lauantai 26. toukokuuta 2018

Lapsiperhe-elämän kliseet



Lapsista ja lapsiperhe-elämästä on jokaisella mielipide. Monesti kaikkein kärkkäimpiä kommentoimaan ovat he, jotka eivät perheen elämään millään tavalla liity. Käsi ylös, jos olet kuullut alla olevista huomioista yhden tai useamman. Lisäpisteen saat, jos olet kuullut kommentin toisen äidin suusta. Minut tähän kirjoitukseen innoitti sivukorvalla kuultu keskustelu, jossa selvästi uupuneen oloinen äiti-ihminen jutteli pikkulapsivaiheesta sen jo ohittaneen tuttavansa kanssa.

Päivääkään en vaihtaisi pois!

Mitä hurskastelua, aivan varmasti vaihtaisit. Ihmisellä on tunnetusti lyhyt muisti ja monissa asioissa se koituu onneksi. Syntyvyys laskisi entisestään, mikäli muistaisimme kristallinkirkkaasti miten pitkiä olivat minuutit koliikkivauvan kanssa valvoessa tai kuinka epäonnistuneeksi voi itsensä uhmaikäisen kanssa vääntäessä tunteakaan. Ei ikävillä asioilla tarvitse raatorehellisesti mässäillä, mutta realismi olisi toivottavaa. Yksi sana: noro. Niinpä. 

Lapselle pitää olla läsnä ilman älylaitteita tai muita huomion häiritsijöitä.

Näytä minulle äiti, joka on aktiivisesti koko päivän läsnä jälkikasvulleen. Mehän olemme vain ihmisiä. Emme me töissäkään ole aktiivisesti läsnä kahdeksaa tuntia, vaan vajoamme ajatuksiimme omissa oloissamme työpöydän äärellä. Äitiyden vaatimukset ovat tänä päivänä niin järjettömät ja rima niin korkealla, että säälittää kaikkien uusien äitien puolesta. Vaatii rautaista itsetuntoa sanoa, että minä kelpaan juuri tällaisena. Äidit myös herkästi paikkaavat huonoa omaatuntoaan esimerkiksi pitkistä hoitopäivistä vaatimalla itseltään täyttä läsnäoloa vapaapäivinä. Ei tarvitsisi, lapsi kun ei mene rikki siitä, että leikkii itsenäisesti vanhempien lukiessa vaikkapa lehteä.

Voi miten kiltti tyttö! 

Voiko lapsi olla luonteeltaan kiltti vai käyttäytyykö hän vain kiltisti, eli toivotulla tavalla tietyssä tilanteessa? Onko kiltin vastakohta tuhma? Joka tapauksessa kiltteys on määritelmä, joka ennemmin liitetään tyttöön kuin poikaan. Vai oletko kuullut usein sanottavan poikaa kiltiksi?




Voi miten villi poika!

Onko stereotypioiden liittäminen pieneen lapseen tarpeellista tai toivottavaa? Tulisitko sanoneeksi puuhun kiivenneen tyttölapsen vanhemmille, että onpas teillä villi tyttö? Kovin herkästi tyttö on kiltti ja poika villi, yhä tänäänkin.

Nauti nyt, kun lapset ovat pieniä.

Tässä lausahduksessa on totuuden siemen, mutta sen vaatiminen itseltään tai toiselta ei ole reilua. Tietysti lapset kasvavat nopeasti ja ensimmäiset vuodet katoavat hetkessä, kun taaksepäin katsoo. Siinä hetkessä eläessä ei kuitenkaan tunnu siltä, että aika kuluisi tarpeeksi nopeasti. Harva kuitenkaan pystyy nauttimaan univajeesta, uhmaiästä tai potalle opettamisesta ajatellen, että tätä hetkeä ei enää takaisin saa. Eikä tarvitsekaan.

Minä en sitten ainakaan...

Tämä on niitä kuuluisia viimeisiä sanoja. Sinä et ainakaan anna lapsellesi tuttia, nuku perhepedissä tai anna periksi lapsen halutessa karkkia tavallisena tiistaina. Elämä tuo kuitenkin eteen kaikenlaisia vaiheita, joissa pienimmän pahan periaatteen mukaan toimiminen on vain inhimillistä. On myös todella ok muuttaa mielipidettään, oli sitten vannonut vaikka ja mitä ennen vanhemmaksi tuloaan. Se ei ole noloa, vaan kertoo kasvusta vanhemmaksi.

Minun lapseni ei kyllä ikinä...

Lapset ovat mestareita keksimään kaikenlaisia jekkuja ja kepposia. Voi olla että olen itse inhorealistisella linjalla liikkeellä, mutta lähtökohtaisesti ajattelen, että "minun lapseni kyllä varmasti aina". Älä sinä ole vanhempi, jonka kullannuput eivät voisi tehdä mitään väärää. Kaikesta oppii, niin lapsi kuin vanhemmatkin. 




Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isommat murheet. 

Tätä kuulee usein koululaisten ja teinien vanhempien suusta. Minusta pahinta lausahduksessa on toisen tunteiden vähättely. Se ensimmäinen uhmaraivari nimittäin tuntuu aivan yhtä pahalta kuin isomman lintsaaminen koulusta ja päiväkoti-ikäisen aamuitku raastaa sydäntä samalla tavoin kuin teini-ikäisen itsetuntopohdiskelut. Okei, ehkä uhmaraivaria ja myymälävarkautta ei varsinaisesti voi verrata, muttä se ei olekaan pointti.


Armoa kanssaäidit, itsellemme ja toisille.

14 kommenttia:

  1. Oi kyllä! "Päivääkään en vaihtaisi pois". P*skat. Vaihtaisin mielelläni pois viimeiset 7 _vuotta_. Todennäköisesti myös seuraavat 7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on niin ärsyttävä kommentti. Sellaista yläpuolelle asettumista, että "ei meillä vaan ole mitään niin rankkaa ollut että pitäisi noin ajatella".

      Poista
  2. Hih, just eilen illalla nukahtaessani ajattelin, että jos tietäisin kaiken sen mitä tiedän nyt, voisi olla etten "hankkisi" lapsia. Tai ainakaan tekisi kahta. Mutta kadunko? En. Vaihtaisinko jotkut päivät pois? Taatusti. Oliko lasten "hankkiminen" elämäni paras päätös? Ehdottomasti.

    Tuohon "Minä en sitten ainakaan..." tai "Minun lapseni ei kyllä ikinä..." kohtiin toivoisin jokaisen vanhemman tekevän listan päätetyistä asioista. Siitä voi sitten myöhemmin tarkistaa sen päivän, jolloin päätös on mahdollisesti kumottu. Ehdottomuudella ei saa itselle kuin stressin ja pahan mielen.

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään lisättävää, monta päivää vaihtaisin minäkin, mutta onneksi me nämä lapset saimme. Joskus miehen kanssa naureskelemme, että voi kun meidän elämämme olisi niin iisiä vain yhden lapsen kanssa. Ja samalla juuri kuopus teki meidän perheestämme kokonaisen.

      Poista
  3. Hehee :)

    Samaa mieltä kanssasi kaikista, mutta eniten kolahtaa joka kerta:
    Nauti nyt, lapset ovat vain hetken pikkupalleroita.

    Omassa taloudessa tämä on muistissa joka päivä, hyvällä tavalla. Kun esikoinen menee jo lukioon, muistan aivan erityisellä tavalla nauttia 3v kuopuksen pikkuipanavaiheesta..Siitä kun on vaan hetki, kun esikoinen oli samanlainen höpöttelijä. Kyllä nautin silloinkin, mutta tässä perhetilanteessa muistuu ajan kulu päivittäin mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jo nyt huomannut ajattelevani, että voi kun oli ihanaa poikien ollessa vaikka kaksi ja viisi. Ja että olisinpa osannut tallettaa enemmän muistoja mieleen siitä ajasta. Todellisuudessa olin varmaan aika puhki. isommalla ikäerolla osaa varmasti tietoisesti nauttia paremmin.

      Poista
  4. Minä en sitten ikinä tai meidän lapsi ei ainakaan... olen itse sanonut nämä sanat vain realistisissa asioissa esim. Meidän lapsi ei ikinä juokse kaupassa vaan kulkee kärryjen vierellä. Tai minä en ikinä anna lasteni syödä muualla kuin keittiössä.Nämä asiat olen ennen lapsia todennut ja ne meillä lasten kanssa on sellaisia asioita joita noudatetaan. Asioita joita tiesin että pitäisi jokaisella vanhemmalla olla hallussa. Muita tavoitteita ei sitten liiemmin ollut��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä, että on muutama periaate ja niistä sitten myös pidetään kiinni. Minä ajattelin esikoisen kohdalla esimerkiksi, että vauvan on nukuttava omassa sängyssään. Nyt mietin, että olisiko hän nukkunut paremmin vieressäni. Vaikka turha sitä on miettiä enää, meni miten meni.

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Mä itse asiassa ajattelen, että päivääkään (enkä hetkeäkään) en vaihtaisi pois. Mä ajattelen niin, että kun mä oon valinnut lapset ja hankkinut ne, niin mä olen valinnut kaiken, mitä niiden mukana tulee, hyvät ja huonot hetket. Että niitä huonoja ei voi valita pois, kun ne kuuluu mun ja lapsen väliseen ainutlaatuiseen suhteeseen. Tietysti toivon monista päivistä, että olisin hillinnyt hermoni paremmin, olisin jättänyt käymättä kylässä jossa flunssaa, olisin ennakoinut lapsen nälän paremmin jne. Mutta mun kokemukseen äitiydestä toi vaihtamisretoriikka ei sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana tapa ajatella, rakkaus ja lämpö suhteestanne välittyy tänne asti.

      Poista
  7. Terimakasih atas informasinya, Silahkan Kunjungi website kami ^^
    mitoha-goldengamat

    VastaaPoista
  8. Loistava kirjoitus ja niin totta. Olen tainnut kuulla lähes kaikki lausahdukset.

    VastaaPoista