Kaksplus.fi

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Äidin uudet syysvaatteet

Käytyäni lasten kaappien (lähes kaikki trikoopipot ja sormikkaat kateissa) ohella omaani läpi totesin, että ihan hyvältä näyttää. Syksy tuo yleensä tullessaan halun hankkia yhtä sun toista syksyisissä sävyissä, mutta tällä kertaa vaatekaapin perusasiat ovat kunnossa. Kävin kuitenkin pienellä kierroksella Lindexillä ja haikailtuani ikuisuuden Holly&Whyte-sarjaan v-aukkoisia paitoja, löysin ilokseni tämän neuleen. Farkkujen, nilkkureiden ja huivin kanssa oletettavasti syksyisen pukeutumisen vakiokamaa.


Tässä hissiotos eräältä päivältä, kun päällä oli neuleen lisäksi kulutetut mustat farkut. Pää on sattuneesta syystä rajattu pois kuvasta.


Aivan uusi tuttavuus tälle syksylle on puolestaan Nosh. En ole koskaan viehättynyt merkin lastenvaatteista, mutta nyt naistenmallistossa oli sitä jotain, johon silmäni iskin. Mietin jonkin aikaa, kunnes tilasin vaatteita sovitettavaksi. Kaikki olivat oikein hyviä ja kokoaan vastaavia. 

Tällä mekolla tulen menemään monena aamuna toimistolle, pariksi vaan paksut sukkahousut ja neuletakki. Niskassa on kivana yksityiskohtana vetoketju ja tuo oranssin sävy on taatusti ensimmäistä kertaa vierailemassa vaatekaapissani.



Paritin tämän mekon yhdessä Lindexin pilkullisen jakun, mustien sukkahousujen ja Wondersin sinisten ballerinojen kanssa viikonloppuna, kun oltiin katsomassa Shrekiä. 


Noshin a-linjainen farkkua mukaileva hame on paksu ja erittäin mukava päällä. Mitta peittää polvet.



Ja tämä erehdyttävästi yöpaitaa muistuttava pitkähelmainen pusero on taas yksi lisä raitakokoelmaani. Näyttää päällä huomattavasti paremmalta kuin henkarissa.


Tässä tuo Noshin hame yhdessä Lindexiltä aikoja sitten ostamani ja paljon käyttämäni pellavapaidan kanssa. Jalassa Wondersit, kaulassa BeckSöndergaard, olalla Vuitton. Kuten aina.


Sitten enää muutamat paksut mustat sukkahousut ostoslistalle ja meikäläinen on valmis viileneviin säihin. Lapsille pitäisi vielä paikallistaa ne pipot...

4 kommenttia:

  1. Todella kauniita asuja! En osaa edes päättää kumpi on parempi, mekko vai hameasu :)
    Noshin lastenvaatteet ei myöskään miellytä omaa silmää, mutta onpas kauniita nämä sun itsellesi ostamat. Täytynee tutustua! Hyvää viikkonloppua! T. Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu ihmeessä, vaikuttavat hyvälaatuisilta vaatteilta. Eivät kaikki naistenvaatteetkaan ole mielestäni kovinkaan kauniita, mutta helmiä löytyy joukosta.

      Poista