Voi toukokuu kuinka uuvutat minut

Juttelin eilen työtoverini kanssa tulevasta syksystä. Kerroin, että töiden lisäksi toiveissani on aloittaa aineopintojen suorittaminen ja se saattaa vaatia arkivapailla lentämistä pohjoisempaan Suomeen. Myös arvioita on jo sovittu ensi syksyn uutuuskirjojen osalta. En ollut vielä kertonut vanhempainyhdistystyöstä, kun hänellä oli minulle yksi kysymys. Miten sinä jaksat ja ehdit? 

Tällä viikolla olen suoraan sanoen ajatellut, että en jaksakaan. Uusi työ vaatii paljon, kun opeteltavaa tulee tulvimalla ja jatkuvasti on oltava skarppina. Myös vuorotyöhön totuttelu vie aikaa niin omalta mieleltä ja kropalta kuin perheeltä ja arkirutiinien osalta. Olen lisäksi tullut siihen tulokseen, että toukokuun ja joulukuun täytyy olla kavereita keskenään. Millään muulla tavalla ei voi selittää sitä, että molemmat kuukaudet vetävät koululaisen vanhemman aivan piippuun.

Kysehän on molempien kuukausien viimeisistä viikoista ennen koulujen lomia. On poikkeusaikatauluja, kaikilla perheen koululaisilla toki eri lailla. On tapahtumia, retkiä, muistettavaa ja hoidettavaa. Kouluun on roudattava joka päivä jotain ja samalla tahdilla tulee askarteluja ja käsitöitä kotiin. Kalenteri pullistelee. Kun lapset vihdoin seisovat kevätkirkon jälkeen pihalla todistukset käsissään voi huokaista syvään. Sitä ennen esimerkiksi lasten isä on viettänyt yhden aamupäivän koululla kevätjuhlia ja niiden esiintyjiä ihastellen, juhlat kun tietenkään eivät olleet peräkkäin, vaan tunnin väliajalla. Silloin hän oli kuulemma avannut läppärin ja tehnyt vähän töitä siinä pihalla. Kaikki onnistuu, kun laitetaan onnistumaan.

Ja kuitenkin, minä pidän toukokuusta kaikesta siitepölyaivastelusta ja tehtävälistoista huolimatta. Koko kuukausi on ihanaa odotusta täynnä ja nurkan takana odottelee jo pitkä ihana kesäloma. On myös mukavaa, kun oppilaille järjestetään kaikenlaista ohjelmaa ja tekemistä niiden viimeisten pitkien päivien kuluttamiseksi. Silti kevätlukukausi ei pääty hetkeäkään liian aikaisin. Molemmat lapset ovat aivan puhki, viimeisiin päiviin kerätään viimeisetkin tahdonrippeet, että saadaan tyypit ovesta ulos. Kohta helpottaa.

Ja sama pätee myös muuhun elämään. Koulun päättymisen myötä kaikenlainen tehtävien määrä putoaa minimiin. Ihan pian lähdemme ulkomaille, jota varten ei toki vielä ole tehty mitään tarkempia matkajärjestelyjä. Ehtiihän sitä. Kirjoitin viimeisen tiedotteen vanhempainyhdistyksen osalta toissapäivänä uimahallin kahviossa ja lauantain buffetin jälkeen mekin paketoimme kouluvuoden kasaan. Opinnot on tehty, kirjotuksia ei kesälle tule. Jää vain lomaileva perhe ja minun työni. 

Että kaikesta ajoittaisesta tuskailusta huolimatta elämä on aikamoisen jees juuri nyt.