Kaksplus.fi

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Nirsot lapset

Olen saanut kaksi lasta, jotka ovat kaikkea muuta kuin kaikkiruokaisia. Kaikkea on kokeiltu, maistamaan on kehotettu ja asiasta on otettu kierroksia. Nyt siihen on vain alistuttu ja toivotaan ajan ja kasvamisen korjaavan ongelman. Että tervetuloa kurkistukselle nirsojen (mitä sitä kaunistelemaan) lasten äidin arkeen.



Esikoinen oli jo vauvana pieniruokainen ja  hieman huono syömään. Herra sihtikurkku tarvitsi aina kuukauden totutteluajan karkeampaan ruokaan siirryttäessä ja ruokaili pääosan ravinnostaan sujuvasti purkeista. Mitä sileämpää, sen parempaa taisi olla hänen mottonsa. Välipalaksi maitoallergikko pisteli soseiden lisäksi banaania ja taaperoikäisenä mukaan tulivat leipä sekä omenalohkot jokaisen lapsen peruselintarvikkeen, maissinaksujen lisäksi. Hänelle, kuten veljelleenkin kelpasivat purkkiruoat ihan suoraan ilman mitään lämmittelyjä, kansi vain auki ja lusikalla ääntä kohti. Helpotti elämää huomattavasti silloin, kun oltiin poissa kotoa.



Päiväkodin aloituksen jälkeen esikoinen alkoi syödä hoidossa vähän mutta kaikkea, kotona vanha linja jatkui. Yksi ruoka oli hänen mielestään ylitse muiden, nimittäin pasta ja Pirkan vihreä pesto. Hän ei myöskään ollut kovinkaan perso makealle eikä meillä kotona hänen nähtensä pahemmin herkkuja syötykään. Esikoinen ei moneen vuoteen välittänyt pillimehuista ja juhlissa, joissa herkkuja oli tarjolla, valitsi yleensä muumikeksejä.



Kuopus puolestaan oli synnynnäinen ruokailija, joka ensimmäisestä lusikallisesta lähtien söi kaikkea hyvällä halulla ja mieluiten paljon. Hän siirtyi syömään samaa ruokaa kanssamme jo aikaisin ja tykkäsi napsia esimerkiksi banaaneja ja leivänpaloja jo pienenä. Vuoden iässä ruokamäärät kuitenkin yhtäkkiä alkoivat pienentyä, sillä lapsella oli yksinkertaisesti paljon parempaakin tekemistä kuin syödä. Tästä syystä painokäyrä tippui tasaisesti ja kävimme lääkärillä saamassa aina lisää armonaikaa ennen kuin kaksivuotiaana pitäisi lähteä testeihin mahdollisten sairauksien poislukemiseksi. Kuopus ylitti kymmenen kilon rajapyykin kaksivuotiaana.



Päiväkoti oli tässä ratkaisevassa asemassa ja mallioppiminen sekä ryhmäpaine avainsanoja. Ruokailtuaan pari kuukautta aamupuuron, lounaan sekä välipalan säännöllisesti ja kunnolla, lapsi oli kerryttänyt pari kiloa lisää painoa. Saatoimme siis huokaista helpotuksesta, kymmenen kiloa oli rikki, vaikka laiha lapsi hän yhä oli. Huono syöminen jatkui kuitenkin kotona ja lapsi saattoi jättää päivällisen väliin kokonaan ja syödä iltapalaksi pienen jugurtin tai muutaman viinirypäleen. Ihan normimeininkiä hänelle.



Millainen tilanne sitten on nyt 4- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa? Suoraan sanottuna ja yhtään kaunistelematta, kuopus on nirso ja esikoinen nirsompi. He eivät maista mielellään uusia makuja ja ruokia. He inhoavat kastikkeita, mutta rakastavat isoäidin ruokia. Esikoisen lempiruokaa on joko tumma pasta tai Saarioisten makaronilaatikko ketsupilla, kuopus vannoo mikropuuron nimeen, mutta inhoaa vispipuuroa täydestä sydämestään. Heille on aivan turhaa tilata ravintolassa mitään muuta kuin ranskalaisia nakeilla tai lihapullilla, sillä he eivät yksinkertaisesti laita mielestään epäilyttäviä ruokia suuhunsa. Ja kun kirjoitin lempiruokia, tarkoitin ruokia, joita he suostuvat syömään. Lisätään vielä nakit ja muusi ja siinäpä se. Näillä mennään, kaiken muun maistamisesta tulee järjetön haloo.



