Äidin kanssa aikakauslehdessä

Kuukausi takaperin treffasimme äitini kanssa Anna-lehden toimittajan ja kuvaajan. Istuimme alas keittiöömme ja juttelimme siitä millainen on 38-vuotiaan tyttären ja 66-vuotiaan äidin suhde juuri tässä iässä. Mikä siinä on parasta ja miksi juuri tässä iässä suhteemme on hyvässä vaiheessa. Juttu julkaistiin jokin aika sitten osana reportaasia, jossa usea eri-ikäinen äiti-tytärpari kertoi suhteestaan. 

Tytär äidistään

Kuten alla olevassa tekstinpätkässä kerron, on äidin ikääntyminen alkanut viime aikoina mietityttää minua. 66-vuotias on vielä nuori ikäisekseen enkä ajattele äitini olevan vanhus, vaikka eläkeläinen onkin. Olen iloinen, että hän jaksaa olla poikieni kanssa, tehdä asioita ja viettää aikaa heidän kanssaan. Vauhti alkaa kuitenkin väkisinkin hiljentyä. Äidin on vaikea hyväksyä sitä, vauhtia on nimittäin riittänyt ja olen saanut aktiivisen osallistumisen ja toimimisen mallin kotoa. Samalla olen tullut hyvin tietoiseksi omasta iästäni, siitä että neljäkymmentä kurkkii jo nurkan takana. 

Tässä jutussa pitäisi itse asiassa olla mukana myös isäni ja siskoni. Neljän hengen lapsuudenperheeni on nimittäin erittäin tiivis yksikkö ja huomasin meidän haastattelussakin puhuneen suurimman osan asioista koko perheemme näkökulmasta. Nyt olemme neljä aikuista ihmistä, jotka viettävät aikaa yhdessä, koska haluavat sitä. Ja vaikka suhteemme on hyvää ystävyyttä, on äiti ehdottomasti minulle aina Äiti isolla alkukirjaimella. Ei kaveri.

Äiti tyttärestään

Me olimme tosiaan lapsuudessani paljon kolmistaan äidin ja siskoni kanssa, kuten äitini alla kertoo. Elomme ja olomme oli rentoa ja mutkatonta, en muista että olisimme riidelleet pahemmin tai että äiti olisi ollut kireä ja rasittunut. Taatusti hän sitä oli,vaativan päivätyönsä, matkustelevan miehen ja kaikkien luottamustehtävien myötä. Muistan kuinka äiti otti aikaa liikunnalle juoksemalla ympäri puistoa, jossa me leikimme. Joskus kävimme myös lattialle makaamaan vierekkäin ja otimme aurinkoa ikkunalasin läpi. Vasta myöhemmin tajusin äidin voineen ummistaa silmänsä tuolloin hetkiseksi. 

Olen onnellinen tietäessäni kuinka tärkeitä poikani ovat äidilleni. He saavat tuntea itsensä isoäidin luona ehdoitta rakastetuiksi ja hyväksytyiksi, juuri kuten minä omien isoäitieni luona. Äiti pitää suhteita sukuun tärkeinä, samoin minä. Eromme on siinä, että äiti huolehtii vanhenevista sukulaisista oman hyvinvointinsakin kustannuksella, minä osaan asettaa selvemmän rajat ja laittaa oman jaksamiseni etusijalle. Meidän molempien mielestä ihminen pitää hyväksyä juuri sellaisena kuin on ja häntä tulee kehua ihan vain sen vuoksi, että hän on juuri hän. Tällä tavalla minulle on kasvanut rautainen itsetunto ja samaa saavat poikani kuulla isoäidiltään ja minulta.