Uraperhe vai perhe ja ura - eli muutoksia työkuvioissa

Usein sanotaan vaihtelun virkistävän ja muutoksen pitävän liikkeessä. Tänä keväänä meidän huushollissamme on taas todettu nuo vanhat sanonnat paikkansapitäviksi. Ei nimittäin riitä, että toisen aikuisen hommat muuttuvat vaan toinen seuraa perässä. Varsinainen uraperhe, ei tässä enää pelkästä perheen ja uran yhdistämisestä ole kysymys.

Syksyllä aloittamani kirjastohomma oli katkolla maaliskuun lopulla. Vielä alkuvuodesta osasin olla ajattelematta asiaa, mutta helmikuussa se alkoi olla vaikeampaa. Mitä tapahtuisi, tulisiko viranhaltija takaisin ja mikä olisi minun tulevaisuuteni. Työnteosta se ei ainakaan jäisi kiinni, niitä oli tehty järjettömästi ja hyvällä fiiliksellä. Mietin myös miten keväälle suunnittelemilleni vinkkauskokonaisuuksille kävisi, pääsisinkö jatkamaan itsenäistä ja luovaa työtäni myös jatkossa. Miten kävisi?

Kävi hyvin. Kysyttiin haluanko jatkaa ja halusinhan minä. Hieman piti prosessia jännittää, mutta muutaman viikon kuluttua allekirjoitettiin jo sopimus. Oli helpottunut fiilis, jatkaisin töitä lukemisen edistämiseksi siellä ruohonjuuritasolla ja töitä riittäisi vuodeksi eteenpäin. Ei tarvitsisi ihan heti miettiä tulevaa. 

Tänä keväänä olen päätyöni lisäksi ehtinyt jo kouluttaa opettajia, toteuttanut kirjaston someviestintää, kirjoittanut kirjavinkkejä nettisivuille sekä ylipäätään osallistunut vähän kaikkeen vähän kaikkialla. Tuntuu hyvältä ajatella ensi vuotta ja sitä mitä kaikkea kivaa voikaan olla edessä. Eilen lähetin tämän kevään viimeisen arvion lehteen, sen lupasin itselleni. Ei enää sivutöitä, sillä helmikuun tenttien lisäksi loppukevään vapaat ajat menevät 25-sivuisen esseen kirjoittamisessa. Opinnot siis edistyvät tasaisen varmasti, seuraavalle lukuvuodelle kursseja jää kolme ja sitten pätevyys on saavutettu. Ei siksi että taloudellisesti tarvitsisi, vaan koska sekin on kivaa. Lempisanani tätä nykyä, mitä töihin tulee. 

Entäpä perheemme toinen aikuinen sitten, hän joka on määrätietoisesti rakentanut uraansa jo yli kymmenen vuotta tietäen mihin tähtää. Hän otti vastikään vastaan ensimmäisen esimiespestinsä ja lähti vetämään yhtä liiketoimintaa yrityksessä, jossa työskentelyn kokee mielenkiintoiseksi ja innostavaksi. Töitä on tehty aina paljon eivätkä ne ainakaan vähene. Samaan aikaan työnteon vapaus antaa joustoa, se ei ole paikkaan tai aikaan sidottua kuten minun työni. Olen hänestä järjettömän ylpeä. On myös helpottavaa huomata, että tekemämme valinnat ovat kantaneet. Meillä on kaikki jotenkin niin hyvin nyt kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Toivon lastemme saavan meistä sen mallin, että töitä ei pidä tehdä vain pakon vuoksi, saadakseen vuokran maksettua ja leipää pöytään. Työ voi ja se parhaassa tapauksessa myös on jatkuvan innostuksen ja inspiraation lähde, jotain jota ilman ei edes halua olla. Toivon heidän myös tavoittelevan unelmiaan ja sitä juttua, joka on heidän omansa. Jos siihen menee aikaa tai se löytyy vasta aikuisemmalla iällä, menköön ja löytyköön. Toivon heidän huomaavan, että perheessä voidaan tehdä paljon töitä, mutta samalla pitää huolta toisista. Ja kaikkea ei yhäkään tarvitse saada kerralla. Ehkä minun poikani jäävät tulevaisuudessa kotiin hoitamaan lapsia puolison tehdessä uraa ja sitten taas vaihdetaan. Olen onnekas, en voi muuta sanoa.