Kaksplus.fi

torstai 20. heinäkuuta 2017

Nirsot lapset, eli perheemme Helsingin Sanomissa

Kävimme kesäkuussa miehen kanssa toimittajan juttusilla, sillä olimme lupautuneet antamaan haastattelun siitä millaista on, kun lapset ovat valikoivia syöjiä. Tämä artikkeli ilmestyi jo eilen Hesarin nettisivuilla ja tänään puolestaan printtilehdessä. Olen tosi tyytyväinen juttuun, se on asiallinen ja puoleen tai toiseen syyllistämätön, monelta kannalta asiaa tutkiva. Osasin myös odottaa erilaisia kommentteja nettijuttuun. Niitä on helppo lukea, kun tietää tehneensä kaikkensa asian suhteen eikä enempään pysty. Näin ei tarvitse syyllistyä, vaan voi antaa asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.


Koska erilaisia arveluja kommenteissa on kuitenkin niin meidän tilanteestamme kuin yleisemminkin asiassta esitetty, ajattelin tässä jatkaa aihetta vielä hieman pidemmälle ja vastata aiheen herättämiin kysymyksiin. 

"Kyllä se ruoka maistuu, kun on tarpeeksi nälkä."

Tämä on ehdottomasti yleisimmin kuultu kommentti asiaan. On hienoa, jos asia näin on, mutta silloin kyse ei ole nirsoilusta siinä mittakaavassa, jossa me asian kanssa elämme. Voin tarjota lapselleni tiettyä ruokaa vaikka kolme päivää peräkkäin jokaisella aterialla ja hän ei sitä syö, jos on niin päättänyt tai ruoka arveluttaa. Samalla hänen energiansa vajenee, hänestä tulee kiukkuinen ja väsynyt. Syömisen sijaan hän voi yhä huonommin.

"Jos vanhemmat ovat nirsoja syöjiä ja ja näyttävät siten esimerkkiä lapsille onko ihme, jos lapsi on nirso syömään?"

Uskon itse, että tämä asia voi olla monen nirsoilun taustalla. Kotona opitaan, että sipuli on yäk ja sienien rakenne epämiellyttävä, eikä siihen tarvita kuin pari hassua lausetta vanhemmilta, lapsi kyllä muistaa ne. Meidän tapauksessamme tästä ei ole kyse, sillä minä ja mieheni syömme kaikkea. Lapset ovat nähneet meidän nauttivan kampasimpukoista ja tietävät että äiti rakastaa homejuustoja ja molemmat vanhemmat sushia.

"Nirsoilu on vallankäyttöä lapsen taholta vanhempia kohtaan."

Niin. Tämä on sellainen asia, jota olen miettinyt paljon. Syöminen on helppo vallankäytön väline, sillä saa varmasti vanhemmat huolestuneiksi ja hermostumaan. Silti ajattelen kuin Hallitun Hysterian Anu hyvässä pohdinnassaan. Miksi aikuisilla on oikeus valita mitä haluaa syödä ja jättää ne ei-niin-lempparit lautaselle, jos lapsen odotetaan syövän kaikkea mitä eteen kannetaan?

"Lapsi saa päättää miten paljon syö, mutta mikäli illallisella ei ruoka maistu, tarjotaan samaa ruokaa iltapalalla ja vaikka aamiaiseksikin."

Tämä on vanhemman taholta mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Eli siirrytään seuraavaan.

"Päästä se vika löytyy, jos ei ruoka maistu."

Ei olen muuten tähänkään mitään lisättävää.

"Jos näiden ohjeiden mukaan toimitaan, joutuvat vanhemmat laittamaan perheelle joka aterialle eri ruoat tai syömään samaa nallemakaronia joka aterialla."

Meillä minä teen ruoan, jota kulloinkin on tarjolla. Se voi olla spaghettia ja jauhelihakastiketta, joka on varmempi valinta kuin avokadopasta, jota tiedän vain meidän miehen kanssa syövän hyvällä halulla. En lähtökohtaisesti tee kahta erilaista ruokaa, mutta saatan soveltaa. Ja nallepastan kaivan kaapista siinä vaiheessa, kun mitään ei ole taas uponnut jälkikasvuun vähään aikaan.

"Lasten syöminen riippuu vanhempien ruokatottumuksista ja ruoanlaitosta. Kun yhä harvempi laittaa itse kunnon ruokaa, niin yhä useampi lapsi nirsoilee."

Minä en ole vielä löytänyt ratkaisua siihen miksi minun päivittäin tekemäni ruoka ei kelpaa, mutta eineslaatikko tai koulu/päiväkotiruoka kyllä paremmin. On toki mahdollista, että olen huono kokki.

"Kannattaa ottaa lapset mukaan kauppareissulle ja ruoanlaittoon."

Olen samaa mieltä, yhdessä tekeminen on mukavampaa. Meillä lapset ovat erityisesti tykänneet yhdessä leipomisesta.

"Väittäisin, että ennakkoluuloisilla vanhemmilla on nirsoja lapsia."

Voi olla, tai sitten ei. Meidän tapauksessamme tämä ei päde, sillä olemme molemmat mieheni kanssaa syöneet lapsesta saakka kaikkea.

"Lapsesta, jolle koko ajan tuputetaan välipalaa, tulee nirso."

Nirsoudesta en tiedä, mutta eihän silloin nälkä ole. Viisi ruokahetkeä päivässä ei ole syyttä suositeltu tahti.

"Ehkä nämä lapset voisi lähettää lomalle Jemeniin tai Syyriaan, taitaisi nirsoilu loppua."

Suosikkini tähän loppuun. Jos argumentoinnin taso on tätä luokkaa on oletettavaa, että muihinkaan elämän erilaisuuksiin ei löydy ymmärrystä.


Kommenttien joukossa on myös paljon erittäin hyviä huomioita asiaan ja moni tuntuu näkevän ilmiön monet puolet. Sillä niihän tämä on, kuten moni muukin tässä elämässä. Ei vain mustaa tai valkoista, vaan niitä lukuisia harmaan sävyjä siinä keskellä. 


Kuvat Jukka Gröndahl/HS


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kesävinkki: Turun linna ja pikkuritarikierros

Me vietimme viime viikonlopun aurinkoisessa Turussa ja kaupunki osoittautui oivalliseksi kohteeksi koko perheen kesäretkelle. Vierailimme niin Turun linnassa kuin Luostarinmäen käsityöläismuseossakin ja tässä kesävinkkinä näistä kohteista ensimmäinen.


Turun linnaan pääsee tutustumaan omatoimisesti tai oppaan johdolla. Erityisesti lapsille suunnatun pikkuritarikierroksen ohella tarjolla oli keskiaikakierros, myös viittomakielellä. Me osallistuimme pikkuritarikierrokselle, joka kustantaa pääsymaksun lisäksi 3 euroa jokaiselta yli 4-vuotiaalta osallistujalta. Päivä oli kaunis ja sattumalta linnan tienoilla vietettiin juuri samaan aikaan keskiaikamarkkinoita ja turnajaisia. Niinpä linnan piha-alueet olivat kuhinaa täynnä.





Pikkuritarikierros alkoi sopivan vaatetuksen etsimisellä. Kun kaikki olivat saaneet asiaankuuluvat asut ylleen, oli aika lähteä kiertämään linnaa oppaan johdolla. Poikiemme lisäksi kierrokselle osallistui useampia 2-5-vuotiaita lapsia, joista pienimmät olivat ehdottomasti turhan nuoria jaksaakseen keskittyä. Meidän 6- ja 9-vuotiaamme sen sijaan olivat juuri optimaalisessa iässä keskittymään, kuuntelemaan ja kiinnostumaan. 


Kierros kesti n. 40 minuuttia ja sen aikana tutustuttiin eri paikkoihin niin pää- kuin esilinnassakin. Kävimme muun muassa kirkossa, vanginvartijan huoneessa, rouvastuvassa ja kuninkaansalissa. Oppaamme kertoi jokaisessa tilassa historiasta ja lapset sekä me vanhemmat, eli pikkuritarien aseenkantajat, kuuntelimme osin hänen ympärillään istuen, osin tehtäviä tehden. Ritarielämästä kertovia esineitä löytyikin ja kerrotuista tarinoista esikoistamme jäi kaikkein eniten mietityttämään Jaakko Ilkan pako Turun linnasta. Että mitä kautta se vanki oikein pääsi ulos ja mikäköhän teorioista on oikea. Sitä tuskin kukaan varmasti tietää, vaikka kovasti he oppaan kanssa asiaa pohtivatkin.





Lopuksi oli aika tavata kuningas tai meidän tapauksessamme kuningatar asiaankuuluvalla kunnioituksella. Pikkuritarimme opettelivat kumarruksen, niiauksen sekä oikean puhuttelun ja hienosti meni. Jokainen muisti puhutella kuningatarta "teidän majesteettinne", esikoinen hoiti kysymyksiin vastaamisen ja kaikki kumarsivat tai niiasivat reippaasti. Lopuksi koko sakki lyötiin ritareiksi. 


Me jäimme kierroksen jälkeen vielä tutustumaan itsenäisesti linnaan ja kävimme muun muassa "lasten linnassa" sovittelemassa ritariasusteita sekä linnan Tonttu-ukon aarrekammiossa. Lopuksi vielä juotiin  pullakahvit esilinnan pihan kahviossa ennen seuraaviin kohteisiin suuntaamista. 



Vinkkinä historiasta kiinnostuneille vielä linnassa parhaillaan meneillään oleva "Valtapeliä - reformaatio Suomessa" -näyttely, joka kertoo Kustaa Vaasan aloittamasta uskonpuhdistuksesta ja vaikutti todella mielenkiintoiselta. 

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Valvomisen veteraanit, eli päivitystä uniasioihin

Viime syksynä kirjoitin yhdeksän vuoden valvomisesta. Kirjoitus käsitteli sitä kuinka poikamme ovat olleet aina kohtuullisen kehnoja nukkujia ja vieläkään tässä huushollissa ei nukuta täysiä yöunia. Keväällä puolestaan kirjoitin omalta kohdaltani unettomuudesta, joka vei minut sairauslomalle. Nyt on hyvä aika katsoa missä meillä tällä hetkellä uniasioiden suhteen mennään.


Pojat nukkuvat yhä samassa huoneessa ja se on toiminut paremmin kuin aiempi ratkaisu omissa huoneissa olevista sängyistä. Pojista on ennen muuta mukava nukkua yhdessä ja veljen kanssa voi saada mahdollisesti myös pienet iltariehunnat aikaiseksi tai hiipiä salavihkaa leikkimään legoilla. Me luemme heille iltasadun, sanomme hyvät yöt ja pojat jäävät hakemaan unta itsekseen. Yleensä esikoinen nukahtaa lähes välittömästi ja kuopus painelee luoksemme olohuoneeseen. Mikään ei siis varsinaisesti ole muuttunut, vaan häntä on palautettava monta kertaa sänkyyn vasten tahtoaan.

Olemme pyrkineet siihen, että nukkumassa oltaisiin yhdeksältä. Esikoinen nukkuu yönsä läpi omassa sängyssään satunnaisia heräämisiä lukuunottamatta, mutta vähäunisena herää yleensä kukonlaulun aikaan. Kouluvuoden mittaan sain toisinaan herätellä häntä vasta puoli kahdeksalta, siinä näki kuinka väsyneitä pienetkin koululaiset voivat olla. Nyt kesälomalla hän herää monesti jo kuudelta virkeänä. Mikäli hän nukkuu seitsemään, olen iloinen. Jos hän herää kymmentä vaille viisi, kiroilen mielessäni. Virkeää lasta on myös täysin turha makuuttaa hereillä, joten esikoinen käy herättyään sulkemassa oman ovensa ja meidän oven ja hiipii olohuoneeseen.



Kuopus nukkuu pidempään aamuisin, mutta toisaalta hän yleensä nukahtaakin veljeään myöhemmin. Hän nukkuu hyvinkin kahdeksaan, mutta tulee käytännössä joka yö meidän väliimme. Omassa sängyssä nukkuminen ei siis hänen kohdallaan ole varsinaisesti tuottanut tulosta, mutta ainakin lapsi nukahtaa sinne. En aina edes herää hänen tullessaan väliimme, mutta jos satun olemaan hereillä, palautan omaan sänkyyn. Toisinaan monesti yön aikana. Mutta nyt ei enää tila riitä kolmen nukkua samassa sängyssä. 


Minun yöni ovat yhä risaisia. Nukahdan lähes välittömästi sänkyyn päästessäni ja kirjan laskiessani ja herään viimeistään kahden tunnin kuluttua valvomaan. Saatan olla hereillä pari kolme tuntia ja aamun jo sarastaessa nukahtaa uudelleen. Monesti hipsin olohuoneeseen lukemaan, että mies saisi unirauhan. Toisaalta hänen unensa harvemmin häiriintyvät mistään, mutta minä koen itse tylsäksi pyöriä lakanoissa turhautuneena. 

Huhtikuussa sain kaksi viikkoa sairauslomaa unirytmin parantamiseen ja unilääkkeet kaveriksi. Kaksi viikkoa myöhemmin totesin, että kotona olemisella ei ole mitään vaikutusta ja yhtä lailla voin mennä takaisin töihin. Unilääkkeitäkin kokeilin yhden kerran. Sain ohjeeksi ottaa yhden tabletin näin alkuun ja mikäli se ei auttaisi, kaksi tablettia. Otin yhden ja kyllä siitä apua oli. Heräsin yöllä kahdesti, mutta nukahdin samantien uudelleen nukkuen aamuun saakka. Tähän asti kaikki hyvin.

Syy siihen miksi kokeilu kuitenkin jäi vain kertaan kantaa nimeä kokonaisvaltainen kooma. En ole koskaan aiemmin syönyt uni- tai nukahtamislääkkeitä ja sain tuosta yhdestä pilleristä pään totaalisesti sekaisin. Aamupäivän mittaan en päässyt sängystä ylös lainkaan, sen jälkeen pystyin jo kävelemään koko kroppa ja mieli tahmeana olohuoneeseen, mutta palaamaan takaisin sänkyyn. Nukuin myös iltapäivän. Alkuiltana tulin sohvalle istumaan ja totesin, että pää alkaa selvitä. En uskaltanut toistaa koetta.


Viime viikolla valvoin ensimmäistä kertaa koko yön. Kävin nukkumaan yhdeltätoista, heräsin tuntia myöhemmin ja aamukuudelta olin yhä hereillä. Nyt kesälomalla tällä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, kun ei ole aamuheräämisiä ja mies on kotona. Univajetta pystyy tehokkaasti paikkaamaan muutaman tunnin unilla aamulla, mutta pidemmän päälle tämä tällainen ei tietysti tee hyvää.


En osaa sanoa miksi en nuku. Ja koska en tiedä mistä tämä johtuu, on paha lähteä asiaa korjaamaankaan. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä arvelin itse, että asia johtuu syksystä jatkuneesta henkisestä kuormituksesta. Nyt en tiedä onko sittenkin jokin muu syy. Toisaalta olen kyllä tuntenut itseni näin lomalla vielä entistä väsyneemmäksi ja ajoittain hyvinkin alakuloiseksi. Miehen kanssa juttelimme, että loma ehkä laukaisee kaiken sellaisen, joka arjen myötä on ollut pinnan alla. Eihän tässä ole isoäidin poismenostakaan aikaa kuin viisi kuukautta, ei siis ihme että suru tulee aaltoina.


Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Mikäli en töiden taas pyörähtäessä käyntiin nuku kuin muutamia tunteja yössä, täytyy lähteä purkamaan asiaa jostain päästä. Siihen saakka taidan antaa unilääkkeille vielä uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa otan suosiolla pienen murusen vain, ehkä neljäsosa tablettia olisi sopiva määrä. Sillä onhan tämä valvominen nyt ihan syvältä. 




perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesävinkki: retki Porvooseen

Viime viikolla päätimme tehdä perheen kanssa pienen reissun lähikaupunkiin. Porvooseen hurauttaa nopeasti moottoritietä pitkin ja kaupunki itsessään on kuin luotu kesäiseksi retkikohteeksi. Me olimme siellä illalla, kun vietettiin Porvoo After Work -tapahtumaa pidennettyine aukioloineen. 


Jätimme auton joen toiselle puolelle ja kävelimme sillan yli vanhaan kaupunkiin. Se on kerrassaan ihastuttava, varsinainen aikamatka menneeseen. 




Vaikka sää oli pilvinen ja vettäkin ripotteli, oli ilahduttavan moni putiikki päättänyt pitää ovensa auki tavallista myöhempään. Siitä tuossa After Work -tapahtumassa onkin kyse, kun mahdollistetaan työssäkäyvien ehtiminen ostoksille, kahviloihin ja ravintoloihin normaalia paremmin. Me kiertelimme ikkunaostoksilla ja Åtta-nimiseen putiikkiin päädyimme tekemään pari hankintaakin.



Poikia riemastutti Riimikko-lelukaupan avoin ovi. Kauppa myy hurmaavia peltileluja, puusta tehtyjä miekkoja ja muita vanhan ajan pikkupoikien suosikkileluja, kalusteita nukkekotiin ja paljon paljon muuta pientä ja ihanaa. Olen jo seonnut laskuissa sen suhteen kuinka mones puumiekka meille retkeltä kotiutui.



Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka oli kahvila Postres ja jätskit. Mieheltä erityissuositus paikan pistaasijäätelölle, on kuulemma parasta ikinä koskaan missään.



Jatkoimme vielä jäätelöiden jälkeen matkaa ja päädyimme Pariisin Villen viinibaarin terassille. Lasillinen rieslingiä, hetken istuskelu kauniissa miljöössä ja sen jälkeen suunta kohti autoa. Hyvän mielen retki oli tässä.


Porvoossa on vaikka ja mitä tekemistä, kurkkaa kaupungin sivuilta lisää. 

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Tätä et ehkä tiennyt minusta

Aina välillä eri blogeista saa lukea kirjoittajiensa koostamia listoja omista erityispiirteistä, hassuista tavoista tai yllättävistä faktoista. Seuraavassa viisitoista asiaa minusta, joita et ehkä ennen tätä tiennyt. 


1. Olen voittanut tietokilpailun mummoni kanssa. Kyseessä oli Tampereen kylpylässä 90-luvun puolivälissä järjestetty iltaohjelma, olimme kylpylässä lomailemassa äitini, siskoni ja äidinäidin kanssa. Palkinnoksi saimme kuvamme johonkin mainosmateriaaliin ja sata markkaa maksavan kylpyhoidon. Olen muuten myös turhan tiedon mestari. Kysy mikä tahansa nippelitieto esimerkiksi Helsingissä pidetyistä yleisurheilun MM-kilpailuista vuodelta 2005 tai Euroopan kuninkaallisten sukulaissuhteista, täältä pesee. 

2. Lukioikäisenä olin varma, että otan tatuoinnin tultuani täysi-ikäiseksi. Omaperäinen suunnitelmani oli ottaa aurinko nilkkaan ja halusin myös napakorun. Nyt olen iloinen, että en koskaan mennyt neulan alle. Se ei ole minun juttuni. 

3. Vaikka pidän kotini siistinä ja järjestyksessä kaappeja ja papereiden mapitusta myöten, on minulla yksi pimeä piste kaikessa pedanttisuudessani. Oma vaatekaappini on todellinen musta aukko, jota en saa pidettyä järjestyksessä. Samasta syystä käytän noin kolmasosaa vaatteistani, sillä en löydä niitä kaappien perukoilta. Fiksumpi vaatesäilytysjärjestelmä varmasti auttaisi asiassa, mutta on tämä myös suurelta osin omaa saamattomuuttani. 

4. Olen kerran tehnyt nettitestin, joka kertoo henkilön henkisen iän. Sain tulokseksi 49 vuotta ja olen sitä mieltä, että pitänee hyvin paikkansa. Jo pienenä halusin olla aikuinen ja odotin sitä aikaa, kun saisin asua Helsingissä ja elää itsenäistä elämää. Olen siis syntymävanha. Lisäksi minulla on sivistynyt huumorintaju, joka mieheni mielestä tarkoittaa samaa kuin ei huumorintajua. 

5. Olen penkkiurheilijoiden ykköskastia. Kaikki muu menee paitsi jääkiekko ja futiksesta katson ainoasstaan arvokisat. Suosikkilajini on ampumahiihto ja parhaillaan tätä kirjoittaessani katson suunnistuksen MM-kisoja toisella silmällä. 


6. Englantilainen kulttuuri on lähellä sydäntäni. Tämä ei rajoitu vain brittidekkareihin luettuina tai televisiosta katsottuna, vaan haaveilen bussi- ja junareissusta ympäri maata. Liikkuisin pikkukylästä toiseen ja asuisin pubien yläkerroissa tai pienissä majataloissa. Koleaa, kosteaa, kylmää ja ah niin romanttista. Tuli vain takkaan ja "a nice cup of tea" ulottuville. Jos saisin muuttaa minne vain ulkomaille, muuttaisin Englantiin tai Tukholmaan.

7. Minusta piti tulla asianajaja ja pyrinkin kahdesti Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Jos olisin todella pysähtynyt miettimään mitä haluan tehdä ja missä olen hyvä, olisin säästynyt parilta turhalta hakukerralta. Oikiksen pääsykoekirjat eivät oikeasti kiinnostaneet ja valmistautuminen verrattuna oman alani pääsykoekevääseen oli aivan eri maailmasta. Kun sitten tiesin mitä haluan opiskella luin niin, että pääsin ensimmäisellä yrittämällä Helsingin yliopistoon sisälle. Ala on marginaalinen ja meitä otettiin muistaakseni viisitoista opiskelijaa. Olen syystäkin itsestäni ylpeä.

8. Jos en asuisi täällä missä asumme, haluaisin asua kantakaupungissa, Käpylässä tai pohjoisemmassa Helsingissä. Pohdimme kuusi vuotta takaperin tosissamme muuttoa Pakilaan tai Paloheinään, mutta päätimme jäädä tänne. En pidä mahdottomana, että vielä jossain vaiheessa muuttaisimme lähemmäs keskustaa. Viimeistään sitten, kun pojat ovat isompia. 

9. En ymmärrä Monopolin logiikkaa. Tästä syystä pelaan poikien kanssa vain lasten versiota, joka on tylsä, mutta ymmärrettävämpi. Olen myös kuullut shakin säännöt lukemattomia kertoja. En muista edes miten nappulat alussa sijoitetaan laudalle.

10. Samaan aikaan olen kuitenkin hyvä lukemaan karttaa ja hahmottamaan minne pitää mennä ja mitä kautta sinne päästään. Hoidan uusiin kohteisiin navigoinnin yhdeksän kertaa kymmenestä paperisen kartan avulla ja katson ennen lähtöä reitin. En ymmärrä miten jotkut lähtevät matkaan pelkästään navigaattoriin luottaen ja ovat aivan kujalla siinä vaiheessa, kun tekniikka pettää. 


11. Syön onnellisena samoja ruokia niin kauan kunnes kyllästyn ja sen jälkeen en syö niitä lainkaan kuukausiin tai vuosiin. Minua ei haittaa syödä vaikka joka päivä tiettyjä ruoka-aineita ja olen hyvin urautunut ruokakaupassa kävijä. En koskaan tutki reseptejä ja mieti mitä voisimme syödä tai mitä uutta voisin valmistaa. 

12. Koululaisena kesäloma oli mielestäni turhan pitkä ja viimeistään elokuun alussa aloin odottaa koulun alkamista ja syksyä. Koulussa oli kivaa, siellä näki kavereita ja uudet vaatteet, kynät ja kumit kuuluivat asiaan. Meille myös ostettiin uudet reput joka syksy. En näin aikuisenakaan ole koskaan kokenut sitä kuuluisaa ahdistusta loman loppumisesta. Arki on kivaa ja syksy vuodenajoista parasta. 

13. Käytän villasukkia kesät talvet, oli sitten pakkaspäivä Suomessa tai kolmekymmentä astetta lomamatkalla etelässä. Seuraavaksi haaveilen reissusta Malediiveille ja pakkaan ehdottomasti sinnekin villasukkani mukaan. 

14. Olin ala-asteikäisenä heppapöpi. Vuorasin huoneeni ja pulpettini sisuksen hevoskuvilla ja luin kaikki kotikaupungin kirjastosta löytämäni hevosaiheiset tietokirjat ja romaanit. Nummelan ponitalli oli paras. Tiesin ratsastamisesta ja hevosista kaiken mitä tietää voi ottaen huomioon sen seikan, että en ole koskaan edes istunut hevosen selässä. Vähän pelottavan iso eläin ja allergia torppasivat haaveen tehokkaasti.

15. Olen sitä mieltä, että erilaiset onnellisen elämän oppaat ja self help -kirjat ovat täyttä huuhaata. Ja jos joku sanoo lukevansa paljon ja tarkentaa sen jälkeen keskittyvänsä juuri mainittuihin opuksiin, pyörittelen mielessäni silmiäni. Ne rinnastuvat mielessäni lähinnä Fbookissa nähtäviin itsestäänselvyyksiä julistaviin mietelauseisiin ja -kuviin.


Siinäpä ne, tuliko yllätyksiä?

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesävinkki: Lasten seikkailukierros Suomenlinnassa

Viime kesänä etsittiin lasten kanssa kuninkaan kadonnutta kruunua, tänä vuonna lähdettiin matkalle aikojen taakse. Suomenlinnassa järjestettävä lasten seikkailukierros on mitä mainiointa lomatekemistä ja samalla voi viettää päivän Unescon suojelukohteeksi valitulla linnoitussaarella.


Matkaan lähdettiin Kauppatorilta ja lyhyen merimatkan aikana Helsinki näytti taas parhaan puolensa. Ihana, kaunis kaupunkini, on ilo saada asua täällä. Mitä lauttamatkaan tulee, näin parhaimpaan loma-aikaan kannattaa varautua jonoihin ja lähteä varmuuden vuoksi yhtä aikaisemmalla vuorolla. Myös takaisinpäin jonot olivat melkoiset ja mekin jouduimme odottamaan vuoroamme ja seuraavaa yhteysalusta mahtuaksemme kyytiin. 




"Vuosisatojen aikamatka" on osa maamme 100-vuotisjuhlien ohjelmistoa. Seikkailukierros perustuu historiallisiin faktoihin ja kuljettaa lapset ja aikuiset ympäri Suomenlinnaa puistoista muistomerkeille ja muureilta kasematteihin. Esityksestä kerrotaan seuraavasti:

"Kesä on saapunut Viaporin linnoitukseen. Aurinko lämmittää kivisiä muureja, tuuli puhaltelee leudosti mereltä ja ilmassa on syreenien tuoksu. Puista kuuluu lintujen lieverrys ja linnanpihalta kenkien kopse väen kulkiessa askarei-siinsa. Arki kuluu uomissaan, mutta eräänä päivänä tapahtuu jotakin jännittävää. Linnanpihalle saapuu joukko vierailijoita, jotka ovat pukeutuneet sangen moderniin tyyliin. Keitä he ovat ja mistä Suomenlinnasta he puhuvat? Linnoituksen komendatti Augustin Ehrensvärd on kummissaan ja päättää ottaa asiasta selvää.
Saavu Suomenlinnaan ja lähde Augustinin kanssa aikamatkalle halki Viaporin vuosisatojen. Matka kulkee vanhan linnoituksen kivisten muurien katveesta valoisiin puistoihin ja hämyisiin bastioneihin. Seikkailu voi alkaa!"

Esitys on suunnattu 6-13-vuotiaille, mutta seikkailunhaluiset nuoremmatkin pärjäävät hyvin mukana vanhempiensa kanssa. Me otimme pojille taskulamput mukaan, niiden kanssa etsintä oli vielä jännittävämpää kuin ilman. Rattaiden kanssa on haastavaa, mutta niitäkin kierroksella näkyi.


Lapset olivat koko sydämestään mukana seikkailussa. Opas ja Augustin Ehrensvärd kulkivat koko ajan mukanamme ja lisäksi tapasimme muita hahmoja, kävimme muun muassa kuivatelakalla ja  mietimme mitä vihjeet tarkoittavat. Näin aikuisen näkökulmasta muutama yksityiskohta oli kenties hieman lapsellinen, mutta sitähän tässä haettiinkin, lapsille sopivaa tekemistä. Historialliset faktat sen sijaan kiinnostivat kaikkia, aina oppii uutta. 








Kierros päättyi Kustaanmiekkaan ja me jäimme vielä hetkeksi kävelemään meren äärelle valleille ennen suuntaamista lauttarantaan ja takaisin mantereelle. Jätskien voimin jaksoivat ipanatkin kävellä takaisin ja esityksestä puhuttiin paljon kotimatkalla. 





Lämmin suositus sekä näytelmälle että kesäpäivälle Suomenlinnassa!