torstai 29. toukokuuta 2014

Valkoiset hampaat

Kävin ensimmäisen kerran hampaiden valkaisussa esikoisen ollessa vielä pieni. Päädyin suositusten jälkeen kruununhakalaisen GLOSS Hammashoitopalveluiden asiakkaaksi ja siellä olen pysynyt. Samaan paikkaan olen myös saanut mieheni asiakkaaksi, vaikka varsinaista valkaisua hänelle ei olekaan tehty, ainakaan vielä.



Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota hampaisiini esikoisen kaksivuotispäivänä otettuja kuvia katsoessani, yksi niistä tuossa yllä. Kulmahampaat kellersivät ja hymy ei näyttänyt niin raikkaalta ja kauniilta kuin toivoin. Lähdin etsimään sopivaa valkaisupaikkaa, kahlasin paljon kokemuksia netin kautta ja päädyin lopulta tuonne GLOSSiin ja tehovalkaisuun. Kävin ensin hammastarkastuksessa ja hammaskiven poistossa, tulos kun on luonnollisesti parempi puhtaaseen ja hoidettuun suuhun tehtynä. Tehovalkaisu todella toimi ja kulmahampaista lähti pois kuusi astetta tummuutta. Etuhampaat olivat jo valmiiksi melko valkoiset, joten asteita lähti vain kaksi. Oli todella tyytyväinen ja hymy kirkastui silmissä.



GLOSS suosittaa tehovalkaisun ylläpitohoidoksi puolet edullisempaa kevytvalkaisua ja sen voi tehdä vaikka pari kertaa vuodessa. Käytännössä ainakaan minulla ei todellakaan ole tarvetta käydä valkaisussa niin usein, vaikka juonkin kahvia päivittäin ja sekä suklaa että punaviini kuuluvat ruokavaliooni. Olen käynyt vain kerran ylläpitovalkaisussa näiden vuosien aikana, kuopuksen synnyttyä. Tuolloin hampaat valkaistuivat yhä enemmän ja olin supertyytyväinen.



Käyn hammastarkastuksessa vuosittain, viimeksi parisen viikkoa takaperin. Onnekseni vain harvoin on ollut paikattavaa ja hammaskiveäkin oli tällä kerralla vain minimaalisesti. Hoidan suuni terveyttä tunnollisesti, mutta minusta esimerkiksi vuosittain tehtävä valkaisu olisi liioittelua. Toki tämä on vain omien hampaideni osalta havainnoitu ja toisella hampaat värjäytyvät helpommin ja valkaisu useammin on tarpeen.



Huomasin vastikään Dubain valokuvia katsoessani, että hampaat ovat menettäneet kirkkauttaan ja raikkauttaan. Erityisesti kulmahampaat ovat jälleen saaneet värjäytymiä ja valkaisu olisi tarpeen. Varasinkin ajan ylläpitovalkaisuun, joten parin viikon kuluttua tehdään jälleen kevytvalkaisu, eli valkaistaan laservalolla ja vetyperoksidilla. Onnekseni itselläni ei hampaita ole koskaan vihlonut valkaisun aikana tai sen jälkeen. Varmuuden vuoksi pesen kuitenkin toimenpiteeseen saakka hampaita Sensodynen vihlomista estävällä ja hampaita suojaavalla tahnalla. 

Mielenkiinnolla odotan millainen lopputulos on tällä kertaa, edellisestä ylläpitohoidosta on kulunut tosiaan vajaat kolme vuotta. Tavoitteena on tämä:


Vaikeinta on olla pari vuorokautta valkaisun jälkeen ilman kahvia! Onneksi se on sen arvoista!

2 kommenttia:

  1. Minä en huomannut ollenkaan, että hampaat olisivat jotenkin värjäytyneet. Koskaan en ole hampaiden valkaisua itse kokeillut, mutta voisi olla aivan tarpeellinen. Kahvia tosiaan tulee minunkin juotua melko reippaasti.

    VastaaPoista
  2. Olisi ihana saada oikein valkoiset hampaat. Kauan olen jo miettinyt, että pitäisi käydä hammaslääkärissä. Jos saisin siihen apua sieltä. Toki tarkastukset ja muut ensin kuntoon, ettei ole reikiä tai muita.

    VastaaPoista