maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kirja-arvostelussa Tunnehetket - opas tunnetaitokasvatukseen


Tunnehetket-kirja sekä Tunnehetket-tehtäväkirja 
saatu PS-kustannukselta. 

"Jos mua ei kohta tulla peittelemään, mun ärsytys muuttuu ensin vihaksi ja sitten raivoksi" huusi ekaluokkalainen eräänä iltana sängystään. Minua hymyilytti, Cristina Núñez Pereiran ja Rafael R. Valcárcelin tunnetaitoja käsittelevän kirjan havainnot olivat selvästi painuneet mieleen.

PS-kustannuksen alkuvuoden uutuusteos Tunnehetket. Ilman tunteitasi et olisi sinä tarjoaa tietoa ja työkaluja omien tunteiden hallitsemiseen ja tunnistamiseen. Se on suunnattu erityisesti 6-12 -vuotiaille lapsille ja varhaisnuorille tukemaan tunneälyn kehittymistä sekä avaamaan tunteiden merkitystä ja vaikutusta käyttäytymiseen. Kirjassa esitellään neljäkymmentäkaksi tunnetta ja sitä täydentää erillinen tehtäväkirja.

Tärkeä tunnetaitokasvatus

Omien tunteiden tunnistaminen, niiden sanoittaminen ja ymmärtäminen ovat tärkeitä taitoja. Helppoja ne eivät ole, eivät lapsille eivätkä aikuisillekaan. Mitä nuorempana oppii omien tunteiden arvostamisen ja kuuntelemisen tärkeyden sekä tunteiden merkityksen omalle käyttäytymiselle, sen helpompaa on luovia esimerkiksi murrosikän myrskyissä. 


Tunnehetket onkin suunnattu juuri alakoululaisille ja tällaiselle teokselle on selkeä tilaus. Kirja on suunniteltu pedagogista työtä silmällä pitäen ja se on helppo ottaa esille niin kotona kuin koulussa, aina tarpeen mukaan. Teos on laadukas ja perusteellinen sekä tarpeeksi ymmärrettävä myös pienille lapsille yhdessä vanhemman kanssa luettavaksi. 

Käytännön kokemuksia

Me tutustuimme kirjaan yhdessä seitsemän- ja kymmenenvuotiaan kanssa. He ovat ikävuosiltaan kirjan kohderyhmää ja oli mielenkiintoista nähdä miten kolmen vuoden ikäero vaikuttaisi kiinnostukseen, asioiden omaksumiseen ja niiden ymmärtämiseen. 

Kirjassa on selkeät ohjeet ja niiden mukaan tunteita tulisi käsitellä järjestyksessä, tosin lukemisen voisi aloittaa mistä kohdasta tahansa. Me aloitimme alusta, ensimmäinen tunne kirjassa on hellyys siihen liittyvine tehtävineen.


Pidin erityisen paljon siitä kuinka kirjan tunteet on sidottu toisiinsa. Hellyydestä siirrytään rakkauteen ja rakkauden vastakohta puolestaan on viha. Tunteet punoutuvat aukeama aukeamalta toisiinsa, kun epävarmuutta kokiessamme saatamme tuntea itsemme ujoiksi ja ujous puolestaan voi aiheuttaa hämmennystä. Upea kuvitus tukee tekstiä, lasten mielestä muutama kuva tosin oli aivan liian jännittävä. Kun tekstikirjan tunne on luettu ja siitä juteltu, on aika siirtyä tehtävien pariin. 



Tehtäväkirja alkaa vanhemmille ja kasvattajille tarkoitetulla osiolla, jossa kerrotaan paitsi tunteiden merkityksestä, myös kirjan tehtävien hyödyntämisestä. Myös valmis lukusuunnitelma esitellään, esimerkiksi 6-7 -vuotiaalle suositellaan tutustuttavaksi yksi tunne viikossa yhdessä vanhemman kanssa. Isommat lapset voivat tutustua kirjaan jo itsenäisesti. 

Monenlaiset tehtävät pitivät lapsilukijoiden mielenkiintoa yllä sen verran, että yksi tunne saatiin aina käsiteltyä. Kovin kauaa ei tällaista pohdintatyötä kerralla jaksakaan, mutta aiheeseen palattiin vielä illan mittaan lasten aloitteesta. Oli mielenkiintoista huomata, että alitajunta ja mieli jatkoivat pohdintaa senkin jälkeen, kun kirjan kannet oli suljettu.



Kolmasluokkalaista kiinnostivat kirjassa eniten tietyt kasvamiseen ja itsetunnon kehittymiseen liittyvät tunteet. Olenko riittävän hyvä, osaanko vai epäonnistunko? Ekaluokkalainen puolestaan oli kiinnostunut kiukusta. Miksi häntä niin kovin välillä suututtaa ja mitä sille voisi tehdä? Minun vieressäni oli turvallista pohtia niin positiivisiksi koettuja kuin kehittämisen arvoisia tunteita. Samalla minä aikuisena opin lisää paitsi omista tunteistani, myös siitä miten pystyn tukemaan lapsiani heidän kasvussaan ja kehityksessään. 

Me saimme lasten kanssa aikaan hyviä keskusteluja tämän kirjan pohjalta. Tunnehetket onkin oiva lisä luottopakkien joukkoon, niiden teosten jotka kaivetaan kirjahyllystä esille säännöllisin väliajoin apua ja tukea tarvittaessa. Tai sitten ihan muuten vaan, oppiaksemme lisää itsestämme ja toisista. 





2 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea tämä arvostelu ja käytännön kokemuksia kirjoista. Minulle tuli nuo samat kirjat arvostelukappaleiksi ja olen vähän ehtinyt niitä selailla tähän mennessä. Itse olen Lasten Tunnetaito-ohjaaja ja oletan, että noista on iloa minun tunnetaitoryhmiini. Omat lapseni ovat jo sen verran isoja (12 v ja 14 v), että heitä en välttämättä saa innostumaan kirjan teemoista.

    On ihan mahtavaa, kun uutta tunnetaitomateriaalia ilmestyy koko ajan. Tunnetaidot ovat tärkeitä taitoja ja nyt on havahduttu siihen, että niitä voi myös opettaa ja oppia.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnetaitojen opetus ja oppiminen on tärkeää aikuisillekin ja on tosi hienoa, kun lapsille suunnattuja oppaita ilmestyy. Tykkäsin erityisesti siitä, että itse tunnetila kirjassa on käsitelty melko lyhyesti ja tehtäväkirja sitten laajentaa käsittelyä. Näin jää tilaa myös sille juttelulle ja omalle pohdinnalle. Kivaa viikkoa myös sinulle!

      Poista