Kaksplus.fi

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Synttärisankari (ja yksi niistä päivistä)

Aamu alkoi viisivuotiasta juhlien. Sankari sai asiaankuuluvat onnittelulaulut ja -halaukset ja pääsi avaamaan odotettuja paketteja. Lautapelin ja vaatteiden jälkeen Uglies Pet Shop -hahmot kirvoittivat ihastuneita huudahduksia ja leveän hymyn. 



Totta se on, mä olen jo viisi!


Kuopus lähti ensimmäistä kertaa viikkoon päiväkotiin ja kun lapsi jäi halailtavaksi, ojensin minä synttärikeksit odottamaan ja lähdin töihin. Mies oli saattanut esikoista koulumatkan alkuun ja napannut bussin eri suuntaan. Tähän saakka sujui mainiosti.





Olin edellisenä päivänä, heti esikoisen tultua lääkäristä varannut itsellenikin ajan keuhkojen kuuntelua varten. Mietin ettei siitä haittaakaan olisi, sillä pientä yskää on minullakin pidellyt ja olen väsyksissä. Pienikin kävely saa hengästymään ja tarkemmin ajatellen joku tuntuu yhä istuvan rintakehän päällä. Töissä roiskutin kahvit valkoiselle paidalleni, lähdin lääkäriin ja palasin mukanani pitkä kuuri "komeisiin rohinoihin". 


Lääkäri kysyi tunnenko tarvitsevani sairauslomaa ja vastasin kieltävästi. Ei ole aikaa eikä olo nyt niin kipeä ole. Siispä takaisin töihin. Kolme tuntia myöhemmin olin pyörtänyt pääni. Olo oli kamala, hyvä että silmät pysyivät auki ja tärisin siinä istuessani kuumeen ilmeisesti noustessa. Kuopus sen sijaan voi hyvin kerrottiin päiväkodista, jonne olin soittanut kuulumisia kyselläkseni. Ei muuta kuin uusi aika lääkärille muutama tunti edellisen jälkeen ja uusi soitto päiväkotiin, myöhästyisin ehkä hieman hakuajasta ja halusin varoittaa etukäteen.

Juupa juu. Olin lopulta 35 minuuttia myöhässä jouduttuani lääkärissä muun muassa nieluviljelyyn ja verikokeisiin hyytymistekijöiden selvittämiseksi. Hirveä tuskanhiki päällä juoksin päiväkodin pihalle hokien olevani kamalan pahoillani ja nappasin kuopuksen mukaani. Hänellä oli ollut myös rankka päivä, autossa tuli kiukku ja itku, molemmille. Iltapäiväkerhon pikkujouluissa olimme 45 minuuttia kerrottua myöhemmin, sieltä jo soiteltiin peräämme. Harmitti lasten puolesta, harmitti omasta puolestani, harmitti kamalasti ihan kaikki. Esikoinen  kysyi miksi olen niin kiukkuinen ja sanoin, että kunhan tästä kotiin selvitään, niin helpottaa. Olisi ollut mukava istua muiden vanhempien kanssa juomaan rauhassa glögiä, mutta ei pystynyt. Eikä ollut mitään muistamisiakaan hoitajille, sekin harmitti. 

Kotona helpotti pikkuhiljaa, kun söimme synttärijätskiä. Mieskin kotiutui suunnitelmista poiketen jo seitsemältä ja tuli auttamaan iltatoimissa, lautapeliäkin pelailivat. Huomenna aamutuimaan neuvolaan, sieltä takaisin kotiin peiton alle. Nyt juuri ei pysty muuhun, tauti otti niskalenkin sittenkin.




11 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, kyllä lapsiperheessä sairastetaan! Ja tuo edellinen postaus oli niin tuttua - minäkin jäin arjen yliajamaksi tänä syksynä. Jollain tavalla on kuitenkin luovittu tähän asti. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvakierre, hengitystiesairaudet, maitoallergiasta johtuvat jutut, kurkunpäätulehdukset, siitepölyallergiat ja rasitusastma, you name it we got it. Me ollaan kyllä sairastettu enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Kiitos toivotuksista!

      Poista
  2. Voi että. Lepää oikeasti, ettet saa vielä jotain jälkitautia päälle. Ei olis kivaa köllöttää osastolla aattona, vai mitä?
    Jouluradio soimaan ja makuuasentoon. Tän joulun teemaksi lepo ja laiskottelu. Tavoitteeksi paraneminen koko perheelle. Se on riittävä tavoite. Parempi pysytellä puolikuntoisina kaukana sukulaisvanhuksista, pysyvät terveenä hekin :)

    Tällaista tämä välillä on. Meillä on sairastelut vähän helpottaneet, kun lapset on kasvaneet. Välillä oli vuosia, että porukka oli joka armas joululoma sairaana. Samoin hiihtolomalla ja pääsiäisenä. Naurettiin miehen kanssa joku loma, että onneksi ei nytkään tilattu Kanarianmatkaa, olis taas peruuntunut ;)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei, senkin vuoksi olen tänään nukkunut koko aamupäivän ja heräsin esikoisen tullessa koulusta puolenpäivän jälkeen. Tuotakin olen miettinyt, että enhän minä voi lähteä isoäidin luokse ellen nyt parane kunnolla. Olen elätellyt kovasti toiveita sairastelujen vähenemisestä, mutta tähän mennessä tuntuu olevan vakio. Vauva-ajasta saakka molemmat pojat ovat sairastaneet todella paljon, se on harmi.

      Poista
  3. Te sairastelette kyllä kummallisen paljon. Voiko johtua elintavoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse taipuvainen uskomaan kehnojen perintötekijöiden voimaan. Olemme molemmat miehen kanssa olleet lapsesta saakka todella paljon sairaina ja sen vuoksi en olekaan ollut lainkaan ihmeissäni, että saimme korvakierteiset, allergiset ja astmaoireiset lapset. En edes osaa ajatella, että tämä olisi jotenkin erilaista, koska tämä on aina ollut arkeani. Kurjaa kyllä, tottakai. Elintavoissa en oikein keksi korjaamista lasteni osalta, he elävät säännöllistä elämää, nukkuvat kymmenen tuntia yössä, ulkoilevat päivittäin ja syövät terveellisesti.

      Poista
  4. Eineksiä teillä ainakin syödään, olet itsekin tämän kertonut. Ja nehän eivät ainakaan terveellisiä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kerran tai kaksi viikkoon tapahtuva Saarioisten makaronilaation tai lasagnen syönti tuskin ketään sairastuttaa. :D Tai silloin tällöin pakkasesta kaivetut ranskalaiset nitriitittömien nakkien kanssa. Ei, ruokavalio täällä kyllä on hyvässä jamassa, mutta olisipa helppoa, jos taudit kaikkoaisivat vain noiden einesten poisjättämisellä. Saisivat syödä loputkin päivät viikosta puuroa tai tummaa pastaa. :)

      Poista
    2. Piti tulla vielä lisäämään, että en tarkoittanut vastata huomioosi eineksistä millään muotoa epäkohteliaasti. Joskus kirjoitettu teksti vaikuttaa tylymmältä kuin ajatus sen takana. :)

      Poista
  5. Paranemista, kurjaa kuulla että sairastat! Luin taas viimeisimmät kirjoituksesi. Rauhallista joulunaikaa :) terkuin Heini

    VastaaPoista