tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ylärima alas, PPJ on paras!

Näin kaikuivat tsemppihuudot paikan päällä, kun esikoisen futisjoukkueen ensimmäinen oma turnaus pelattiin kesäkuisena lauantaina. Turnaus järjestettiin asuinalueemme urheilukentällä yhdessä seuran toisen joukkueen kanssa ja lopputuloksena oli hieno ja hauska koko päivän tapahtuma. 



Esikoinen pelasi omat neljä otteluaan heti aamukahdeksalta alkaen ja veimme kuopuksen kanssa pelaajan ja isänsä heti aamulla kentälle. Itse liityimme mukaan pari tuntia myöhemmin niin, että ehdimme nähdä kaksi viimeistä ottelua. Sää oli upea ja vasta seuraavana päivänä satoi aamusta iltaan. Onneksi näin!





Ennen palkintojenjakoa vähän jännitti, mutta sen jälkeen hymy oli herkässä. Oli kuulemma ollut tosi kiva aamupäivä ja mitali sekä tsemppariviiri vastustajalta viimeistelivät lapsen kokeman onnistumisen. 



Minä palasin vielä takaisin kentälle pari tuntia myöhemmin päivän viimeiseen kahviovuoroon. Mikäpä siinä, muiden vanhempien kanssa jutellessa ja herkkuja myydessä. Etenkin, kun vanhempaintoimikunnan aktiivihommat ovat nyt kesän ajan tauolla ja koulun vanhempainyhdistysjutut eivät vielä ole alkaneet. Niitä odotan ilolla. 

Nyt ollaan futiksesta kesälomalla ja syksyllä sitten jatkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti