keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Päivä jona Harry Potter kävi kylässä


Tiesitkö sinä, että tänään vietetään kansainvälistä Harry Potter -päivää? En minäkään, mutta sitten soi ovikello.


Maailmalla Harry Potter -päivää vietetään Tylypahkan suuren taistelun muistoksi. Kirjoissa tuo eeppinen taistelu Harry Potterin ja Voldermortin välillä sijoittuu juuri toukokuun toiselle päivälle. Minulta tämä fakta oli mennyt täysin ohitse olkoonkin, että olen nähnyt elokuvat ja lukenut kirjatkin kahteen kertaa. Viaplay oli kuitenkin paremmin asiasta kärryillä ja näin mekin pääsemme poikien kanssa päivää juhlistamaan. 

Meillä asuu kaksi kovan luokan Potter-fania. Isompi kymmenvuotias on jo osan kirjoista lukenut sekä elokuvia katsonut. Pienempi seuraa mukana kuunnellen ensimmäisiä kirjoja minun lukemanani. Viime helmikuussa toteutettu vierailu Harry Potter -studioille Lontoon lähellä oli unohtumaton vierailu elokuvasarjan maailmaan koko perheelle. 

Saimme ovellamme vierailleelta Harryltä terveisiä Viaplayltä. Paperikassista löytyi kaikkea tarpeellista Harry Potter -leffamaratonia varten muun mukavan oheisrekvisiitan lisäksi. Sovimme esikoisen kanssa aamulla, että tänään aloitetaan harjoittelu viikon kuluttua koittavaan espanjankokeeseen. Taitaa kuitenkin olla niin, että läksyjen ja futistreenien jälkeen koulukirjat saavat pysyä suljettuina ja me laitamme ensimmäisen elokuvan suoratoistopalvelusta pyörimään. 

Termosmuki täyteen kahvia, pojille suklaasammakot leffaherkuksi ja mies rohkeana maistelemaan jokamaunrakeita. Aika täydellistä tähän sateiseen keskiviikkoon.



Ollaanko teillä Potter-faneja ja minkä ikäisen olet antanut lukea  ja katsoa kaikki osat?


2 kommenttia:

  1. Miksi meidän ovelle ei tullut Harrya, ihan epistä :D
    Siis joo todellakin olen HP fani ja lapsetkin katsoo niitä leffoja todella mielellään. Viimeisen kirjan ja leffan myötä elämään tuli hetkeksi valtaisan tyhjä aukko kun ei enää ollut mitä odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kuvitella sen hämmennyksen, joka mun kasvoilla oli. :D Luojan kiitos oli sentään päivävaatteet päällä enkä yöpuvussa haahuillut!

      Poista