tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lempeitä lomapäiviä

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana ja tälle viikolle saatiin myös mies mukaan lomailijoiden joukkoon. Viime viikko kului vähän tylsissä merkeissä poikien sairastamisen vuoksi, mutta nyt kaikki ovat taas kunnossa ja ilahduttavasti kelitkin suosivat.  

Tähän saakka kesäloma on osoittautunut enemmän kuin rennoksi. Olemme nukkuneet myöhään ja valvoneet myöhään tai ottaneet myöhäisen iltapäivän päiväunia vieretysten. Eräänä päivänä kuopus kapusi flunssaa parantelevan isänsä kainaloon sohvalle, toppautui täkin alle ja nukahti siihen. Oli hetki, jolloin oli aivan hiljaista ja vain linnunlaulu ja ohiajavien autojen hurina kuuluu avoinaiselta parvekkeenovelta. Kesä. 



Olemme viihtyneet hyvin kotinurkilla ja nähneet kavereita vanhempineen esimerkiksi lähipuistossa tai ihan vain omalla pihalla. Lapset ovat kyläilleet kavereillaan tai kaverit ovat leikkineet meillä. Kiireetön aika on ihan supertärkeää pitkän kevään jälkeen, joten yöpaidoissa vanuminen puolille päivin on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Samalla minä olen iloinnut siitä mitä kaikkea ehtii ja jaksaa tehdä, kun saa tehdä omassa tahdissa tai olla tekemättä, valinnan mukaan. Olen maalannut uuden pöydän olohuoneeseen, kierrättänyt ahkerasti tavaraa ja kunnostanut kuopuksen kirjoituspöytää. Olen hoitanut kotijuttuja, napannut vuorotellen aina toisen lapsen mukaani asioille ja ostanut jääkaappin kilokaupalla tuoreita hedelmiä ja vihanneksia syötäväksi. Olen ollut stressaamatta siitä miten talon remontti etenee vai eteneekö lainkaan. 



Olen tehnyt pari pitkään mietittyä sisustusostosta ja miettinyt mitä kaikkea haluamme loman aikana tehdä. Nukkunut pitkään, kun isot poikani jo osaavat olla aamuisin ilman vanhempien jatkuvaa läsnäoloa. Olemme käyneet vanhempieni luona kylässä tai lähteneet ykskaks kaupungille lounastamaan. 




Hengailleet Akateemisessa ja viimeistelleet kesäpäivän jätskeillä Kaivarin rannassa. Aidolla kesämiehellä on jätski eväänä ja polvet ruvella.






Tänään olimme taas puistossa ja parvekkeella olisin viihtynyt vaikka kuinka pitkään kirjaa lukien. Huomisen ohjelma on sama.



Torstaina lähdetään pienelle minilomalle Tampereelle, kun Särkänniemi kutsuu. Viime kesänä jo harkitsimme huvipuistoon menoa, mutta totesimme kuopuksen olevan vielä vähän liian pieni. Nyt metrin rajapyykin ylittäneellä ipanalla on jo huomattavasti paremmat laitevalikoimat tiedossa. Jäämme yöksi Tammer-hotelliin ja tulemme perjantai-iltana kotiin. Viikonlopun jälkeen minä palaan työn ääreen ja pojat jatkavat isänsä kanssa lomailua. 

Ja mitäpä sitä kroonisen matkakuumeen puraisemat muuta kuin seuraavaa matkaa suunnittelemassa. Barcelona on vielä edessä kuun lopulla, mutta minne mennä syyslomalla. Pariisi, Rooma ja Köpis ovat nyt vahvimpina vaihtoehtoina muutaman päivän pyrähdykselle. Myös tasan vuoden päästä koittavan Välimeren risteilyn järjestelyjä olemme aloittaneet, nyt mietitään mikä varustamo ja mikä reitti valitaan. Elämä on tasapainossa, kun sähköpostista löytyy vähintään yhdet lentoliput odottamassa!






4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuullostaa teidän lomailu! Muutama varoituksen sana Särkänniemestä: todella moneen laitteeseen on pituusrajana oli ainakin viime kesänä 105cm, toivottavasti teillä täyttyy sekin mitta? Nähtävää Särkässä on kyllä vaikka pituutta olisikin vähän vähemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tästä! Olen ollut ihan sokeasti siinä uskossa, että metrin mittainen pääsee jo vaikka minne, mutta tuolla nettisivuilla on erikseen 100-105 -senttiselle sopivien laitteiden lista. En ole huomannut sitä yhtään. Kuopus ei kyllä ole kuin sentin pari yli metrin, joten taitaa mennä meikäläiselläkin rannekkeen hankinnaksi. Olin nimittäin ajatellut, että vain mies ottaisi poikien lisäksi rannekkeen, mutta nyt todella moneen laitteeseen kuopus pääsee aikuisen kanssa. Ehkäpä mies saa mennä esikoisen kanssa hurjempiin ja minä sitten kuopuksen kanssa.

      Poista
  2. Mukavaa Tampereen reissua :) Me juuri sieltä kotiuduttiin ja myös Särkänniemessä käytiin. Huomasitko maininnan nettisivuilta, että mittaus tapahtuu kengät jalassa...ehkä niillä saisi sen muutaman ylimääräisen sentin kuopukselle?:)

    Teillä onkin huone jo varatyuna, muuten olisin suositellut hotelli Tornia. Itse otiin siihen todella tyytyväisiä.

    Kiitos kivasta blogista, tykkään tosi paljon. Mukavaa kesää teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin sitten kuopuksen pituuden suhteen aivan täysin väärässä, pikkuherra on kasvanut kevään aikana viisi senttiä. Mitattiin eilen illalla tennarit jalassa ja tuloksena 106 cm, jes!

      Tuo hotelli Torni oli toinen vaihtoehto jota katsottiin majoitukseksi, ehkä seuraavalla kerralla sinne sitten.

      Mukavaa kesää myös sinne ja kiitokset kauniista sanoista!

      Poista