Hymyillen kohti kaaosta - kirja-arvostelussa Ruuhkavuosiopas

 

Hannola, Isoniemi, Kalliomäki, Rautanen,Rönnholm & Salmivalli: 

Ruuhkavuosiopas. Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä. 

261 s. Tuuma-kustannus 2019. 

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

On ollut vähän kiirettä. Ensin sairasti kuopus, sitten työasioita oli enemmän kuin aivoiksi sanotulle kovalevylle mahtui. Piti pestä parveke, vaihtaa kevätvermeet talvikamppeiden tilalle ja sairastaa itse. Tästä syystä en kerta kaikkiaan ehtinyt tarttua Tuuma-kustannukseen uutuuskirjaan ennen kuin sairauslomalla. Huvittavaa? Ehkä, ellei jo epätoivoista.

Ruuhkavuosioppaan alaotsikko "Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä" laittaa heti mietteliääksi. Kyllähän minä tunnen töissä kukoistavani, mutta kotona saavat nähdä sitten sen väsyneen minän. Juuri eilen puhuimme koko perheen kanssa siitä miten stressi meissä kaikissa näkyy. Tunnistin itsessäni liiallisen työkuorman merkit, tulen silloin hyvin kärsimättömäksi ja äkäiseksi. Samaan aikaan kirjan tekijät lupaavat teoksen johdannossa, että "voit saada ihan kaiken". Noinkohan on?

Ruuhkavuosiopas aloittaa itsetuntemuksesta ja jatkaa pienten arjen hallinnan niksien kautta kohti tasapainoa. Kaiken keskiössä olen minä itse, tekijät muistuttavat. Samaan aikaan ruuhkavuosien keskellä räpiköivä tuntee selässään kaikki ne ulkopuoliset odotukset, joista voisi kirjoittaa vaikka kymmenen kirjaa lisää. 

Tämä kirja on täynnä arkijärkisiä oivalluksia, niitä arjen nallekarkkeja, kuten kirjailijat niitä nimittävät. Korppi ei tule ja vie lasta, vaikka äiti välillä kääntääkin katseensa puhelimeensa. Vanhempi ei ole lapsen viihdyttäjä ja työ ja perhe toimivat parhaiten toisiaan tukevina ja tekijälleen paljon antavana kokonaisuutena. Kun perusta, ne perheen ja yksilön yhteiset arvot on kunnossa, voi sen päälle rakentaa tukevan talon. Tällöin ei myöskään tarvitse huolestua, jos välillä ylitetään aita sieltä matalammasta päästä tai ollaan itselleen armollisia. Kaupan pinaattiletuilla kasvaa oikein hyviä aikuisia. 

Eniten pidän kirjoittajien asenteesta. Ruuhkavuosien keskellä tuntuu  monesti siltä ettei kaikkia palikoita voi mitenkään hallita. Samaan aikaan nämä vuodet osuvat usein elämän parhaimpiin, niihin joita myöhemmin muistelee. Tunnistan tämän. Ajattelen itse ruuhkavuosien alkaneen siinä vaiheessa, kun toinen lapsista meni päivähoitoon ja minä lähdin yliopiston kautta töihin. Nämä vuodet ovat olleet kuluttavia, raskaita ja arkea uusiksi laittavia. Samaan aikaan ne ovat olleet elämäni parhaita. 

Minulle kirjasta välittyy asiantuntijoiden ääni. Se on hyvin kirjoitettu ja täynnä asiaa, jopa niin täynnä että lukemisen sijaan pitää välillä sulkea kannet ja jäädä miettimään. Pidän myös ratkaisukeskeisyydestä, se sopii minulle paitsi lukijana, myös uuden oppijana ja toteuttajana. 

Mitä minä sitten tästä kirjasta opin? No ainakin sen, että vaikka rakastankin listoja, en ole kovin hyvä priorisoimaan. Teen herkästi kaikenlaista pientä ja tarpeetonta pois alta sen sijaan, että tarttuisin asioihin kiireellisyysjärjestyksessä. Sitten olen väsynyt ja äkäinen. Pitää petrata.

Toinen oivallus koskee työn ja perhe-elämän yhdistämistä, jota kirjailijat kutsuvat termillä "läikkyminen". Tämä läikkyminen, eli työn valuminen osaksi vapaa-aikaa ja perhe-elämän tunkeutuminen työn alueelle on aivan ok, jos se siltä tuntuu. Minusta se on luontevaa. Vastaan kuopuksen puheluun kesken työpäivän tai avaan koneen illalla keventääkseni seuraavan päivän kuormaa. En pidä tiukoista rajanvedoista enkä niitä tähänkään halua.

Lukemisen jälkeen jäi helpottunut fiilis. Minä olen tehnyt parhaani tämän ruuhkavuosipaletin hallitsemiseksi ja se riittää. Sillä jonakin päivänä helpottaa ja siihen saakka tärkeintä on olla armollinen itselleen ja nauttia niin paljon kuin suinkin pystyy. Tämä armollisuus huokuu myös rivien välistä. Minulle se on sitä, että riittävän hyvä on se mihin pyritään. Sitä armoa soisi ihan jokaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle kanssaihimiselle.