Oli aamupäivä keväällä 2011. Esikoisella oli kotipäivä, joten ehdotin aamiaisen jälkeen käyntiä viereisessä leikkipuistossa. Kuopus pakattiin vaunuihin nukkumaan ja sattumalta etäpäivää viettänyt mies jatkoi töidensä tekemistä meidän suoriutuessamme ovesta ulos ja käytännössä takapihallamme sijainnutta puistoa kohti. Tuon käynnin lopputuloksena päätin etten ikinä enää puistoile. Mutta palataanpa alkuun, tästä tulee pitkä kertomus.
Olimme ehtineet olla puistossa hyvän tovin, kun esikoinen halusi mennä kiipeilytelineelle. Menin avuksi ja vähän turvaksikin, varmistin ettei kiipeilijä putoaisi. Samaan aikaan kuopus alkoi itkeä vaunuissaan. Pyysin esikoista odottamaan hetkisen, kävisin hakemassa vauvan syliini ja tulisin heti takaisin. Esikoinen asettui istumaan metalliketjuista ja -putkista koostuvan riippusillan alkuun ja minä käänsin selkäni lähtien kohti kymmenen metrin päässä parkuvaa pienempää. Huono idea.
Sitten alkoi huuto. Toinen puistossa ollut äiti kiikutti esikoisen syliini ja huomasin heti, että nyt oli käynyt pahasti. Lapsen molemmat etuhampaat olivat vinksallaan ja suupielestä valui verta, se oli mennyt halki. Oli selvää, että sekä tikkejä että hammaslääkärin konsultaatiota tarvittaisiin pikaisesti. Myöhemmin kävi ilmi, että toinen lapsi oli tullut esikoisen taakse ja tönäissyt häntä selkään. Esikoinen oli kaatunut metalliselle sillalle niin, että tanko osui suoraan häntä suuhun.
Siinä minä sitten olin, kivusta ja järkytyksestä karjuva kolmevuotias ja turhautumista sekä nälkäänsä kiljuva vauva sylissäni. Tilanne oli kamala, mutta sellaisissa minä olen yllätykseksi itsellenikin parhaimmillani. Olin nimittäin täysin rauhallinen. Pakkasin huutavan vauvan takaisin vaunuihin, hänen tarpeensa joutuisivat nyt hetken odottamaan. Rauhoittelin esikoista kertoen meidän lähtevän nyt lääkäriin ja soitin miehelle. Hän tapasi meidät autolla tuoden turvakaukalon mukanaan ja suuntasimme kohti Lastenklinikkaa. Siellä suupieli tikattiin ja hammaslääkärillä hieman myöhemmin selvisi molempien hampaiden olevan juuresta poikki.
Esikoinen joutui pehmeän ruoan dieetille ja jäimme odottelemaan kuinka käy. Alkuun näyttikin ihan lupaavalta. Taakse taittuneet etuhampaat palautuivat ja suupielestäkin tuli hyvä. Kunnes tuli se päivä, jolloin jouduimme sanomaan hampaille lopullisesti heipat.
Puhelin soi ja esikoisen kerrottiin kaatuneen päiväkodissa. Hän oli kompastunut maton kulmaan eikä ollut saanut käsiä lainkaan eteen. Taas lähdettiin hammaslääkäriin. Ja se oli niiden hampaiden tarun loppu. Lapsi kotiutui hammaspäivystyksestä toinen etuhammas rasiassa ja toinen poistettiin kahta päivää myöhemmin sen yksinkertaisesti tipahdettua roikkumaan iltapalapöydässä.
Siinä sitä oltiin, kahta etuhammasta köyhempinä alle neljävuotiaana. Ensin lapsi näytti oudolta ilman hampaita, sen jälkeen hampaiden myöhemmin tultua oudolta niiden kanssa. Olimme myös jännittäneet olisivatko pysyvät hampaat ottaneet osumaa, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä. Siihen sillallekin on sen jälkeen menty monet kerrat, sillä sattuuhan näitä.
Minulla on hyvin pragmaattinen suhtautuminen kaikenlaisiin haavereihin. Tottakai toivon ettei mitään satu, mutta se nyt ei ole realistista kahden vikkelän ipanan kanssa eläessä. Ei lapsia voi estää kiipeämästä tai kokeilemasta enkä haluakaan. Ja kun sattuu, sitten hoidetaan. Mikäli mies ei olisi ollut tuolloin kotona, olisin varmaan käynyt hakemassa itse sen turvakaukalon, juottanut vauvalle maidon ja lähtenyt lasten kanssa kolmisin Lastenklinikalle. Kaikkeen tottuu, myös hoitamaan tällaisia asioita yksin. Mies kertoi myöhemmin, että oli pelännyt kyydissä minun ajaessani lääkäriin. Uskon sen, en ole nimittäin koskaan ajanut yhtä kovaa Töölön halki. Olihan lapsellani hätä.
Molemmat kuvat Nina Dodd.
"Terveisiä perheestä esittelee äitiyden ja perhe-elämän parhaat ja pahimmat palat. Viikoittain pääset kurkistamaan kaksilapsisen perheen kaaoksenhallintaa kehittävään arkeen sekä niihin hetkiin, joista ei välttämättä vauvakirjaan ole kirjoitettu. Anekdootit on kerätty kymmenen viimeisen vuoden ajalta ja kaikki ne ovat todella tapahtuneet meille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti