maanantai 10. joulukuuta 2018

Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: kirjoja joulunodotukseen


Tule mukaan seuraamaan Kaksplussan blogiverkoston omaa joulukalenteria, joka johdattaa sinut ja perheesi jouluiseen tunnelmaan. Joka päivä aukeaa uusi joulukalenteriluukku, jossa leivotaan ihania jouluherkkuja, fiilistellään joulua tai annetaan parhaat niksit jouluaskarteluihin - ja paljon muuta! Tehdään tästä yhdessä ihana joulu!

Jouluun voi laskeutua monin tavoin ja yksi varma tapa saada joulumieli kohdalleen on jouluisten satujen ja tarinoiden lukeminen. Sopivia kirjoja tähän jouluun virittäytymiseen löytyy valtavasti. Yksi kiva tapa lukea jouluisia teoksia on edetä kirjassa luku kerrallaan kohti aattoa. Harvassa kirjassa on juuri kaksikymmentäneljä lukua, mutta tekstin jaottelu onnistuu ilmankin näppärästi. Ja kun yksi kirja loppuu, voidaan aloittaa toista. Tai miten olisi oma kirja jokaiselle joulukuun päivälle? Vaihtoehtoja on rajattomasti! Tässä meidän vinkkimme jouluisiin lukuhetkiin koko perheelle.


Mauri Kunnas on jo itsessään klassikko ja mitä olisi joulunodotus ilman Joulupukkia. Tätä kirjaa ovat lukuisat vanhemmat tavailleet ollessaan itse lapsia ja nyt samaa teosta voi lukea omille pienokaisille. Joulupukki kertoo nimensä mukaisesti Korvatunturin väestä ja siitä mitä tapahtuu paitsi ennen joulua, myös joulutohinan rauhoituttua. Jos sinun pitäisi valita näistä kahdestatoista kirjasta yksi, nappaa tämä. 

12 lahjaa joulupukille on sekin Kunnaksen käsialaa. Pieni tonttupoika Ville haluaa ilahduttaa Joulupukkia, kun aattoon on enää kaksitoista päivää aikaa. Ville saa hyvän idean, hän antaa joulupukille lahjan jokaisena päivänä. Mutta sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? 12 lahjaa joulupukille menee parhaillaan myös Kansallisteatterissa näytelmänä, jota kävimme kuopuksen kanssa katsomassa.





Jatketaan Kunnaksella. Joulupukki ja noitarumpu on kirja, josta on tehty myös mainio piirretty versio ja me katsomme sen joka vuosi ennen joulua. Tarina alkaa, kun säkin pohjalta kaivellaan viimeisiä lahjatoiveita kirjattavaksi muistiin ja niiden joukosta löytyy kummallinen vanhalle paperille tehty töherrys. Kuka on sen tekijä ja mitä hän oikein haluaa lahjaksi? Samaan aikaan Korvatunturilla alkaa tapahtua kummia. 

Suomalainen tonttukirja puolestaan esittelee erilaisia tonttutyyppejä, niin riihitontun, saunatontun kuin myös äkäisen tontun. Kirja on kunnianiosoitus vanhoille ajoille, jolloin taloissa asustelevia haltijoita sanottiin tontuiksi. 



Puppe on tuttu hahmo kaikille lapsille. Pupen jouluseikkailu on kertomus siitä, kun Puppe auttaa joulupukin poroja löytämään kadonneen reen ja pääsee mukaan taianomaiseen seikkailuun. 

Richard Scarryn kultainen Eläinten joulu käsittää kahdeksantoista pientä satua ja lorua joulunodotuksesta ja niissä seikkailevat monenlaiset eläinhahmot. Scarryn kultaiset kirjat ovat täynnä  nostalgiaa, aivan kuten tämä tarinakokoelmakin. Sen on muuten suomentanut Marjatta Kurenniemi. 

Nukkekodin Nellin joulu on rakkaimpia kirjoja omasta lapsuudestani. Faith Jacquesin kirjassa joulu lähestyy, mutta Nelli huomaa ystävänsä Elmeri-karhun kadonneen. Vaaroja uhmaten Nelli lähtee nukkekodistaan ihmisten maailmaan etsimään ystäväänsä. 



Tämän päivän lapset muistelevat aikuisina varmasti Tatua ja Patua sekä Puluboita, kun lapsuuden lukusuosikeista puhutaan. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on kääntynyt jo elokuvaksikin, mutta myös kirjaan kannattaa tutustua. Tässä teoksessa paistetaan hyasintti ja laitetaan kanelia kainaloon, kun veljekset matkaavat Veeran luokse joulunviettoon. 

Puluboin ja Ponin komerokirja puolestaan on tämän syksyn uutuus. Ponilla on joulumieli kateissa, kun vanhemmat ovat lomalla ja paras ystävä muuttaa pois juuri joulun alla. Onneksi Poni auttaa piristämään ystäväänsä. Jos murrerunoilija Heli Laaksonen aikanaan lanseerasi termin "joulupatja", opit tästä kirjasta mikä oikein on "joulukomero". 



Myös Walt Disney taitaa joulunodotuksen taian ja Disneyltä löytyy amerikkalaiseen glitterjouluun vieviä kirjoja enemmänkin. Tässä Tupu, Hupu ja Lupu - Joulupukin pikku apulaiset -kirjassa ankanpojilta meinaa mennä koko joulu ohitse, sillä he ovat sairastuneet. Unen, tai taian jälkeen joulu on kuitenkin tullut sairastuvalle ja pojat pääsevät mukaan joulunviettoon.

Ja vielä kerran Kunnasta, hän taitaa tosissaan tykätä joulusta. Tassulan tarinoita -sarjassa ilmestynyt Onnin paras joululahja opettaa lapselle, ettei materia ole tärkeintä joulussa. Onnilla nimittäin on kaikkea mitä toivoa saattaa eikä mikään enää kiinnosta häntä. Kunnes Herra Hakkarainen lähtee jälleen kerran yölliselle kävelyreissulleen ja puuttuu asioiden kulkuun.



Eilen joulukalenterissa tehtiin karkki- ja teekuusia Nyt heti -blogissa. Huomenna on puolestaan Iloa, eloa -blogin vuoro, muista käydä kurkkaamassa! 


torstai 6. joulukuuta 2018

Osaatko olla armollinen itsellesi? Minä en.



Tiedättekö sen tunteen, että aina voisi tehdä vähän enemmän. Venyä vielä piirun verran pidemmälle, lukea yhden kirjan lisää ja ottaa yhden lisävastuun hoitaakseen. Epäilen, että valitettavan moni teistä tietää.

Jostain syystä minulla ja miehelläni työt tuntuvat kasaantuvan loppuvuodelle. Toissavuonna luin ja kirjoitin ihan hulluna mitä lähemmäs joulua tultiin. Muistan miten istuimme miehen kanssa ilta toisensa jälkeen läppäreidemme äärellä leikittyämme sitä ennen pari tuntia osallistuvia ja hyviä vanhempia. Viime vuonna tähän aikaan olikin sitten jo keuhkokuume diagnosoitu koko syksyn kestäneen flunssaputken päätteeksi. En pystynyt tekemään töitä, mutta en toisaalta pahemmin nauttimaan joulun odotuksesta ja ihanasta fiilistelystäkään.

Tänä syksynä olen tehnyt enemmän töitä kuin ikinä. Olen hypännyt sumeilematta syvään päähän ja ottanut haltuun aivan uuden työkokonaisuuden. Sanonut kyllä luottaen siihen, että minä osaan ja pystyn. Ja niinhän minä olen osannut ja pystynytkin, vaikka samaan aikaan olen vasta ihan alussa tällä työpolullani. En kadu hetkeäkään, päinvastoin, mutta aikaa se on vienyt. 

Syyskuu oli katastrofaalinen. Olin normaalisti töissä ja samaan aikaan luin ja kirjoitin paitsi sovittuja arvioita, myös lehtijuttua. Usein meni yön puolelle ennen kuin ehdin aloittaa vinkkauskirjojen lukemisen. Mies sanoi yhtenä päivänä ettei muista milloin olisin ollut illan tekemättä töitä. Lokakuussa helpotti, kun kaikki sovitut työt oli laitettu eteenpäin. Sitten allekirjoitinkin jo uuden työsopimuksen ja hyppäsin kouluyhteistyöhön. Piti hallita kaikki eskareista kuudesluokkalaisiin. Luin, suunnittelin, valmistelin ja toteutin. Ja rakastan sitä. Mutta yksi palikka vielä uupuu.



Niin, mites ne opinnot tänä syksynä? Pitkään olin toiveikas ja buukkasin itselleni kaksi tenttiä tähän joulukuulle. Ajattelin käyväni tekemässä pikareissun pohjoiseen ja takaisin. Viikko sitten olin lukenut yhden tenttikirjan, tämän viikon alussa toisen silmäillen. Vielä toissapäivänä olin kuitenkin sitkeästi menossa, ykkönenkin riittää arvosanaksi.

Sitten tuli toissayö, jolloin heräsin kolmelta ja valvoin viiteen. Siinä ehtii ajatella kaikenlaista, myös sitä miten stressi- ja ylikuormitus on minulla selkeästi päällä silloin, kun valvominen alkaa. Olin jo unohtanut millaista on, kun ei pysty nukkumaan. Sitä ongelmaa ei ole ollut tänä syksynä, olen nukkunut sikeää väsyneen unta. Jotain kuitenkin naksahti aivoissani kohdalleen ja aamulla kerroin miehelle etten aio lähteä tenttimään.

Ajattelin, että nyt pitäisi tuntua helpottuneelta. Osin tuntuukin, järjellä ajateltuna tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Tuntuu hieman helpommalta hengittää. Ehdin kyllä tehdä kyseiset tentit esimerkiksi alkuvuodesta ja pidemmällä lukuajalla. Tunnepuoli onkin sitten eri asia. Tietysti minun olisi pitänyt pystyä tähän, sehän on selvä. Nolottaakin vähän. Ja samaan aikaan olen syksynä kuitenkin kerännyt ensimmäiset opintopisteeni työharjoittelusta, se luonnollisesti kuittautuu ihan töissä käymällä. 

En usko, että löydän koskaan sellaista armoa itseäni ja tekemisiäni kohtaan kuin toivoisin. Samaan aikaan tiedän, että saan olla todella ylpeä siitä miten olen syksyn työt hoitanut. Sanoin kollegalle ongelmani olevan se, että kaikki tekemäni on aivan liian kivaa. Mutta myös kivaan voi väsyä ja väsyykin. Kamppailenkin itseni kanssa parhaillaan sen osalta otanko keväälle kirja-arvioita vai en. Itsensä hajottaminen ei palvele ketään, mutta tiedättehän te. Kun niiden tekeminen on niin kivaa.


Nyt kuitenkin vietän itsenäisyysvapaita perheeni kanssa. Heidän, joiden kanssa olemista olen suorastaan ikävöinyt viime aikoina. Käyn katsomassa Stockan jouluikkunan ja pyörähtelemässä karusellissa Senaatintorilla. Vietän kuopuksen syntymäpäiviä. Maalaan ehkä seinän. Menen töihin seuraavan kerran vasta ensi viikolla. Joululomaa puolestaan pidän kaksi kokonaista viikkoa, oli suorastaan nautinnollista vetää rakseja kalenteriin päivien kohdalle. En ole tavoitettavissa, olen kotona lukemassa, nukkumassa ja lasteni kanssa. Siitä taas uusin voimin ja suurella innolla kevätkautta kohti.

Sitä ennen kuitenkin vielä kahden viikon ajan monta mielenkiintoista kirjavinkkausta, työpajaa, kohtaamista ja kokousta. Onnea on mennä töihin hymyillen.


lauantai 1. joulukuuta 2018

Lastenkirjauutuuksia keväälle 2019



Yhtäkkiä syksy on hurahtanut ohi, on joulukuu ja kustantamoiden kevätkatalogit ovat ilmestyneet. Se on varma merkki siitä, että kaiken tämän harmauden jälkeen tulee ensin joulu ja siihen perään minuutti minuutilta lisääntyvä valo. Ja tietysti ne kirjauutuudet! Tässä katsaus kustantamoiden tarjontaan lapsille. Kaikki ovat sellaisia, joita kohtaan minulla on paljon odotuksia ja jotka tulen lukemaan mahdollisina töissä käytettävinä vinkkauskirjoina, olivat sitten uusia tulokkaita tai jo tuttujen sarjojen seuraavia osia. Kuvia ei kaikista vielä valitettavasti ollut saatavilla.

Otava:

Sorsa Aaltonen on lentopelkoinen pullasorsa. Eräänä päivänä lääkäri diagnosoi Aaltosella lentämisen oireet. Ehkä pullasorsakin vielä lentää? Veera Salmen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on kuvakirja lapsille ja aikuisille.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot on Noora Kunnaksen uuden sarjan avaus. Mikko ja Lilli vierailevat tiukan setänsä luona, tutustuvat naapurin Terttuun ja herättävät henkiin minimerirosvot. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot

Katarina Mazettin kunnianosoitus Viisikoille, Seikkailuserkut-sarja on edennyt viidenteen osaansa Roistoja ja Roskaajia. Taas ollaan kesälomalla Frida-tädin Uikkusaaressa, mutta kuka roskaa saaristoa?

Roistoja ja roskaajia

Myös Jörn Lier Horstin Etsiväkaksikko-sarjasta ilmestyy kolmas osa. Operaatio auringonlasku vie Oliverin, Tildan ja vainukoira Oton pankkirosvojen jäljille. Tässä kirjasarjassa on erityisen hyvä kuvitus ja hieman tavallista suurempi teksti. Oikein sopivaa luettavaa Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjasta pitäville.

Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan avaus Morriganin koetukset jätti monet odottamaan lisää. Nyt on suomennettu sarjan toinen osa Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Morrigan on koetuksista selvittyään Meineikkaan seuran oppilas. Samalla hän tietää, että taikuuteen liittyy myös paljon pahaa. Nämä kirjat pitää lukea järjestyksessä ja on minulla myös pieni varoituksen sana. Vaikka Morriganin koetukset -kirja ei tuntuisi oikein lähtevän käyntiin, kannattaa jatkaa lukemista. Kunhan alusta on päästy, homma tempaa mukaansa hienosti. Suomennos on Pottereiden kanssa kunnostautuneen Jaana Kapari-Jatan käsialaa.

Meinioseppä - Morriganin kutsumus

Mila Teräksen Kadonnut kaupunki on itsenäinen jatko-osa teokselle Noitapeili. Tässä saturomaanissa Hugo ja Lydia seikkailevat vedenalaisessa kaupungissa. Fantasiaa kirjoitetaan tällä hetkellä alakoululaisille paljon, ja Noitapeili on niiden onnistuneimpien joukossa.

Kadonnut kaupunki


Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Prinsessa Pikkiriikki, Tassu-Trio, Me Ponnekkaat, Alice Jones koodaa ja ratkoo.

Schildts ja Söderströms:

Karin Erlandssonin Vuorikiipeilijä on Taru Silmäterästä -sarjan kolmas osa ja jatkaa Helmenkalastajan ja Linnunkesyttäjän aloittamaa sarjaa. Mirandan, Sirkan ja Lydian matka jatkuu.

Tammi:

Mur-karhu on lasten suosikki ja nyt Kaisa Happosen ja Anne Vaskon luoman nallen seikkailuista ilmestyy kolmas osa Mur ja tähti. Tällä kertaa pohditaan elämän kiertokulkua.

Mur ja tähti

Pasi Pitkäsen Hirviöturnajaiset on seikkailukuvakirja perheen pienimmille. Eren osallistuu turnajaisiin Vinsentin haastamana. Vinsentillä on ratsunaan säätä hallitseva myrskyetana, mutta Erenin ratsu näyttää enemmän pingviiniltä. Pystyvätkö he yhdessä päihittämään vastustajan?

Hirviöturnajaiset

Timo Parvelan Pate on suuri suosikkini, vaikka töissä laukkuni olkahihnaa koristaakin kuva Batmaniksi pukeutuneesta Sampasta. Uudessa kirjassa Pate ja Blacknessin hirviö matkataan Skotlannin nummille. Perheen kesälomamatka yhdessä Senjan ja Totti-koiran kanssa saa kuitenkin uusia sävyjä, kun linnassa kummittelee ja läheisessä järvessä asustaa Loch Nessin hirviön kaksoisveli. 

Pate ja Blacknessin hirviö

Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaan saadaan vihdoin uusi suomennos, kun päästään tutkimaan Linnan arvoitusta. Martin Widmarkin dekkarit ovat eka-kolmasluokkalaisten lukijoiden ikisuosikkeja. 

Linnan arvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto

Kirjailijakaksikko Riina ja Sami Kaarla on noussut Arttu Tirttu -sarjallaan monen 3-4 -luokkalaisen lukijan suosioon. Nyt pariskunnalta ilmestyy uuden Pet Agents -sarjan aloittava teos Täältä tullaan lemmikit! Tässä sarjassa lemmikit yhdistyvät scifiin, jota lapsille ei liikaa ole tarjolla. Pääosassa on Kati-e yhdessä robottiapurinsa Ti-botin kanssa. 

Täältä tullaan, lemmikit! Pet Agents 1

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Vesta-Linnea, Puhelias Elias, Ella ja kaverit, Supermarsu, Eppu, Miisa

Myllylahti:

Anu Holopaisen Kauhukännykkä aloittaa Iik-sarjan, joka esitellään alakoululaisille suunnattuna kauhukirjallisuutena. Saku ja Sussa ovat viidesluokkalaiset kaksoset. Eräänä päivänä Saku löytää maasta kännykän. Pian selviää, että puhelimessa on jotain outoa. 

Kauhukännykkä

Maami Snellmanin Jaakko Enkeli Lentokenttä on kissa, joka sarjan toisessa osassa Kermakakkutapaus päätyy viettämään päivää kyläkoululle. Hauskasti nimetyn kissan seikkailut on kuvittanut Onni-poika -sarjasta tuttu Sanna Pelliccioni. 

Jaakko Enkeli Lentokenttä ja kermakakkutapaus


WSOY:

Astrid Blomkvistin Mestarietsivä-trilogian kolmas osa Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus ilmestyy sekin Kristina Rikmanin uutena suomennoksena. Tällä kertaa Kalle Blomkvist ystävineen todistaa pienen pojan sieppausta ja ryhtyy toimeen hänen pelastamisekseen.

Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus

Lukupalat-sarja on yksi parhaista aloittelevalle lukijalle ja ensimmäinen helppolukuisten kirjojen valikoimasta, jota asiakkaille suosittelen. Uusia kirjoja ovat Pipsa Kopperoisen tutkimuksia, Kokkiklubi ja amorin apulaiset sekä Lätkä-Lauri ja tautinen turnaus.

Jukka-Pekka Palviainen on noussut yhdeksi suosikeistani Allu-sarjallaan ja uusi teos on nimeltään Allu ja outo Uolevi. On syysloma ja Allun perhe viettää sitä kotona. Mutta miksi äiti nyyhkii vanhojen valokuvien äärellä, miksi isä puhuu höpsöjä ja kuka on Uolevi, johon jutut tuntuvat kääntyvän. Allu ottaa asiasta selvää. Allu-kirjoissa on huumoria ja käänteitä niin pienemmille kuin jo vähän varttuneemmillekin lukijoille. 

Allu ja outo Uolevi

Kristina Ohlsson on kirjoittanut paljon jännitystä aikuisille ennen lastenkirjallisuuteen siirtymistään. Kivienkelit päättää trilogian, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Lasilapset ja Hopeapoika. Näistä varsinkin ensimmäinen sai kauhun ja jännityksen sekoituksellaan allekirjoittaneenkin pelkäämään, ei kannattanut lukea yksin iltaisin. Hopeapoika oli omasta mielestäni vähemmän pelottava, saa nähdä miten on Kivienkelit-kirjan laita. Pääosissa ovat yhä Simona, Billie ja Aladdin. Simonan isoäidin puutarhassa patsaat tuntuvat liikkuvan itsestään, kasettinauhoilta kuuluu salaperäisiä ääniä ja isoäiti ei tunnu olevan oma itsensä. Näitä vinkaan vasta kuutosluokkalaisille. 

Kivienkelit

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Onneli ja Anneli, Johanna Venhon Opossumi-kirjat, Jo Nesbon Tohtori Proktori.

Karisto:

Mervi Heikkilän Aijalin saarten tarut on uusin ihastukseni, jota vinkkaan kolmosluokkalaisista ylöspäin. Ensimmäiset osat Revonpuro ja Tuulenkala tutustuttivat meidät Pöllöön, tunnetun maailman laidalla elävään tyttöön, joka toisessa osassa päätyi Tuulenkalan kaupunkiin kotoaan metsän keskeltä. Kolmas osa Sudenhampaat vie Pöllön vaaralliselle retkelle ja vaikean valinnan eteen.

Sudenhampaat

Tapani Baggen Apassit-sarja puolestaan on yksi tämän hetken parhaista, sillä kuka voisi vastustaa historiallista dekkaria. Ensimmäinen osa Aavehevosen arvoitus ja toinen Vanajaveden hirviö saavat seurakseen kolmannen osan Katoava muumio. Siinä kouluikäisten poikien salaseura saa selvitettäväkseen Ateneumin Egypti-näyttelystä kadonneen muumion tapauksen. Ollaan yhä suunnilleen vuodessa 1910 ja Helsinki näyttäytyy hyvin erilaisena kuin tänä päivänä. Erityispisteet Carlos da Cruzin kuvitukselle, joka on olennainen osa kirjaa.

Katoava muumio

Jos et vielä ole tutustunut Benji Daviesin kirjoihin, suosittelen. Toivo ja mummon lintu jatkaa Toivo ja valas- sekä Toivo ja talviyö -kirjojen jälkeen Toivon tarinaa. Toivo on kesäloman vietossa mummon luona pienellä luodolla. Aika käy pitkäksi, kunnes kaukana merellä näkyy jotain. Ihania kirjoja niin lapsille kuin aikuisille. 

Toivo ja mummon lintu

Avain:

Karoliina Suoniemen edellinen teos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit yhdistää tietoa kuninkaallisten elämästä siihen miten samaan aikaan on eletty ihan tavallisissa perheissä. Nyt Suoniemeltä ilmestyy uusi kirja Ihan oikeat viikinkiajan lapset, jossa nimensä mukaisesta päästään tutustumaan viikinkiajan elämänmenoon. Keskiössä ovat lapset ja tästä syystä nämä kirjat ovat erinomaista luettavaa esimerkiksi yhdessä vanhemman kanssa.

Ihan oikeat viikinkiajan lapset

Arthouse: 

Sokerina pohjalla kaikille Soturikissat-faneille, ensi keväänä julkaistaan peräti kaksi uutta Soturikissat-seikkailua.

Kaikki kuvat adlibris.fi.



lauantai 24. marraskuuta 2018

Lentomatkustaminen kyseenalaistuu, mitä tekee paljon matkustava perhe?



Tänä vuonna olemme reissanneet ympäri palloa ilahduttavan paljon. Helmikuun alussa olimme Lontoossa esikoisen kymmenvuotismatkalla ja keväällä minä kävin Pariisissa miehen lasketellessa Alpeilla. Kesäkuun alussa olimme pari viikkoa Thaimaassa ja syksyllä mies kävi Islannissa. Ensi kuun perhematka Tallinnaan on vielä edessä ja miehen työmatkoja Ruotsiin en tässä edes ota lukuun. Ihanaa! Vai onko sittenkään?

Tuskin kukaan on välttynyt tänä syksynä julkaistulta ilmastoraportilta ja hyvä niin. Tosiasioilta ei pidä piiloutua, joten tunnustettava on. Ei tämä lentäminen ainakaan hyvää asuttamallemme pallolle tee, päinvastoin tuhoaa sitä entisestään. Miltä se tuntuu minusta, joka olen aina pitänyt tärkeänä itseni ja lasteni kuskaamista ympäriinsä?



Se tuntuu ristiriitaiselta. Olen joutunut ihan tosissani miettimään meidän perheemme matkustamistottumuksia. Olen punninnut plussia ja miinuksia, pohtinut vaihtoehtoja, miettinyt miltä tuntuisi lopettaa reissaaminen täysin tai miten voisin oikeuttaa elämäntyylimme jatkumisen. Näihin nimittäin ei ole yksinkertaisia ja helppoja vastauksia, ei vaikka lentämisen lopettaminen siltä ensialkuun tuntuisikin. Jollekin ehkä, meille ei.

Minä en ole valmis luopumaan maailman näyttämisestä pojilleni, siitä olen varma. Sen sijaan olen valmis luopumaan tästä perheemme tämän hetken normista, eli useammasta matkasta per vuosi. Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä sitä, että me täältä Euroopan pohjoisesta kolkasta käymme visiiteillä myös muualla maailmassa katsomassa miten siellä menee ja miltä elämä näyttää poissa kotoa. Haluan näyttää pojilleni maailmaa, viedä heidät ihan oikeasti Colosseumille tai Pompeijin raunioiden keskelle. Uskon nimittäin, että humaaniksi, avaraksi maailmankansalaiseksi on helpompaa kasvaa, kun siellä maailmalla käy, ei vain lue kirjoista tai katso netistä. Haluan viedä poikani jonakin päivänä Auschwitziin ja Birkenauhun näkemään mitä viha saa aikaan. Haluan, että maailma on heille avoin aivan kuten se on ollut minulle.



Toki tiedostan tähän sisältyvän ristiriidan, sillä mitä väliä on maailmankansalaisuudella, jos ei ole palloa jolla tallata. Siksipä lentämisen vähentäminen ja päästökompensaatioiden maksaminen ovat minun valintojani. Kannatan myös lentämisen verottamista tai lippujen korkeampaa hinnoittelua. Toisaalta se tuo mukanaan epätoivotun kehityksen, jolloin lentämisestä tulee yhä harvempien etuoikeutettujen huvia. Ja kylmä totuus on, että täältä pussinperältä on ihan suotavaa päästä katsomaan miten maailmalla eletään. 

Aion yhä antaa kuopuksellemme 10-vuotislahjaksi aikanaan matkan jonnekin Eurooppaan. Yhtä lailla aion ehtiä Venetsiaan ennen sen vajoamista ja suunnittelen puolentoista vuoden päähän reissua Malediiveille tai Mauritiukselle. Enää en kuitenkaan halua tehdä näitä kaikkia kerralla ja mahdollisimman nopealla tahdilla. Sen sijaan aion miettiä kerran jos toisenkin, pitääkö juuri nyt heti päästä maailmalle, vaikka halpoja lentoja olisikin tarjolla. Se olkoon meidän perheemme tie tässä asiassa, ainakin toistaiseksi. 




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Joulu alkaa teatterista: 12 lahjaa Joulupukille


Liput saatu Helsingin Kaupunginteatterilta


Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä esitettävä koko perheen joulunäytelmä on ollut perheemme vakiostartti jouluun jo pitkään. Olemme katsoneet klassikkonäytelmän Tontut suutareina ensin esikoisen kanssa, sitten muutamaa vuotta myöhemmin myös kuopus mukana. Tänä vuonna Kaupunginteatterissa luotetaan Mauri Kunnaksen vetovoimaan, kun lämpiön on vallannut 12 lahjaa Joulupukille.

Esityksen alla jännitys täyttää ilman. Pienille katsojille on levitetty tyynyjä lavan eteen, se on paras paikka näytelmän katsomiseen. Me aikuiset istumme penkeillä taaempana, kuopus katsoo näytelmän sylistäni. Siitä kuulemma näkee ihan tarpeeksi hyvin, ei ole syytä mennä edemmäs. Taidamme kuopuksen kanssa olla vanhimmasta päästä katsojia, onhan näytelmä suunnattu yli 3-vuotiaille ja pienet ovat yleisössä enemmistönä.

Näytelmän alkaessa tapaamme Ville-tontun, joka haluaa antaa pukille lahjan jokaisena kahtenatoista aattoa edeltävänä päivänä. Villen hyvä tarkoitus saa valitettavasti jos jonkinlaisia käänteitä eikä kaikki mene kuten pieni tonttupoika on ajatellut. 

Esitys kestää neljäkymmentä minuuttia ja se menee nopeasti. Kurkkaan useaan otteeseen sylissäni istuvan kuopuksen kasvoja, jokaisella kerralla näen hymykuopan poskessa. Myös aikuista huvittaa, naurattaa ja liikuttaakin. Risto Kaskilahti pukkina on mainio, Sofia Hilli Ville-tonttuna täynnä yritystä ja Sari Haapamäki hoitaa lukuista roolinsa pukin muorista poroon taidolla. Yllätyksiäkin näyttämöllä nähdään.



Pois lähtiessämme kuopus kääntyy minuun päin ja kertoo ettei olisi ikinä uskonut näytelmän olevan näin hyvä. "Tää oli paras mitä mä oon ikinä nähnyt" lapsi huudahtaa. Se palaute tulee suoraan sydämestä.

Tällä hetkellä lähes kaikki esityspäivät näyttävät valitettavasti loppuunmyytyä, mikä on tosi harmillista. Suosittelen kuitenkin kurkkimaan tilannetta ja kyselemään peruutuspaikkoja ahkerasti. 




keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kirja-arvostelussa Finlandia-ehdokas: Jari Järvelän Kosken kahta puolta



Jari Järvelä: Kosken kahta puolta. 
200 s. Tammi: 2018. 
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta ja 
arvio julkaistu alkujaan Parnassossa. 


Sodan jäljet lapsen silmin

On kaupunki, jonka jakaa kahtia koski. Kosken toinen puoli kuului vuoden 1918 sisällissodassa punaisille ja toinen valkoisille. Kosken yli kulkee silta, jota vielä kuusikymmentä vuotta sodan jälkeen ei kevyin perustein ylitetä. Rintamien välissä kesäänsä viettää pieni poika.

Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Jari Järvelän romaani Kosken kahta puolta. Ollaan 1970-luvun lopulla, kun seitsemänvuotias Jari viettää kesälomaa isoäitiensä luona. Aino on äidinäiti, jonka luona Nälkälänmäellä käydään ulkohuussissa ja raaputetaan talvisin jääkukkia ikkunoista. Keskustassa asuva Sofia taas on isänäiti. Hänen kahvipöydässään on montaa sorttia keksejä ja vessassa upottava matto. Sota-aikaan molemmat olivat lapsia, Aino punaisen perheen tytär ja Sofia valkoisen.

Muutaman kesäisen päivän myötä Järvelä näyttää lukijalle lapsen havainnoin ja molempien mummien sotakokemusten kautta kuinka syvä juopa kahden maailman välillä voi olla ja kuinka sota yhä vaikuttaa nykypäivään.

Romaani pohjautuu kirjailijan omiin lapsuusmuistoihin, mutta on Järvelän mukaan fiktiivinen kertomus menneisyyden painolastista. Mummit eivät koskaan tule kylään yhtä aikaa tai ylitä siltaa turhaan. Jarin vanhempien rakastuminen toisiinsa ”sillan yli vääränväriseen” oli aikanaan ”pahempaa kuin murha”, kuten Jari asian lapsen varmuudella ilmaisee. Ei ole väliä onko Romeon ja Julian muunnelma totta vai ei. Kahden rintaman tarinaan se sopii.

Lapsen katseen kautta tapahtuva trauman purkaminen on keinona tehokas. Jari on tiedonhaluinen lapsi, jolla on vilkas mielikuvitus ja tarkkoja havaintoja. Aikuisten mielestä sodan tapahtumista pitää puhua kuiskaten jos ollenkaan, ja isomummokin sanoo kuinka ”valoisa maailma on vaarallinen paikka”. Jari osaa muuttua näkymättömäksi aikuisten katseelle ja kuulee näin salaa kaikenlaista.

Nämä tarinat heräävät eroon leikeissä. Mielikuvitusystävä Vilholla on reikä vatsassa ja kellarin seinästä voi kaivaa teloituksesta jääneitä luoteja. Jarin lapsuuspäivät kasvavat huolettomaksi vastakohdaksi isoäitien kokemille kauhuille.

Ja kun on oikein utelias, voi päätyä ikävää ja kaipuuta itkevän isoäidin sängyn alle piiloon. ”Kuulen miten Sofia niiskuttaa ja mumisee en jaksa enää, makaan hiljaa selälläni lattialla, kämmenet sängynpohjaa vasten. Pidän mummin puolesta maailmaa koossa.”

Ilman totuuspohjaa romaanin vastakkainasettelu olisi liian räikeä uskottavaksi. Jarin havainnot sekä mummien lapsuuskokemukset tuovat kuitenkin kahtiajaolle selityksen. On kaksi maailmaa, kaksi totuutta ja ne molemmat ovat kokijalleen yhtä aitoja ja tosia.

Rankasta aiheesta huolimatta romaani on pohjavireeltään toiveikas. Se puhuu menneisyyden hyväksymisestä, siitä kuinka tapahtumat voi tunnustaa, mutta jossain vaiheessa puolten valitsemisen on loputtava. Tässä hyvänä apuna voivat olla jälkipolvet, jotka katselevat kaikkea etäisyyden päästä.



maanantai 5. marraskuuta 2018

Esittelyssä lastenkirjallisuutta: Heidi Viherjuuren Hilja-kirjat


Heidi Viherjuuri: Hilja ja vihreän talon kesä. 
75 s. Kustannus-Mäkelä: 2017.
Heidi Viherjuuri: Seikkailu kutsuu, Hilja. 
98 s. Kustannus-Mäkelä: 2018.
Kirjat saatu arvostelukappaleina kustantajalta.


Olin katsonut Heidi Viherjuuren Hilja-kirjoja työpaikan hyllyillä jo jonkin aikaa. Hilja ja vihreän talon kesä sekä Seikkailu kutsuu, Hilja houkuttelivat värikkäillä kansillaan, mutta koskaan ei tuntunut olevan aikaa tarttua niihin. Kun sain kustantajalta lähetyksen, oli oiva aika paneutua Hiljan maailmaan. 

Hilja on 7-vuotias tyttö, tarkkaan ympäristöään havainnoiva ja utelias. Hän elää maalla vanhassa talossa yhdessä iso- ja pikkusiskon, isän ja äidin kanssa. Naapurissa asuu vaari ja lähistöllä vielä Valkoherukkamummo, Sadetakkimummo ja Mansikkatäti. Ensimmäisessä kirjassa Hilja ja vihreän talon kesä Hilja viettää kauniita kesäpäiviä muun muassa kissanristiäisten ja mökkeilyn parissa. Toisessa osassa Seikkailu kutsuu, Hilja syysloman suunnitelmat ovat vaarassa, kunnes mummokopla tulee hätiin ja vie lapset Martti-serkun luokse Helsinkiin kyläilemään. 



Viherjuuri on kirjoittanut Hiljastaan tarkkaavaisen ja ikäistään kypsemmän oloisen päähenkilön. Hilja kertoo vanhempiensa antaneen hänelle nimeksi Hilja, koska ajattelivat hänestä tulevan yhtä rauhallisen kuin isosiskostaan. Pieleen meni. Hilja kiipeilee puissa ja työntää pienen nenänsä kaikkeen eteen tulevaan ja vähänkin kiinnostavalta vaikuttavaan. Kiistat siskojen kanssa ja aikuisten toimien havainnointi ovat arkipäivää, mutta siinä ohessa ehtii leikkiä ja joutua vähän vaikeuksiinkin. Kaiken kaikkiaan Hiljan kokemusmaailma lienee yhteneväinen lukijoiden arkitodellisuuden kanssa.



Viherjuuren kirjoissa on tekstiä vajaat sata sivua ja väliin on upotettu Nadja Sarellin kuvitusta. Teksti ei ole turhan vaikeaa, vaan jo hyvin lukevalle ekaluokkalaiselle sopivan haastavaa ja tokaluokkalaiselle samaten sopivaa. Osa huumorista tosin menee todennäköisesti lapsilukijalta ohitse, onhan kerronta paikoin melko aikuismaista. Äidin yöpöydän kirjoista nimensä saaneet paperinuket Kaari Utrio ja Sirpa Kähkönen huvittavat minua, mutta eivät ehkä toimi lapselle. 



Ja niin siinä kävi, että molemmat Hilja-kirjat löytyvät tätä nykyä 1-2 -luokkalaisten kirjavinkkilistaltani. Laadukasta lastenkirjallisuutta ei ole koskaan liikaa ja tähän tarpeeseen Viherjuuri vastaa Hiljallaan mainiosti.