Kaksplus.fi

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Eräänä tavallisena perjantaina

Eilen aamulla tuntui niin kesältä, että lähdin töihin ensimmäistä kertaa ilman takkia, vain neuletakki laukussa mukana. Hyvin tarkeni, samaan syssyyn päätin illalla ottaa poikien kesävaatteet yläkaapista odottamasta käyttöön. Oli aika taas kerran raakata vaatekaappi läpi, laittaa kevään aikana pieneksi jääneet pois ja pinota t-paidat sekä shortsit etualalle käyttöä odottamaan. 


Lopetin työpäivän jo kahdeltatoista ja totesin, että jos olen päiväkodilla ennen puolta yhtä, on kuopukseni juuri silloin unessa. Niinpä varastin itselleni tunnin verran omaa aikaa, hurautin Stockan parkkiin ja kävin pienellä katselukierroksella. Agendalla oli ostaa sukkahousuja Lindexiltä ja samalla löysin pari uutta kesävaatetta itselleni ja lippiksen esikoiselle. 


Kävin vielä ruokakaupan kautta ennen kuin olin vaille kaksi poikia noutamassa. S-Market myi pioneita hintaan 6,90 per oksa ja päätin kokeilla miten kukat kestävät, avautuvatko nuput kunnolla. 


Iltapäivällä tehtiin lasten toiveesta pitsaa, herkuteltiin karkkipäivän karkeilla ja esikoisella oli kaveri kylässä. Minä pakkailin viikonloppua varten, lähdemme juuri synttärijuhlien kautta Lappeenrantaan isoäidin luokse. 

Illalla esikoinen kiikutti kaapista löytämänsä kirjan sohvalle ja alkoi lukea taas yhtä uutta Lasse-Maijan Etsivätoimisto -kirjaa. Olen ostanut sarjan teoksia käytettyinä ja uusina aina kun olen niitä löytänyt, ne ovat nyt ihan suosikkeja lapselle. Ja minä iloitsen, kun esikoinen lukee ja nauttii siitä. 


Kuopus puolestaan tuli ja näytti, että tuossa lukee auto ja tuossa toisessa Otava. Mielenkiintoista. Isänsä oppi lukemaan nelivuotiaana, minä olin viisi kuten esikoinenkin. 


3 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos blogistasi, luen kirjoituksesi viikoittain, mutta olen luvattoman huono kommentoija.Olen kolmen pojan juristiäiti ja teen lyhennettyä työviikkoa, jotta arkemme pysyy mahdollisimman kiireettömänä.Omat poikani lukevat äitinsä tavoin paljon ja LasseMaijan etsivätoimisto on ollut meilläkin suuri hitti.Voi sitä riemua kun pojat pääsivät Junibackenissa tutkimaan sinne rakennettua Lassen ja Maijan kotikaupunkia! Haluan vinkata sinulle Emil Wern tutkii-sarjasta (Anna Jansson), se on toinen poikieni suursuosikki.
    Hyvää ja aurinkoista kesää perheellesi!
    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! Ja erityiskiitos Anna Janssonin kirjavinkistä, muistan kuulleeni noista Emil Wern teoksista mutta unohtaneeni ne ihan. Kunhan seuraavan kerran mennään kirjastoon, täytyy lainata yksi ja katsoa mitä esikoinen tykkää.

      Poista
  2. Aivan ihanat ballerinat :)
    -Judy-

    VastaaPoista