Kaksplus.fi

lauantai 5. joulukuuta 2015

Leluja - mutta minkälaisia

Meidän lapsilla on paljon tavaraa. Liikaa, totean jokaisen siivouksen yhteydessä, ja päädyn tuskastuneena kyselemään mikä tällä kertaa imuriin sujahtanut pieni osanen oikein on. Ja aina se on jotain tärkeää, tietenkin, jotain oleellista juuri sen ja sen härpäkkeen kokoamisen ja koossa pysymisen kannalta. Fine, avataan imurin pölypussi, jälleen kerran.

Kun lapset olivat pieniä, toivon ensisijaisesti puisia leluja muovisten sijaan. Ei niin, että olisin ollut asiassa kovin tarkka, mutta jos parkkihallista vaikkapa oli puinen versio tarjolla, niin mieluummin se muovisen sijaan. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän toiveita tulee. Sitten alkaa koulu ja yhtäkkiä huomaakin lapsen huoneen tyhjentyneen ja toiveiden muuttuneen harvemmiksi ja tarkemmiksi. Samaan aikaan pikkuveljen huone pullistelee, sillä sinne ne lelut tietenkin on isomman huoneesta roudattu. 


Minusta joulua edeltävät lelukuvastot ovat yksi oleellinen osa joulunodotusta eikä tulisi mieleenkään piilottaa niitä lapsilta tai heittää salaa roskiin. On hauska selailla niitä yhdessä, katsoa kaikkea uutta ja miettiä mitä voisi lapsille ostaa. He löytävät sivuilta monia toiveita, mutta tietävät ettei kaikkea voi saada. Minusta on ihanaa ostaa heille kaikkea ja nähdä iloisia ilmeitä, kun paketista paljastuu jotain toivottua. Samaten en ole kovin tiukka siinä millä meillä leikitään. Saa toivoa muovihäkkyröitä kehittävien puulelujen sijaan, saa toivoa aivan älyttömiltä kuulostavia juttuja, kuten vaikkapa Trash Pack -hahmot tai Uglies Pet Shop -koirat. Ne ovat lastenkulttuuria ja heille tärkeitä. En koe saavuttavani mitään hyvää sillä, että sanelen ylhäältä millaisilla leluilla lasteni sopii leikkiä. 


Ja kyllä, meidän lapsilla on puumiekkoja, vaahtomuovisapelit, Eemelin pyssyt sekä valomiekat. Kaikilla näillä leikitään valtavasti, taistelut siirtyvät ulkoa sisälle ja leikeissä ovat parhaimmillaan mukana kaikki kaverit, tytöt ja pojat. En näe siinä mitään pahaa, olen tässä Sinkkosen linjalla enkä usko välittömään yhteyteen puumiekan ja tulevaisuuden kouluampumisen välillä. Lisäksi olen omin silmin todistanut, kuinka mikä tahansa risu on tarvittaessa pyssy, mielikuvituksestahan tässä on kyse. Silti, minun rajani menee turhan aidon näköisissä kopioissa. En halua ostaa sellaista pyssyä lapsilleni, puumiekat ovat siihen nähden jotenkin viattomampia. Ja jokaisella jedillä nyt vaan kuuluu olla valomiekka, näin olen oppinut.


Esikoisen huoneeseen ovat jääneet ainoastaan legot. Ne ovatkin ahkerassa käytössä, harva se päivä jompikumpi yhdellä isällä varustettuna rakentelee jotain.


Tänä vuonna menemme yhä sillä linjalla, että molemmat pojat saavat toivoa yhdet isommat lahjat ja muita pienempiä. Nämä ykköstoiveet paljastuvat paketeista, sen lisäksi niistä löytyy kirjoja, fanikortteja, yöpuvut, lakanat, lautapeli sun muuta. Ja kun tähän päälle laitetaan kuopuksen syntymäpäivälahjat ennen joulua ja esikoisen joulun jälkeen, on tähän talouteen taas kuukauden sisällä kerrytetty materiaa omiksi tarpeiksi. Mutta sitten ollaan taas ilman uusia pitkän aikaa ja leikitään näillä toteutuneilla toiveilla. On siinä minun mielestäni ihan hyvä tasapaino.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti