Kaikki sai alkunsa eräänä tavallisena arkiaamuna. Tein eväsleipiä keittiössä ennen töihin lähtemistäni, kun mies huikkasi ohikulkiessaan olevansa sinä päivänä menossa Savoyhin lounaalle. Lätkin juustot ja kinkut sämpylöiden väliin ja mietin mielessäni, että minä myös. Heti sopivan hetken tultua pyysin lapsille hoitajan, varasin lennot Tukholmaan ja aloin pohtia hotellivalintaa. Oli ehdottomasti aika irrottautua arjesta ja päästä jonnekin pois kotiympyröistä.
Tukholma toimii aina. Lento on perillä ennen kuin ehtii kunnolla orientoitua lukemaan kirjaa, eli matkoihin ei tule tuhlattua kallisarvoista aikaa. Lähellä, mutta tarpeeksi kaukana, eli ulkomailla. Sitä haettiin ja sitä saatiin. Kaiken huipuksi sää oli mieletön, ulkona tarkeni t-paidalla ja mukaan otettu trenssi oli aivan tarpeeton. Kevät tuli yhdellä rykäisyllä ja me nautimme siitä.
Olin esittänyt kaupungissa asuvalle ystävälleni kysymyksen siitä missä hotellissa minä haluaisin majoittua ja missä viihtyisin. Halusin varata meille huoneen erittäin hyvästä hotellista, kun kerran arjesta lähdettiin irtautumaan. Annoin vaihtoehdoiksi Lydmarin, Nobiksen, Grand Hotelin ja Diplomatin. Vastaus tuli heti, minä viihtyisin Hotel Diplomatissa varmasti.
Pitää paikkansa, minä viihdyin paremmin kuin hyvin. Suorastaan rakastin oloani siellä, isossa kauniissa huoneessa lautalattioiden naristessa ja parvekkeen avautuessa suoraan Strandvägenille.
Näin neljääkymppiä lähestyvänä arvostan myös tällaisia täyden palvelun hotelleja, joissa erilaiset injektiot löytyvät suoraan spa-menusta. Vitsi vitsi. Ehkä.
Lähdimme heti saavuttuamme syömään Östermalmin kauppahalliin. Sen jälkeen ohjelmassa oli päämäärätöntä kävelyä, ikkunaostoksia, NK:n kirjaosaston tsekkaus uusien paperitarvikkeiden, korttien tai ihan niiden kirjojenkin varalta ja lisää kävelyä. Pysähdyimme istuskelemaan terassille, juttelimme ja olimme vain. Oli ihanaa!
Illalla menimme Farangiin syömään. Menu oli samanlainen kuin kotimaan Farangissa, eli ruoka oli todella hyvää. Pikkaisen fiilikset laski siinä vaiheessa, kun nuori tarjoilija kompastuttuaan kaatoi sokeriliemet paitsi pöydälle ja lattialle, myös meidän päällemme, kuivasi lattian ja häipyi. Jouduimme itse pyytämään uusia lautasliinoja vanhojen mentyä siivoamiseen, uutta riisiä edellisen uidessa siinä liemessä ja tätä rataa. Yksi pieni sana, eli se kuuluisa pahoittelu, olisi saanut fiilikset erilaisiksi, sillä vahinkoja sattuu. Sen sijaan emme nähneet häntä enää, meille tuli uusi tarjoilija ja homma oli unohdettu.
Jos illallinen jätti hieman haljun fiiliksen, korvasi aamiainen sen mennen tullen. Hotel Diplomatin aamiainen oli yksinkertaisesti paras, jonka olen ikinä syönyt. Tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet, kulhoittain marjoja ja hedelmiä, hopeisia aterimia ja sinivalkoista posliinia ja rauhallinen fiilis. Itse tehtyjä vohveleita, yön yli kypsynyttä puuroa, leikkeleitä ja juustoja. Ja gluteenitonta leipää kolmea eri sorttia tarjottimella pöytään. Mietimme miten lapset tykkäisivät tästä, mitä söisi esikoinen ja mitä kuopus. Ehkä voisimme tulla lasten kanssaa hotelliin seuraavan kerran.
Ennen puoltapäivää olimme jo kentällä, minä ottamassa vessaselfietä ja siitä sitten koneeseen. Tasan 24 tunnin irtiotto oli taas kerran riittävä, en kaipaa päiviä tai öitä erossa lapsista. Periaatteessa tämän olisi voinut toteuttaa hotellilomana kotikaupungissamme, mutta koti pyykkeineen ja tekemättöminen töineen olisi ollut vähän liian lähellä. Joskus nimittäin on parempi lähteä meren yli ja jättää samalla kotimaahan mietinnöt siitä kuka vaihtaisi saunan valon ja nimikoisi lapsen kevätvaatteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti