Hanna kirjoitti blogissaan Yli pyykkivuorten kuinka lasten syntymäpäivät vievät aikuisilta suhteellisuudentajun. Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila puolestaan penää syntymäpäiviin liittyvän kilpavarustelun lopettamista, aiheesta uutisoi esimerkiksi Ilta-Sanomat täällä. Lukiessani ensin Kurttilan kannantoton ja sen jälkeen Hannan hyvää pohdintaa aiheesta muistin yhtäkkiä kirjoittaneeni itsekin samasta teemasta, mutta hieman päinvastaisesta näkökulmasta. Torstain toivottujen hengessä siis mietteitä lastensynttäreistä vuoden takaa:
"Taas kuohuu lastensynttäreiden ympärillä. Ovatko nykylapset ahneita ja statustietoisia, keulitaanko lasten syntymäpäiväjuhlilla ja kilpailevatko vanhemmat kuka järjestää parhaat juhlat? Ja millainen sen lahjan nyt sitten oikein pitäisi olla?
MTV:n artikkelissa opettaja, jonka oikeaa nimeä ei mainita, väittää syntymäpäivien olevan tänä päivänä statusasia. Mitä hienommassa paikassa syntymäpäivät vietetään, sen enemmän kaverit juhlien sankarista tykkäävät. Tämä opettaja ehdottaa, että vanhemmat voisivat sopia juhlien pelisäännöistä yhdessä, joko kutsutaan kaikki tai ei ketään luokalta. Samaten vanhempien kannattaisi haastatellun mukaan sopia yhdessä lahjan budjetista. Halvasta lahjasta kiusataan ja lapset eivät kuulemma halua kutsua juhliinsa sellaisia kavereita, jotka ovat edellisenä vuonna tuoneen liian edullisen lahjan.
Toisessa, aiemmin julkaistussa jutussa perataan tämän hetken ilmiötä syntymäpäivien ulkoistamisesta. MLL:n asiantuntija peräänkuuluttaa vanhemmilta huomaavaisuutta toisia vanhempia kohtaan, malttia ja harkintaa, kaikkea kun ei tarvitse järjestää yksissä juhlissa. Lisäksi hän pitää vieraslahjojen antamista vanhempien kilpavarusteluna.
Minä väitän, että tässä ei ole kyse mistään yleisestä ilmiöstä vaan yksinkertaisesti huonoista käytöstavoista. Omat lapseni ovat juhlineet lukuisia kaverisynttäreitä sankarin tai vieraan roolissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole törmännyt ensimmäisessä artikkelissa kuvattuun tilanteeseen lahjojen kelpaamattomuudesta. Se paljastuuko paketista kenties legopaketti, tehtäväkirja, karkkipussi tai vaikkapa reppu, juomapullo, pikkuauto tai mikä tahansa, ei merkitse mitään. Lapset iloitsevat, kun heitä muistetaan ja kaikki tietävät, että kaverilahjan ei todellakaan tarvitse olla mitään kallista. Olen tosin huomannut, että lahjat yleensä kasvavat niin kooltaan kuin arvoltaan lapsen iän karttuessa, mikä lienee aika tavallista. Siinä missä 4-vuotiaalle sopiva lahja on pieni alle kymmenen euroa maksava legopaketti, tuntuu koululaiselle sopivalta ostaa tuplakokoinen ja -hintainen.
Ei kai koulun tai opettajan tehtävä ole kertoa aikuisille ihmisille miten toimia tällaisessa asiassa. Pidän ajatusta yhteisen lahjabudjetin sopimisesta aivan naurettavana, jokainen ostaa sitä mitä haluaa ja sitä mihin on varaa. En tiedä onko nykyvanhempi niin tolkuttoman uusavuton niin monessa asiassa, että näihinkin kaivattaisiin yhteisiä ohjenuoria. Sitä paitsi lapsilla on monesti aivan selvät sävelet sen osalta mitä kaverille hankitaan. He tietävät ja tuntevat toisensa, lempileikit ja kiinnostuksen kohteet, ja haluavat ostaa mieluista ja ilahduttavaa. Se on minusta vain hienoa. Toisaalta, syntymäpäivillä kiristäminenhän alkaa jo päiväkodista ja on aivan tuttua varmasti jokaiselle vanhemmalle. Mutta ei vastuuta tämän ikävän ilmiön kitkemisestä voi sysätä taas kerran pois itseltä jollekin toiselle taholle. Kyllä se minun on asia otettava esille, puhuttava ja varmistettava ettei homma toistu, jos lapseni tuota kiristyskeinoa käyttää tai muuten käyttäytyy idioottimaisesti synttäriasiassa. Päiväkodissa ja koulussa käytetäänkin sähköpostia vanhempien välillä kutsujen välittämiseen. Tämä on huomaavainen tapa ja toimii erinomaisesti.
Entäpä sitten toinen artikkeli ja syntymäpäivien ulkoistamisen kyseenalaistaminen? Minä rakastan juhlia ja esimerkiksi kuopukselle järjestämme ihan perinteiset kotijuhlat parhaille päiväkotikavereille. Mutta aivan erityisesti rakastan ulkoistamista silloin, kun lapsen syntymäpäiville on tulossa viisitoista poikaa ja voin viettää juhlat jossain muualla kuin kotonani, ilman järjestämistä ennen, viihdyttämistä juhlien aikana ja siivoamista jälkeenpäin. Se on vain yksi tapa helpottaa arkea ja aivan ehdottomasti tartun siihen. En siksi, että niin pitäisi tehdä tai siksi, että haluaisin todistaa yhtään mitään. Vaan siksi, että se on niin iisi tapa järjestää juhlat, kassan kautta ulos ja homma hoidettu. Ajatus kilpavarustelusta on itselleni hyvin vieras, vaikka järjestän mielelläni lapsillen juhlia viimeisen päälle ja jokainen saa jotain kotiinvietävää ongintapussukasta. Pieni Hot Wheels -auto tai Legon minifiguuri saa kaikille iloisen mielen.
Mahtaako syntymäpäivien järjestämisessä olla alueellisia eroja? Ehkä me pääkaupunkiseutulaiset järjestämme erilaisia juhlia kuin vaikkapa Pohjanmaalla asuvat, en tiedä. Joka tapauksessa minua ihmetyttää tässä keskustelussa eniten kaksi asiaa. Miten vanhemmat eivät osaa katsoa, että yksittäinen lapsi ei jää ilman kutsua tai ryhmästä kutsutaan kaikki paitsi kaksi? Sillä tottakai on hirvittävän surullista, jos joku lapsi jää vuodesta toiseen ilman kutsua, ei sellaista saisi tapahtua. Ja toisekseen, miten juhliin panostettu aika ja vaiva olisi joltain toiselta pois? Jos minä haluan tilata lapselleni hienon kakun, ostaa ilmapallot, hankkia ongintaan lahjapussit kivoine sisältöineen tai viedä juhlat museoon, niin eikö siinä voita ihan jokainen? Yhdessä valitaan juhlien teema ja mietitään mitä kivaa kavereille keksittäisiin. Lapsi saa hauskat syntymäpäivät ja saa juhlia yhdessä hänelle tärkeiden ihmisten kanssa tarjoten heille kaikille jotain hauskaa. Minusta tämä on ihan vain win-win -tilanne eikä tulisi mieleenkään arvostella ihmistä sillä perusteella millaiset syntymäpäivät hänen lapsellaan on. Valitettavasti vain sitä, joka tällaisiin järjestelyihin tykkää panostaa, saa helpommin arvostella kuin sitä, joka ei koe asiaa niin tärkeänä. Ja loppujen lopuksi yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole."
Tämän tekstin nosto sopii hyvin juuri tähän aikaan syksystä, kun perheemme juhlaviikot ovat jälleen pian pyörähtämässä käyntiin. Tänä vuonna kuopusta juhlitaan yhä kotona eskarikavereiden kanssa, suunnitelmissa on järjestää hurjat merirosvokekkerit. Rekvisiittaa ostin jo viime helmikuussa Pariisista, kun sopivasti kohdalle osui eikä teemaa onneksi ollut lainkaan vaikea myydä itse sankarille. Aarteenetsintää, merirosvokakku, teemaan sopivat koristeet, aarrearkku kultarahoineen ja sitä rataa. Tammikuussa puolestaan juhlitaan yhdeksän vuotta täyttävää esikoista ja niitä kaverikekkereitä vietetään tällä kertaa elokuvateatterissa.
Mitä mieltä te olette, ovatko asiantuntijatahojen kommentit asiallista kritiikkiä vai tyypillistä suomalaista mielensäpahoittamista ja tasapäistämistä?
Kuvat kuopuksen Minions-synttäreiltä vajaan vuoden takaa.
Täällä pohjalaisessa rannikkokaupungissa järjestetään aika paljon kotisynttäreitä. Ehkäpä se isoin pääkaupunkiin erottava tekijä on se, että täällä suurella osalla perheistä on omakotitalo ja oma piha. Onhan se eri tilanne järjestää rymyikäiselle poikalaumalle juhlat näin, kuin kerrostaloneliöissä. Samoin ulkoistamisen vaihtoehtoja on vähemmän, Hoplop lähinnä.
VastaaPoistaTämä olikin hyvä pointti: kaupungissa, varsinkin pk-seudulla ihmiset asuvat kerrostaloissa ja aika pienissä neliöissä, joten aika harva haluaa sitten kutsia koko päiväkoti/eskari/koululuokan kotiinsa.
PoistaKyllä, asuntojen koko ja ulkoistamistarjonta vaikuttavat varmasti paljon. Meilläkään kun ei ole edes mitään kerhotilaa tai vastaavaa, jossa voisi juhlia kotitalossa järjestää.
PoistaVierastan ulkoa tulevia ohjeita tällaisissa asioissa, mutta olen samaa mieltä "asiantuntijoiden" kanssa siinä, että monella vanhemmalla on lähtenyt lapasesta lapsen synttäreihin satsaaminen. Lapsi ei välttämättä edes tajua miten paljon aikaa, vaivaa ja rahaa vanhemmat jopa 3-7 -vuotiaiden juhliin laittavat, saati arvosta panostusta. Toiset vanhemmat taas sen tajuavat, ja huonolla itsetunnolla varustetut varmasti saavat alemmuuskomplekseja, jos eivät taloudellisesti tai muuten kykene samaan. Itse en koe alemmuutta, vaan lähinnä hämmästelen miksi vanhemmat menevät tähän kaupalliseen hömpötykseen mukaan ja mihin se johtaa. Lapsilla herkästi vaatimukset vuosi vuodelta kasvaa...
VastaaPoistaItse nykyään vihaan kaikkia lastenjuhlia, eikä meillä niitä enää järjestetäkään kuin kahdet (kuopuksen 9 v. ja 10 v.), siihen loppuu kaverijuhlat tässä talossa (seur kerran sitten 18 v. kemut), ja ihan peruskotisynttärit ilman mitään teemaa, ja ehdottomasti ilman vastalahjoja. Jos jotkut lapset eivät sen takia tyttäristäni tykkää, että meillä ei ole teemajuhlia eikä vastalahjoja, niin vilkutamme iloisesti heipat sellaisille :)
Hyvä asenne, te teette haluamanne juhlat ja jos ei kelpaa, niin saa olla tulematta! Minä ehkä panostan juhliin koristeiden, kakun sun muun osalta reilusti ihan sen vuoksi, että tykkään itse laittaa ja järjestää. Mutta samalla odotan jo ilolla sitä aikaa, kun ei enää isoja kaverikutsuja järjestetä, sama kymmenen vuotta on meilläkin ajateltu rajaksi. Sen jälkeen toivotan kummit ja mummit mielelläni tervetulleeksi kahville, mutta that's it.
PoistaOlen kanssasi täysin samaa mieltä. Sen että haluaa panostaa lapsensa synttäreihin ei luulisi olevan keneltäkään pois. Paras palkinto on se kun poika usein muistelee synttäreitään ja innolla odottaa jo seuraavia. Ja joo, meillä pidetään myös joka vuosi lapsille Halloween naamiaiset sekin kun tuntuu olevan joillekkin ihan liikaa...
VastaaPoistaJa meillä juhlitaan nimipäiviä lahjan ja herkuttelun muodossa. Tähän ei myöskään usein törmää, mutta meille kiva ja tärkeä traditio. Itsehän sain isovanhemmiltani kortin myös toisen nimen nimipäivänä, mutta siihen meillä ei sentään ole lähdetty. :D
PoistaEn myöskään ymmärrä tät kateus- ja paha mieli -näkökulmaa tässä. Perheitä on erilaisia, joissakin juhlitaan isosti, joissain pienesti. Varmasti on mukavaa päästä teemasynttäreille vieraaksikin, ja luulenpa, että tunnelma syntyy monesti ihan muusta kuin ulkoisista puitteista pelkästään. Kaikki hauska ei ole rahalla ostettavissa, vaan kekseliäisyyttä voi käyttää.
VastaaPoistaJa käytöstavoista olen ihan samaa mieltä: vanhemmat katsokoon, ettei lapsiryhmästä joku jää kutsun ulkopuolelle ja omaa jälkikasvua pitää opettaa, ettei lahjahevosta suinkaan suuhun katsota : )
Olen ihan samaa mieltä, kyllä se kotoa lähtee miten asioihin suhtaudutaan ja miten muut otetaan tässäkin huomioon. Oman kokemukseni mukaan lapset eivät myöskään arvota erilaisia juhlia samalla tavalla kuin mitä asiantuntijoiden mukaan tapahtuu. Tai ainakin omani ovat olleet ihan yhtä mielissään kutsusta, oli se sitten hoplopiin tai kotiin.
PoistaMä tavallaan ymmärrän tän synttärikritiikin. Itse lasten parissa työskennelleenä tiedän sen, että lapset vertailevat toistensa synttäreitä eli kenen kemut oli parhaat ja kun lapset tietävät nykyisin aika tarkkaan mikä on kallista ja mikä ei, niin yleensähän se kaikkein makein = kaikkein kallein. Tässä se ongelma ehkä piilee eli siinä että ne kenellä on makeimmat partyt myös aika usein sitä hehkuttava kavereille ja myös pilkkaavat niitä joiden partyt ei ole aivan niin makeita (eli yleensä ne joilla rahavarat ei anna periksi pistää satoja euroja kemuihin). MUTTA tässäkin on se vanhempien tehtävä: hienot juhlat saa järjestää ja rahaa pistää siihen MUTTA pitäisi hallita myös se kasvatustyö eli opastaa lasta siihen, että vaikka meillä on varaa hienoihin kemuihin, ei kaikilla näin ole ja tästä asiasta (tai muistakaan syistä) ei saa pilkata niitä joilla ei varaa ole. Eli jos vanhempana pidät megakemut, huolehdithan, että lapsesi ei kiusaa niitä, joilla vastaavaan ei ole varaa.
VastaaPoistaYksi minkä olen huomannut hankalaksi, on tämä lahjakysymys. Eli valitettavasti joissakin kaveripiireissä syntymäpäivä lahjojen hinta on karannut aivan käsistä. Eli ongelma tulee siinä kun toiset antavat kaverille lahjat usean kympin lahjan ja tähänhän ei kaikilla ole varaa. Ihan vihoviimeinen juttu ovat nämä synttärikemut jossa lahjat avataan "leikin" muodossa eli esim. pullonpyörityksellä. Oikeasti, kuka vanhempi on niin tollo että ei tajua tässä piilevää ongelmaa! Jos kaveripiirissä on tällaista lahjojen kilpavarustelua pitäisi vanhemman tajuta että tilanne on aika piinaava sille, jolla ei ole varaa antaa sitä hienoa lahjaa. Ja siinähän sitä joutuu silmätikuksi, että juuri sinä et antanut sitä hienoa legopakettia. Koska totuus on se, että lapset hyvin tarkkaan kyllä tietävät mitä mikäkin lelu maksaa.
Eli long story short: Ihanaa että vanhemmat jaksavat panostaa lastensa kemuihin mutta vanhemman tulee muistaa myös vastuunsa. Paitsi katsoa ne kutsumiset, myös varmistaa että juhlatilanne on sellainen että kaikki voivat nauttia eikä lahjoilla pröystäillä toisten edessä. Ja että se oma lapsi osaa kunnioittaa kaikenlaisia juhlia eikä kiusaa niitä joiden juhlat eivät ole yhtä hienot.
Kiitos pitkästä pohdinnasta! On kurja kuulla, että lapset pilkkaavat toisten juhlia ja minun täytyykin heti vielä keskustella asiasta omieni kanssa, varmuuden vuoksi. Tuo lahjojen avaaminen pullopyörityksellä taas, minä olen ollut sitä todistamassa ja järjestämässä lukuisia kertoja ja en oikein osaa nähdä asiaa kuten sinä. Minusta se on enemmänkin hetki, jolloin sankarilla on aikaa keskittyä jokaiseen lahjaan erikseen, huomioida se ja kiittää lahjan antajaa. Lapset ovat tuntuneet yhtä iloisilta, paljastui paketista sitten mitä tahansa. Kurja kuulla, että tahattomasti on joillekin saattanut tulla tästä tavasta huono mieli.
PoistaEn kyllä allekirjoita tuota, että lapset laskimen kanssa tarkkailevat, mitä kukin tuo. Mieluinen, lasten kesken muodikas juttu saattaa jättää varjoonsa sen 30 euron legopaketin...
VastaaPoistaMinä olen samalla linjalla kanssasi. Karkkipussi esimerkiksi on aina onnistunut lahja.
Poista