Kaksplus.fi

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Keittiön kevätilme

Kävin viemässä keittiössä kolme vuotta majailleen mustavalkoraidallisen maton pesulaan ja päätin kokeilla jotain uutta. Tämä valkoharmaa matto on tähän saakka ollut makuuhuoneessamme, mutta nyt se pääsi katselemaan avarampia maisemia. Ilmeestä tuli heti kevyempi ja keväisempi, mustavalkoiset raidat saavat muuttaa lastenhuoneeseen kesätalolle.


¨

Tuolit ovat osoittautuneet pieneksi murheenkryyniksi. Mies maalasi ne aikanaan muistiksi käyttäen pohjamaalia ja kaikkea, mutta siitä huolimatta väri hilseilee pois. Nyt päätimme hioa kaiken mustan maalin pois ja jotenkin tuo puu houkuttelee säilyttämään itsensä. Katsotaan mitä keksitään, laitetaanko jotain valkolakkaa tai mitä. Mustan aika taitaa kuitenkin olla ohitse.


Aika kivalta tuo maalin alta paljastuva vaalea puu näyttää. En olisi ihan heti uskonut sanovani tätä. 


Meidän lähikaupasta saa parhaat kukat, tällä hetkellä kotoa löytyy keltaisia liljoja ja pinkkejä neilikoita näiden moniväristen gerberoiden ohella.



Olohuoneen puolelle on muuttanut uusi sisustuselementti. Kiitos ystävälle, joka antoi kuntopyöränsä lainaan, nyt saadaan allekirjoittaneen jalkaa ihan kohinalla kuntoon. 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

35+35+10

Nyt kun pääsiäisen aikana väkertämämme kutsut on saatu matkaan ja jo tipahtaneet ystävien ja sukulaisten postiluukuista sisään, voin kertoa hieman enemmän tulevista juhlistamme. Olemme miehen kanssa molemmat tosi innoissamme järjestämässä näitä kekkereitä, niistä tulee huippuhauskat!

Päätimme jo hyvän aikaa takaperin, että tänä vuonna järjestämme isot bileet 35-vuotispäiviemme kunniaksi. Myös häistämme tulee tänä syksynä kuluneeksi kymmenen vuotta, joten päätimme yhdistää tämän merkkipäivän juhlimisen samaan syssyyn ja lähteä siitä liikkeelle. Kaikki on tähän saakka järjestynyt todella helposti, toivottavasti lopppukin jatkuu samaa rataa.

Oli hyvin pian selvää, että meille kotiin ei ajattelemamme vierasmäärä mahtuisi, kutsuja nimittäin lähti yli 70 hengelle. Ryhdyimme siis tutkimaan millaisia vaihtoehtoja täällä kotikaupungissamme olisi juhlatilojen osalta ja hyvin pian löysimme juuri meille sopivan. Ravintola Kappelin Kellari Espalla on juuri sitä mitä toivoimme, eli riittävän tilava, tarpeeksi yksityinen ja ennen kaikkea A-oikeuksin varusteltu niin, että vieraat voivat itse käyttää baarin antimia hyväkseen illan mittaan. Myöskään erillistä tilavuokraa ei peritä illan tuoton ollessa tietyllä tasolla ja sijaintihan tuossa on aivan ykkösluokkaa. Mies hoiti varauksen ja syyskuun viimeisenä lauantaina juhlitaan.


Kellari on varattu meille alkuillasta aamuyöhön saakka niin, ettei juhlaseurueen tarvitse siirtyä toisaalle ennen pilkkua. Tilaan on oma sisäänkäyntinsä Kauppatorin puolelta ja sinne on helppo tulla, käyttipä sitten julkisia tai tuli kävellen lähistöltä. Tilasta löytyy narikka, oma baari ja useampia huoneita. Niin ja tanssilattia tietysti!


Me tarjoamme pientä syötävää ja kuohuvaa aluksi, minkä jälkeen on jokaisen omassa harkinnassa mitä baarista ostaa. Tällä hetkellä mietinnässä onkin juuri ruokatarjoilu, eli menemmekö naposteltavan voimin vai lisäämmekö kattaukseen myös salaatteja ja muuta ruokaisampaa. Kuohuvaa tulee olemaan tarjolla alkuun sen verran kuin sitä nyt sitten kuluu. Ei se ole niin pullon päälle! Illaksi on mahdollisuus buukata myös dj soittamaan, sitä harkitsemme myös. Asiassa on puolensa, mutta en ole ihan varma tarvitsemmeko me kuitenkaan muuta kuin läppärin ja soittolistoja. 


Toivomme siis, että lähisukulaiset ja ystävät kiskovat rennot juhlavetimet niskaan ja tulevat tuolloin viettämään toivottavasti hauskaa ja onnistunutta iltaa kanssamme. Kaiken kukkuraksi päätin, että nämä juhlat vietetään ilman lapsivieraita, jotta kaikilla olisi mahdollisimman rentoa ja vaivatonta, myös meillä. Olen suuri koko perheen juhlien ystävä, mutta nyt tuntui siltä, että tarvitsemme juuri tällaisen aikuisten illan ilman, että yksi vikkelä on karannut huomaamatta kohti Kauppatoria samaan aikaan, kun kahdella seuraavalla on käynnissä tappelu iPadin herruudesta yhden valittaessa tylsyyttä ja toisen vessahätää. Pojat saavat hoitajan tänne kotiin alkuillaksi vaikkapa MLL:n kautta ja vanhempani puhuivat vähän siihen malliin, että nappaisivat pikkukundit yöksi mukaansa siinä vaiheessa, kun heille juhliminen riittää. Mutta tätä ehdimme vielä miettiä, pääasiahan on, että suuret linjat ovat tässä vaiheessa selvillä ja kutsut on saatu matkaan! 




Juhlapaikan kuvat: goexperience.com



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Yhteiseksi hyväksi

Maaliskuussa alkanut suunnittelu huipentui tänään, kun olimme poikien päiväkodin vanhempainyhdistyksen kanssa pitämässä kahviota MLL:n kevätkirpputorin yhteydessä. Tapahtuma on täällä erittäin suosittu, joten kun meiltä kyseltiin halukkuutta osallistua, suostuimme tietysti. Ei se helppo nakki kaikkine koordinointeineen, leipojien rekrytointeineen, sponsorihankintoineen ja etukäteisjärjestelyineen ollut, mutta tänään paikan päällä kävi hyvin ilmi kaksi tällaisen tapahtuman onnistumiselle olennaista seikkaa. Ensinnäkin ihmisiä pitää olla riittävästi mukana urakassa. Toisekseen huolellinen etukäteissuunnittelu exceleineeen maksaa vaivan. Kolmantena ja tärkeimpänä, meillä oli todella mukavaa.

Kellon soidessa seitsemältä ja sateen ropistessa ikkunaruutuun tuli aamun aloitukseksi päästettyä pari ärräpäätä. Sade ei kuitenkaan haitannut lopulta mitään, grillimestarit paistoivat makkaraa hyvällä menekillä ja herkut kahvin kera hupenivat tasaisesti myyntipöydästä. Nyt olo on kaikkensa antanut, jalkoja särkee ihan huolella, mutta mieli on hyvä. Tämän päivän tuotoilla kustannetaan päiväkodin lapsille taas mukavasti vaikkapa teatteria ja retkiä. Iloitsen myös siitä, kuinka tällaisissa yhteisissä ponnistuksissa tutustuu lasten kavereiden vanhempiin enemmän kuin päiväkodin eteisessä aamulla törmätessä. Tärkeä juttu, joka korostuu lasten kasvaessa entisestään.




Saatoin siinä myynnin ohessa ilmoittautua vapaaehtoiseksi MLL:n toimintaan. Ensi syksynä alkaa myös esikoisen koulun vanhempainyhdistystoiminta. On se harmi, että palkkatyö hieman häiritsee tätä hyväntekeväisyydelle ja vapaaehtoistyölle omistautumista.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kaupantekijät

Muistatteko tämän?



Toissapäivänä tehtiin miehen kanssa pieni retki. Ohjelmassa oli ensin useampi tunti kuntotarkastusta sekä huonekalujen läpikäyntiä. Iltapäivällä vetäistiin muutamat allekirjoitukset pankissa.


Välissä oli aikaa käydä kahvilla.



Kotiin tultiin avain mukanamme. 


Varautukaa siis sisustuspostauksiin!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Parvekkeen kevätilme

Sort of.



Siivosin parvekkeen viime viikonloppuna. Pesin lattiat ja imuroin matot, kuurasin pintoja ja pyyhin kalusteet talven pölyistä ja lioista. Otin jouluvalot pois ja toimme pehmusteet paikoilleen. 


Sitten ne soittivat Kierrätyskeskuksesta, että kesäpaikkaan ostamamme pöytä sekä kaksi sänkyä voitaisiin nyt toimittaa. Ja on siellä pari runkopatjaakin seassa.


Kukan sentään ostin kaiken kaaoksen keskelle.


Ja kuopusta ei haittaa. Se on kevät nyt ja parvekepäikkärit kunniassaan! Varma flunssa. 


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vaalipäivän ajatuksia

Tänään valitaan uusi eduskunta. En aio kirjoittaa mitään julistusta siitä, kuinka tärkeää jokaisen on käydä pudottamassa äänensä uurnaan. En saarnaa äänestysoikeuden tärkeydestä ja oleellisuudesta demokraattiselle päätöksenteolle. Pidän nimittäin itsestään selvänä, että lukijani ovat sen verran fiksua ja valveutunutta porukkaa, että pitävät mahdollisuutta äänestämiseen arvossaan ja hoitavat tämän velvollisuutensa ja oikeutensa kuten pitää. Sillä todella, miksi joku ei äänestäisi?


Olen itse kasvanut perheessä, jossa äänestäminen oli tärkeä asia. Me pääsimme siskoni kanssa mukaan vaalipäivänä ja proseduuri tuli tutuksi jo hyvissä ajoin. Jostain syystä mieleeni on jäänyt erityisesti vuosi 1988 ja presidentinvaali, jossa Mauno Koivisto uusi paikkansa maan johdossa. Itsehän olin vankkumaton Jouko Kajanojan kannattaja, ihan vaan koska hänellä oli kahdeksanvuotiaan mielestä paras nimi. Sen jälkeen ehdokkaan valintaan on tullut vähän lisää älliä mukaan, mutta yhtä kaikki, en koskaan jätä mahdollisuutta vaikuttaa väliin. 

Samaa olemme alkaneet opettaa pojillemme. Kävimme eilen kaupungilla, missä ipanat saivat vaalipallot ja kerroimme mistä koko hommassa on kyse. Esikoinen tiesi minun käyneen äänestämässä jo ennakkoon ja kyseli kovasti kuka se sitten sai ääneni. Vaalisalaisuus on lähtökohtaisesti tärkeä asia, mutta melko tarpeeton meidän perheessämme. Niinpä, tilaisuuden sopivasti tullessa kohdalle, kävimme moikkaamassa ehdokasta, joka ääneni sai. Ja itse asiassa myös miehen äänen, se selvisi äsken, kun mies ja esikoinen tulivat kotiin äänestysreissulta. Muistan myös kuinka kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymiseksi oli käsillä ja kuuntelin vanhempieni ja isovanhempieni keskustelevan asiasta. Mieleeni on jäänyt erityisesti äitini toteamus siitä, kuinka hän pitää tärkeänä sitä, että me lapset tulevaisuudessa saisimme elää osana Eurooppaa, oli hän itse asiasta mitä mieltä tahansa. Samalla tavalla minä huomaan ajattelevani esimerkiksi perhevapaiden jakamisesta, joka nyt on ollut kovasti tapetilla. Kallistun itse perheiden päätäntävallan puoleen, mutta haluan lapsilleni maailman, jossa perhevapaiden kulut jaetaan tasaisesti molempien vanhempien työnantajien kesken. 

Ensimmäiset vaalit, joissa minä sain äänestää, olivat vuonna 1999 pidetyt eduskuntavaalit. Sieltä asti olen äänestänyt yhtä tiettyä puoluetta ja sen sisältä löytyviä ehdokkaita, mutta kunnallisvaalien osalta olen huomannut alkaneeni kääntyä toisen puolueen kannalle sen osalta, millaista Helsinkiä he haluavat ajaa eteenpäin ja kehittää. Eduskuntavaaleissa pysyttelin kuitenkin tutuilla linjoilla ja vaikka ehdokasta ensin ei tuntunut millään löytyvän, oli valinta lopulta vaalikoneiden ja ehdokkaiden kotisivuihin tutustumisen jälkeen juuri oikealta tuntuva. On sulaa hulluttaa yrittää löytää ehdokasta, joka vastaisi täysin omia mielipiteitä. Ja on silkkaa piittaamattomuutta ajatella, että asiat joista päätetään, eivät koske juuri minua, joten en äänestä. Vielä pahempaa on, jos asioista ei vaan yksinkertaisesti välitä. Nyt luodaan suuntaviivoja sille miten yhteiskunta saadaan ylös taloudellisesta suosta sen lisäksi, että tapetilla seuraavien neljän vuoden aikana on merkittäviä uudistuksia niin lapsiperheiden kuin terveydenhuollon osalta. Nyt jos koskaan kannattaisi jokaisen raahata itsensä äänestämään, vaikka sää hieman huono olisikin. 

Meillä ei ole vaalikahviperinnettä kotona, kun minäkin äänestän aina yleensä ennakkoon, mutta vaalikukkia ostin. Ja illalla katsotaan miten kävi, sillä nyt ei voida enää kuin odottaa ja toivoa parasta. Ensisijaisesti puolueelle ja siinä vanavedessä myös omalle ehdokkaalle. 


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Satunnaisotoksia viime päiviltä

Olen ottanut kaiken irti siitä ilosta, kun saan taas ajaa autoa. Helpottaa arkea huomattavasti.


Pyörälenkille lähtiessämme huomasin kuopuksen kypärän olevan liian pieni. Pikkutyyppi valitsi itse uuden kypäränsä värin. 


Viikko takaperin käytiin syömässä ravintolassa. Paikaksi valikoitui loistava lapsiperhehelvetti Chico's leikkinurkkauksella ja lastenlistalla. Nirsoilijoiden äiti peukuttaa avoimesti Chico'sin ohella Rossolle.


Scotland Yard -lautapeli on koukuttanut koko perheen. Esikoinen osaa hyvin olla Herra X, jota muut yrittävät saada kiinni miettimällä siirtoja loogisesti eteenpäin. Kuopus tekee omia kiertoajelujaan pitkin pelilautaa.


Viime viikolla pääsimme aamukahville kuopuksen päiväkotiryhmään. Nämä silmälasit kuuluvat kuulemma olennaisesti kotileikkiin.


Kaunis kevätpäivä kaiken räntäsateen keskellä sai meidät taittamaan päiväkotimatkat rullaillen. Kuopus potkupyörällä, esikoinen potkulaudalla.



Miehen kanssa olemme tehneet salaatteja päivälliseksi, miten hyvää! Tässä kanalla, avokadolla ja viinirypäleillä tuunattu versio.


Siivouspäivä ja koti puhdas sekä järjestyksessä.


Jokakeväistä tivolireissua vietettiin eilen sadekuurojen säestämänä. Esikoinen kävi laitteissa kaverinsa kanssa, kuopuksella oli isänsä mukana. Minä keskityin olemaan jäätymättä. 



Nyt kun tämä lauantainen aamupäivä on löysäilty oikein huolella piirrettyjä katsellen, Hesaria lukien ja kahvia nautiskellen, on aika tehdä kauppalista ja lähteä tekemään ruokaostokset seuraaville päiville. Ensi viikosta tulee kiireinen ja ohjelmassa on töiden ja päiväkodin lisäksi muun muassa neljät kaverisynttärit lapsilla, yhdet talkoot, yksi kesäkodin kuntotarkastus ja neljä harrastuskertaa. Viikko huipentuu päiväkodin vanhempainyhdistyksen järjestämään kahvioon MLL:n kirpputorin yhteydessä ja allekirjoitttanut koordinointivastaavana on vastuussa homman vetämisestä maaliin saakka. Paljon pikkujuttuja on tuohon kahviohommaan liittyen vielä auki ja ne pitäisi järjestää. Pitää vireessä, kun on tekemistä!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kesälomaa suunnitellessa

Taas on tullut se aika, kun työpaikat sekä päivähoito kyselevät loma-aikojen perään ja perheissä pyöritellään iltaisin lomabingoa. Ei ole muuten mikään helppo homma ja meidän perheessämme tämä asia jumpattiin kuntoon juuri jokunen viikko takaperin.



Miehellä on onneksi ollut aina sellainen työ, jossa loma-aikojen ilmoittaminen on todellakin ilmoitusasia. Myös minä pystyn tässä nykyisessä työssäni ilahduttavan vapaasti kertomaan milloin pääsen paikalle ja milloin olen poissa. Me siis pääsemme taatusti huomattavasti helpommalla kuin perheet, joissa työnantaja saattaa määrätä lomalle toiveiden vastaiseen ajankohtaan tai joissa molemmilla on tasan se neljä viikkoa vapaata. Silti, kyllä tätä piti vähän suunnitella ja kalenterin lehtiä pläräillä ennen kuin homma oli valmis.



Olemme tähän mennessä pystyneet pitämään kiinni siitä, että lapset jäävät lomalle juhannuksena eikä varahoitoa kesäisin jouduta käyttämään. Myös tänä kesänä pojat aloittavat lomailun juhannuksesta eikä esikoinen enää hoitoon palaakaan. Myös kuopus on kotona koko sen ajan kuin esikoinen ja näin saamme molemmille pojille lähemmäs kahden kuukauden kesälomat, koulu kun alkaa tänä vuonna 12. päivä elokuuta. Nauroin kuopuksen hoitajalle, että en todellakaan edes kehtaisi tuupata kuopusta päiväkotiin heti elokuun alussa kaikkien tietäessä, että isoveljensä on vielä vapaalla koulun alkamista odottamassa. Poikien loma-aika oli siis näin kunnossa, mutta entäpä me vanhemmat?



Juhannuksen jälkeisellä viikolla vanhempani ja siskoni hoitavat molemmat poikia päivän tai kaksi ja sen jälkeen minäkin jään lomalle. Mies aloittaa viikkoa myöhemmin ja jatkaa siitä viisi viikkoa putkeen, näin hänen lomansa päättyy elokuun alkupäivinä. Minä jatkan vielä siitä kaksi viikkoa, eli koulunalkua edeltävän ja varsinaisen aloitusviikon. Ihan täysin en kuitenkaan tuota kahta kuukautta ole vapaalla, vaan käyn heinäkuun alussa kaksi viikkoa töissä miehen ollessa poikien kanssa lomalla. Tuo tuntui oikein kivalta vaihtelulta siihen väliin ja kuutisen viikkoa minullekin sitä lomaa kuitenkin kertyy. Ei valittamista. Ensi vuotta ja koululaisen pitkiä lomia ajattelen tarkemmin sitten vuoden kuluttua, mutta sen verran olen asiaa ehtinyt pohtia, että lastenhoitajan palkkaamisella mennään jo pitkälle ja kimppahoito kavereiden kanssa olisi aika ässä juttu.



Entäpä sitten kesäloman tekemiset? Pojat haluaisivat kamalasti lähteä Legolandiin, mutta olemme valitettavasti joutuneet tämän toiveen torppaamaan. Mietitään sitä ensi vuonna vaikkapa, sillä tämä kesä tulee menemään hyvin tiiviisti uudella kesäkodillamme sitä laitellessa, mikäli kuntotarkastus ensi viikolla ei paljasta mitään yllätyksiä. Mitään varsinaista työleiriä ei todellakaan ole tiedossa, mutta varmasti kaikenlaista pientä laitettavaa löytyy. Ja meneehän sitä aikaa ihan vain kotiutuessa ja asettautuessa. Kun vain kaikki olisi kunnossa itse talon osalta, peukut pystyyn! 

Barcelonan reissu vie yhden viikon arkipäivät heinäkuussa ja juhannuksena toivottavasti grillailemme kesäkodillamme saunan lämmittämisen ohella. Linnanmäki lienee vakkarihomma, mutta sen lisäksi toteutamme vihdoin Särkänniemen kierroksen. Olemme odottaneet aikaa, jolloin kuopuskin pääsisi useampiin laitteisiin ja nyt hän on vihdoin ylittänyt maagisen metrin rajan pituudessa. Sinne siis päiväksi tai pariksi. Eikä sitten muuta suunniteltua, mennään minne nenä näyttää ja mikä milloinkin sattuu huvittamaan, aitoon lomahenkeen. 



Selailin äsken kalenteria ja katselin, että sekä vappu että helatorstai tuovat vielä ennen kesälomia mukanaan pitkät viikonloput. Pitääkin laittaa rastit ruutuun päiväkodin seinällä olevaan kyselyyn, jossa tiedustellaan hoidontarvetta tai poissaoloa helatorstain jälkeisenä perjantaina. Päätin nimittäin juuri, että pidetään silloin vapaata poikien kanssa ja yritetään houkutella mieskin etätöihin!


Näissä kuvissa ollaan Bamse-lomalla Kreetalla elokuussa 2012.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Lukunostalgiaa

Olen ollut ahkera kirjaston käyttäjä jo lapsesta asti, minkä vuoksi hyllystäni ei näitä perinteisiä tyttökirjoja löydy kuin pari hassua yksittäiskappaletta. Ongelma ratkesi käydessämme Kierrätyskeskuksessa etsimässä kunnostettavia huonekaluja ja poimin onnessani hyllystä kirjan toisensa perään. L.M. Montgomeryä ja Alcottia, nyt on sarjat muutamaa osaa vaille täynnä. Pojille nappasin mukaan myös oman lapsuuteni ja nuoruuteni nostalgiaa ja Susikoira Roi luetaan heti, kun nyt kesken olevat Mio poikani Mio sekä Hobitti on kahlattu loppuun.


Mies esitti sinällään hyvin relevantin kysymyksen, eli mihin aion uudet kirjat mahduttaa. Haimme juuri yhden hyllyosan lisää varastokopista ja se tuli samantien täyteen. Täytyy olla siis luova, mutta kyllä vastaanottavaisessa kodissa aina paikka kirjalle löytyy. 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Poikalasten juhlavaatteista

Tästä asiasta riittäisi niin paljon sanottavaa alkaen siitä kuinka poikia ei pueta juhlaan yhtä huolella kuin tyttöjä tai kuinka kaupoissa saattaa viidentoista mekon rinnalla roikkua yksi vaivainen kauluspaita ja sekin monsteriauton kuvalla selkämyksessä. Te juttujani lukevat tietänette kyllä miten suuressa arvossa pidän tilanteen mukaista pukeutumista ja mitä ajattelen asiasta. Voisin pitää esitelmän aiheesta "poikakin ansaitsee juhlakengät" ja niinpä taas kerran katsoin uuden Meidän Perhe -lehden juhlavaatejuttua vähän toivottomin mielin.


Ihan sen vaan sanon, että jos oma lapseni yrittäisi lähteä juhliin näissä esitellyissä "juhlatamineissa", nappaisin hihasta kiinni ja kotiin vaihtamaan. Trikoopaita, farkut ja tennarit, siis todellako? Kaupungille tosi jees, mutta edes kaverisynttäreille? Noup, ellei kyseessä ole sitten liikuntasynttärit, tosin sielläkin mennään sitten t-paidoissa ja shortseissa. Välillä tuntuu aivan toivottomalta, kun huomaa olevansa tosi tiukkis näissä pukeutumisasioissa. Kaunis ja juhlava pukeutuminen on sankarin ja hänen juhlansa kunnioittamista ja niin se vain kuopus lähti viikonloppuna kaverisynttäreille päällään kauluspaita ja suoralahkeiset samettihousut. Monestihan näitä perustellaan mukavuudella, että lapsella pitää olla mukavaa päällä. En ole vielä ihan keksinyt miten vaikkapa paidan kaulukset tekevät vaatteesta epämukavan verrattuna kauluksettomaan tai miten suoralahkeiset kangashousut ovat huonommat päällä kuin farkut. Mutta kuten sanoin, tästä voisin kirjoittaa romaanin. 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Nirsot lapset

Olen saanut kaksi lasta, jotka ovat kaikkea muuta kuin kaikkiruokaisia. Kaikkea on kokeiltu, maistamaan on kehotettu ja asiasta on otettu kierroksia. Nyt siihen on vain alistuttu ja toivotaan ajan ja kasvamisen korjaavan ongelman. Että tervetuloa kurkistukselle nirsojen (mitä sitä kaunistelemaan) lasten äidin arkeen.



