Kaksplus.fi

torstai 25. kesäkuuta 2015

YSL Belle du Jour

Vuoden pari olen ajatellut, että sininen iltalaukku olisi passeli lisä laukkujeni joukkoon. Oikeastaan heti siitä lähtien, kun hankin YSL:n klassikon Belle du Jour -laukun ja totesin tuon nuden clutchin aivan täydelliseksi niin kokonsa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Mistä tuo sinisen värin toive sitten tulee, siihen en osaa yksiselitteisesti vastata. Tuntuu vain, että se toimisi kaikenväristen vaatteiden kanssa ja toisi pukeutumiseen pikkaisen särmää. 



Olen siis säännöllisesti aleaikaan katsellut millaisia sinisiä laukkuja nettikaupoista löytyisi, mutta takaraivossa on kummitellut tuo Belle du Jour. Harmillisesti vain merkin vaihdettua nimensä Saint Laurentiksi on tämäkin klassikko muuttunut ja nykyään laukun edessä oleva logo on metallinen hillittyjen tikkauskirjanten sijaan. Erityisesti kullanvärisenä tuo logo vie mieleni suoraan kahdeksankymmentäluvulle ja on muutenkin liian huomiota herättävä makuuni. Jäin siis odottavalle kannalle, ehkä jossain vaiheessa tulisi sopiva vastaan.




Eräänä päivänä töissä oli niin hiljaista, että selailin jälleen kerran erilaisia laukkusivustoja ja kurkkailin myös käytettyjen laukkujen valikoimia. Ja siinä se oli. Belle du Jour sinisenä, kiiltonahkaisena, käytettynä ja sen vuoksi myös edulllisempana kuin normaalisti. En voinut jäädä miettimään, tiesin katuvani ellen osta laukkua pois. Joten ostin ja se saapui minulle alkuperäisessä paketissaan kaikkien kuittien kera, uudenveroisessa kunnossa. 


Onneksi uskalsin ostaa tuon, sillä kyllähän käytettyjen tavaroiden kauppaan aina riskejä sisältyy. Purse Forum on hyvä paikka varmistua laukun aitoudesta ja tosiaan kaikki kuitit sun muut paperit pitäisi aina mukana saada. 


Lopuksi vielä kuva laukusta in action, se on juuri sopivan kokoinen. Ja mikä sopisikaan paremmin kuvausvaatteeksi kun yöpuku.


Että nyt ymmärrätte miksi oli syytä laittaa vauhtia kierrätykseen!

2 kommenttia:

  1. Ai miten ihana ja just sopiva tuomaan särmään asuun. Mahtava löytö ja näyttää moitteettomalta! Mulla on ollut vuoden verran se Y -clutch mustana ja tykkään siitä hirmuisesti. Mulle riittää se iso ja graafinen Y tuomaan särmää, eikä sitä ehkä osaa niin selkeästi yhdistää YSL:n kuin näitä uusia logo-kirjaimia. Minäkään en välitä näistä uusista ja tupsullisista. Mä sain mieheltä ihanan sinisen laukkuyllätyksen
    kulmaputiikista! :)

    f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne tupsulliset ei myöskään innosta yhtään täällä, ehkä koska vierastan kaikenlaista ylimääräistä härpäkettä kaikessa asustuksessa. Kulmaputiikin yllärit on kyllä ihan parhaita!

      Poista