tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tuliaisia Tukholmasta

Aika maltillisin ostoksin palasimme viimekuiselta risteilyltä kotiin. Jo ennakkoon arvelin Junibackenin museokaupasta löytyvän vaikka mitä kivaa ja niin kävi. Pojat valitsivat itselleen pienet muoviset ritarit ja niille hevoset ja minä ostin muutaman yllätyksen. Palapelit ovat kestäviä ja pitkään iloa tuottavia leluja, niitä siis. Esikoiselle kirjainpalapeli, jossa yhdistetään iso ja pieni kirjain toisiinsa. Kuopus puolestaan sai neljä kappaletta kahdentoista palan peliä Viiru ja Pesonen -aiheella. Nuo ovat tähän kehitysvaiheeseen sopivan kokoisia pelejä, reilu kaksivuotias jaksaa tehdä niitä eivätkä ole liian vaikeita.



Kaupan kirjavalikoima oli ilahduttavan laaja ja kieliä löytyi yhtä ja toista. En voinut vastustaa Camilla Lundstenin iloista kuvitusta ja ostin kuopukselle Lillefantens räknebokin. Sitä on ilo lukea. Esikoinen puolestaan sai Lindgreniä, satuna Metsässä ei ole ryöväreitä




Itselleni ostin meikkejä sen mukaan, mitä olin ennakolta miettinyt. Lancomelta tuli tax freestä hankittua uudet ripsiväri, rajauskynä ja luomiväri. Diorin lakka taas on haettu NK:lta. Luomivärin pehmeä ruskea sävy tuntuu hyvältä sekä arkeen että juhlaan.






2 kommenttia: