Kaksplus.fi

tiistai 10. helmikuuta 2015

Juhlavuoden juhlapäivät

Tänä vuonna meille tulee miehen kanssa molemmille 35 vuotta mittariin ja sen lisäksi vietämme kymmenettä hääpäiväämme. Juhlimisen arvoinen homma! En tosin tiedä mitä kuopus yrittää, viime vuonna hän ilmoitti iloisesti äidin kolkuttelevan jo viittäkymppiä ja eilen kuultuaan ikäni oli aivan järkyttynyt. Kolmekymmentäviisi! Siihen päälle käden paljonpuhuvasti levälleen ja äimistynyt ilme kasvoille. Kiitos lapseni, kiitos taas.



Viisi vuotta sitten emme järjestäneet mitään sen suurempia juhlia synttäreidemme kunniaksi. Kävimme kahdestaan matkalla ensimmäistä kertaa esikoisen syntymän jälkeen ja lähdimme myös perheen ja siskon kanssa kesällä Italiaan, siinä oli juhlallisuuksia kylliksi. Lahjat toki vaihdettiin. 



Nyt ajattelimme kuitenkin tehdä toisella tavalla. Meistä molemmista tuntuu siltä, että haluamme järjestää synttärijuhlat ystäville ja sukulaisille ja ajankohdaksi olemme päättäneet syyskuun ensimmäisen viikonlopun, saman ajankohdan jolloin aikanaan juhlittiin häitämme. Vaikka minä täytän vuosia helmikuussa ja mies maaliskuussa, ei talvi ole oikein parasta aikaa juhlimiseen. Meilläkin on iso parveke, joka syyskesän juhlissa saadaan kunnolla käyttöön, mikäli juhlat meillä kotona pidetään. Paikasta ei ole vielä mitään tietoa, ehkä kotona, ehkä jossain ravintolan juhlatilassa. Tai ehkä meillä on silloin jo se kesäpaikka, kuka tietää.



Dubain matkan oli tarkoitus olla se meidän toinen tapamme juhlistaa merkkipäiviä, mutta se nyt meni puihin. Olimme päättäneet, että mitään varsinaisia lahjoja emme toisillemme hanki, vaan perheen yhteinen löhöloma saa olla meidän lahjamme. Nyt suunnitelmien muuttuessa mietimme pitäisikö varsinaisia syntymäpäiviä sitten jotenkin juhlistaa, ettei liian ankeaksi ja arkiseksi mene. Itse ehdotin yhtälöä hyvää ruokaa, irtokarkkeja ja leffa. Kelvannee myös miehelle.



Materiaaliset muistamisetkin otettiin uudelleen keskustelun alle. Mies ei jälleen kerran tarvitse kuulemma yhtään mitään ja minä puolestani luonteelleni uskollisena olen jo joku aika sitten, ihan sivulausessa, yksilöinyt hyvinkin tarkan toiveen. Mutta se hyvä puoli näissä toiveissani on, että edellisellä on menty nyt viisi vuotta, kun mies kolmekymppisten ja viisivuotishääpäivän kunniaksi upgreidasi sormuksen dimangin. Että jos kerran panostaa, pääsee seuraavat vuodet helpommalla. Vitsi vitsi. Minä tiedän myös mitä miehelle ostan ja sisko on luvannut auttaa lahjan hankinnassa. 


Mietin tässä eräänä päivänä, että mitään sen tärkeämpää ei parisuhteessa ole kuin toimiva arki. Se, että tavallisena tiistai-iltana ulko-oven käydessä ilahtuu toisen tullessa kotiin. Ja että kliseisesti on hyvä herätä toisen vierestä joka aamu. Tai no, rehellisyyden nimissä ei nyt ehkä ihan vierestä, mutta samasta sängystä nyt joka tapauksessa. Vaikka välistä vielä löytyisikin kaksi paria pieniä jalkoja, ollaan kuitenkin samassa sängyssä. Tällä hetkellä ehkä siellä eri reunoilla, mutta onneksi käsi ylettää niiden jalkaparien yli toisen käteen. 


Kuvat viimeiseltä viideltä synttäripäivältä ylhäältä alas: 

Kolmekymppiskukkaset äidiltä ja isältä. 

Kolmekymmentäyksivuotiaana meillä oli parikuinen vauva ja kävimme syömässä Santa Fe:ssä.

Kolmekymmentäkaksi täyttäessäni vietin päivän pakaten viimeisiä tavaroita muuttolaatikoihin ja juhlin pari päivää myöhemmin muuton ollessa ohi juomalla samppanjaa maitolasista.

Kolmekymmentäkolme ja kipeänä. Mies yllätti iloisesti lahjalla ja äiti kukilla.

Viime vuonna täytin kolmekymmentäneljä, vietimme mukavan päivän kaupungilla pyörien ja kävimme lounaalla Salutorgetissa. 

Tänä vuonna, kuka tietää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti