Kaksplus.fi

lauantai 19. joulukuuta 2015

Oy Avioliitto Ab

Tuon partaisemman puoliskon kanssa on tullut pidettyä yhtä jo yhdeksäntoista vuotta. Olen elänyt hänen kanssaan kauemmin kuin ylipäänsä olin elänyt ennen häntä. 




Eräällä automatkalla tässä syksyn mittaan kuuntelin radiosta jonkin terapeutin haastattelua. Hän painotti suhteen huoltamisen tärkeyttä kysyen emmekö me huolehdi säntillisesti myös automme huolloista ja miksi yhtään vähempi pätisi parisuhteeseen. Hyvä pointti, erinomainen itse asiassa.

Asia, joka jää helposti jalkoihin, kun ei ole energiaa tahi aikaa. Ruuhkavuodet, ehkä osuvin termi ikinä. Ja silti, me tähän jäämme sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet. Ja olisi kiva, että sittenkin olisi toiselle jotain sanottavaa. Olemme pyrkineet panostamaan tähän monta kertaa, mutta sitten se aina vain jää. Sinne pienten hommien jalkoihin, ruuhkavuosien yliajamaksi.

Meille realismia on se, että pääsemme muutaman kerran vuodessa jonnekin. Tänä syksynä olemme käyneet kaksi kertaa yhdessä syömässä. Joskus olemme varastaneet yhteistä lounasaikaa. Tässä kuussa olimme menossa perinteiselle joululounaalle hääjuhlapaikkaamme, mutta tauti tuli tielle. 

Puolitoista vuotta sitten (sic!) lähdin mukaan miehen matkalle Tukholmaan. Ja koska siitä on, eikä vain tunnu olevan jo kauan, päätin toistaa tempun. Mies lähtee tammikuun lopulla viikonlopuksi reissuun, minä ostin itselleni liput myös. Ilahduttavaa on, että ystäväpariskunta lähtee samaan tilaisuuteen. Kaikkea kolmea aikaa yhdessä viikonlopussa.

Ja vaikka otsikko käsitteleekin juuri parisuhdetta, pätee asia itse asiassa moneen muuhunkin. Ystävyyssuhteet, oma aika, kaikki jää niin helposti. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin kalenterissa olevan ilahduttavasti erilaisia menoja. On miehen kanssa tuo pieni reissu ja oopperailta buukattuna. On koko ystäväporukan yhteisiä uudenvuoden juhlia suunnitteilla, lapset ja aikuiset mukana. On vain aikuisille tarkoitettuja tapaninpäivän tansseja ja on tyttöporukan miniloma-ajatuksia.

Ehkä se on tätä, kun lapset ovat kasvaneet. Oli muuten ensimmäinen syksy ilman jokavuotista perinnettä, kuopuksen kasvamisesta johtuvaa vauvakuumehourailua. Otan sen vinkkinä ja kerron, että seuraavaksi haluaisin Venetsiaan tai Pietariin. 





2 kommenttia: