Onko isä äidin pikku apuri?

"Mitenköhän sun mies nyt oikein pärjää kun sä et ole täällä?" Ensin hämmennyin, sitten harmistuin mieheni puolesta. Olin kertonut lähteväni matkalle yhdessä äitini ja siskoni kanssa ja mies jäisi poikien kanssa kotiin. Tietysti jäisi, olihan hänellä töitä tavalliseen tapaan ja pojilla koulua. En kuitenkaan ollut osannut ottaa huomioon sitä seikkaa, että ehkä hän ei pärjäisikään näitä muutamaa hassua päivää omien lastensa kanssa, lasten jotka ovat jo verrattaen isoja ja omatoimisia. Mietin pitäisikö vastata, että tyhmä minä, miten nyt noin itsekkäästi menin varaamaan matkan ottamatta lainkaan huomioon sen kotona aikaansaamaa kaaosta. Tyydyin kuitenkin toteamaan, että kiitos kysymästä, mieheni pärjää oikein hyvin. 

Tänä päivänä yllä olevan kaltaiset epäilyt ovat ainakin omassa tuttavapiirissäni harvassa. On selvää että perheessä on kaksi yhtäläisillä kyvyillä, älykkyydellä ja maalaisjärjellä varustettua aikuista ihmistä, jotka pystyvät tarvittaessa pyörittämään arkea itsenäisesti. Sitä paitsi ei siinä oikeastaan kyvystä ole kyse, vaan halusta ottaa homma haltuun. Ollaan onneksi tultu kauas siitä, kun isä oli äidin apulainen ja äiti ainoana tiesi mitkä sukat pitää pukea juuri noiden farkkujen kanssa tai millainen paita sopii mihinkin tilaisuuteen. Tai niin minä luulin. Sillä onhan se nyt huvittavaa että yhdeltäkään työmatkalle lähtevältä mieheltä tuskin kysytään miten vaimosi pärjää kotona sillä aikaa, kun sinä olet poissa.

Minun asiani ei ole puuttua siihen miten mieheni arkemme poissaoloni aikana hoitaa. Se, että hän tekee asiat toisin kuin minä ei tarkoita että ne olisivat huonosti hoidetut. Voi olla, että läksyt muistuvat mieleen ennen nukkumaanmenoa, vähän vaihtelua normaaliin. Voi olla, että lapset pääsevät iloitsemaan pitsamaanantaista ja pitsatiistaista, mikä sen mukavampaa. Ei tulisi nimittäin mieleenkään tehdä ruokaa pakkaseen, kuten olen jostain kuullut tai kirjoittaa ohjelistoja. Eri tavalla ei ole yhtä kuin väärin. 

Silti tämän kaiken sanomani jälkeen minä pyysin miehen luokseni kalenterin kanssa ja annoin hänelle muutamia päivämääriä, menoja ja hoidettavia asioita muistiin merkittäväksi. Miksi näin? Siksi että normaalissa kahden aikuisen arjessa minä olen se, joka tietää milloin kouluun mennään poikkeavaan aikaan, milloin siivoojat tulevat ja minä päivänä on vietävä lapsi hammaslääkäriin. Hoidan valtaosan tällaisesta arjen manageeraukseksta, osin miehen valtavan työkuorman vuoksi, osin siksi että se nyt vaan sujuu minulta nopeammin ja vaivattomammin. Kukin kykyjensä mukaan, en minä aio esimerkiksi millään tavalla osallistua kesäpaikan wc-remonttiin, jota mies suunnittelee. Ei ole miesten ja naisten töitä, on vain jaettavia hommia. Ja jokainen perhe jakaa ne sillä tavalla, mikä itselle sopivalta ja oikeudenmukaiselta tuntuu. 

Miehen tallennettua nämä huomiot erityisista menoista kalenteriinsä hälytysten kera, laitoin oman kalenterini kiinni ja siirsin ajatukset keväiseen Pariisiin. Sillä on etuoikeus elää parisuhteessa ja perheessä, jonka jäsenet voivat mennä ja tulla tietäen kaiken olevan sillä aikaa kunnossa kotirintamalla.