keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Välipäiviä

Tällä viikolla olemme laskeutuneet laiskasta joulusta vielä laiskempaan välipäivien viettämiseen. Mies on periaatteessa töissä, mutta käytännössä istuu nytkin tuossa vastapäätä sohvalla. Kunhan on tavoitettavissa tämän loppuvuoden se riittää, ja varsinaisesti paluu työpaikalle koittaa vasta ensi maanantaina. Me jatkamme poikien kanssa vielä loppiaiseen ja kunhan koulu seitsemäs päivä tammikuuta taas alkaa pyörähtävät raiteilleen myös meidän rutiinimme.

Kahden viime viikon aikana olen viettänyt valtaosan ajastani vaakatasossa tai istuen ja ollut erittäin tunnollinen toipilas. Olen katsonut Netflixistä kaksi kautta Siltaa ja siihen perään siskon suosituksesta sarjaa Killing, josta on nyt kolmas kausi meneillään. Olemme kaikki nukkuneet pitkään aamuisin, pojat jopa kahdeksaan saakka ja me miehen kanssa vielä vähän pidempään. Olemme syöneet kun siltä tuntuu, lukeneet paljon kirjoja, pelanneet esikoisen saamaa pleikkapeliä ja jatkaneet lautapeleillä. Olemme käyneet ulkoilemassa,  perustaneet saippuakuplalaboratorion kylpyhuoneeseen ja saunoneet keskellä päivää. Olleet koko päivän yöpuvuissa ja olleet yhdessä. Minulla on vaan yksinkertaisesti maailman ihanin perhe. Meillä on niin hyvä olla nelistään.

Eilen lähdin mukaan, kun mies vei pojat luistelemaan Tapiolan jääpuistoon. Autoin luistimet pojille jalkaan, hain kupin kahvia ja istahdin katselemaan. Hyvin kulki, esikoinen viuhahteli ohitseni ja kuopuksenkin eteneminen muistutti huomattavasti enemmän luistelua kuin vuosi takaperin.






Palataan joulun juhlintaan vielä myöhemmin ja huomenna odottavat uudet kekkerit, kun lähdemme ottamaan uutta vuotta vastaan esikoisen kummien luokse. Viikonloppuna on kahdet syntymäpäivät, eli juhlaa riittää! Minä en vielä tiedä minne kaikkialle jaksan tulla mukaan, päivä kerrallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti