perjantai 21. helmikuuta 2020

Vain muutos on pysyvää, eli uusia kuulumisia töistä ja kotoa



Kaksi kuukautta hujahti ohitse ilman, että ehdin sitä kuuluisaa kissaa sanoa. Täällä kuitenkin ollaan ja paljon on ehtinyt tulla uusia juttuja elämään tauon aikana. Ei tämä tauko tosiaan millään tavalla suunniteltu ollut, eipähän vaan ollut aikaa saatikka jaksamista avata konetta ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin, ennen iltavuoroon lähtöä ja poikien viettäessä hiihtolomaa istuin alas, otin kahvin viereen ja päätin kirjoittaa. Tässä siis sekalaisia kuulumisia viime ajoilta. Ja kyllä, kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua.

Uusi työ



Tullessani nykyiseen työpaikkaani olin ajatellut, että otetaan muutama vuosi ihan rauhallisesti. Suunnitelmissa oli opetella ja oppia, luoda toimivia käytäntöjä ja katsella ihan rauhassa millaiseksi työ muodostuu. Olin kahden pätkän jälkeen saanut vakkaripaikan ja pääsin tekemään juuri sitä mistä eniten pidin, eli työtä koululaisten kanssa lukemisen edistämiseksi. Jo tässä vaiheessa mieheni totesi, ettei usko hetkeäkään etteikö kohta olisi taas joku muutos edessä. Hän oli oikeassa ja jo ennen koeajan päättymistä minua kysyttiin sijaistamaan koko kaupunginkirjaston varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyöstä vastaavan pestiin tämän vuoden ajaksi. Olen tätä sijaisuutta hoitanut nyt vajaat kaksi kuukautta ja tykännyt aivan älyttömän paljon. Samalla se on auttanut huomaamaan missä olen hyvä, mitkä ovat vahvuuteni ja mihin suuntaan haluan urallani seuraavaksi edetä. Tästä vuodesta tulee työntäyteinen ja opettavainen ja se on on jo osoittautunut mielenkiintoiseksi ja innostavaksi. On ihana mennä töihin ajatellen, että jes mitä kaikkea kivaa pääsen tänään tekemään. Ja vuoden päästä tähän aikaan, ehkä sitä voisi ottaa vähän aikaa taas ihan rauhassa tuossa omassa vakanssissani. Mieheltä jos kysyttäisiin, hän vain nauraisi. No chance.

Opiskelut


Työhön liittyy olennaisesti myös kesken oleva opintokokonaisuus Oulun yliopistossa. Kolme kurssia puuttuu ja sen jälkeen olen suorittanut informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot, eli sen mitä jo alla olevan korkeakoulututkinnon päälle vaaditaan tälle alalle virallisesti pätevöityäkseen. Käytäntö on valitettavasti kuitenkin osoittanut, että työn, perheen ja ylipäätään elämän osalta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia suorittaa noita kolmea puuttuvaa kurssia Ouluun. Läsnäoloa vaaditaan sen verran, että nykyisessä työssäni en siihen repeä. Voin kertoa, että ottaa päähän. Tai otti, ennen kuin minä, isäni sanoin elämän Hannu Hanhi, sain taas tämänkin jotenkin järjestymään.

Huomasin loppuvuodesta, että Tampereen avoimessa yliopistossa on keväällä alkamassa aine- ja syventävien opintojen kokonaisuus. Haku jäi viimeiseen päivään, mutta sain paperit ajoissa eteenpäin liitteineen. Olin aika epäileväinen, työkokemuksen osuus valintaan tarvittavasta pistemäärästä oli niin suuri, etten uskonut pääseväni. Ja näin tosiaan kävi, tosin paremmin kuin epäilin. Pääsin siihen joukkoon, josta viimeiset paikat arvottiin ja arvatkaa kuka jäi ensimmäiselle varasijalle arvonnan kautta. Jep, minähän se. Harmitti, mutta samalla olin yllättynyt siitä miten paljon pisteitä kuitenkin sain ja miten lähellä olin. Hautasin ajatuksen ja totesin, että opinnot jäävät nyt sitten kesken ja joskus myöhemmin uudelleen. Viikkoa myöhemmin sain viestin, että yksi on perunut ja tervetuloa mukaan. Tämä on ihan mieletön helpotus arkeen, kun voin ajaa Tampereelle tenttimään ja tehdä loput täysin etänä. Näin se taas homma järjestyi ja opiskelut jatkuvat.


Lapset




Lapsille kuuluu hyvää. Oikeastaan koko perheellemme kuuluu hyvää. Tavallista hyvää arkea, sitä mitä jo joulukuun lopussa julkaistussa Kodin Kuvalehden jutussa näytimme. Viides- ja kolmasluokkalaiset täyttivät joulu- ja tammikuussa 9 ja 12 vuotta ja ovat tosi kivassa iässä. Säännöllisesti meillä on yhä joku asia hukassa, tällä hetkellä etsitään suomen kielen kirjaa, tai vähän pitää vastustella jotain muuta. Sitä tavallista. Olen päivä päivältä ylpeämpi siitä millaisia tyyppejä heistä on kasvanut. Ja se on kyllä ihana tunne, se että saa olla lapsistaan tosi ylpeä. Eikä se tarkoita sitä etteikö meillä riideltäisi, etenkin teini-ikää lähestyvän tai toisen tulisen temperamentin omistavan kanssa tai ettemmekö kaikki käyttäytyisi välillä hölmösti. Erityisesti olen iloinnut siitä miten paljon iloa kuopus löytää kuvaamataidosta ja käsitöistä ja miten esikoisen vuosi sitten itselleen asettama koulutavoite täyttyi joulutodistuksessa. Lapsen ilme sen jälkeen, kun hän huomasi onnistuneensa, oli mahtavaa katsottavaa.

Remppa ja muutto



Olemme jatkaneet kodin pientä pintaremppailua lastenhuoneilla. Joululomalla tapetoin yhden seinän esikoisen huoneesta ja mies maalasi muut. Uusi printti seinälle ja hylly tavaroille, siinä se. Tuli tosi kiva. Päätimme myös samaan syssyyn tehdä kuopuksen huoneelle saman, lapset valitsivat itse tapetit ja nuo printit. Enää meidän huoneemme maalaus ja sitten kotia ollaan käyty näin kahdeksan vuoden asumisen jälkeen vähän joka kolkasta läpi.

Mihin tämä sitten johtaa? Ehkä pitkällä tähtäimellä uuteen kotiin, kuka tietää. Kävimme jo yhtä asuntoa katsomassakin ja se selvitti meille mitä toivoisimme. Yllättäen viides huone ei enää lasten kasvaessa tunnukaan yhtä tarpeelliselta kuin isommat yhteiset tilat, erillinen tila ruokapöydälle ja keittiölle. Enemmän tilaa olla ja elää yhdessä. Katsomamme asunto oli reilut 120 neliötä ja tuntui tilojensa puolesta aika sopivalta. Se ei kuitenkaan ollut vielä se oikea ja toki asuinalueemme hintataso aiheuttaa pohdintaa. Eikä täällä kyllä ole mitään järkevää myynnissäkään, eli varaudumme pitkään prosessiin. 

Nelonen ja nolla


Niin, se tulee täyteen huomenna. Jo viisi vuotta sitten ajattelin lähestyvää nelikymppispäivää lähinnä kauhulla, nyt olen jollain lailla alistunut. En yhäkään haluaisi täyttää neljääkymmentä enkä ole ihan varma uskoako niitä vakuutteluja parhaasta iästä ja sen alkamisesta. Pakko kai se on. 

Vietämme yhdessä perheen kanssa syntymäpäivääni, illaksi on varattu pöytä ravintolasta. Olin varannut myös hotellihuoneen, mutta se on peruttu. Itse asiassa myös ravintolan ehdin jo kertaalleen perua vain varatakseni sen taas uudelleen. On ollut vähän vuoristorataa sen suhteen juhlitaanko vai ei. Kahden viikon päästä, kun mies on ehtinyt myös täyttää samat lukemat, juhlimme ystävien kesken. Olemme varanneet Lilla Robertsista sviitin, jossa aloitamme juhlat ja jatkamme siitä hotellin ravintolaan Krog Robaan syömään. Näitä kekkereitä kyllä odotan innolla, on kiva saada tärkeät ihmiset yhteen. Ja kummit on toki pyydetty kahville ja kakulle sekä töissä luvattu tarjota synttäripullaa. Että kyllä tässä moneen otteeseen tulee jollakin tavalla juhlistettua.


Reissut



Jo monta vuotta olemme miettineet, että sitten kun täytämme neljäkymmentä ja juhlimme samana vuonna viidettätoista hääpäiväämme, lähdemme pitkälle reissulle ihanaan paratiisikohteeseen. Olkoon se sitten Malediivit tai Mauritius, sinne mennään lasten kanssa. No yllätys yllätys, tässäkin on mieli ehtinyt muuttua. 

Olimme joulukuussa Arabiemiraateissa, lekottelimme Ras Al Khaimahin auringon alla ja yövyimme Waldorf Astoriassa. Se oli ihana loma, mutta sai aikaan sen ettei lepoloma tunnu tällä hetkellä tarpeelliselta. Sen sijaan monta pientä matkaa tuntuu paremmalta ajatukselta, vähän sellaisessa "40 ways to celebrate 40"-hengessä. Niinpä lähdemme miehen kanssa ensin keväällä kahdestaan Lontooseen, edessä on kaksi vuorokautta yhdessä lempikaupungissamme. Kesäkuun alussa suuntaamme puolestaan koko porukalla sekä isovanhemmilla vahvistettuna risteilylle Pietariin ja heinäkuulle on suunnitteilla käynti Pärnussa yhdessä esikoisen kummien ja heidän lastensa kanssa. Siirsimme siis suosiolla katseemme syksyyn, ehkäpä poikien syysloma olisi oivallista aikaa lähteä jonnekin. Olen vähän miettinyt Roomaa, mutta aivan vastikään olen keksinyt Balin olevan kaunis paikka ja New York on vilahdellut puheissa myös. Tai sitten ei mennä minnekään, katsellaan. 

Tällaista tänne. Kiva, jos olet yhä siellä ruudun toisella puolella!

1 kommentti:

  1. Kiva lukea että myötätuulen puhaltavat ja sopivia haasteita riittää! On kyllä iso asia että saa tehdä "unelmatyötä". Onnea ja siunausta myös uudelle vuosikymmenelle!
    T. Marsa

    VastaaPoista