Kaikkea on yritetty ja tällä hetkellä menemme maistamistaktiikalla, niin monta lusikallista otetaan kuin on ikävuosia. Minä teen meille aivan tavallista kotiruokaa, tällä viikolla söimme esimerkiksi minestronekeittoa jauhelihalla sekä kinkkukiusausta. Kumpaakaan mainituista ruoista lapseni eivät syö kuin pakotettuna. Mutta jos tekisimme ruokaa vain heidän mielensä mukaan, söisimme aina pastaa, puuroa tai ranskalaisia. Ei se toimi niin ja minä teen ruokaa vaihtelevasti, pojat syövät mitä syövät. Kaapista löytyy aina hätävarana puurohiutaleita tai sitä tummaa nallepastaa. Ja ketsuppia. Ai niin, myös Hesburgerin tavallinen hampurilainen on saanut esikoisen hyväksynnän, samaten kinkkupitsa pelkällä kinkulla ja juustolla. Tomaattikastike on jo vähän siinä ja siinä. Kuopus ei hampurilaiseen koske pitkällä tikullakaan.



Hyvin syövien lasten vanhemmat eivät aina ehkä ymmärrä millaista on, kun lapsi ei kerta kaikkiaan syö, ei aina edes maista. On aivan turha lähteä siinä vaiheessa tekemään tilanteesta valtataistelua ja ruoasta pelottavaa pakkoa. Minä olen oppinut suhtautumaan asiaan rennosti, syövät mitä syövät ja sillä hyvä. Uskon ja luotan, että aikuisena hekin nauttivat eri mauista ja herkuista ja heistä tulee vanhempiensa tavoin täysin kaikkiruokaisia. Se on sanottava lasten kunniaksi, että he osaavat olla ravintolassa nätisti ja heitä mielellään otetaan mukaan ulos syömään. Esikoinen on aina ollut moitteeton ravintola-asioitsija, kuopuksella oli taaperoiässä vaihe, jolloin vauhti oli niin kova, että suosiolla jätimme ravintolakeikat joksikin aikaa käymättä. Nyt kun ikää ja älliä on tullut lisää, niistä nauttivat taas kaikki.



Tyypillinen aamupala meidän huushollissamme on ruisleipää keittokinkulla tai kalkkunaleikkeellä, soija- tai kaurajugurttia ja hedelmiä. Pojat syövät mielellään ja paljon erilaisia hedelmiä ja kasvikset uppoavat suoraan paloina. Kurkkua, tomaattia ja paprikaa löytyykin usein meiltä naposteltavana kulhosta ja kannan mielelläni kotiin hedelmiä sekä vihanneksia ihan niin paljon kuin tarvitaan. Samat ruoat toimivat välipalana sekä iltapalana. Muroja meiltä löytyy harvoin ja niitä nämä maitoallergisina elämänsä aloittaneet napsivat kuivina. Molemmat pojat juovat vain vettä päivisin, mehuja satunnaisesti ja limsaa eivät koskaan. Karkkipäivä meillä on perjantaisin. Esikoinen on myös sitä lajia, joka saattaa laittaa loput karkit säästöön eikä viihdy synttäreillä pahemmin juhlapöydässä. Kuopus on aito herkkupeppu, joka syö kaiken minkä eteensä saa, jos se vain on herkkua ja makeaa. Molemmat pojat osaavat kuitenkin luonnostaan säännöstellä syömistään ja kun vatsa on täysi, ei sinne enää lisää laiteta. 



Summa summarum, meillä suurin ongelma on lämpimän ruoan kanssa ja kotona, päiväkodissa tai isoäidin luona lapset syövät paremmin. Esikoinen syö nykyään reiluja annoksia, mutta ruoka-aineiden valikoima on suppea. Kuopus syö vähän, mutta hieman laajemmalla kirjolla. Molemmat pojat ovat hoikkia, mutta onneksi kuitenkin energisia ja jaksavia. Näin en ole tosiaan enää pahemmin huolissani heidän syömisistään. Kyllä ne sitten pyytävät, jos nälkä tulee. 

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Oli helpottavaa kuulla että jossain muuallakin nirsoillaan kuin meillä. Pahin nirsoilu meillä ehkä selätetty tai sit äiti vaan on alistunut ja oppinut kokkaamaan vain sitä mitä muu perhe syö.
    Itse olen kaikki ruokainen ja tällainen on itselle haastava tilanne kun muille ei kelpaa. Syytän täysin puolisoani, anteeksi vaan. Hän on nirsoin koskaan tapaamani henkilö ja sieltähän ne lapsetkin on sen oppineet.
    Neiti on kova syömään, siihen tyttöön uppoaa ruokaa niinkuin äitiinsäkin ja siitä on neuvolassa huokailtu ja mainittukin kun painokäyrä on taivaissa. Äiti tuntee tästä syyllisyyttä kun olen ollut niin onnellinen toisesta syövästä lapsesta kun toinen on laiha kuin pulkannaru eikä pienempänä juuri syönyt mitään. Nykyään isompi jo syö reippaasti mutta on silti todella laiha.
    Ruokailu asiat on kyl sellaisia joista voisi puhua vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta olisi ihanaa, että lapset söisivät kaikkea, katson haikeana sushilla yhdessä käyviä perheitä. Tai ollaanhan mekin käyty yhdessä, molemmat lapset söivät yhden nökäreen riisiä ja lopun aikaa pyörivät tuoleissaan tylsistyneinä. Ruokailu on tosiaan todella tunteita herättävä asia, johon jokaisella on mielipide. Ja on helppo hyvinsyövien lasten vanhempien todeta, että kyllä ne syö kun tarpeeksi nälkä tulee tai että kotona ei ole tarjottu tarpeeksi vaihtelevaa ruokaa. Ei muuten syö ja on muuten tarjottu.

      Poista
  2. Kiitos tästä! Ihailen sun asennetta, itse sorrun usein kiristys/uhkailu/lahjonta-linjalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olin tosi huolissani aina välillä kuopuksesta, kun ruokaa ei vain mennyt ja puhuttiin imeytymishäiriöstä sun muusta. Silloin yritin kyllä vaikka ja mitä, että lapsi söisi. Ja toisinaan ottaa päähän nyt jo isompien lasten nirppanokkailu ja totean, että pöydästä ei tasan tarkkaan poistuta ellei ruokaa maisteta. Eilen syötiin tacoja, paitsi esikoinen söi sitä makaronilaatikkoaan. Kuopus söi puolikkaan tacokuoren kurkulla.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta. En todellakaan ryhdy neuvomaan tai ohjeistamaan, mutta ei kai teillä vaan oo noita vihanneksia ym naposteltavana "pitkin päivää"? Siis kai on kunnon ruoka-ajat ja jos silloin kun on esim. lounas, ei lapsi syö, niin seuraavaksi jotain suuhun laitetaan vasta muutaman tunnin kuluttua välipalalla?
    Meillä minä pidän tästä tiukasti kiinni. Vettä saa tietysti koko ajan ja herkkupäivä erikseen, mutta muuten meillä ei napostella, ei edes terveellisiä vihanneksia.
    Tykkään muutes tosi paljon sun blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ne ovat ateria-aikoina tarjolla. :) Pilkon yleensä kurkkua tai paprikaa esimerkiksi päiväruoan yhteyteen ja syövät silloin. Sama pätee hedelmiin, joita on aamuisin ja iltaisin yleensä tarjolla. Kerran minun ollessani kylppärissä pyykkejä laittamassa oli kuopus ehtinyt hakea jääkaapista neljä pientä Alpro Soyan mustikkajugurttia ja syönyt kaikki. Nostin ne sitten ylemmäs jääkaapissa. ;) Mutta tosiaan, viidestä ruoka-ajasta pidetään kiinni täälläkin.

      Poista
  4. Onko teillä maitoallergiat parantuneet lapsilla? Oliko heillä suolisto- vai iho-oireiset? Meillä oli esikoisella suolisto-oireinen ja se on parantunut ja hän pystyy käyttämään maitotuotteita (luomuna tai laktoosittomana). Kuopuksella oli iho-oireinen ja se ei kyllä kunnolla ole vielä parantunut.. Mietin että pääseeköhän hänen kanssaan ikinä siihen vaiheeseen että voisi maitotuotteita käyttää kunnolla. Vähän sietää jogurttia ja juustoa, ihan pieniä määriä annan vaikka juhlissa kermakakkua maistaa,mutta ihottumaa tulee ja yöllä sit itkee mahaansa... En tiiä pitäiskö vaan siedättää enemmän, ja kärsiä huonoista öistä...!?
    -satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen oireili vauvana sekä ihollaan että suolistollaan, iholla vahvemmin. Hänen maitoallergiansa siirtyi leikki-ikäisenä täysin suolisto-oireiseksi ja nyt kouluun menon kynnyksellä alkaa osoittaa vihdoin merkkejä helpottamisesta. Vielä kuitenkin mennään vahvasti allergiadiagnoosilla, mutta ihan vähän esimerkiksi juustoa lapsen vatsa ja suolisto jo kestää. Kuopus oli myös molemmilla oireileva, mutta hänen kohdallaan allergia oli alusta saakka helpompi ja ohitse parivuotiaana. Olen itse antanut esikoisen olla täysin maidottomalla ilman sen kummempia siedättämisiä, kerran vuodessa on kokeiltu ja sen jälkeen kärsitty, lapsi tulee todella kipeäksi maitotuotteista. Nyt toivoisin, että hieman helpottaisi tosiaan.

      Poista