Esikoinen oli jo vauvana pieniruokainen ja  hieman huono syömään. Herra sihtikurkku tarvitsi aina kuukauden totutteluajan karkeampaan ruokaan siirryttäessä ja ruokaili pääosan ravinnostaan sujuvasti purkeista. Mitä sileämpää, sen parempaa taisi olla hänen mottonsa. Välipalaksi maitoallergikko pisteli soseiden lisäksi banaania ja taaperoikäisenä mukaan tulivat leipä sekä omenalohkot jokaisen lapsen peruselintarvikkeen, maissinaksujen lisäksi. Hänelle, kuten veljelleenkin kelpasivat purkkiruoat ihan suoraan ilman mitään lämmittelyjä, kansi vain auki ja lusikalla ääntä kohti. Helpotti elämää huomattavasti silloin, kun oltiin poissa kotoa.



Päiväkodin aloituksen jälkeen esikoinen alkoi syödä hoidossa vähän mutta kaikkea, kotona vanha linja jatkui. Yksi ruoka oli hänen mielestään ylitse muiden, nimittäin pasta ja Pirkan vihreä pesto. Hän ei myöskään ollut kovinkaan perso makealle eikä meillä kotona hänen nähtensä pahemmin herkkuja syötykään. Esikoinen ei moneen vuoteen välittänyt pillimehuista ja juhlissa, joissa herkkuja oli tarjolla, valitsi yleensä muumikeksejä.



Kuopus puolestaan oli synnynnäinen ruokailija, joka ensimmäisestä lusikallisesta lähtien söi kaikkea hyvällä halulla ja mieluiten paljon. Hän siirtyi syömään samaa ruokaa kanssamme jo aikaisin ja tykkäsi napsia esimerkiksi banaaneja ja leivänpaloja jo pienenä. Vuoden iässä ruokamäärät kuitenkin yhtäkkiä alkoivat pienentyä, sillä lapsella oli yksinkertaisesti paljon parempaakin tekemistä kuin syödä. Tästä syystä painokäyrä tippui tasaisesti ja kävimme lääkärillä saamassa aina lisää armonaikaa ennen kuin kaksivuotiaana pitäisi lähteä testeihin mahdollisten sairauksien poislukemiseksi. Kuopus ylitti kymmenen kilon rajapyykin kaksivuotiaana.



Päiväkoti oli tässä ratkaisevassa asemassa ja mallioppiminen sekä ryhmäpaine avainsanoja. Ruokailtuaan pari kuukautta aamupuuron, lounaan sekä välipalan säännöllisesti ja kunnolla, lapsi oli kerryttänyt pari kiloa lisää painoa. Saatoimme siis huokaista helpotuksesta, kymmenen kiloa oli rikki, vaikka laiha lapsi hän yhä oli. Huono syöminen jatkui kuitenkin kotona ja lapsi saattoi jättää päivällisen väliin kokonaan ja syödä iltapalaksi pienen jugurtin tai muutaman viinirypäleen. Ihan normimeininkiä hänelle.



Millainen tilanne sitten on nyt 4- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa? Suoraan sanottuna ja yhtään kaunistelematta, kuopus on nirso ja esikoinen nirsompi. He eivät maista mielellään uusia makuja ja ruokia. He inhoavat kastikkeita, mutta rakastavat isoäidin ruokia. Esikoisen lempiruokaa on joko tumma pasta tai Saarioisten makaronilaatikko ketsupilla, kuopus vannoo mikropuuron nimeen, mutta inhoaa vispipuuroa täydestä sydämestään. Heille on aivan turhaa tilata ravintolassa mitään muuta kuin ranskalaisia nakeilla tai lihapullilla, sillä he eivät yksinkertaisesti laita mielestään epäilyttäviä ruokia suuhunsa. Ja kun kirjoitin lempiruokia, tarkoitin ruokia, joita he suostuvat syömään. Lisätään vielä nakit ja muusi ja siinäpä se. Näillä mennään, kaiken muun maistamisesta tulee järjetön haloo.



Kaikkea on yritetty ja tällä hetkellä menemme maistamistaktiikalla, niin monta lusikallista otetaan kuin on ikävuosia. Minä teen meille aivan tavallista kotiruokaa, tällä viikolla söimme esimerkiksi minestronekeittoa jauhelihalla sekä kinkkukiusausta. Kumpaakaan mainituista ruoista lapseni eivät syö kuin pakotettuna. Mutta jos tekisimme ruokaa vain heidän mielensä mukaan, söisimme aina pastaa, puuroa tai ranskalaisia. Ei se toimi niin ja minä teen ruokaa vaihtelevasti, pojat syövät mitä syövät. Kaapista löytyy aina hätävarana puurohiutaleita tai sitä tummaa nallepastaa. Ja ketsuppia. Ai niin, myös Hesburgerin tavallinen hampurilainen on saanut esikoisen hyväksynnän, samaten kinkkupitsa pelkällä kinkulla ja juustolla. Tomaattikastike on jo vähän siinä ja siinä. Kuopus ei hampurilaiseen koske pitkällä tikullakaan.



Hyvin syövien lasten vanhemmat eivät aina ehkä ymmärrä millaista on, kun lapsi ei kerta kaikkiaan syö, ei aina edes maista. On aivan turha lähteä siinä vaiheessa tekemään tilanteesta valtataistelua ja ruoasta pelottavaa pakkoa. Minä olen oppinut suhtautumaan asiaan rennosti, syövät mitä syövät ja sillä hyvä. Uskon ja luotan, että aikuisena hekin nauttivat eri mauista ja herkuista ja heistä tulee vanhempiensa tavoin täysin kaikkiruokaisia. Se on sanottava lasten kunniaksi, että he osaavat olla ravintolassa nätisti ja heitä mielellään otetaan mukaan ulos syömään. Esikoinen on aina ollut moitteeton ravintola-asioitsija, kuopuksella oli taaperoiässä vaihe, jolloin vauhti oli niin kova, että suosiolla jätimme ravintolakeikat joksikin aikaa käymättä. Nyt kun ikää ja älliä on tullut lisää, niistä nauttivat taas kaikki.



Tyypillinen aamupala meidän huushollissamme on ruisleipää keittokinkulla tai kalkkunaleikkeellä, soija- tai kaurajugurttia ja hedelmiä. Pojat syövät mielellään ja paljon erilaisia hedelmiä ja kasvikset uppoavat suoraan paloina. Kurkkua, tomaattia ja paprikaa löytyykin usein meiltä naposteltavana kulhosta ja kannan mielelläni kotiin hedelmiä sekä vihanneksia ihan niin paljon kuin tarvitaan. Samat ruoat toimivat välipalana sekä iltapalana. Muroja meiltä löytyy harvoin ja niitä nämä maitoallergisina elämänsä aloittaneet napsivat kuivina. Molemmat pojat juovat vain vettä päivisin, mehuja satunnaisesti ja limsaa eivät koskaan. Karkkipäivä meillä on perjantaisin. Esikoinen on myös sitä lajia, joka saattaa laittaa loput karkit säästöön eikä viihdy synttäreillä pahemmin juhlapöydässä. Kuopus on aito herkkupeppu, joka syö kaiken minkä eteensä saa, jos se vain on herkkua ja makeaa. Molemmat pojat osaavat kuitenkin luonnostaan säännöstellä syömistään ja kun vatsa on täysi, ei sinne enää lisää laiteta. 



Summa summarum, meillä suurin ongelma on lämpimän ruoan kanssa ja kotona, päiväkodissa tai isoäidin luona lapset syövät paremmin. Esikoinen syö nykyään reiluja annoksia, mutta ruoka-aineiden valikoima on suppea. Kuopus syö vähän, mutta hieman laajemmalla kirjolla. Molemmat pojat ovat hoikkia, mutta onneksi kuitenkin energisia ja jaksavia. Näin en ole tosiaan enää pahemmin huolissani heidän syömisistään. Kyllä ne sitten pyytävät, jos nälkä tulee.