Kesän ja syksyn parhaat uudet lastenkirjat

Lastenkirjallisuus voi Suomessa todella hyvin, nimikkeitä julkaistaan paljon ja niistä ilahduttavan suuri osa on laadukasta ja innostavaa kirjallisuutta. Tässä katsaus niihin kirjoihin, joita kahden koululaisen äitinä ja alakoulun kirjavinkkarina odotan erityisesti. Bonuksena muutama nuortenkirja, joihin haluan myös tutustua.

Otava:

Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat raivanneet tiensä lukijoiden sydämiin Outolan poikien seikkailuilla. Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja opastaa meidät tarinankerronnan maailmaan, mukana muun muassa Vlad Selittäjä, kaikkien tekosyiden ruhtinas. Oli synkkä ja myrskyinen yö ja sitä rataa.

Timothy Knapmanin kirjassa Hyppää historiaan kaivaudutaan kerros kerrokselta syvemmälle historian uumeniin ja pienten yksityiskohtien myötä kohti historiatietoutta.

 

Tuula Kallioniemi aloittaa uuden helppolukuisen sarjan romaanilla Pöllitty pallo. Kun Salaman luokalle Rupulan lähiöön tulee uusi oppilas, on pian myös futisjoukkue koossa. Lopulta on aika pelata Hippulan ikivihollisia vastaan. 

Vähän suuremmille lukijoille on puolestaan suunnattu Kallioniemen toinen uutuus Verkot. Sere on kuudesluokkalainen ja kiusaajaksi todettu. Hän joutuu muuttamaan isovaarin luokse pikkukaupunkiin ja vaihtaa samalla uuteen kouluun. Pian Sere saa opetuksen ja sen jälkeen isovaarin ikkunat töhritään kananmunilla. Roolit ovat vaihtuneet.  

Itse odotan tätä mielenkiinnolla, sillä kiusaajan näkökulmasta kirjoitettuja romaaneja ei ole paljon. Juuri nyt tulee mieleen vain kaksi, eli Miikka Pörstin Kaikkien juhla ja R.J.Palacion Auggie ja minä -romaanin Julianin osuus. 

Jörn Lier Horstin Etsiväkaksikko-sarjan neljäs osa on nimeltään Operaatio narsissi. Naamiaispukuun sonnustautunut varas on vienyt arvokkaan maalauksen Virtakylän pikkukaupungista ja Oliverin sekä Tildan on alettava hommiin. Nämä kirjat ovat hyvää vaihtelua Martin Widmarkin Lasse-Maijan Etsivätoimisto -sarjalle erityisesti hienon kuvituksensa osalta. Minun ja esilukijani mielestä nämä kirjat paranevat osa osalta.

Mikko Pelttarin ja Jenna Kunnaksen kirjassa Näkymätön myrsky kysytään mitä ilmastonmuutos oikeastaan tarkoittaa. Aatoksen syntymäpäivät lähestyvät, mutta kaikkialla tapahtuu kummallisia asioita. Kuumuus ja kuivuus saavat lehdet tippumaan puista, mutta samalla vedenpinta nousee. Asiaan on saatava selvyys ajattelevat Aatos ja sisarensa Juju. Kuvaa kannesta ei vielä ole, mutta seikkailua suositellaan alakoululaisille lukijoille. 

Siri Kolun kirjassa Villitalo vanha asuintalo ottaa jalat alleen ja lähtee lipettiin. Tomin perhe on muuttanut Rapinalinnaan ja öisin se lähtee liikkeelle. Pakeneeko talo jotain? Haluaako se viedä Tomin perheen seikkailuun?

Kimmo Ohtosen Ikimaa-trilogian toinen osa lupaa samanlaista seikkalun, fantasian ja myyttisen luonnon yhdistelmää kuin Ikimaa-sarjan ensimmäinen osa. Miten Oliverin ja Kallan matka jatkuu sen jälkeen, kun ensimmäisen osan arvoitukset ovat alkaneet selvitä?

Tammi:

Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja ujo Elmeri alkaa tilanteesta, johon Rauha-täti on ajautunut. Tämä on luvannut televisiossa pystyvänsä reipastamaan lapsen kuin lapsen viikon aikana ja päätynyt näin kampanjan keulakuvaksi. Pian Riston ja Rauhan luokse majoittuukin ensimmäinen ujo lapsi ja tämän aktivointi alkaa. Kuten arvata saattaa, Elvi-tädillä, Nellillä ja muilla on hyvin erilaiset ajatukset siitä kuinka Elmeri saadaan ulos kuorestaan. Minä odottelen tätä innolla, sillä kirja herättää hyvän kysymyksen siitä pitääkö kaikkien olla rohkeita. 

Ennakoin Sam Copelandin kirjan Sami muuttuu kanaksi olevan oivaa materiaalia tunnekasvatukseen. Yhdeksänvuotiaalla Samilla on ongelma. Kun hänellä on huolia, hän muuttuu eläimeksi. Mutta kaikesta voi selvitä, siitäkin jos huomaa yhtäkkiä olevansa kana. 

Timo Parvela puskee Ella-sarjaan uusia osia tiivillä tahdilla ja tällä kertaa ollaan vahvasti ajassa kiinni. Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä sisältää kolme kertomusta, joissa pelastetaan maapallo ja ympäristö.  

Riina ja Sami Kaarlan tänä keväänä ilmestynyt Pet Agents -sarjan ensimmäinen osa on oikein lupaava scifin, jännityksen ja huumorin lämmin yhdistelmä. Niinpä jo syksyllä ilmestyy Pet Agents 2. Varkaan jäljillä. Kati-e ja Ti-bot-robotti auttavat eläinystäviä ja ratkovat mysteerejä. Tällä kertaa jäljitetään kodeista karanneita tavaroita. 

Masi Tulppa on vastaus jokaisen vähän lukevan pojan ja sellaisia lukemaan houkuttelevan kirjavinkkarin toiveisiin. Ensimmäiset kaksi osaa osuivat suoraan tämän päivän lukijan kokemusmaailmaan, onhan Masi jokaisen itsenäisen lapsen sankari, ahkerasti pleikkaria pelaava esiteini. Nyt Jari Mäkipäältä ilmestyy sarjan kolmas romaani Masi Tulppa: Klikkien kingi. Tällä kertaa Masi valloittaa tubemarkkinat. 

Anne Frankin päiväkirja on klassikko, jota minä en ole halunnut lukea. Samaan aikaan ajattelen sen olevan varmasti erinomainen tapa opettaa nuorille empatiaa ja toisen ihmisen osaan asettumista. Nyt Anne Frankin päiväkirja ilmestyy sarjakuvana. Ja minä luen sen, jotta tiedän keille voin sitä suositella.

WSOY:

Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-sarjasta ilmestyy toinen osa. Onnentallilaiset rakentavat keppareilleen estekilpailua, mutta miksi Valpurin kimaltein koristeltua raippaa ei löydy mistään. Keppihevosmaailmasta ammentava teos on helppolukuinen, vaikka tavallisten romaanien seasta löytyykin. 

J-P Palviaisen Allu-sarja on ollut menestys ja sitä lainataan paljon. Tänä keväänä ilmestyy sarjan kolmas osa Allu ja outo Uolevi ja heti syksyllä seuraava osa Allu ja kummituskartano. Huumoria ja jännitystä sisältävät kirjat reipasotteisesta ja toimeen tarttuvasta Alexandrasta ovat myös minun suosikkejani. Tällä kertaa vietetään Halloweenia, mutta Allu ei moisia kummitusjuttuja purematta niele.

Kun Timo Parvela ja Björn Sortland kertoivat Kepler62-sarjan saavan jatkoa, iloittiin monessa kodissa. Nyt toisen tuotantokauden avannut Uusi maailma - kaksi heimoa saa kavereikseen peräti kaksi kirjaa, kun Saari ja Kuiskaajien kaupunki syksyllä ilmestyvät. Osat ovat itsenäisiä, mutta suosittelen lukemaan ne järjestyksessä ihan ensimmäisestä alkaen. 

Jos Jari Mäkipään Masi Tulppa on parasta mitä 3-4 -luokkalaisille voi tarjoata, on Max Brallierin Maailman viimeiset tyypit sitä 5-6 -luokkalaisille. Yhdistetään zombiapokalypsi, Oreo-keksejä, Mountain Dew -limua, puumaja videopeleineen sekä kaiken keskellä näiden kanssa selviytymistä yrittävä 13-vuotias kundi. What's not to like! Nyt tämä "timanttinen kirja" (suora lainaus lukijalta) saa jatkoa, kun Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati ilmestyy. Yhä ollaan puumajassa ja ihmisistä autiossa kaupungissa, mutta kuka tai mikä hallitsee zombeja kutsuen niitä kokoon? Ja miten ihmeessä sellaiselle voisi pärjätä?

Myös Neropatin päiväkirja -sarjasta ilmestyy jo neljästoista osa ja Lukupalat, eli helppolukuisten kirjojen sarja täydentyy useammalla uudella osalla. Suosittelen erityisesti aloittelevien lukijoiden käyttöön. 

Myllylahti:

Anu Holopaisen Kauhukännykkä aloitti alakoululaisille suunnatun Iik-sarjan, joka empiirisen tutkimukseni mukaan on liian pelottava tokaluokkalaisille, mutta liian lälly viitosille. Siispä käypää luettavaa siihen välille! Nyt ilmestyy Iik-sarjan toinen osa Kilikorven vampyyri, jossa viidesluokkalaisten sisarusten Sakun ja Sussan vaivoiksi saapuu ihan oikea vampyyri. 

Joanna Heinosen Herkko ja kadonneen ajan arvoitus on puolestaan Iik-sarjan tavoin alakoululaisille suunnattu salapoliisiromaani. Herkko on yhdeksän vuotta vanha ja ihailee Hercule Poirotia. Kun isä on aina menossa ja äidillä samaten kiire, on otettava selville mihin aika aina katoaa.

Karisto:

Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen sarja kertoo pojasta ja lukukoirasta. Ponku, Peetu ja Kalle Kolttonen on jo sarjan neljäs osa ja siinä Etsivätoimisto Jelpin toinen perustajajäsen, lukukoira Ponku, joutuu muuttamaan osoitetta. Kalle Kolttonen nimittäin ilmoittaa omistavansa Ponkun ja vie alun perin löytökoirana Peetun perheen luokse tulleen koiran mukaansa. Kuinka käy etsivätoimiston, kun pomo puuttuu?

Mila Teräksen Hotelli Hämärä -sarja on osa helppolukuista Kirjakärpänen-sarjaa. Toinen osa on nimeltään Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus. Teo yhdessä veljensä ja ystävänsä kanssa huomaavat ullakolla valon, vaikka kukaan ei ole käynyt siellä. On aika tutkia hotelli Hämärän arvoituksellisia nurkkia taas vähän tarkemmin. 

Uusia osia ilmestyy myös sarjoihin Sählymestarit, Henkka ja Kivimutka sekä Geoetsivät.

Schildts et Söderströms:

Eva Franzin lastenromaani Osasto 23 sai tämän vuoden Runeberg Junior -palkinnon. Ollaan autiolla maaseudulla Vadelmarinteen keuhkoparantolassa, jossa hoidetaan köyhiä sairaudesta kärsiviä lapsia. Stina kaipaa kotiin, mutta yhdessä salaperäisen potilaan Rubenin kanssa hän alkaa tutkia kartanomaisen talon salaisuuksia öisillä kävelyretkillä. Pian kaksikko huomaa, että jotain on pahasti pielessä, myös lääkäreiden osalta.  En tiedä onko kirja jännitystä vai kauhua, mutta lupaavalta vaikuttaa. Sanoin esikoiselle, että saa lukea jos uskaltaa.

Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Susanna Iivanaisen kuvittama Huimaa-sarja on ollut menetys. Se on myös yksi suosikeistani, sitä on hauska vinkata ja se saa lukijat helposti koukkuun. Nyt Kiepauksen ja Kaipauksen kaveriksi tulee trilogian päättävä Keikaus. Kiepaus alkaa, kun Lennan maailma on kääntynyt ylösalaisin ja katosta on tullut lattia, lattiasta katto. Kaipaus jatkaa tarinaa suoraan ja sama pätee Keikaukseen. Siksi en kerro näistä enempää, ainoastaan että nämä kirjat kannattaa lukea järjestyksessä takakansia etukäteen vilkuilematta. 

Jatkoa saavat myös Malin Klingbergin Patrik ja Superseniorit kirjalla Irene ja Setelisieppo sekä Elias Agnes Våhlundin Käsikirja supersankareille, osa kaksi. 

Kaikki kansikuvat adlibris.com.

Vauvan kanssa kotiin vai puolueen puheenjohtajaksi - case Annika Saarikko

Uutisista olemme saaneet lukea, että eräs poliittisen kentän puolueista(Keskusta)tarvitsee syksyllä uuden puheenjohtajan ja paikkaan kaavailtu nuori nainen (Annika Saarikko) on päättänyt olla asettumatta ehdolle. Syy? Hän saa samaan aikaan mahdollisen puheenjohtajapestin alkamisen kanssa perheenlisäystä. Tästä aiheesta on toimittaja Laura Saarikoski nyt kirjoittanut Helsingin Sanomiin. Hän kysyy pitäisikö suomalaisnaisten oppia olemaan huonompia äitejä?

Kysymys on tarkoituksella kärjistetty, tottakai. Saarikoski aloittaa kirjoituksensa siteeraamalla paikkaan kaavailtua Saarikkoa, jonka mukaan "elämältä voi saada paljon muttei kaikkea kerralla kuitenkaan." Saarikon mukaan todellisen tasa-arvon merkki on se, että hän voi kieltäytyä ehdokkuudesta.

Saarikoski tuntuu ymmärtävän Saarikkoa ja viittaa kirjoituksessaan jokaisen lapsiperheen vakkarivieraisiin. On väsymystä ja unettomia öitä, tarharumbaa ja täitartuntoja. Miksi pitäisi jaksaa vielä olla puheenjohtaja, kun helpommallakin voi selvitä. Samalla hän vetää yhtäläisyysmerkit siihen, että tarina on jälleen kerran se tavallinen. Miehelle isyys on meriitti, naiselle helpommin rasite. 

Saarikosken mukaan meidän naisten ja äitien, olevien tai tulevien, pitäisi tarkastella itseämme ulkoapäin. Olemme hyviä äitejä, haluamme lastemme parasta ja myös yhteiskunta tukee meitä pitkien äitiysvapaiden ja neuvoloiden myötä. Olemme äitiydessämme etuoikeutettuja moneen muuhun verrattuna. Tältä pohjalta Saarikoski toivoo naisten laskevan rimaa ja ottavan vastaan vaativia työtehtäviä vaikka se tarkoittaisi vähemmän aikaa lapsille ja vasemmalla kädellä hoidettuja kotiasioita. Voisimme siis olla hieman huonompia äitejä ja vähän parempia puoluejohtajia. 

Minä ymmärrän molempia, niin Saarikkoa kuin Saarikosken pointtiakin. On totta, että meidän naisten pitää ottaa vaativia tehtäviä haltuumme, oli meillä perheenlisäystä tulossa tai ei, jos sellaisia haluamme. Samaan aikaan yksilöllä on oltava oikeus kieltäytyä, sanoa että hetki ei ole paras mahdollinen paljon aikaa vievälle työtehtävälle.

Sen sijaan muuttaisin Saarikon sanomaa hieman. Hänen mukaansa kaikkea ei voi saada kerralla, minä uskon sen olevan täysin mahdollista. Kuka sitä estää. Sen sijaan kaikkea ei tarvitse saada kerralla, ja tässä on iso ero. Uskon vahvasti siihen, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Uskon, että mikäli yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Olen myös itse elävä esimerkki siitä, että lapsille voi antaa aikaansa ja sen jälkeen rakentaa uraa. 

On hirvittävän raskasta ajatella, että elämä on jatkuvasti nyt ja tässä ja kaikki on otettava siitä irti. Vaatii rohkeutta sanoa, että tekee toisin kuin yleinen odotus on. Vielä raskaampaa siitä tulee, kun asettuu ratkaisullaan kokonaisen naissukupolven tulkiksi, hyvässä tai pahassa, halusi tai ei. Saarikon tapauksessa se tarkoitti sitä, että hän laittoi syntymättömän lapsensa edun valtion edun edelle. Yhteiskunta ehkä häviää, mutta arvatkaa kuka on tilanteessa voittaja? Se vielä syntymätön vauva, jonka kanssa olemisen äiti laittoi politiikan edelle. 

Sillä todella, uusia mahdollisuuksia tulee. Ovet eivät sulkeudu, jos joskus päätämme valita toisin. Ja ennen muuta elämää on senkin jälkeen, kun lapset ovat hieman kasvaneet. Jos se tarkoittaa sitä, että "pettää" hetkellisesti odotukset uran ja perheen täydellisesti yhdistävänä naisena, tarkoittakoon. Sillä ihan pian he ovat näin isoja eikä heidän kanssaan vietettyjä hetkiä tule koskaan katumaan.

Ylin kuva Sonia Pihlajamäki/Lumo Photography.

Kaniinivoimaa ja itsensä ylittämistä, kirja-arviossa Lontoon kuninkaalliset kanit

Santa & Simon Sebag Montefiore: 

Lontoon kuninkaalliset kanit. 

176 s. Sitruunakustannus 2018.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Antaakaahan kun kerron teille Sulo Ruskeahännästä. Sulo on kaniinipoikueen pahnanpohjimmainen, koko joukon heikko ja heiveröinen kuopus. Sen sisarukset ovat jänteviä ja reippaita kaneja, mutta Sulo puolestaan arka, karsastuksen vuoksi silmälappua käyttävä sisarustensa vastakohta. Sulon äitikin pelkää pienokaisensa joutuvan jonain päivänä ketun saaliiksi. 

Itse asiassa, kuten kirjassa myöhemmin käy ilmi, Sulo onkin kaikista kaniineista reippain, rohkein ja uskaliain. Eräänä päivänä Sulo nimittäin kuulee sattumalta juonen, jonka tarkoituksena on saattaa Englannin kuningatar lokaan. Eikä siinä muu auta, kuningatar on pelastettava. "Niin siinä sitten kävi, että poikueen pienin, koko kaniyhdyskunnan heikoin ja heiveröisin kaniini, sisarustensa vitsien ja naurun aihe, valaisi taskulampullaan pimeää tunnelia ja lähti hitaasti kulkemaan kohti tuntematonta." 

Sulon tarina sai alkunsa iltasatuhetkestä, kun Montefioren pariskunta nukutti tuolloin seitsenvuotiasta poikaansa. Vuosien myötä tarina kasvoi nykyiseen muotoonsa ja tuli julkaistuksi. Nyt Lontoon kuninkaalliset kanit saa vielä tänä keväänä suomenkielisen jatko-osan Pako tornista ja seuraava kirja ilmestyy suomennettuna syksyllä. Hyvä niin, sillä minä olen aivan ihastunut Suloon. Kirjan kieli on kaunista, tarpeeksi helppoa alakoululaiselle lukijalle ja kuvitus yhdistettynä hieman tavallisesta poikkeavaan fonttiin lisää sen kuuluisan pisteen i-kirjaimen päälle. Kate Hindleyn luoma visuaalinen ihme on  kerrassaan herkullinen. Kokonaisuus on mietitty ja toimiva ja kaiken sijoittuminen Lontooseen ja Buckinghamin palatsiin on hyvä oivallus.

Kaiken keskiössä on lopulta kuitenkin tarina. Kirjan teema on aina ajankohtainen ja meitä kaikkia koskettava itsensä ylittäminen. Sulon tarina koskettaa, kun pienestä arasta kaniinista kasvaa tosipaikan tullen rohkea ja oikeudenmukainen toimija. Eihän Sulon tarvitsisi lähteä kuningatarta pelastamaan, ei toki. Vanha kani Horatio, Sulon uskottu, toteaa kuitenkin viisaasti: Tämä on sellainen hetki, joka voi määrätä kanin koko loppuelämän suunnan - jopa kaikkein heikoimman ja heiveröisimmän. [...] Sulo Ruskeahäntä, olet rohkeampi kuin luulet."

Vinkkaan kirjaa ahkerasti 3-4 -luokkalaisille, mutta oma tokaluokkalaiseni pystyisi kirjan myös mainiosti lukemaan. Olen käyttänyt kirjaa myös osana kehittelemääni "Minä uskallan - pieniä tarinoita rohkeudesta" -vinkkausta ja työpajaa, jossa pohdimme koululaisten kanssa mitä rohkeus tarkoittaa ja millaista se sitten on, kun tekee jotain rohkeaa. 

Ja mitä ne Lontoon kuninkaalliset kanit sitten oikein ovat? Sekin selviää Sulon rohkeuskokeen myötä. 

Kesälomasuunnitelmia - ulkomaille vai ei?

Tiedättekö mitä, ensi kuun jälkeen on virallisesti kesä. Kesä puolestaan tuo mukanaan lomat ja sen pohdinnan mitä loman aikana oikein tehtäisiin. Mentäisiinkö ulkomaille vai vietettäisiinkö koko loma mökillä? Olisiko koti paras paikka vai lähdettäisiinkö kiertämään kotimaata? Vaihtoehtoja on onneksi niin paljon kuin on lomailijoitakin.

Meidän perheemme kesäpakka on täysin ja onnellisesti levällään. Lomien ajankohdat me tiedämme, mies lomailee tuttuun tapaan heinäkuun ja minä otan siihen vielä viikon etumatkaa aloittaen lomani juhannukselta. Aikaa siis olisi vaikka ja mihin, mutta arvatkaapa mitä. Siihen levällään olevaan kesälomaohjelmistoon ei tällä kertaa kuulu lainkaan matkaa ulkomaille.

Rasti seinään, yleensähän meikäläiset karkaavat kaukomaille nopeammin kuin ehtisi ajatellakaan. Nyt minusta ja miehestä tuntuisi kuitenkin hyvältä pysytellä kotimaan kamaralla ja katsoa mitä kaikkea Suomi pitääkään sisällään. Käydä vaikkapa Turun ja Raaseporin linnoja ja raunioita tutkimassa, viettää päivä Hangossa tai ajella lounastamaan Porvooseen. Yöpyä Imatran Valtionhotellissa vihdoin viimein tai ajaa Punkaharjulle. Entäpä vierailu majakkasaarella ja yön viettäminen siellä poikien kanssa tai Saariston rengastie? Vaeltajia ja luontokohteiden ihastelijoita emme varsinaisesti ole, mutta mikä ettei joku sellainenkin mukaan mahtuisi. Ellei ole itikoita ja lopuksi pääsee sisävessaan. 

Toivon kaunista kesää ja aikaa olla kesäpaikalla. Voi olla, että tylsistymme ihan täysin, mutta sittenhän sitä voi hypätä autoon ja ajella jonnekin. Mies ei taatusti tylsisty, sen verran pientä ja vähän isompaakin puuhaa siellä riittää. Itsellä syyhyttäisi vähän sormia päästä piharakennuksen kimppuun ja katsoa mitä sieltä löytyy, säästää aarteet ja heittää kaikki muu roina pois. Katsellaan.

Yksi iso syy tähän kotimaassa pysymiseen on varmasti vuoden kuluttua edessä oleva nelikymppisreissu. Siitä on puhuttu jo pitkään ja lapsetkin tietävät, että vuoden päästä lähdetään heti koulujen lomien alkamisen jälkeen matkalle. Minne, siitä ei vielä ole varmaa päätöstä tehty. Malediivit on ollut jo pitkään ykkösvaihtoehto, Mauritius tulee hyvänä kakkosena. Samaan aikaan matka Atlantin yli on alkanut kiinnostaa, entä jos yhdistäisi itärannikon kaupunkeja ja kävisi vaikka New Yorkissa, Bostonissa ja Washington DC:ssä. Katsellaan. Pitää vähän säästää sitä ennen.

Olen huomannut, että ehkäpä ihmisen ei tarvitse päästä ulkomaille joka vuosi. Tai paremminkin, ettei sinne tarvitse päästä monta kertaa vuodessa. Olemme mieheni kanssa pohtineet, että lähdetään syysloman tienoilla jonnekin, jos siltä tuntuu. Mennään rantaloman kaipuussa vaikkapa Dubaihin tai kaupunkilomaa halutessamme jonnekin Eurooppaan. Vaihtoehtoisesti säästetään nekin rahat siihen juhlamatkaan.

Ja itse asiassa me olemme lähdössä mieheni kanssa pienelle yhden yön matkalle länsinaapuriimme nyt pääsiäisenä. Nämä kuvat ovat Tukholman hotelli Diplomatista, josta varasin meille huoneen. Ei siihen muuta tarvita kuin edulliset lennot, hyvä hotellihuone, suunnitelma museokäynnistä ja kävelystä toivottavasti keväisessä kaupungissa ja illalle pöytävaraus ravintolasta. Seuraavana aamuna pitkä ja kiireetön aamiainen, kentälle ja kotiin. Täydellinen vanhempien vuorokauden irtiotto.

Kirjavinkit - kurkkaa täältä parhaat uudet romaanit!

Viime syksystä saakka kaunokirjalliset uutuusteokset ovat jääneet lukulistallani lastenkirjojen jalkoihin. Pyristelen parhaillaan viimeisten viime syksynä ilmestyneiden kiinnostavien kirjojen parissa, jotta voin kesälomalla sitten siirtyä lukemaan nyt meneillään olevan kevätkauden teoksia. Uskollisesti olen kuitenkin napannut jokaisesta lukemastani kuvan teille, ajatuksena vielä näistä kirjoittaa. Tässäpä siis kattaus romaaneja, joiden parissa voit viihtyä vaikkapa tulossa olevat pääsiäisen pyhät. Osan vinkeistä olen ottanut suoraan helmet.fi-sivustolta, jonne olen ne työni puolesta kirjoittanut. Seuraavaksi päästään sitten kurkkaamaan tulevan kesän ja ensi syksyn ihaniin uutuuksiin!


Sodan todellisuus oli erityisen ankara lapsille. Kun vuoden 1918 sisällissota ja vankileirin todellisuus vyöryvät päälle, pitää isosisko pienen veljensä puolia kertomalla tälle tarinoita. Aikuisena tämä kaikki koettu pitää kohdata, unohtaminen ei ole vaihtoehto. Mutta on toisellakin puolella ollut rankkaa, sillä sota vaikuttaa jokaiseen. Pekkolan romaanissa Huomenna kevät palaa käsitellään sitä miten lapsena koettu vaikuttaa koko elämään. Valinta on tehokas. 

Mitä tapahtuu, kun elämän suuri kertomus onkin vain sarja tukevasti keski-ikäiseen elämään johdattaneita valintoja? Voiko sen jälkeen alkaa toinen elämä, sellainen jossa uskaltaa vihdoin sanoa kyllä tai ei oikeissa paikoissa? Tässä romaanissa päähenkilön juoni on virkistävästi hukassa, mutta neljääkymppiä lähestyvällä perheenäidilläkin on vielä toivoa. Kirjailijan pohdintaa on mielenkiintoista lukea. Jopa niin mielenkiintoista, että otin kuvat kaikkein vaikuttavimmista kohdista. Toinen elämä niin sanoakseni kolahti.

Englantilainen miljöö, ripaus viihdekirjallisuutta ja valtavasti kirjallisia viitteitä, niistä on Niina Meron esikoisromaani Englantilainen romanssi tehty. Nora rakastaa brittiläistä kulttuuria ja romantiikan ajan kirjailijoita ja runoilijoita. Pikkusiskon hääkutsu vie siihen saakka Englantia kaukaa ihailleen Noran suoraan Oxfordiin, sulhasen suvun goottikartanoon ja keskelle brittiläistä yläluokkaa herrasmiehineen. Samalla käy ilmi, että sulhasen aatelissuvun vanhin poika on kadonnut jälkiä jättämättä useita vuosia sitten. Mitä tapahtui? Nautin tämän kirjan lukemisesta valtavasti juuri kirjallisuusviitteiden ja menneistä runoilijoista puhumisen myötä. Sen vuoksi olen valmis antamaan anteeksi romanttisen viihdekirjallisuuden kliseet, joita viljelllään ahkerasti. 

Sisko Savonlahden romaanista Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on tullut jo ilmiö. Eikä ihme, niin hyvä se on niin kerronnaltaan kuin aiheeltaankin. Helsinkiläinen nuori nainen elää elämää, joka ei ole kuten toiveissa ja kuvitelmissa. Rahaa on liian vähän, sopivia miehiä vieläkin vähemmän. Kolmekymppisen sinkun elämä kulkee episodeissa, mutta muutos saattaa olla jo kulman takana odottamassa. Suosittelen lukemaan.

Hjorthin ja Rosenfeldtin sarja kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista on edennyt jo kuudenteen osaansa. Korkeampi oikeus alkaa tilanteesta, johon edellinen kirja Hylätyt henkilöt jätti. Tällä kertaa päädytään Uppsalaan, jossa on meneillään monimutkainen rikossarja. Sebastian itse on taas vaihteeksi erotettu Tukholman poliisin henkirikosyksiköstä, mutta sekös estäisi tätä virkistävän narsistista ja oman edun tavoitteluun keskittynyttä ihmisrauniota. Nämä kirjat pitää muuten ehdottomasti lukea järjestyksessä!

Salanimellä Lars Kepler kirjoittavan Andhorilin pariskunnan suuri hitti, jo seitsemänteen osaansa ehtinyt Joona Linna -sarja on taannut hyytävää jännitystä lukijoille jo vuosien ajan. Lazarus tuntuu ylittäneen taas yhden rajan, niin raakaa ja julmaa väkivalta on. Joona Linna aloittelee uutta elämää vapauduttuaan edellisen kirjan lopussa vankilasta. Mutta myös piilossa uinunut paha on valmiina iskemään jälleen. Superkoukuttava!

Tässä on kirja täynnä jännitystä, kummituksia ja hieman kauhuakin. Leena Lehtolaisen novellikokoelma Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia tuntuu jonkinlaiselta välityöltä ennen seuraavaa romaania. Kokoelmassa tavataan Leena Lehtolaisen romaaneista tuttuja henkilöitä uusien tuttavuuksien ohella. Mukana on toki myös Maria Kallio. 

Mari Jungstedtin jännitysromaanit sijoittuvat kauniiseen Gotlantiin, jossa kerta toisensa jälkeen tapahtuu kauheuksia. Kirjailijan uusi romaani Pimeys keskellämme on jo neljästoista kirja komisario Anders Knutasin tutkimuksista ja yksityiselämän kiemuroista. On vuotuisen Gotlannin ympäripurjehduksen aika, kun haaksirikkoutunut venekunta löytää rannalta ruumiin. Kadonneeksi ilmoitetun vainajan murhan selvittely kiertyy muukalaisvihaan ja menneisyyden valintoihin. Samalla Knutas joutuu jälleen pohtimaan hänen ja kollegansa Karin Jacobssonin suhteen tulevaisuutta.

Minä pidän Ruth Waren dekkareista paljon ja Rouva Westaway on kuollut kuuluu niistä parhaimpiin. Kun Harriet Westaway saa kirjeessä tiedon perinnöstä, hän ilahtuu. Vihdoin on tiedossa loppu huolelle toimeentulosta, isoäidin jättämä perintö auttaisi hänet uuteen alkuun. Harmi vain, että hänellä ei tietääkseen ole isoäitiä, ei ole koskaan ollutkaan. Harrietin on tehtävä valinta, lähteäkö huijaukseen vai kertoako kirjeen tulleen väärälle henkilölle. Ja kun valinta on tehty, on vain leikittävä mukana.

Nainen ikkunassa on kirja, jota on kuvailtu vuoden kohauttajaksi, hieman samaan tapaan kuin Nainen junassa esitellessään aikanaan epäluotettavan kertojan ongelman. A.J. Finnin romaanin päähenkilö on Anna, perheenäiti, joka ei ole poistunut kotoaan aikoihin. Anna viettää päivänsä katsoen mustavalkoisia elokuvia ja juoden viiniä sekä tarkkaillen naapuritalojen elämää kiikareilla. Eräänä päivänä hän todistaa kuinka Russelien talossa tehdään murha. Pienten vihjeiden myötä todellisuus alkaa selvitä pala palalta. Hyvin koukuttava, älä aloita ennen aikaista aamuherätystä.

Kath Redway herää sairaalassa ja saa kuulla olleensa auto-onnettomuudessa. Kath ei muista tapahtuneesta mitään, mutta huomaa kotiinpaluun jälkeen miehensä Adamin ja tyttärensä Lylan käyttäytyvän oudosti. Muistojen mukana saapuu myös pelko. Onko mikään sitä miltä näyttää ja miksi Lyla kertoo nähneensä ulkona heitä tarkkailevan miehen? Dartmoorin sumuinen ja sateinen nummiseutu toimii täydellisenä miljöönä kauhusta ja kummitustarinoista ammentavalle jännitysromaanille nimeltään Ennen kuolemaani. Myös Tremaynen edelliset romaanit Jääkaksoset ja Tulilapsi ovat mainoita dekkareita.

Ensimmäinen kuva on William Joycen kirjasta Morris Lesmore ja tuhansien tarinoiden talo. Yksi kauneimmista kuvakirjoista, jotka tiedän.

Uraperhe vai perhe ja ura - eli muutoksia työkuvioissa

Usein sanotaan vaihtelun virkistävän ja muutoksen pitävän liikkeessä. Tänä keväänä meidän huushollissamme on taas todettu nuo vanhat sanonnat paikkansapitäviksi. Ei nimittäin riitä, että toisen aikuisen hommat muuttuvat vaan toinen seuraa perässä. Varsinainen uraperhe, ei tässä enää pelkästä perheen ja uran yhdistämisestä ole kysymys.

Syksyllä aloittamani kirjastohomma oli katkolla maaliskuun lopulla. Vielä alkuvuodesta osasin olla ajattelematta asiaa, mutta helmikuussa se alkoi olla vaikeampaa. Mitä tapahtuisi, tulisiko viranhaltija takaisin ja mikä olisi minun tulevaisuuteni. Työnteosta se ei ainakaan jäisi kiinni, niitä oli tehty järjettömästi ja hyvällä fiiliksellä. Mietin myös miten keväälle suunnittelemilleni vinkkauskokonaisuuksille kävisi, pääsisinkö jatkamaan itsenäistä ja luovaa työtäni myös jatkossa. Miten kävisi?

Kävi hyvin. Kysyttiin haluanko jatkaa ja halusinhan minä. Hieman piti prosessia jännittää, mutta muutaman viikon kuluttua allekirjoitettiin jo sopimus. Oli helpottunut fiilis, jatkaisin töitä lukemisen edistämiseksi siellä ruohonjuuritasolla ja töitä riittäisi vuodeksi eteenpäin. Ei tarvitsisi ihan heti miettiä tulevaa. 

Tänä keväänä olen päätyöni lisäksi ehtinyt jo kouluttaa opettajia, toteuttanut kirjaston someviestintää, kirjoittanut kirjavinkkejä nettisivuille sekä ylipäätään osallistunut vähän kaikkeen vähän kaikkialla. Tuntuu hyvältä ajatella ensi vuotta ja sitä mitä kaikkea kivaa voikaan olla edessä. Eilen lähetin tämän kevään viimeisen arvion lehteen, sen lupasin itselleni. Ei enää sivutöitä, sillä helmikuun tenttien lisäksi loppukevään vapaat ajat menevät 25-sivuisen esseen kirjoittamisessa. Opinnot siis edistyvät tasaisen varmasti, seuraavalle lukuvuodelle kursseja jää kolme ja sitten pätevyys on saavutettu. Ei siksi että taloudellisesti tarvitsisi, vaan koska sekin on kivaa. Lempisanani tätä nykyä, mitä töihin tulee. 

Entäpä perheemme toinen aikuinen sitten, hän joka on määrätietoisesti rakentanut uraansa jo yli kymmenen vuotta tietäen mihin tähtää. Hän otti vastikään vastaan ensimmäisen esimiespestinsä ja lähti vetämään yhtä liiketoimintaa yrityksessä, jossa työskentelyn kokee mielenkiintoiseksi ja innostavaksi. Töitä on tehty aina paljon eivätkä ne ainakaan vähene. Samaan aikaan työnteon vapaus antaa joustoa, se ei ole paikkaan tai aikaan sidottua kuten minun työni. Olen hänestä järjettömän ylpeä. On myös helpottavaa huomata, että tekemämme valinnat ovat kantaneet. Meillä on kaikki jotenkin niin hyvin nyt kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Toivon lastemme saavan meistä sen mallin, että töitä ei pidä tehdä vain pakon vuoksi, saadakseen vuokran maksettua ja leipää pöytään. Työ voi ja se parhaassa tapauksessa myös on jatkuvan innostuksen ja inspiraation lähde, jotain jota ilman ei edes halua olla. Toivon heidän myös tavoittelevan unelmiaan ja sitä juttua, joka on heidän omansa. Jos siihen menee aikaa tai se löytyy vasta aikuisemmalla iällä, menköön ja löytyköön. Toivon heidän huomaavan, että perheessä voidaan tehdä paljon töitä, mutta samalla pitää huolta toisista. Ja kaikkea ei yhäkään tarvitse saada kerralla. Ehkä minun poikani jäävät tulevaisuudessa kotiin hoitamaan lapsia puolison tehdessä uraa ja sitten taas vaihdetaan. Olen onnekas, en voi muuta sanoa.