Onko koululaisten loma pelkkää pelaamista?

Koululaiset viettävät parhaillaan ensimmäistä kesälomaviikkoaan, edessä on ihanan joutilaisuuden täyttämä kesä. Mitä tänään tehtäisiin, kysyy moni kavereiltaan. Ainakin näin esiteinin vanhempana huomaan vastauksen olevan aika usein, että pelataan. Voiko kesäloman anatomia löytyä rajattomasta pelaamisesta, nyt kun ei koulukaan tule läksyineen häiritsemään pelimaailmaan uppoutumista? 

Viime lauantaina puettiin silitetyt kauluspaidat päälle ja lähdettiin koko perhe koululle. Yhteisen lauluhetken, kuulumisten vaihdon, Suvivirren ja kuutosten kukituksen kautta siirryttiin luokkiin, minä kuopuksen kanssa ja mies esikoisen. Tokaluokkalainen oli mukana antamassa ruusuja alakoulun päättäville, kun taas esikoinen oli pokannut todistuksen oppilaskunnan hallitustyöstä jo aiemmin viikolla. Molempia selvästi jännitti, mutta jännitys onneksi helpotti kirjekuoriin kurkistamisen jälkeen. Kun koululaiset oli kehuttu maasta taivaaseen koko vuoden työnteosta sekä siitä palkkioksi saaduista todistuksista, käytimme lopun päivän rauhalliseen hengailuun. Katsoimme leffaa, kävimme ulkona syömässä ja ostimme karkkia jälkkäriksi. Lapset selvästi tarvitsivat lepoa. Silti mietitytti, mitenköhän päivät sujuvat lomalla ja kuinka paljon tulee tuijotettua ruutua. 

Lomasta saa ja pitää nauttia. Täytyy olla pitkiksi venyviä aamuja, rauhallista oleilua ja päiviä, jolloin ei tee yhtikäs mitään tärkeää. Sama se on aikuisellakin, joutilaisuus ja tylsistyminen tuottaa monesti jälkeenpäin paitsi virkistyneen ihmisen myös roppakaupalla uusia ideoita. Näin työssäkäyvänä aikuisena sitä kuitenkin toivoisi jälkikasvun tekevän edes puolet lomastaan jotain suunnilleen järkevää. Erilaiset kesäleirit harrastusten, liikunnan tai vaikkapa kädentaitojen parissa ovatkin helppo, mutta hintava ratkaisu. Satasia pinoon ja lapsi voi viettää viikon jos toisenkin valvotuissa oloissa ennen vanhempien loman alkamista. Ettei mene ihan jatkuvaksi pelaamiseksi ja äidille soitteluksi. 

Mutta mitäs sitten, kun toinen lapsista ei enää ikänsä myötä ole innostunut menemään ohjattuun toimintaan, mutta pikkuveli on vielä liian pieni jäämään isomman kanssa kotiin. Ja jos isompi ei mene leirille, ei muuten mene pienempikään, se on käynyt selväksi meidän huushollissamme. ”Sitä paitsi mä olen tehnyt koko vuoden töitä koulussa, nyt mä olen lomalla ja haluan vaan lomailla.” Asia ymmärretty.

Meidän ratkaisumme oli palkata hoitaja kotiin. Kun tämä hoitaja vieläpä sattuu olemaan poikapuolinen lukiolainen, oli lastenkin hyväksyntä helposti saavutettu. Halusimme poikien seuraksi jonkun, joka katsoo heidän peräänsä, vie ulos pelaamaan futista tai urheilukentälle ja huolehtii, että päivän aikana syödäänkin jotain. Toki lapset saavat mennä kavereidensa kanssa kuten ennenkin, mutta onpahan seuraa ellei kavereita satu olemaan kotosalla. Viime vuonna jo kokeiltiin ja tänä vuonna soitin suoraan kysyäkseni tulisiko hän taas. Onneksi tuli.

Ja toki he pelaavatkin. Ja katsovat telkkaria, vuokraavat leffoja tai tuijottavat älyttömiä videoita youtubesta. Mutta sen vastapainoksi viettävät paljon aikaa ulkona ja minä voin olla töissä rauhallisin mielin. Hoettuani pari vuotta lapsille tasapainon tärkeyttä kaikessa tekemisessä, elättelen toivoa idean uppoamisesta pikkuhiljaa tajuntaan. Vietä päivä sisällä, jos käyt myös ulkona. Lue sarjiksia, jos luet myös läksyt. Ja pelaa, jos osaat lopettaa sopivan ajan kuluttua. Nyt näyttää aika hyvältä jo.

Kesälomasuunnitelmia - ulkomaille vai ei?

Tiedättekö mitä, ensi kuun jälkeen on virallisesti kesä. Kesä puolestaan tuo mukanaan lomat ja sen pohdinnan mitä loman aikana oikein tehtäisiin. Mentäisiinkö ulkomaille vai vietettäisiinkö koko loma mökillä? Olisiko koti paras paikka vai lähdettäisiinkö kiertämään kotimaata? Vaihtoehtoja on onneksi niin paljon kuin on lomailijoitakin.

Meidän perheemme kesäpakka on täysin ja onnellisesti levällään. Lomien ajankohdat me tiedämme, mies lomailee tuttuun tapaan heinäkuun ja minä otan siihen vielä viikon etumatkaa aloittaen lomani juhannukselta. Aikaa siis olisi vaikka ja mihin, mutta arvatkaapa mitä. Siihen levällään olevaan kesälomaohjelmistoon ei tällä kertaa kuulu lainkaan matkaa ulkomaille.

Rasti seinään, yleensähän meikäläiset karkaavat kaukomaille nopeammin kuin ehtisi ajatellakaan. Nyt minusta ja miehestä tuntuisi kuitenkin hyvältä pysytellä kotimaan kamaralla ja katsoa mitä kaikkea Suomi pitääkään sisällään. Käydä vaikkapa Turun ja Raaseporin linnoja ja raunioita tutkimassa, viettää päivä Hangossa tai ajella lounastamaan Porvooseen. Yöpyä Imatran Valtionhotellissa vihdoin viimein tai ajaa Punkaharjulle. Entäpä vierailu majakkasaarella ja yön viettäminen siellä poikien kanssa tai Saariston rengastie? Vaeltajia ja luontokohteiden ihastelijoita emme varsinaisesti ole, mutta mikä ettei joku sellainenkin mukaan mahtuisi. Ellei ole itikoita ja lopuksi pääsee sisävessaan. 

Toivon kaunista kesää ja aikaa olla kesäpaikalla. Voi olla, että tylsistymme ihan täysin, mutta sittenhän sitä voi hypätä autoon ja ajella jonnekin. Mies ei taatusti tylsisty, sen verran pientä ja vähän isompaakin puuhaa siellä riittää. Itsellä syyhyttäisi vähän sormia päästä piharakennuksen kimppuun ja katsoa mitä sieltä löytyy, säästää aarteet ja heittää kaikki muu roina pois. Katsellaan.

Yksi iso syy tähän kotimaassa pysymiseen on varmasti vuoden kuluttua edessä oleva nelikymppisreissu. Siitä on puhuttu jo pitkään ja lapsetkin tietävät, että vuoden päästä lähdetään heti koulujen lomien alkamisen jälkeen matkalle. Minne, siitä ei vielä ole varmaa päätöstä tehty. Malediivit on ollut jo pitkään ykkösvaihtoehto, Mauritius tulee hyvänä kakkosena. Samaan aikaan matka Atlantin yli on alkanut kiinnostaa, entä jos yhdistäisi itärannikon kaupunkeja ja kävisi vaikka New Yorkissa, Bostonissa ja Washington DC:ssä. Katsellaan. Pitää vähän säästää sitä ennen.

Olen huomannut, että ehkäpä ihmisen ei tarvitse päästä ulkomaille joka vuosi. Tai paremminkin, ettei sinne tarvitse päästä monta kertaa vuodessa. Olemme mieheni kanssa pohtineet, että lähdetään syysloman tienoilla jonnekin, jos siltä tuntuu. Mennään rantaloman kaipuussa vaikkapa Dubaihin tai kaupunkilomaa halutessamme jonnekin Eurooppaan. Vaihtoehtoisesti säästetään nekin rahat siihen juhlamatkaan.

Ja itse asiassa me olemme lähdössä mieheni kanssa pienelle yhden yön matkalle länsinaapuriimme nyt pääsiäisenä. Nämä kuvat ovat Tukholman hotelli Diplomatista, josta varasin meille huoneen. Ei siihen muuta tarvita kuin edulliset lennot, hyvä hotellihuone, suunnitelma museokäynnistä ja kävelystä toivottavasti keväisessä kaupungissa ja illalle pöytävaraus ravintolasta. Seuraavana aamuna pitkä ja kiireetön aamiainen, kentälle ja kotiin. Täydellinen vanhempien vuorokauden irtiotto.

Koko kesä töissä, miten meni?

Vuosisadan kesä alkaa kääntyä ehtoopuolelleen. Se kesä, jonka vertaista ei kuulemma ole ihan vähään aikaan tulossa. Helle helli, käristyskupoli pysyi sinnikkäästi pienen Suomen päällä ja kaikki muuttuivat kesäihmisiksi. Viimeksi tällaista oli kuulemma vuonna 2010. En ihan heti pysty muistamaan siitä kesästä muuta kuin että olin lopettanut kolmen kuukauden oksentamisen ja raskaana oleminen alkoi olla siedettävää. Mutta sää, siitä ei ole minkäänlaista muistikuvaa.

Että miltä nyt tuntuu, kun tämä harvinainen himohelle on lekotellut päällämme ja me itse hakeutuneet rannoille ja vesistöjen äärelle? Että miltä tuntuu menettää se kaikki olemalla koko kesä tiiviisti töissä?

Mietitäänpä. Pienenä en suostunut astumaan paljain jaloin nurmikolle saatikka hiekkalaatikolle lainkaan. Jalat sellaisesta likaantuu, joten parempi pysytellä terassilla tai asfaltilla. Vähän kasvettuani kesässä parasta oli se, että koko loman saattoi käyttää kirjaston hyllyjen välissä haahuillen ja kantaen kuormakamelina luettavaa kotiin. Lukupaikka varjosta takapihalta ja kirja käteen. Siinä oli resepti toimivaan kesälomaan minun mielestäni.

Minähän en siis ole niitä niin kutsuttuja kesäihmisiä ollenkaan. Vihaan hikoilemista. Olen allerginen itikoille ja saan pienestä pistosta kahden euron kolikon kokoiset tulehtuneet paiseet. Ja ihan yksinkertaisesti viihdyn paremmin sisällä kuin ulkona. Kesässä parasta onkin valo, muutoin voisin elää neuletakki-ilmastossa ympäri vuoden.

Sen sijaan syksyä minä rakastan, niitä uusia alkuja, kaiken käynnistymistä, tekemisen meininkiä. Siinä missä kesä on laiskanpulskea lötköpötkö, käy syksy ruskaretkellä omenoiden puna poskillaan ja aloittaa harrastuksen. Minä en retkeile, mutta uutta aloitan usein ja paljon. Harvoin jatkuvat jouluun, mutta se ei olekaan se pointti.

Tämä kesä on ollut ihana. Olen saanut olla luvan kanssa sisällä kirjastossa, olen tavannut uusia ihmisiä ja oppinut valtavasti. Olen sanalla sanoen nauttinut jokaisesta päivästä ja lähtenyt töihin iloisena. Olen tehnyt, nähnyt, kokenut ja ollut onnellinen. Vapaalla on ollut aikaa olla perheen kanssa, mutta ne ulkoiluaktiviteetit, uimiset ja metsäretket, ne on hoitanut perheemme toinen aikuinen.

Että kiitos kysymästä, oli oikein hyvä kesä.

Kuvat yhteiseltä kesälomaltamme heti kesäkuun alusta Thaimaan Hua Hinistä.

Lapsi sai todistuksen ja äiti itki niin ettei koskaan

Lauantai valkeni kauniina ja helteisenä. Paidat odottivat silitettyinä, rusetti ja skraga oli valittu edellisenä iltana ja ennen lähtöä ehdittiin vielä hakea luokan kukat opettajalle sekä ottaa pari valokuvaa. Oli aika käydä laulamassa Suvivirsi ja hakea kotiin todistukset. Vielä tällöin en osannut aavistaa miten suurten tunteiden päivä eilisestä vielä kehkeytyisi.

Ensin kirkko, sitten todistukset

Esikoista jännitti, kuopus otti rennosti. Lohdutimme esikoista, ei tässä pahemmin jännittämistä enää pitäisi olla. Kevät oli mennyt hienosti ja sanoimme sen molemmille. Lukisi todistuksessa ihan mitä vaan, he olivat tehneet parhaansa ja se riittäisi. 

Pidän perinteistä ja tämä lauantainen kirkkokäynti on yksi sellainen, kun kävelemme oppilaiden kanssa kirkkoon ja sieltä takaisin koululle. Paljon tuttuja ja kaikilla hyvä, odottava mieli. Jakaannuimme, minä lähdin esikoisen luo mukanani luokan muistaminen opettajalle ja mies suuntasi kuopuksen luokkaan. Vähän myöhemmin treffasimme koulun pihalla.  

Hanat auki

Vanhempainyhdistys piti jälleen perinteistä kahviotaan, tällä kertaa ilman minua. Päädyimme siis vain asiakkaiksi, mokkapalat ja pillimehut ovat lasteni mielestä olennainen osa päättäjäispäivää. Lasten herkutellessa kurkkasin todistuskuoriin. Luulin ettei esikoinen paljon enää voisi parantaa, mutta olin väärässä. Lapsi oli huojentunut, hänen työnsä oli huomioitu myös arvostelussa. Muistutin partiosta saadusta kivan ja reilun jätkän palkinnosta sekä jääkaapin ovessa komeilevasta kunniakirjasta kiitokseksi toiminnasta koulun yhteisten asioiden eteen. Meidän isompi ylpeys.

Kuopus toi mukanaan paksumman paperipinkan, oli itsearviointia, kesäkirjettä ja lukudiplomia. Oli jopa lahjakortti hienosta työstä lukudiplomin osin 3-4 -luokkalaisten kirjoilla suorittaneelle. Ongin kaksisivuisen todistuksen muiden joukosta ja purskahdin omaksi yllätykseksenikin itkuun. 

Vasta siinä hetkessä ymmärsin miten suurta taakkaa olin koko vuoden kantanut harteillani. Olin jo ennen koulun alkamista pohtinut miten joulukuun poika selviää koulumaailmassa. Silti tunsin jo tuolloin, että sinne hän kuuluu. Ja koko vuosi, millainen matka se onkaan ollut. Olimme halunneet antaa lapselle aikaa ja tilaa kasvaa. Olin seisonut koulunpihalla aamu toisensa jälkeen ja toiminut tarvittaessa turvaverkkona. Kopannut kiinni ja lähettänyt uudelleen matkaan. Joinakin aamuina itkimme molemmat. Joulun jälkeen itsenäistyminen ja kasvu on tapahtunut suurin harppauksin. Me olemme isänsä kanssa yhä useammin huomanneet astuvamme askeleen syrjään ja tuupanneet hellästi selästä. Mene vain, osaat kyllä. 

Ja lapsihan meni, teki ja pokkasi sellaisen todistuksen että oksat pois. Mutta se kaikki pelko, jännittäminen ja stressi, se oli asunut minussa. Ja nähtyäni lapsen todistuksen, sen virallisen todisteen siitä miten hienosti ihan kaikki on löytänyt paikkansa, se kaikki huoli nousi pintaan. 

Ja minä itkin sen pois. Itkin koulun pihalla halaten lastani ja kertoen miten ylpeitä hänestä olemme. Itkin koko matkan töihin ja vielä autossa parkkipaikalla. Ajattelin, että tämän itkun myötä minä karistan harteiltani sen kaiken henkisen paineen. Sitten menin töihin ja toivoin ettei kukaan huomaisi punaisia silmiäni.

Millainen vuosi on ekaluokkalaisen mielestä ollut?

Minun suurin iloni kuluneena lukuvuonna on ollut lapsen viihtyminen koulussa. Hänestä kolme kivointa asiaa koulussa ovat käsityöt, välitunti ja ruokailu. Tylsintä on ollut kirjoittaminen, koska siinä käsi tulee hikiseksi ja alkaa valua kohti kynänpäätä. Hän muisti hyvin laittaneensa itselleen talvella tavoitteeksi siistit vihot ja esitteli aiemmin viikolla mielissään siitä kertovaa vihreää tarraa vihkon kannessa. On myös ollut ihan kivaa, vaikka joutuu istumaan paikoillaan joskus pitkiäkin aikoja. Erityisen mieluista on se, että luokalta on löytynyt hyviä uusia kavereita. Olen äitinä iloinen siitä, että lapsi on hyvin luontevasti löytänyt paikkansa luokkayhteisössä, pitänyt koulunkäynnistä ja pääsääntöisesti mennyt kouluun hyvillä mielin. 

Entä mitä neuvoja nykyisellä tokaluokkalaisella olisi uudelle tulevalle ekaluokkalaiselle? Niitä hän antaa kolme. Ensimmäinen ja tärkein on, että koulun sääntöjä täytyy totella. Toinen liittyy ruokailuun, eli mikäli joku ruoka ei ole lempparia etkä tykkää siitä, älä sano mitään. Syöt vaan. Kolmanneksi hän kehottaa pysymään rauhallisena. Näillä eväin tulee pärjäämään. 

Niin, nämä kaksi ovat nyt toka- ja nelosluokkalaisia. Tokaluokkalainen jatkaa ensimmäisellä opittujen taitojen ja tietojen vahvistamista, tulee oppimaan paljon uutta ja valitsee aikanaan ensimmäisen vieraan kielensä. Se on muuten kuulemma espanja, kuten isoveljellä. Nelosluokkalainen aloittaa uutena oppiaineena englannin kielen ja jatkaa kolmosella hankittujen opiskelutaitojen vahvistamista. Hän pääsee myös tutustumaan valinnaisaineissa muun muassa draamaan sekä peleihin ja pelillisyyteen. Ennen joulua hän tanssii ylipormestarin itsenäisyysjuhlissa ja saa ensimmäisen pukunsa. Entä minä? Itse lähden kakkos- ja nelosluokkalaisen vanhemmuuteen mieli avoinna uudelle, mutta ilman huolta. He pärjäävät.

Ja tämän kirjoituksen myötä päättyy myös näiden herrashenkilöiden aika täällä blogissa. Olen miettinyt asiaa paljon ja päätynyt siihen, että koululaisten on aika saada elää arkeaan ihan rauhassa, poissa blogin kuvista ja yksityiskohtaisista kirjoituksista. Heillä on oikeus yksityisyyteen ja minulla velvollisuus se heille antaa. Ei ole enää pieniä lapsia, ei enää kirjoituksia uhmaraivareista, välikausivaatteista tai parhaista kurarukkasista. On kaksi isoa kundia ja heillä omat mielipiteensä, tahtonsa ja toiveensa. Ja hyvä niin. Kyllä minä vielä esimerkiksi koulunkäynnistä varmasti kirjoitan, mutta vanhemman näkökulmasta. Sillä kaikelle on aikansa ja nyt on aika tämän blogin osalta sanoa esikoiselle ja kuopukselle heipat. Kaiken ei tarvitse olla julkista, ei varsinkaan kouluikäisten lasten elämän.

Mitä minuun tulee, on kaikenlaisia uusia kuvioita jo viritteillä, mutta ehkäpä tällaisen lapsiperheblogin aika alkaa olla ohitse. Kuulette kyllä pian mihin suuntaan tie vie.

Kesäloman suunnitelmat uusiksi

Meillä piti olla selvät sävelet kesälomalle. Kumpikaan pojista ei menisi päiväleireille tai kerhoihin, vaan olisimme alku- ja loppuloman kolmisin. Minä tekisin töitä siinä ohessa ja mies lomailisi kanssamme paitsi koko heinäkuun myös juhannusta edeltävän Thaimaan reissun. Sitten tuli uusi työpaikka ja kaikki keikahti päälaelleen.

Voin kertoa, että kesätekemisen löytäminen tässä vaiheessa toukokuuta on likipitäen mahdotonta. Suurin osa paikoista on varattu täyteen jo aikaisin keväällä. Lisäksi hommaa hankaloittivat rikkonaiset viikot ennen ja jälkeen matkan puhumattakaan työvuoroistani, enhän tiennyt niitä ollenkaan. Lisätään soppaan yksi kolmasluokkalainen, joka ei halua enää mihinkään ohjattuun toimintaan. Kuorrutetaan ekaluokkalaisella, joka ainakaan ei halua yhdellekään leirille, kesäkerhoon tai ohjattuun aktiviteettiin. Siinä sitä oltiin, syvällä suossa.

Ei auttanut muuta kuin ottaa kalenterit käteen ja alkaa suunnitella päivä kerrallaan. Jos kymmenviikkoista kesälomaa viettävä täti ottaisi pari päivää ensimmäisellä lomaviikolla ennen lähtöämme ja isoäiti tulisi ukin kanssa apuun juhannusta edeltävän viikon muutamaksi päiväksi. Väliajan olemme koko perhe minun ainoalla kesälomallani, lekottelemassa kaksitoista päivää kuvissa näkyvän Hyatt Regency Hua Hin -hotellin altailla. Jos oikein tiukkaa tulee, voi mies olla etänä ja ennen koulun alkua isovanhemmat on taas hälytetty apuun pariksi päiväksi. Ai niin, minullahan voi olla arkivapaita, olisipa niitä juuri tuolloin.

Päädyin huhuilemaan tuttavien ja ystävien kautta nuorta meille kesätöihin. Työllistäisimme yläastetta käyvän tai lukiolaisen ja saisimme näin ratkaisun ongelmaamme. Pojat tykkäsivät ajatuksesta, että isompi poika katsoisi vähän heidän peräänsä, huolehtisi että saavat syödäkseen ja veisi vaikka potkimaan palloa. En oikein osaa sanoa kuinka paljon tällaisesta tavallisesti maksetaan, mutta päädyin tarjoamaan viisikymppiä per päivä. Ajattelisin, että se olisi ihan kohtuullinen summa kesätyöstä, jos sen kertoo vaikkapa kuukausipalkaksi. Ensimmäinen kahdesta viikosta vaikuttaakin nyt luonnistuvan, toiseen vielä etsitään kaveria.

Meillä oli tarkoitus viettää pitkä yhteinen kesäloma koko perhe. Olemme kerran aiemmin limittäneet lomamme ja vaikka kaksi viikkoa on ihan ok aika yhteiseen vapaaseen, on neljä tietysti aina parempi. Nyt kuitenkin kävi niin, että työni määräaikaisesta luonteesta johtuen olen töissä koko kesän. Toki vuorotyö antaa paljon pelivaraa yhteisille tekemisille, mutta seuraava työpäivä on aina otettava huomioon suunnitelmissa. Tästä kesästä tuleekin siis miehen ja poikien yhteinen kesä, kun kundit viettävät lomaansa ja keksivät tekemisensä ilman minua. Olen iloinen siitä, että se kaikkien kolmen mielestä on hyvä juttu.

Yhteinen lomamme puolestaan on siis tuo vajaan kahden viikon lepoloma Hua Hinissä. Onneksi me olemme mestariluokkaa rennosti ottamisessa emmekä missään nimessä aio tätä matkaa käyttää nähtävyyksiin tai paikasta toiseen juoksemiseen. Pitkän kevään, miehen työvuoden ja poikien kouluaherruksen jälkeen odotamme kaikki neljä sitä, kun parkkeeraamme itsemme altaalle, uimme ja luemme, syömme hyvää ruokaa ja olemme vain. Ehkä käymme yömarkkinoilla, ehkä vierailemme temppelissä. Emme aio tehdä mitään selviä suunnitelmia, jokainen päivä näyttäköön noustessaan mitä tuleman pitää. Minä odotan myös vierailua hotellimme palkitussa kylpylässä, Barai Spa on ystävien ja tuttavien suositusten mukaan mieletön elämys. Aion siis minäkin astella sieltä ulos uutena ihmisenä.  

Mutta nyt matkaan, toinen päivä uudessa paikassa alkakoon!

Katse menneeseen kesään

Ulkona tulee taivaan täydeltä vettä ja sormikkaat sekä pipo ovat jo tarpeen. Käänsin siis vielä kerran katseeni menneeseen lajitellessani valokuvia ja mietin, että mukava kesä tästäkin saatiin huonoista ilmoista huolimatta aikaiseksi. Samaa kertoo kuopuksen kesäbingo-ruudukko.

Vietimme kesän suurelta osin kotimaassa. Täällä kotisaarellamme tehtiin pyörälenkkejä, puistoiltiin tai käytiin paikallisella urheilukentällä ulkoilemassa. Vietimme piknikiä kotipihalla ja söimme valtavat määrät mansikoita ja herneitä. Tutustuimme Leppävaaran maauimalaan ja kävimme myös uimahallissa uiskentelemassa. Kuopuksen uimataito kehittyi selvästi.

Kotimaan kohteista piipahdimme Porvoossa, kävimme Suomenlinnassa lasten seikkailukierroksella ja Turussa viikonlopun mittaisella reissulla. Hotelliyö, Turun linnan pikkuritarikierros ja käsityöläismuseo saivat aikaan fiiliksen kuin olisi ollut kauempanakin. Myös Lappeenranta kuului itsestään selvästi kesäkohteisiin, samaten Linnanmäki. Seurasaaren ulkomuseoonkin pääsimme vihdoin ja viimein. Ja kesäinen Helsinki oli ihana, kuten aina.

Kotona sisustimme parveketta toisella sohvalla ja ajattelimme, että siellä tulee tavalliseen tapaan vietettyä paljon aikaa. Kolea ja sateinen kesä osoitti toisin, ei ollut paljon kesähuoneelle tänä vuonna tarvetta. Sadetta paettiin pari kertaa leffaan katsomaan Itse Ilkimys 3 ja Autot 3. Emme suorittaneet liikaa, vaan juuri sopivasti. Ohjelman vastapainoksi saatoimme pelailla vaikkapa lautapelejä koko perhe rauhassa kotona. 

Elokuussa lähestyvä koulun aloitus alkoi olla jo ajatuksissa ja arjessa koulumatkan opettelun ja tarvikkeiden ostamisen myötä. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin vielä käydä risteilyllä Tukholmaassa. Koulun myötä elokuun kymmenentenä päivänä taputeltiin kesälomalle heipat ja todettiin, että ensi vuonna uudelleen.

Tänä vuonna kesäpaikalla oleilu jäi vähemmälle, sillä ilmat olivat niin kurjat. Mies kävi poikien kanssa siellä pariin otteeseen minun ollessa kaupungissa, eli toteutimme ostaessamme päätettyä suunnitelmaa. Mitään paineita ei paikasta oteta, vaan mennään sinne silloin kun siltä tuntuu. Alkukesän raparperit on silti aina käytävä poimimassa talteen, niistä tehty piirakka on parasta.

Mitä tekisin toisin ensi kesää ajatellen? Varaisin sen verran ylimääräistä rahaa sukanvarteen, että pääsisimme huonoja lomasäitä pakoon jonnekin lämpimämpään maailmankolkkaan. Samasta syystä emme lähde tänä talvena aurinkolomalle, vaan säästämme nekin rahat ensi kesää varten. Jos näyttää samanlaiselta kuin mennyt kesäsää, on äkkilähtö erittäin hyvä idea.

Kesävinkki: Seurasaaren ulkomuseo

Yksi kesäloman to do -listan kohdista tuli rastitettua tällä viikolla, kun houkuttelin perheen mukaani Seurasaaren ulkomuseota kiertämään. Luvassa oli historiaa, ulkoilua ja yhdessäoloa, eli meidän perheellemme toimiva yhdistelmä.

Seurasaari oli suosittu ulkoilualue jo 1800-luvulla ja varsinainen museo siitä tuli 1900-luvun alussa, kun Niemelän torpan rakennuskokonaisuus tuotiin saareen. Seurasaaressa pääsee kurkistamaan suomalaisen elämisen oloihin ja tapoihin 1600-luvulta alkaen ja näytillä olevat talot on siirretty Seurasaareen ympäri Suomea. Taloissa myös päivystää oppaita, joilta kuulee lisää mielenkiintoisia tarinoita entisajoista.

Tuo mainitsemani Niemelän torppa pihapiireineen onkin itselleni sitä mielenkiintoisinta antia museossa yhdessä mäkitupalaisen mökin kanssa. Toki kartanot ja vauraamman väen asumukset kiinnostavat myös, mutta jostain syystä eniten aikaa tulee vietettyä vähäväkisemmän väen asuttamissa tiloissa. Kuopuskin kuunteli tarkkana, kun kerroin miten kyseinen torppa oli itse asiassa torpaksi hyvin toimeentuleva ja miten erilaista ja vaikeaa mäkitupalaisen elämä puolestaan oli. Heilläkin kuitenkin oli katto pään päällä, kuten lapsi fiksusti totesi. Ai että, rakastan yli kaiken sitä, kun pääsen näyttämään ja kertomaan lapsille historiasta ja he kuuntelevat, oli kyseessä sitten tällaisen elämänmuodon pohtiminen tai ihan yksinkertaisesti se, miksi päästävedettävän sängyn nimi on juuri päästävedettävä. 

Seurasaareen pääsee siis myös ulkoilemaan ja katselemaan taloja ulkoa ilman lipunostoa ja jos taloihin haluaa sisälle, tarvitaan tarvitaan pääsymaksusta kertova tarra. Hinnat ovat verrattain edulliset. Perhelippu maksoi muistaakseni kaksikymppiä ja alle 7-vuotiaan sisäänpääsy oli ilmainen. Minä käytin pressikorttia ilmaiseen sisäänpääsyyn, koska tiesin tekeväni käynnistämme tämän kirjoituksen. Elokuun loppuun saakka museo on joka päivä auki klo 11-17.

Esikoista nauratti tämän ruoka-aitan kohdalla. "Oliks äiti sun nuoruudessa jääkaappi tai mäkkäri?"

Kuten niin monessa muussakin paikassa, myös Seurasaaressa on erillinen tehtäväkierros lapsille. Mini-Suomi -seikkailussa pääsee tekemään tehtäviä neljän talon tehtävärasteille ja niiden suorittamisen jälkeen korttiin tulee leima. Meille tämä upposi kuten kaikki muutkin osallistavat museotoiminnat. 

Ensimmäisellä paikalla tunnusteltiin materiaaleja, karstattiin, vuoltiin omat kaarnaveneet ja leikkimäänkin pääsi. Lisäksi oli keppihevosrataa, krokettia, esineiden etsimistä talosta ja sijoittelua oikeille paikoilleen sekä muuta mukavaa. 

Tässä päästiin kattamaan herrasväen kahvipöytää ja pukeutumaan herrasmiehiksi ja hienoiksi neideiksi. 

Lopuksi käytiin vielä kuopuksen toiveesta kurkkaamassa Karunan kirkkoa ja sen kellotapulissa majailevaa vaivaisukkoa. Sillalla takaisin mantereelle lokki teki tarpeensa keskelle miehen paidanetumusta ja jos pojilta kysyy mitä jäi retkestä mieleen, on vastaus selvillä. Heippa kaikki historiatieto, onhan nyt lokinkakka sata kertaa paremmin mieleen jäävä juttu!

Lomastressi on oma vika

Kesä toisensa jälkeen lehdissä kirjoitetaan siitä kenen ehdoilla lomaa perheissä vietetään. Tämän kuun alussa Helsingin Sanomissa julkaistiin juttu, jonka asiantuntijoiden mukaan suomalaisperheissä tanssitaan kesälomasuunnitelmissa liikaa lasten pillin mukaan. Pahimmillaan tämä tarkoittaa yhteisen vapaan kuukauden suorittamista ohjelmoidusti ilman mahdollisuutta vanhempien toiveisiin saati rauhalliseen lomanviettoon. Tällaisia artikkeleita lukiessa minulle nousee mieleen monta kysymystä. Ei kai asia oikeasti ole näin? Ja jos on, mistä näitä uusavuttomia, lasten määräysvallan alla eläviä vanhempia oikein syntyy?

On siis perheitä, joissa loma mennään lähes tai täysin lasten ehdoilla. Jos se kaikille sopii, niin mikäs siinä. Mutta entä jos vanhempia väsyttää jos mahdollista vielä enemmän kuin marraskuisena aamuna, kun jälkikasvua roudataan huvihelvetistä puuhaparkkiin ja seikkailupuistosta muumeja halailemaan. Kukaan ei rentoudu saatika sitten nauti, sillä homma on mennyt suorittamiseksi. Mutta kun lapset haluavat. 

Eihän niin voi elää ja jutun mukaan yli puolet vanhemmista sovitteleekin omat lomatoiveensa ja lasten ehdotukset yhteen. Sillä eihän lasten saaminen ja lapsiperheen identiteetti tarkoita sitä, että vanhemman tulee päästää täysin irti omista toiveistaan ja haluistaan ja alkaa toimia lastensa palvelijoina. Siinä sitä sitten taipuu ties kuinka monelle mutkalle ilman, että lapsi vieläkään on tyytyväinen. Tekisi mieli vinkata Sinkkosesta.

Silti on selvää, että pariskunnan muuttuessa lapsiperheeksi tulee tehdä kompromisseja. Ystäväni, yksivuotiaan pojan äiti sanoi hyvin tässä vähän aikaa sitten, että lasten kanssa voi todellakin tehdä samoja juttuja kuin ennen lasta. Hän oli ollut perheensä kanssa syömässä saariravintolassa pitkän kaavan mukaan ja hyvin meni. Toki se vaati vauvalle eväät ja vaipat käsilaukkuun ja pienen nukuttamisvaunuilun pää- ja jälkiruoan välissä, mutta sehän on vain normaalia sopeutumista uuteen perhekokoon ja elämäntilanteeseen. Sillä sitähän se yhteiselo juuri on. Eletään niin, että kaikilla perheenjäsenillä on mahdollisimman hyvä eikä mennä vain aikuisten mielen mukaan eikä ainoastaan lasten toiveita täyttäen.

On myös perheitä, joiden mielestä loma jonkin kummallisen käsityksen mukaan tulee viettää kylki kyljessä, vaikka jokainen solu huutaisi aikaa ihan itsekseen. Jos kerran jokaisen perheenjäsenen toiveita kuunnellaan, eikö silloin voi myös lomailla erilaisilla kokoonpanoilla. Välillä äiti jää kotiin ja isä lähtee lasten kanssa mökille, sitten taas toisinpäin. Parhaassa tapauksessa vanhemmat pääsevät myös kahdestaan jonnekin, jos hoitopaikkoja lapsille löytyy. Sen jälkeen on taas ihana lomailla koko sakki yhdessä. Tämä äiti kävi istumassa iltaa Löylyn terassilla ja Hernesaaren rannassa ja hauskaa oli. Eilen illalla sen sijaan havahduimme miehen kanssa siihen, että emme koko kesänä ole päässeet kahdestaan minnekään. 

Ehkä olen harvinaisen itsekäs äiti, mutta en todellakaan lähde viettämään kesääni paikkoihin, joissa en viihdy pätkääkään. Suomen kesässäkin on tapahtumia niin paljon, että ei suuremmin tarvitse etsiä löytääkseen kaikille sopivat. Tai sitten tehdään kompromisseja, kuten elämässä yleensäkin. Legolandin sijaan viemme pojat Tukholmaan ja Kööpenhaminaan ja Puuhamaan lupasi hoitaa mies. Minä puolestani lähden poikien kanssa Lasten kaupunkiin ja luonnontieteelliseen museoon. Tai mennään ensin äidin ja isän toiveesta museoon ja sen jälkeen jatketaan lasten toiveen mukaisesti leikkipuistoilulla. Syödään lounaaksi sushia ja käydään seuraavana päivänä mäkkärissä. Sitä paitsi välillä ei tarvitse tehdä mitään. Olen kuullut huhuja lapsista, jotka tekemisen puutteessa hyppivät seinille ja sitten näitä lapsia tarvitsee hyppyyttää paikasta toiseen koko päivän energian purkamiseksi. Entä jos lopettaisi? Mielikuvitus on siitä kumma juttu, että pienen tylsyysnarinan jälkeen tekemistä alkaa löytyä. Tai sitten olen vaan onnekas, sillä omani ovat muun muassa aina pelänneet hotellien ja resorttien maskotteja. Ei ole paljon muumeja tarvinnut halailla, vaikka Muumimaailmassa mekin olemme vierailleet.

Turun reissun molemmat kohteet, linna ja käsityöläismuseo ovat molemmat paikkoja, joihin itse halusin mennä ja vein lapseni mukaan pienestä valituksesta huolimatta. Tiesin nimittäin, että molemmista löytyy kiinnostavaa tutkittavaa myös lapsille. Ja niin se kompromissi tempaisi jokaisen meistä kävijöistä mukaansa. 

Mitä jos ensi vuonna viettäisimme lomamme ihan kuten kukin itse haluamme? Emme menisi pakkovierailuille sukulaisten nurkkiin patjamajoitukseen tai passaisi toisia omalla mökillämme. Lomailisimme ilman aikatauluja niin, että jokainen perheenjäsen saisi esittää vuorotellen toiveen tekemisestä tai tekemättömyydestä. Löytäisimme aikuisten kohteiksi koetuista ja lasten puuhapaikoista sellaiset yhdistelmät, joissa kaikki viihtyvät. Vähän veikkaan, että lopputuloksena syksyä kohden lähtevät niin virkeämmät vanhemmat kuin myös tyytyväisemmät lapset.

Kesävinkki: Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo

Toinen Turun piipahduksen käyntikohde oli ehdottomasti Luostarinmäen käsityöläismuseo. Suuntasimme paikalle heti sen auettua sunnuntaina aamupäivällä, saimme käsiimme kartat ja ei muuta kuin menoksi tutkimaan entisajan elämänmenoa.

Luostarinmäen käsityöläismuseo on suurin yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi suuressa Turun palossa vuonna 1827. Puutalokortteleihin on sisustettu eri alojen käsityöläisten koteja ja työpajoja ja monessa niissä on paikalla opas kertomassa lisää talon historiasta tai työskentelemässä esimerkiksi kankaankudonnan tai maalauksen parissa. Lapset saivat vielä pääsylippujen oston yhteydessä mukaansa kartat, joiden avulla suunnistettiin arvoituskätköltä toiselle. 

Täällä tulee väistämättä tehdyksi aikamatkan menneeseen. Aikaan, jolloin pelargoniat kukkivat ikkunoilla ja elämä oli yksinkertaisempaa. Todellisuudessa nykypäivän arkiseen ylellisyyteen tottunut ihminen olisi varmasti hätää kärsimässä, mutta saahan sitä haaveilla. 

Lasten arvoituskorteista löytyi kysymyksiä muun muassa ruohokaton kunnossapidosta. Tänä päivänä museolla ei enää ole vuohia palveluksessaan, joten oppaan mukaan katot saattavat olla vähän villiintyneessä kunnossa.

Kävimme kaikki kohteet läpi, vaikka poikia kiinnostivat eniten tietysti ne, joiden kohdalla oli kätkösuunnistuksen löytöpaikoista kertova rasti. Minä pidin eniten tavallisten ihmisten kodeista, joissa näki miten ennen elettiin. Yhtä paljon oli käsityöläisten verstaita. Suomi 100 -juhlavuoden myötä taloissa oli myös mielenkiintoisia tekstinpätkiä historian käännekohdista. Saimme lukea seinälle kiinnitetystä julisteesta miten kaupunkiin asumaan tullut ylioppilas eli ja millaista oli lankunkantajan perheen elämä nälkävuoden kurimuksessa.

Tässä etsitään taas yhden arvoituksen kätköpaikkaa. Ja mikä riemu, kun se lopulta löytyi!

Tässä ollaan kirjapainossa, jossa parhaillaankin painettiin lehtisiä.

Varakkaamman perheen tyttärellä oli oma huone, tavatonta ylellisyyttä siihen aikaan käsityöläispiireissä. Ja huoneen seinällä painokuvia.

Erään korttelin pihalla pääsee kokeilemaan veden kantamista ämmänlängillä, pyykkien pesua laudan ja kartun avulla, heittämään rengasta ja kävelemään puujaloilla. 

Niin ja onhan siellä postikin, josta lähettää kortti vaikkapa isovanhemmille tai ystävälle.

Tämän kierroksen jälkeen kuopus on joka päivä toivonut pääsevänsä uudelleen museoon. Toive, jonka toteutan erittäin mielelläni.