Joskus kauan sitten luin lehdestä kolumnin äitiyteen ja lapsen kanssa olemiseen liittyen. Kirjoittaja vertasi lapsen kanssa elämistä junamatkaan. Voit lähteä reissuun läheisen pienokaisen, vaikkapa kummilapsen kanssa. Matka menee hyvin, mutta sen jälkeen olo on uupunut. Tahtomattaankin sitä on tsempannut, miettinyt viihdykettä ja sitä onko lapsella varmasti nyt kaikki hyvin. Pitäisikö syödä, onko jano, käydäänkö vessassa. Voit lähteä samanlaiselle junamatkalle myös oman lapsesi kanssa. Voitte istua vaikka koko matkan vierekkäin hiljaa, et tunne tarvetta varmistella ja viihdyttää, et stressaa tai jännitä. Oleminen on erilaista silloin, kun kyseessä on oma ihminen, oma lapsi.
Tuo kirjoitus osui ja upposi aikanaan, sillä muistan sen yhä. Se kiteyttää oman äitiyteni ja lasteni kanssa olemisen täydellisesti. Omien ihmisten kanssa on rentoa ja mutkatonta yhdessäoloa. Kenenkään ei tarvitse tsempata tai suorittaa, ollaan vaan. Juuri tällaisina.
Minä en ole vakavissani koskaan miettinyt olenko hyvä äiti. Olen nimittäin kaikista vaiheista ja haastavista tilanteista huolimatta syvällä sisimmässäni tiennyt, että olen erinomainen äiti lapsilleni. En täydellinen, en likimainkaan, mutta ei tarvitsekaan. Minä saan olla heidän kanssaan juuri niin epätäydellinen ihminen kuin olen ja silti kelpaan paremmin kuin hyvin. Meillä on napakka kuri, ylitsevuotavasti rakkautta, suuria tunteita ja selvät säännöt. Meillä on myös täydellistä hyväksyntää, luottamusta ja onnea. Lasten ollessa pieniä ajattelin monesti, että on tämä aika jees kuitenkin, vaikka saattoivat samaan aikaan karjua molemmat. Kokonaiskuva oli tuolloinkin plussalla. Nyt voin sanoa vilpittömästi, että olen jo monen vuoden ajan miettinyt ettei tämä voi paremmaksi muuttua. Ja silti muuttuu.
Tänä viikonloppuna on äitiyttä juhlittu perusteellisesti. Aloitimme perjantaiaamuna kuopuksen kanssa koululta, jossa pikkutyypit onnittelivat äitejä laulaen, kortein ja ruusuin. Lauantaina kokoonnuimme lapsuudenkotiini, joimme proseccoa ja söimme muun muassa parsaa, kampasimpukoita sekä raparperipiirakkaa. Tänään sain istua valmiiseen aamiaispöytään. Mies ja pojat muistivat kortein ja kukin, hierontalahjakorttia parempaa lahjaa tuskin voi olla. Päivä jatkui kesän ensimmäisillä jätskeillä Espalla, Kansallismuseon Barbie- näyttelyllä ja myöhäisellä sushilounaalla. Sen jälkeen ruokittiin jälkikasvu Burger Kingissä, tasapaino kaikessa. Nyt laitellaan pikkuhiljaa vaatteita ja reppuja valmiiksi huomista varten, pestään pyykkiä ja kurkitaan kalentereista mitä maanantai tuokaan tullessaan. Minulle se tuo ensimmäisen työpäivän uudessa paikassa, jännitys on sellaista kokovartalopaniikin luokkaa.
Myös sinä kanssaäiti, sinä olet super! Hyvää äitienpäivän iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti