niinpä minäkin katsoin menneeseen. Tämä Instagramin Bestnine-kollaasi on muuten yllättävän tarkkanäköinen siinä mitä elämäämme viime vuonna kuului ja millaisista aineksista se koostui. Katsotaanpa.



Ensimmäisessä kuvassa ylhäällä vasemmalla olen juuri allekirjoittanut työsopimuksen kirjastopedagogin sijaisuuteen. Tulin kirjastoalalle toukokuussa ja lokakuun alussa siirryin tekemään pientä, mutta sitäkin merkittävämpää erikoisalaa. Olin onnellinen, innostunut ja mietteliäs, helpottunutkin. Tiesin pystyväni tuleviin tehtäviin vankan kirjallisuuskokemukseni myötä ja koin olevani unelmahommissani. Samalla kuitenkin tiesin myös, että edessä olisi tiukkaa opettelua ja monia oivalluksia siitä, että "ai näin tämä kannattaa tehdä, tiedän sitten ensi kerralla". Ja olin oikeassa. 

Olen nauttinut työstäni valtavasti. Olen tavannut syksyn mittaan satoja oppilaita, isompia ja pienempiä. Nämä kohtaamiset ovat parasta työssäni. Se, kun saan kertoa heille pieniä tarinoita kirjoista ja ottaa heidät mukaan juuri sen heille oikean kirjan etsimiseen. Kysyä ja saada vastauksia, joista myös minä opin paljon. Jos minä laajennan heidän käsitystään siitä mitä lukeminen parhaimmillaan voi olla, myös he laajentavat minun maailmankuvaani ja sitä millaisena se näyttäytyy lapsille ja esiteini-ikäisille. Kevääksi olen suunnitellut monenlaisia uusia kirjavinkkauskonsepteja, minun tunneillani ei todellakaan vain vinkkari puhu oppilaille heidän kuunnellessaan. Toivottavasti myös lapset innostuvat näistä yhtä paljon kuin minä!




Toinen kuva ylhäällä keskellä on Thaimaasta, jossa olimme puolitoista viikkoa lomailemassa  kesäkuun alussa. Se olikin minun ainoa kesälomani tai loma ylipäätään menneenä vuotena. On ollut tiukka vuosi, joka antoi paljon, mutta vei myös voimat tehokkaasti loppua kohden kulkiessaan. Tuo yhteinen kesäloma kaukana onkin jäänyt mieleeni ihanana irtiottona. Olimme ensimmäisen kerran Aasiassa ja Hua Hin sekä hotelli Hyatt Regency tarjosivat erinomaisen ympäristön täydelliseen rentoutumiseen. Kävin joka päivä hotellin palkitussa spassa erilaisissa hemmotteluhoidoissa ja nautimme elämästämme koko porukka täysillä. Tämä kuva on rannalle katetulta illalliselta, näyttää unohtumattomalta eikö vain? Sitä se olikin, muun muassa siksi että ruokaa oli kolmen perheen tarpeisiin, siksi ettei kumpikaan lapsista syönyt mitään ja siksi että vesi alkoi huuhdella uhkaavasti jo nilkkoja, joten söimme supernopeasti. Ympäristö oli kuitenkin unohtumaton!




Oikealla ylhäällä olevan kolmannen kuvan myötä on tunnustettava, että tämä vuosi ei ole ollut parasta aikaa parisuhteelle. Olemme olleet niin kiireisiä, että lasten tarpeista huolehtimisen ja kotihommien jälkeen on priorisoitu lähinnä hetken hengähdystaukoja sohvalla tai omaa unta toisen kohtaamisen sijaan. Olenkin soimannut itseäni useaan kertaan siitä etten ole jaksanut kysyä mitä toiselle kuuluu, etenkin hänen hoidettuaan koko paletin kasassa pysymisen kesästä saakka. Olen tästä erittäin iloinen ja kiitollinen. Monta vuotta minä tein joustavasti, osa-aikaisena ja kotoa käsin töitä antaakseni aikaa perheelle, mutta nyt on toisin ja siihen olen saanut täyden tuen mieheltäni. Ja silloin, kun istumme vastatusten vaikkapa ravintolassa, kuten marraskuussa Basbasin treffeillämme, on helppo muistaa miksi aikanaan tuo kuvassa näkyvä hääpäivä meille koitti. En voisi kuvitella mitään parempaa ja siksi aion pitää meistä parempaa huolta tänä vuonna, myös näiden kiireisten vuosien keskellä. 

Neljännessä kuvassa vasemmalla keskirivillä ollaan Anna-lehden jutussa äitini kanssa. Kerroimme siinä suhteestamme juuri tämänikäisinä. Äiti on ollut läpi vuosien suurin tukeni yhdessä isäni kanssa. En olisi juuri tällainen kuin olen enkä varmastikaan näin hyvä äiti omille pojilleni ilman äitiäni. 

Viidennessä kuvassa ihan keskellä ollaankin sitten koko porukka kasassa siskoani lukuunottamatta. Olemme pieni, mutta tiivis joukko, meidän perhe. Kuten pojatkin aina sanovat, meidän perheemme ei ole vain me neljä, vaan myös isovanhemmat, täti miehineen ja pari vuotta sitten vielä isomummi. Viime vuonna emme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä kuin aiemmin. 

Kuudes kuva keskellä oikealla on Kaksplus-lehden kuvauksista, joihin liittyvässä lehtijutussa kerroin meidän arjestamme ja parhaista oivalluksista sekä teoista hyvän arjen saavuttamiseksi. Tässä kuvassa olemme kasuaalisti parvekkeella poikien kanssa lukemassa läksyjä, mutta todellisuudessa ei paljon läksyjä viime syksynä yhdessä tehty. Mies otti kopin myös tästä asiasta, sillä ilta toisensa perään jatkoin töitä kotona. Ja kyllä, otsikon mukaisesti tunsin itseni ajoittain todella kelvottomaksi äidiksi, kun Wilma-viestit jäivät lukematta, tärkeät päivämäärät merkkaamatta kalenteriin ja tunnuin muutenkin olevan ajoittain aivan ulkona siitä miten poikien elämään kuului. Onneksi isänsä paikkasi. Noin yleensä koen olevani erittäin hyvä äiti lapsilleni, mutta syksyllä mentiin kyllä liian usein sieltä aidan matalasta päästä.




Seitsemäs kuva alhaalla vasemmalla kertoo minulle siitä miten vähän olemme nähneet ystäviämme viime aikoina. Onneksi jaksavat yhä kutsua kylään, sillä mehän menemme ellei ihan olla päät kainalossa. Ystävät ovat kuitenkin se arjen elementti, josta helpoiten huomaan tinkiväni arjen pyörityksessä. Ja sitten kun tavataan, on tosi kivaa aina. Tätä silmällä pitäen olenkin kutsunut ystäviä lapsineen meille jo tässä kuussa. 

Kahdeksannessa kuvassa alhaalla keskellä ollaan jälleen Thaimaassa. On aamupäivä ja olemme siirtyneet aamiaisen jälkeen altaalle. Pojat jo puljaavat ja minä juon toista aamukahvia. Tästä kuvasta muistuu mieleeni se kiireettömyys, joka lomalla oli joka päivä vallitsevana. Ei ole kiire minnekään, sen kun ollaan. Siinä me olemme hyviä, ei näiden kanssa tarvinnut pieninäkään lähteä väkisin pihalle tai keksiä jotain siksi, että lapset hyppisivät seinille. Luojan kiitos. Toivoisin meille enemmän kiireettömiä kotipäiviä tänä vuonna.




Yhdeksäs kuva oikealla alhaalla on räpsäisy arkisesta iltasatutilanteesta. Tällainen yhdessäolo, jossa olemme tiiviisti rinta rinnan ja yhdessä on ollut pojille normi viime vuoteen saakka. Vaikka kävin töissä hain lapset jo kolmelta ja meillä oli aikaa vaikka mihin. Nyt he ovat joutuneet sopeutumaan uudenlaiseen arkeen, jossa äiti tekee osin vuorotyötä tai on väsymyksen taikka työkuorman vuoksi vähemmän läsnä kuin aiemmin. Toivon kuitenkin, että sopeutuminen on nyt meidän kaikkien osalta tehty ja arki jatkuu helpompana ja ennen muuta kiireettömämpänä sekä energisempänä kuin syksyn viimeiset kuukaudet. Sitä tavoitellaan.




Siitä, mitä me neljä teimme uuden vuoden lupauksiksi, tavoitteiksi ja toiveiksi, saatte lukea seuraavaksi.



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulukodin kuvat ja loman tähänastinen saldo


Tänäkään vuonna emme viettäneet ehdotteluistani huolimatta joulua ulkomailla. Kuusikin tuli, vaikka yritin ajaa läpi vain pientä ruukussa olevaa pöytämallia. Viimeisellä viikolla ennen joululoman alkamista kuopus tuli tiistaina kotiin ja kertoi, että nyt olisi ryhdyttävä hommiin. Joulu olisi ihan juuri täällä, eli koristeet kellarista esille ja koti joulukuntoon. Seuraavaksi haettiin kuusi ja sieltä se joulu sitten tuli. Lapsi tiesi. 

Nyt koristeet on taas siivottu pois, kuusi vielä sinnikkäästi puolustaa paikkaansa olohuoneen koristeena. Ihan pian sekin saa mennä ja koti on valmis kohtaamaan hiljalleen saapuvan kevään. Otetaan siis viimeinen muistelu siihen miltä meidän joulumme näytti vuonna 2018 ja mitä lomaan kuului.





Pojilla on vielä loppuviikko lomaa ennen kuin kevätlukukausi starttaa. Mies meni töihin tänään ja minä puolestani palaan hyllyjen väliin viikonlopuksi. Yli kahden viikon loma on jo tähän saakka tarjonnut juuri sitä mitä etukäteen toivoin. Se aloitettiin ystäviä tapaamalla, mutta muuten olemme olleet paljon kotona ja viettäneet aikaa ilman mitään suunniteltua tai sovittua. Olemme lukeneet useita kirjoja jokainen, katselleet leffoja ja syöneet hyvää ruokaa. Olen nukkunut joka päivä paitsi pitkään myös päiväunet päälle. On käyty ulkona luistelemassa, pojat ovat ulkoilleet kavereineen ja kulttuuriakin on ehditty harrastaa, Kansallismuseota ja Oodia. Loppuviikolle on suunnitelmissa vielä lisää museoiden koluamista ja uimaankin ajattelimme ehtiä. Hyvä loma siis, ei mitään valittamista. Ainoastaan kuopuksen yhden yön kestäneen vatsataudin ja meidän uudeksi vuodeksi saamamme pienen flunssanpoikasen olisi voinut jättää välistä. 


Alkuloman väsykooman jälkeen on alkanut tuntua siltä, että heräilen pikkuhiljaa eloon. Muutkin asiat kuin nukkuminen ovat alkaneet kiinnostaa. Ensimmäisenä siivosin kaapit, mitä sitä muutakaan lomalla tekisi. Esikoisen vaatekaapista lähti taas vaatetta pikkuveljen kasvua odottamaan, yksi koko näyttää jääneen kasvuspurttien myötä lähes välistä. Seuraavaksi suuntasinkin nettikauppoihin ostamaan lisää vaatetta lapselle. Ja koska eteisen seinän vaaleansininen sävy ei sittenkään ihan iskenyt, pääsi mies  kuopuksen keralla maalaushommiin. Tänään toinen kerros maalia, nyt näyttää jo tosi hyvältä. 




Tämä pähkinänsärkijäkuningas apureineen on muuten uusin jouluihastukseni. Ostin koristeet Tallinnasta viikkoa ennen joulua ja ne nousivat heti suosikeikseni. 




Lomalla on toki tullut syötyä lahjakkaassti. Mies ja pojat tekivät perinteisen piparkakkuluomuksensa, joka tänä vuonna osoittautui majakaksi. Jouluruokaa syötiin kolmena päivänä, sen jälkeen pitsa maistui jo superhyvältä. Vietimme aaton perinteisesti, eli riisipuuro manteleineen syötiin aamulla kotona ja joulurauhanjulistuksen jälkeen lähdettiin vanhempieni luokse. Kundit kävivät saunassa, josta kerrankin sai juosta takapihan lumihankeen, kiitos valkean joulun. Ja kun oli käyty kuuntelemassa isäni kuoron laulua aaton jumalanpalveluksessa, oli aika aloittaa lahja- ja ruokashow. Joulupäivän vietimme kotona ja tapaninpäivänä jälleen vanhemmillani. 



Tämä vuosi jää lahjojen osalta muistiin sinä, jolloin esikoiselle ei enää ostettu yhtään legoja tai muita leluiksi luokiteltavia. Muutenkin isojen kundien toiveet alkavat olla erilaisia kuin ennen ja tänä vuonna ostimme heille erityisesti aineettomia lahjoja. Molemmat saivatkin lippuja erilaisiin huvittelupaikkoihin toivomiensa pelien sun muiden lisäksi. Lautapelejä tuli paljon, samoin kirjoja. Erittäin hyvä. 


Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti, seuraavana etappina esikoisen yhdestoista syntymäpäivä ihan pian. 


maanantai 31. joulukuuta 2018

Kevään 2019 kirjauutuuksia aikuisille



Olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana vähemmän kaunokirjallisuutta kuin koskaan ennen. Tarkoitan aikuisten kirjallisuutta, lastenromaaneja olen puolestaan kahlannut niin valtavan määrän etten ikinä. Tälläkin hetkellä iso osa viime kevään ja kesän uutuuksista roikkuu kirjaston varauslistallani lukittuna, en kuitenkaan ehtisi niitä lukea. Yksi kerrallaan niitä sieltä vapauttelen, kun huomaan sopivan romaanin mentävän aukon kalenterissani kaikkien Patejen ja Ellojen keskellä. Joululomalla on ollut aikaa lukea paljon, mikä nautinto!

Sen verran olen tässä menneenä syksynä pysynyt kärryillä, että Olli Jalosen Taivaanpallon luettuani ajattelin sen olevan varma Finlandia-ehdokas. Toivoin myös sydämestäni sen voittoa. En olisi tosin noussut barrikadeille Katja Ketun tai Jari Järvelänkään voittaessa. Taivaaanpallon lukeminen laajentaa käsityksiämme ihan kaikesta tässä elämässä, joten suosittelen lämmöllä sen lukemista jokaiselle. Jestas miten hieno kirja.

Mutta nyt alkaa tämä kirjallisuusvuosi olla taputeltu ja aika katsoa mitä uutta kevät tuo tullessaan.

Otava:

Enni Mustonen jatkaa lukijoiden rakastamaa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaansa uutuudella Sotaleski. Ajassa on hypätty lähes kymmenen vuotta eteenpäin ja ollaan talvisodan kynnyksellä. Idan huvila tarjoaa turvapaikan Kirstille tyttärineen miesten ollessa rintamalla. Manninen suunnitteli tästä alkujaan viisiosaista kirjasarjaa, mutta tämänkin jälkeen lisää osia on tulossa.


Sotaleski

Paula Nivukosken esikoinen Nopeasti piirretyt pilvet vie 1920-luvun Isoonkyröön. Kun Kalle lähtee tavoittelemaan parempaa elämää meren takaa, joutuu Liisa ottamaan harteilleen tilanhoidon. Kuinka pitkälle pelkällä sinnikkyydellä pystyy venymään?

Nopeasti piirretyt pilvet

Veera Salmi on tunnettu Puluboi-kirjoistaan, mutta kirjoittaa toki myös aikuisille. Perhoset veljeni ympärillä kertoo Johanneksen katoamisesta ja siitä mitä se tekee muulle perheelle. 

Perhoset veljeni ympärillä

Rakastin Katja Kallion ensimmäistä kirjaa Kuutamolla ja olen lukenut sen useasti. Nyt Kalliolta ilmestyy Valkokangastuksia, kertomuskokoelma ja edellisen leffa-aiheisen teoksen Elokuvamuistin sisarteos. Tässä kirjassa eletään ja hengitetään elokuvaa.

Valkokangastuksia

Camilla Läckberg on jättänyt Fjällbackan asukkaat Erika Falkin ja Patrik Hedströmin syrjään ainakin hetkeksi ja siirtynyt psykologiseen jännitykseen. Kultahäkin päähenkilö on Faye, joka eräänä päivänä huomaa saaneensa tarpeekseen ja päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Teos on kaksiosaisen sarjan avaus.

Ruth Waren uusin suomennettu dekkari on nimeltään Rouva Westaway on kuollut. Harriet Westaway saa kuulla perineensä isoäitinsä valtavan omaisuuden tilanteessa, jossa raha todella on tarpeen. Harmi vain, että perinnöstä kertova kirje on lähetetty väärälle Harrietille. Waren edelliset dekkarit Synkän metsän siimeksessä, Hytti nro 10 ja Valhepeli ovat kovasti mieleeni, suosittelen tutustumaan. 

Rouva Westaway on kuollut

Uusia romaaneja ilmestyy myös muun muassa Donna Leonin Guido Brunetti -sarjaan sekä Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjaan. 

Gummerus:

Johanna Laitilan esikoisromaani Lilium Regale kertoo Elsestä, joka elämänsä matkalla tapaa merkittäviä naisia. Kustantajan sivuilla kirjan kerrotaan käsittelevän elinikäisiä rakkauksia, sodan nähnyttä sukupolvea ja vaiettuja tarinoita. 


Lilium regale

Sami Maijalan Ei ketään meidän jälkeemme kertoo keskiluokkaisen elämäntavan ja erään yhteisön alasajosta. Lauralla on avioliitto, kaksi lasta, talo hyvällä asuinalueella ja kaikki mitä hän on toivonut. Sitten pieni tyttö katoaa. 


Ei ketään meidän jälkeemme

Niina Meron esikoinen Englantilainen romanssi yhdistää kustantajan mukaan Bridget Jonesin henkilöhahmon, Downton Abbeyn juonittelut ja Kotiopettajattaren romaanin goottilaisen synkkyyden. Nora osallistuu Oxfordissa pidettäviin häihin, mutta saa siellä ollessaan selville aatelisperheen vanhemman pojan kadonneen aikaa sitten. Kartano kätkee sisäänsä salaisuuksia.


Englantilainen romanssi

Bazar: 

Katja Kärjen esikoisteos Jumalan huone kertoo yhden suvun naisten vaiheista 1930-luvulta vuoteen 2009. Vaiettuja salaisuuksia ja tukahdettuja tunteita löytyy, kun kolme naista reflektoi mennyttä.

Jumalan huone

Flavia de Lucen seikkailut ovat edenneet kymmenenteen osaansa nimeltä Kuolon kultaiset kiehkurat. Tällä kertaa leikataan hääkakkua, kun Flavian isosisko menee naimisiin. Mutta ei Alan Bradleyn luoma sankaritar olisi oma itsensä ellei häissäkin menisi jotain pieleen. Tällä kertaa muun muassa bestman katoaa ja hääkakusta löytyy sormi. 

Kuolon kultaiset kiehkurat

Tammi:

Paljon uutuuksia muun muassa Pauliina Vanhatalolta ja Katri Lipsonilta sekä suomennoksia Elly Griffitsiltä ja Ninni Schulmanilta. 

WSOY:

Johanna Venhon Ensimmäinen nainen on historiallinen romaani, joka kertoo Sylvi Kekkosen tarinan presidenttimiehensä rinnalla. 


Ensimmäinen nainen


Suvi Ahola on toimittanut kirjan Mitä Minna Canth todella sanoi? jossa kurkistetaan maamme ensimmäisen feministin ajatuksiin. 


Mitä Minna Canth todella sanoi?

Myös Stefan Ahnhemin uusi dekkari ilmestyy suomeksi nimellä Motiivi X.


Motiivi X

Teos:
¨
Laura Lindstedtin kolmas romaani Ystäväni Natalia kertoo seksuaaliterapiassa käyvästä naisesta tämän terapeutin silmin. Miten identiteetti rakentuu ja kenellä on valta kertoa toisen tarina?


Ystäväni Natalia


Kaikki kuvat adlibris.com



perjantai 21. joulukuuta 2018

Vauvani täytti kahdeksan ja minä en vanhene lainkaan


Marraskuussa se yleensä alkaa. Alan haikeilla lasten kasvua ja hourin muutaman viikon selittämättömien vauvakuumetta kai muistuttavien harhojen vallassa. Mietin miten vauvani voi olla jo niin iso, eikö meillä enää ole pieniä ja pitäisikö sittenkin vielä kerran koettaa. Minä, joka normaalisti olen ollut immuuni vauvakuumeelle aina ja jo kuopuksen odotusaikana täysin varma siitä, että perheemme on koossa. Onneksi kuopuksen syntymäpäivien jälkeen aina helpottaa ja tulen taas tolkkuihini. Ihanaa kun kasvavat ja elämä on koko ajan vain parempaa. Ei tulisi mieleenkään enää keikuttaa tätä venettä, joka neljällä miehistön jäsenellä seilaa mainiosti. Sitä paitsi en suinkaan ollut parhaimmillani poikien ollessa ihan pieniä, vaikka sitkeästi kuvittelenkin yhä olevani 32-vuotias.

Tänä vuonna pääsin haikeilemaan sitä, että joulukuun poika juhli jo kahdeksatta syntymäpäiväänsä. Ihan vastikään hänet tuotiin kotiin ja kypsässä kahden ja puolen viikon iässä lapsi pääsi viettämään ensimmäistä jouluaan. Hän nukkui, söi ja katseli tarkkaavaisena mitä ympärillä tapahtuu. Isoveljensä, kuukautta vajaa kolmevuotias piti huolen siitä, että velikin saa lahjoja kantamalla niitä nukkuvan pikkuveljensä päälle. Muun ajan tuore isoveli käytti raivoten uutta elämäntilannetta vanhemmilleen. Se oli suurten tunteiden joulu monessa mielessä. 



Tänä vuonna kuopus juhli kavereidensa kanssa Sea Lifessa ja seuraavana päivänä kummien, mummien ja ystäväperheen kanssa meillä kotona. Sea Lifen synttäripakettia voin suositella homma toimi älyttömän hyvin. Opas nouti juhlijat aulasta ja vei kierrokselle ympäri akvaariota. Lapset pääsivät ruokkimaan kaloja, sitten herkuteltiin synttärihuoneessa ja lopuksi oli vielä pienen tietovisan aika. Melko hintavahan tuo on, mutta tähän elämäntilanteeseen ja työmäärään pankkikortin ojentaminen kassalla kotijuhlien sijaan oli molemmille vanhemmille helpotus.






Aamu alkoi perinteisesti laululla, lahjoilla ja sankarin toivomilla aamiaisherkuilla. 





Iltapäivällä vieraat puolestaan pääsivät herkuttelemaan kakulla, kun Say It With A Cake -yrityksen Mona teki kuopuksen toiveiden mukaisen kakun. Nämä kakut ovat lähtökohtaisesti jo gluteenittomia ja lisäksi niin hyviä, että kahdenkymmenen hengen kakku tuli syötyä viimeistä murua myöten. 











Nyt kun lapsi on saatu juhlittua kahdeksanvuotiaaksi, on äidinkin mieli rauhoittunut. Näin on hyvä, en muuttaisi mitään.