maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kesän ja syksyn parhaat uudet lastenkirjat



Lastenkirjallisuus voi Suomessa todella hyvin, nimikkeitä julkaistaan paljon ja niistä ilahduttavan suuri osa on laadukasta ja innostavaa kirjallisuutta. Tässä katsaus niihin kirjoihin, joita kahden koululaisen äitinä ja alakoulun kirjavinkkarina odotan erityisesti. Bonuksena muutama nuortenkirja, joihin haluan myös tutustua.


Otava:

Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat raivanneet tiensä lukijoiden sydämiin Outolan poikien seikkailuilla. Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja opastaa meidät tarinankerronnan maailmaan, mukana muun muassa Vlad Selittäjä, kaikkien tekosyiden ruhtinas. Oli synkkä ja myrskyinen yö ja sitä rataa.

Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja


Timothy Knapmanin kirjassa Hyppää historiaan kaivaudutaan kerros kerrokselta syvemmälle historian uumeniin ja pienten yksityiskohtien myötä kohti historiatietoutta.


Hyppää historiaan 


Tuula Kallioniemi aloittaa uuden helppolukuisen sarjan romaanilla Pöllitty pallo. Kun Salaman luokalle Rupulan lähiöön tulee uusi oppilas, on pian myös futisjoukkue koossa. Lopulta on aika pelata Hippulan ikivihollisia vastaan. 

Pöllitty pallo


Vähän suuremmille lukijoille on puolestaan suunnattu Kallioniemen toinen uutuus Verkot. Sere on kuudesluokkalainen ja kiusaajaksi todettu. Hän joutuu muuttamaan isovaarin luokse pikkukaupunkiin ja vaihtaa samalla uuteen kouluun. Pian Sere saa opetuksen ja sen jälkeen isovaarin ikkunat töhritään kananmunilla. Roolit ovat vaihtuneet.  

Itse odotan tätä mielenkiinnolla, sillä kiusaajan näkökulmasta kirjoitettuja romaaneja ei ole paljon. Juuri nyt tulee mieleen vain kaksi, eli Miikka Pörstin Kaikkien juhla ja R.J.Palacion Auggie ja minä -romaanin Julianin osuus. 

Verkot


Jörn Lier Horstin Etsiväkaksikko-sarjan neljäs osa on nimeltään Operaatio narsissi. Naamiaispukuun sonnustautunut varas on vienyt arvokkaan maalauksen Virtakylän pikkukaupungista ja Oliverin sekä Tildan on alettava hommiin. Nämä kirjat ovat hyvää vaihtelua Martin Widmarkin Lasse-Maijan Etsivätoimisto -sarjalle erityisesti hienon kuvituksensa osalta. Minun ja esilukijani mielestä nämä kirjat paranevat osa osalta.

Operaatio Narsissi


Mikko Pelttarin ja Jenna Kunnaksen kirjassa Näkymätön myrsky kysytään mitä ilmastonmuutos oikeastaan tarkoittaa. Aatoksen syntymäpäivät lähestyvät, mutta kaikkialla tapahtuu kummallisia asioita. Kuumuus ja kuivuus saavat lehdet tippumaan puista, mutta samalla vedenpinta nousee. Asiaan on saatava selvyys ajattelevat Aatos ja sisarensa Juju. Kuvaa kannesta ei vielä ole, mutta seikkailua suositellaan alakoululaisille lukijoille. 



Siri Kolun kirjassa Villitalo vanha asuintalo ottaa jalat alleen ja lähtee lipettiin. Tomin perhe on muuttanut Rapinalinnaan ja öisin se lähtee liikkeelle. Pakeneeko talo jotain? Haluaako se viedä Tomin perheen seikkailuun?

Villitalo


Kimmo Ohtosen Ikimaa-trilogian toinen osa lupaa samanlaista seikkalun, fantasian ja myyttisen luonnon yhdistelmää kuin Ikimaa-sarjan ensimmäinen osa. Miten Oliverin ja Kallan matka jatkuu sen jälkeen, kun ensimmäisen osan arvoitukset ovat alkaneet selvitä?

Ikimaa 2


Tammi:

Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja ujo Elmeri alkaa tilanteesta, johon Rauha-täti on ajautunut. Tämä on luvannut televisiossa pystyvänsä reipastamaan lapsen kuin lapsen viikon aikana ja päätynyt näin kampanjan keulakuvaksi. Pian Riston ja Rauhan luokse majoittuukin ensimmäinen ujo lapsi ja tämän aktivointi alkaa. Kuten arvata saattaa, Elvi-tädillä, Nellillä ja muilla on hyvin erilaiset ajatukset siitä kuinka Elmeri saadaan ulos kuorestaan. Minä odottelen tätä innolla, sillä kirja herättää hyvän kysymyksen siitä pitääkö kaikkien olla rohkeita. 

Risto Räppääjä ja ujo Elmeri


Ennakoin Sam Copelandin kirjan Sami muuttuu kanaksi olevan oivaa materiaalia tunnekasvatukseen. Yhdeksänvuotiaalla Samilla on ongelma. Kun hänellä on huolia, hän muuttuu eläimeksi. Mutta kaikesta voi selvitä, siitäkin jos huomaa yhtäkkiä olevansa kana. 

Sami muuttuu kanaksi


Timo Parvela puskee Ella-sarjaan uusia osia tiivillä tahdilla ja tällä kertaa ollaan vahvasti ajassa kiinni. Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä sisältää kolme kertomusta, joissa pelastetaan maapallo ja ympäristö.  

Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä


Riina ja Sami Kaarlan tänä keväänä ilmestynyt Pet Agents -sarjan ensimmäinen osa on oikein lupaava scifin, jännityksen ja huumorin lämmin yhdistelmä. Niinpä jo syksyllä ilmestyy Pet Agents 2. Varkaan jäljillä. Kati-e ja Ti-bot-robotti auttavat eläinystäviä ja ratkovat mysteerejä. Tällä kertaa jäljitetään kodeista karanneita tavaroita. 

Masi Tulppa on vastaus jokaisen vähän lukevan pojan ja sellaisia lukemaan houkuttelevan kirjavinkkarin toiveisiin. Ensimmäiset kaksi osaa osuivat suoraan tämän päivän lukijan kokemusmaailmaan, onhan Masi jokaisen itsenäisen lapsen sankari, ahkerasti pleikkaria pelaava esiteini. Nyt Jari Mäkipäältä ilmestyy sarjan kolmas romaani Masi Tulppa: Klikkien kingi. Tällä kertaa Masi valloittaa tubemarkkinat. 

Masi Tulppa 3: Klikkien kingi


Anne Frankin päiväkirja on klassikko, jota minä en ole halunnut lukea. Samaan aikaan ajattelen sen olevan varmasti erinomainen tapa opettaa nuorille empatiaa ja toisen ihmisen osaan asettumista. Nyt Anne Frankin päiväkirja ilmestyy sarjakuvana. Ja minä luen sen, jotta tiedän keille voin sitä suositella.

Anne Frankin päiväkirja


WSOY:

Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-sarjasta ilmestyy toinen osa. Onnentallilaiset rakentavat keppareilleen estekilpailua, mutta miksi Valpurin kimaltein koristeltua raippaa ei löydy mistään. Keppihevosmaailmasta ammentava teos on helppolukuinen, vaikka tavallisten romaanien seasta löytyykin. 


Kadonnut raippa (Onnenkepparit)


J-P Palviaisen Allu-sarja on ollut menestys ja sitä lainataan paljon. Tänä keväänä ilmestyy sarjan kolmas osa Allu ja outo Uolevi ja heti syksyllä seuraava osa Allu ja kummituskartano. Huumoria ja jännitystä sisältävät kirjat reipasotteisesta ja toimeen tarttuvasta Alexandrasta ovat myös minun suosikkejani. Tällä kertaa vietetään Halloweenia, mutta Allu ei moisia kummitusjuttuja purematta niele.

Allu ja kummituskartano


Kun Timo Parvela ja Björn Sortland kertoivat Kepler62-sarjan saavan jatkoa, iloittiin monessa kodissa. Nyt toisen tuotantokauden avannut Uusi maailma - kaksi heimoa saa kavereikseen peräti kaksi kirjaa, kun Saari ja Kuiskaajien kaupunki syksyllä ilmestyvät. Osat ovat itsenäisiä, mutta suosittelen lukemaan ne järjestyksessä ihan ensimmäisestä alkaen. 

Kepler62 Uusi maailma: Saari


Jos Jari Mäkipään Masi Tulppa on parasta mitä 3-4 -luokkalaisille voi tarjoata, on Max Brallierin Maailman viimeiset tyypit sitä 5-6 -luokkalaisille. Yhdistetään zombiapokalypsi, Oreo-keksejä, Mountain Dew -limua, puumaja videopeleineen sekä kaiken keskellä näiden kanssa selviytymistä yrittävä 13-vuotias kundi. What's not to like! Nyt tämä "timanttinen kirja" (suora lainaus lukijalta) saa jatkoa, kun Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati ilmestyy. Yhä ollaan puumajassa ja ihmisistä autiossa kaupungissa, mutta kuka tai mikä hallitsee zombeja kutsuen niitä kokoon? Ja miten ihmeessä sellaiselle voisi pärjätä?


Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati


Myös Neropatin päiväkirja -sarjasta ilmestyy jo neljästoista osa ja Lukupalat, eli helppolukuisten kirjojen sarja täydentyy useammalla uudella osalla. Suosittelen erityisesti aloittelevien lukijoiden käyttöön. 


Myllylahti:

Anu Holopaisen Kauhukännykkä aloitti alakoululaisille suunnatun Iik-sarjan, joka empiirisen tutkimukseni mukaan on liian pelottava tokaluokkalaisille, mutta liian lälly viitosille. Siispä käypää luettavaa siihen välille! Nyt ilmestyy Iik-sarjan toinen osa Kilikorven vampyyri, jossa viidesluokkalaisten sisarusten Sakun ja Sussan vaivoiksi saapuu ihan oikea vampyyri. 

Joanna Heinosen Herkko ja kadonneen ajan arvoitus on puolestaan Iik-sarjan tavoin alakoululaisille suunnattu salapoliisiromaani. Herkko on yhdeksän vuotta vanha ja ihailee Hercule Poirotia. Kun isä on aina menossa ja äidillä samaten kiire, on otettava selville mihin aika aina katoaa.

Karisto:

Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen sarja kertoo pojasta ja lukukoirasta. Ponku, Peetu ja Kalle Kolttonen on jo sarjan neljäs osa ja siinä Etsivätoimisto Jelpin toinen perustajajäsen, lukukoira Ponku, joutuu muuttamaan osoitetta. Kalle Kolttonen nimittäin ilmoittaa omistavansa Ponkun ja vie alun perin löytökoirana Peetun perheen luokse tulleen koiran mukaansa. Kuinka käy etsivätoimiston, kun pomo puuttuu?


Ponku, Peetu ja Kalle Kolttonen

Mila Teräksen Hotelli Hämärä -sarja on osa helppolukuista Kirjakärpänen-sarjaa. Toinen osa on nimeltään Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus. Teo yhdessä veljensä ja ystävänsä kanssa huomaavat ullakolla valon, vaikka kukaan ei ole käynyt siellä. On aika tutkia hotelli Hämärän arvoituksellisia nurkkia taas vähän tarkemmin. 


Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus (Kirjakärpänen)

Uusia osia ilmestyy myös sarjoihin Sählymestarit, Henkka ja Kivimutka sekä Geoetsivät.

Schildts et Söderströms:

Eva Franzin lastenromaani Osasto 23 sai tämän vuoden Runeberg Junior -palkinnon. Ollaan autiolla maaseudulla Vadelmarinteen keuhkoparantolassa, jossa hoidetaan köyhiä sairaudesta kärsiviä lapsia. Stina kaipaa kotiin, mutta yhdessä salaperäisen potilaan Rubenin kanssa hän alkaa tutkia kartanomaisen talon salaisuuksia öisillä kävelyretkillä. Pian kaksikko huomaa, että jotain on pahasti pielessä, myös lääkäreiden osalta.  En tiedä onko kirja jännitystä vai kauhua, mutta lupaavalta vaikuttaa. Sanoin esikoiselle, että saa lukea jos uskaltaa.


Osasto 23


Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Susanna Iivanaisen kuvittama Huimaa-sarja on ollut menetys. Se on myös yksi suosikeistani, sitä on hauska vinkata ja se saa lukijat helposti koukkuun. Nyt Kiepauksen ja Kaipauksen kaveriksi tulee trilogian päättävä Keikaus. Kiepaus alkaa, kun Lennan maailma on kääntynyt ylösalaisin ja katosta on tullut lattia, lattiasta katto. Kaipaus jatkaa tarinaa suoraan ja sama pätee Keikaukseen. Siksi en kerro näistä enempää, ainoastaan että nämä kirjat kannattaa lukea järjestyksessä takakansia etukäteen vilkuilematta. 

Keikaus


Jatkoa saavat myös Malin Klingbergin Patrik ja Superseniorit kirjalla Irene ja Setelisieppo sekä Elias Agnes Våhlundin Käsikirja supersankareille, osa kaksi. 


Kaikki kansikuvat adlibris.com.

1 kommentti: