Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset. 368 s.
Otava 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta.
Jessica Townsendin Nevermoor-romaanisarjan aloittava teos on ollut maailmalla ilmiö. Nyt ensimmäinen osa on saatavilla myös suomeksi nimellä Morriganin koetukset.
Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään. Näin tapahtuu kaikille, jotka ovat syntyneet ehtoona, eli ajan viimeisenä päivänä. Viime hetkellä kuvaan astuu kuitenkin Jupiter Pohjoinen, mies joka pelastaa Morriganin ja vie hänet kaupunkiin nimeltä Nevermoor. Jupiter kertoo Morriganille Meineikkaasta Seurasta, järjestöstä jonka kouluun pääsevät vain urheimmat ja neuvokkaimmat monenlaisia koetuksia läpäisemällä. Myös Morriganin on määrä osallistua koetuksiin Jupiterin suojeluksessa. Ainoa vain, että koetuksissa tarvitaan myös erityistä kykyä, jota Morrigan ei millään meinaa itsestään löytää.
Kaikki koululaisille tarkoitetut uudet hyvät kirjasarjat ovat tervetulleita. Townsendin romaania lukiessaan ei kuitenkaan voi olla tekemättä vertailuja toiseen fantasiamaailman sankariin ja jättimenestykseen. Puhun tietenkin Harry Potterista. Monella tapaa Nevermoor-sarja muistuttaakin Pottereita, päähenkilö vain on vaihdettu tytöksi. Mukana on sata vuotta piileskellyt pahis meinioseppä sekä Morriganin rakkaudeton koti ennen astumista Nevermoorin maagiseen maailmaan. On taikuutta, ensimmäisiä kunnollisia ystävyyssuhteita ja koulu kyvykkäille lapsille. On myös hurja lopputaistelu, jossa Morriganin pitää etsiä vastausta omasta sisimmästään. Mitä tästä kaikesta siis pitäisi ajatella?
Minä päädyin yhtäläisyyksistä huolimatta lukemaan romaania omana kokonaisuutenaan ja koetin karistaa vertailut mielestäni. Ja kas, kirja onkin aika mainio. Seikkailut sekä koulun sisäänpääsykoetukset ovat jännittäviä ja kehystarinakin mielenkiintoinen. Morrigan Korppi on tämän ajan moderni pärjääjä, joka ei anna sukupuolensa tai ulkoa tulevien määritelmien rajoittaa itseään. Hän tarjoaa samaistuttavan kohteen monelle lukijalle. Townsend kirjoittaa hyvin ja tekee Morriganin ulkopuolisuudesta yhdessä hyväksynnän kaipuun kanssa todentuntuista. Mukana on myös huumoria, eli kaiken kaikkiaan kirja osoittautui hyväksi sekoitukseksi ahmimisikäisille.
Mitä mieltä kirjasta oli kymmenvuotias poikalukija? Hän kertoi kirjan olevan jonkin verran jännittävä ja kiinnostava, mutta tosi paljon Harry Potterin kaltainen. Suositukset lähtivät heille, jotka jaksavat lukea monta lukua pelkkää puhumista, sitä on kuulemma paljon. Koetukset ja jännittävät käänteet olisivat saaneet alkaa aiemmin, olen samaa mieltä. Mutta kyllä me seuraavaa osaa odotamme, ei epäilystäkään.
Kirjan suomennos on Jaana Kapari-Jatan myötä tuttuun tapaan laadukasta. Ja nykypäivälle ominaisesti Nevermoorista on jo elokuvakin suunnitteilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti