Silkkihäät

Kahdestoista hääpäivä on eri nettisivuistoilla vähän vaihdellen joko kuparihääpäivä tai silkkihääpäivä. Näistä valitsin silkin tuohon otsikkoon, kun kerran valitsemaan pääsin. Itse päivää olemme viettäneet melkoisen proosallisissa tunnelmissa. Minä tein töitä, kävin kaupassa ja jatkan ihan kohta töiden tekoa. Mies imuroi, katsoi lasten kanssa loput ensi viikon läksyistä ja teki ruokaa. 

Eilen illalla tulin Kaksplussan blogiverkoston juhlista kotiin myöhään ja nukkuvan asunnon keittiössä odotti ihana yllätys. Mies oli käynyt ostamassa ruusuja tätä päivää ajatellen, arvostan elettään kovasti. Meillä oli itse asiassa varaus Kämpin brunssille odottamassa, mutta työkiireideni vuoksi päädyimme perumaan sen. Kun takaraivossa kolkuttelee koko ajan ja pää surraa ajatuksia luetusta, päätimme suosiolla siirtää yhteisen juhlahetken paremmalle ajalle.

Ja jos jotain tässä yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden aikana on oppinut, niin sen, että niitä juhlahetkiä voi viettää ihan koska tahansa. Ei sen tarvitse olla juuri tietty päivä, vaikka viidestoista kihlapäiväkin tuossa tuli täyteen ja nyt yhteistä avioliittoa on takana kaksitoista vuotta. Se voi aivan yhtä hyvin olla jokin tavallinen torstai, käydään syömässä, mennään teatteriin tai suunnataan leffaan. Avainsana on yhdessä. Ja vaikka sen kummempaan emme tänään taipuneet, istuimme vierekkäin ja nappasimme hääpäiväotoksen. Koska arkirakkaus on parasta.

Häät Helsingissä 11 vuotta sitten

"Oh, how we danced on the night we were wed

We vowed our true love though a word wasn't said

The world was in bloom, there were stars in the skies

Except for the few that were there in your eyes."

Yksitoista vuotta sitten oli täydellinen syyskesän päivä, jota oli valmisteltu jo pitkään. Se olisi aivan hyvin voinut olla eilen, niin kirkkaina ovat muistot mielessäni yhä. Mikä ihanista ihanin päivä, mitkä maailman hauskimmat häät. Mikä pitkä ja tunnelmallinen vihkiseremonia, mikä levollinen ja jännittämätön rauhallisuus koko päivän. Tätä oli suunniteltu ja odotettu, vihdoin oli hääpäivämme! En todella jännittänyt lainkaan, olin vain onnellinen ja nautin joka sekunnista. Ja miten hauskaa aikaa oli häiden suunnittelu ja kuinka monta läheistä siinä oli mukanamme. Kuten olen usein sanonut, teimme kaiken kerralla niin hyvin, että kertaakaan en ole halunnut ottaa uusiksi ja tehdä jotain toisin. 

Valmistauduimme vihkimiseemme aamulla yhdessä kotonamme. Minä kävin kampaajalla ja meikissä ja yhdessä lähdettiin valokuvattavaksi. Janne Renvallin suunnittelema ja valmistama puku oli silkkiä, pitsiä ja silkkitylliä ja viimeisen päälle moitteeton. Se valmistui vasta häitä edeltävänä päivänä, seikka joka todennäköisesti aiheutti äidilleni lukuisia unettomia öitä. Olen yhä näiden vuosien jälkeen tyytyväinen päätökseeni valita kullanvärinen pitsi pukuun ja huntua reunustamaan. Annoin suunnittelijalle vapaat kädet, halusin vain pitkän laahuksen ja vielä pidemmän hunnun. Hiukset olivat simppelilllä pallonutturalla ylhäällä ja koko look hyvin pitkälle sellainen kuin etukäteen visioinkin. Näytin ihan itseltäni.

Alusta saakka oli selvää mihin halusimme häissämme panostaa, rahaa pääkaupunkiseudulla vietettäviin 130 hengen ravintolahäihin kyllä saa kulumaan. En ole itse asiassa koskaan kertonut toteutuneita kustannuksia kenellekään paitsi miehelleni, mitäpä niistä. Kaikki oli sen arvoista. Me panostimme itse juhlaan ruokineen ja viineineen, valokuvaukseen, vaatetukseen ja sormuksiin. Sen sijaan emme käyttäneet paljonkaan rahaa esimerkiksi autoon eikä meillä ollut hääkarkkeja. Kattauskin on mielestäni kauneimmillaan silloin, kun se on yksinkertaisesti kukkien koristama. 

Pitkä vihkitoimitus Helsingin Tuomiokirkossa oli päivän kohokohta. Aikaa meni yli puoli tuntia ja ovien jälleen avautuessa ulkoportailta löytyi paitsi mittava määrä japanilaisia turisteja myös seuraava hääpari odottelemassa. Sisääntulomusiikkina meillä oli Elgarin "Land of Hope and Glory", välissä jousikvartetti soitti Pachelbelin "Kaanonin d-duurissa" ja alttarilta poistuimme Kuulan häämarssin myötä. Sormusvalat meillä oli tottakai myös.

Riisin ohella kirkon portailla heiteltiin ruusun terälehtiä. Toisesta kuvasta tuli myös kiitoskorttimme.

Hääjuhlaa vietettiin Katajanokan Kasinolla. Meillä ei ollut hääleikkejä tai visoja, mutta mieskvartetti lauloi. Leikkien sijaan syötiin ja juotiin hyvin, kuunneltiin puheita vanhemmilta, kummeilta ja ystäviltä, syötiin lisää iltapalaa juustojen muodossa ja tanssittiin paljon. Tilattiin samppanjaa ja juteltiin vieraiden kanssa. Juuri niin kuin toivoimmekin.

Häävalssina tanssimme Akselin ja Elinan häävalssin. Seuraava, vanhempien valssi oli "Nousee päivä laskee päivä" ja kolmantena tanssimme minun vanhempieni häävalssin "Häämuistojen valssin". 

Kakun tilasimme Kakkugalleriasta. Valitettavasti he vain unohtivat tilauksemme, joten emme saaneet toiveemme mukaisesti korkeaa tiramisukakkua. Sen sijaan saimme pikatoimituksena kaikki kakut, jotka myymälästä saatiin kokoon. Tuloksena oli kakkubuffet!

Hääyötä vietimme Kämpissä, josta kotiuduin seuraavana aamuna mieheni yöhousut jalassa. Olin siinä kaikessa tohinassa unohtanut pakata itselleni vaihtovaatteet kokonaan! Parin päivän huilaamisen jälkeen lennähdimme toiselle puolelle maapalloa ja vietimme seuraavat viikot Mauritiuksen paratiisisaarella. 

Viime vuonna juhlistimme kymmenettä hääpäiväämme järjestämällä jälleen kekkerit. Täydelliset juhlat olivat nappi silmään pyöreiden vuosien kunniaksi, ja tänä vuonna tuntuu hyvältä juhlistaa matalammalla profiililla perheen kesken. Yksitoista vuotta, aika mieletöntä! Ja samalla niin luonnollista, mitäpä muutakaan.

"The night seemed to fade into blossoming dawn

The sun shone anew but the dance lingered on

Could we but recall that sweet moment sublime

We'd find that our love is unaltered by time."

Lemmekäs Lappi

Viime viikonlopun hauskaakin hauskemmat häät on nyt juhlittu ja paluu arkeen tehty sairausloman muodossa. Pojat ja miehen läpikäynyt kuumeflunssa iski allekirjoittaneeseen eilen ja loppuviikko kulunee sängyn ja sohvan väliä kulkiessa. Ulos pitää tosin piipahtaa sen verran, että saan lapset kotiin päiväkodista. Muuten ohje on harvinaisen selvä, eli lepoa, särkylääkettä ja vielä lisää lepoa. Toiveikkain mielin olen sen suhteen, että ensi viikolla pääsen taas uusin voimin normaalisti töihin. 

Torstai-iltana pakkasin vaatteita mukaan matkalle. Juhlavaatekuviot menivät taas kerran uusiksi löytämäni puseron myötä ja laitoin laukkuun kaksi eri asuvaihtoehtoa. Korkokenkiä kokeilin vielä seuraavana aamuna ennen kentälle lähtöä, kahdet niitäkin tuli kannettua mukana.

Perjantaina lähdettiin kotoa kymmenen maissa, mies ja pojat heittivät kentälle. Fiilis oli innostuneen odottava, olihan tiedossa taas yhteinen reissu sukulaisten kanssa ja aiemmilta kerroilta muistissa oli miten kivaa meillä yhdessä on. 

Pian laskeuduttiin Rovaniemelle ja tämä newbie oli aivan kummissaan. Miten raikas ilma, miten kuulas ja kaunis syksy. Miten outoja kaupunkeja katukylteissä! Miten vähän ihmisiä keskustassa! En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Lapissa ja halusin ottaa käynnistä kaiken irti. Treffasimme jo paikalle saapuneet sukulaisemme ja lähdimme heti syömään. Sen jälkeen oli aika pienelle turistikierrokselle, kun lähdimme tätini kanssa ajelemaan ympäriinsä.

Ensin tietysti Lordin aukio. 

Seuraavaksi Napapiirille ja joulupukkia treffaamaan. Alkuillasta pidettiin skumppatreffit vanhempieni huoneessa ja myöhemmin käytiin vielä uudelleen syömässä. Viimeisetkin vieraat saapuivat paikalle ja vietimme yhdessä hauskaa iltaa. Oli hyvä päätös lähteä vain yksille ennen paluuta hotelliin kauneusunille, olisihan seuraavana päivänä tiedossa juhlimista kellon ympäri.

Lauantaiaamu valkeni kylmänä ja kauniina. Lämpötila oli hivenen plussan puolella ja minä luonnollisesti ilman takkia reissussa. Hotellin aamiaishuoneen ikkunasta näkyi joelle, jonka yllä leijui  kaunis usva. Jaoin huoneen siskoni kanssa ja aamupäivä käytettiin vähän henkilöstä riippuen työntekoon tai rentoiluun. Sisko laittoi hiukseni ja minä edellisenä päivänä vihdoin valituksi tulleen asun päälleni. Vielä hiuskoriste paikoilleen ja valmista tuli?

No ei ihan, hieman oli mutkia matkassa. Edellisenä päivänä olin huomannut jättäneeni mekon vyön kotiin, siellä se roikkui henkarilla edelleen. Hätä keksi keinot nopeasti ja Pentikiltä löytyi täsmälleen hiuskoristeen väristä kankaista lahjanauhaa, jonka ostin. Hyvin toimi ja hyvin palveli, tuskin kukaan olisi huomannut vyönauhan olevan jotain muuta kuin mekkoon tarkoitettu, ellen olisi luonteelleni ominaisesti lörpötellyt asiasta jokaiselle. Isällä ei mennyt sen sujuvammin, sillä ensin piti käydä ostamassa uudet kengät ja seuraavaksi hajosi puvunhousujen vetoketju. Eikä haitannut juhlimista yhtään!

Kun lopulta olimme päässeet jonkinlaiseen valmiustilaan, oli aika ottaa pari kuvaa taksia odotellessa ja vielä kirkolla.

Kauniin ja herkän toimituksen jälkeen otettiin häävieraiden yhteiskuva kirkon portailla ja sen jälkeen saattelimme hääparin keltaisella kuplallaan matkaan. Morsian oli kauniimpi kuin kukaan koskaan ja pari hehkui sellaista rakkauden onnea, jota oli ihana katsoa. Ja ajatella, että miten siitä voi olla yhdeksän vuotta, kun itse oli tuossa tilanteessa.

Hääjuhlapaikalla oli monia hauskoja yksityiskohtia. Oli maitotonkka onnittelukorteille ja karkkibuffet herkkusuille. Oli kauniit toistuvat pitsikoristeet, viirinauhoja ja ruusuja. Oli hääbingo, jonka vakuutin voittavani, mutta jossa hävisin komeasti. Oli hauska pöytäseurue, jonka pariskuntien keskellä me kaksi, siskoni ja minä, molemmat ilman aveceja. Oli hyvää ruokaa ja vielä parempaa red velvet -hääkakkua. Oli hauskoja leikkejä, liikuttavia ja kauniita puheita ja paljon tanssia. 

Ja sitten oli photobooth. Näistä kuvista tuskin tarvitsee kertoa enempää, iloiset ilmeet puhunevat puolestaan. 

Ilta jatkui baarista saatavien nimikkodrinkkien ja tanssin merkeissä aamuyölle saakka, kunnes sitkeimmätkin siirtyivät hotellille nukkumaan. Lento takaisin Helsinkiin lähti iltapäivällä ja lentokentällä meitä vastassa odottivat niin siskon poikaystävä kuin minun kolme miestäni. Heidän viikonloppunsa oli kulunut aivan yhtä erinomaisesti kuin meidän. 

Kiitos vielä hääpari, kun kutsuitte mukaan päiväänne. Uskallan myös sanoa, että Lappi, me tapaamme vielä.