maanantai 22. huhtikuuta 2013

Keväthuumaus

Kaksi päivää sadetta ja sen jälkeen se tuli. Kevät, vihdoinkin! Siihen liittyen viikonloppu on ollut täynnä kaikkea kivaa.

Perjantaina lähdettiin tivoliin ja otettiin pienemmällekin pyörä esiin varastosta. Isompi kurvaili potkupyörällään ja kuopus istui onnellisena kyydissä miehen työntäessä. 

Ensin kyllä vähän ihmetytti.



Sitten jo nauratti! Tämä kuva on ihan mieletön aikamatka menneeseen, sillä kuopuksen haalari, kengät, pyörä ja kypärä ovat kaikki esikoisen vanhoja. Lapsi vain on toinen!


Tivoli on jokakeväinen perinne ja tuli taas tuohon läheiselle kentälle. Ostin kymmenen lippua, molemmille kundeille viiteen laitteeseen. Iloa riitti!






Lauantaina käytiin testaamassa tuohon lähelle Ruoholahteen avautunut Snadistadi-hupipuisto. Ei siitä sen enempää, en ole tuollaisten puuhahelvettien ystävä lainkaan. Lapset tykkäsivät, äiti oli vähän nihkeä.

Sunnuntaina puettiin kuopuksellekin kevättakki päälle ja lähdettiin ravintolaan. Tuo keltainen on aivan ihana! Esikoisella on luottomerkkiä Ticketiä, jota ostetaan taas jatkossakin. Ovat säilyneet aivan iskemättöminä esikoiselta kuopukselle.

Kuopus oli oikea värisuora vaatteissaan!



Meillä alkaa pian parvekkeen laudoituksen teko, työmies valmistelee jo lautoja. Sen jälkeen toinen firma tulee asentamaan paneeliverhot ja saadaan kesäkeidas käyttöömme. Matot ja sohvien pehmusteet odottavat jo kellarissa valmiina. Tilasin suosiolla ikkunanpesijät putsaamaan kaikki ikkunat sälekaihtimineen sekä parvekkeen lasitukset, en edes harkinnut tekeväni itse. Kotitalousvähennys kunniaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti