maanantai 23. maaliskuuta 2015

Keltainen keskiviikko

Niin se kevät on edennyt jo Hulluille Päiville saakka. Kuvasto tuli tällä kertaa postiluukusta kotiin saakka perjantaina kuten pitikin, mutta miehen nimellä. Mitä uskollisen asiakkaan kohtelua tämä on, kysyn vaan. Hmph.

Tänä vuonna ajattelin mennä paikalle vain keskiviikkona ja itsellenikin yllättäen löysin eniten harkinnanarvoisia hankintoja naisten vaatteista. Näitä seuraavia ainakin lähden katsastamaan heti aamusta. 

Andiatan mekon malli on kiva, mutta kuosia pitää vielä tarkastella lähempää liikkeessä.



Näistä tuo maksihame on todella edullinen ja sille olisi varmasti käyttöä kesäisin. Lisäksi PBO:n paita viehättää niin värisävyn kuin hihojen osalta. 


Ralph Laurenin mekkoa lähden hakemaan tositarkoituksella. Hyvä hinta, kaunis kuosi ja minulle juuri oikeanlainen malli. 


Myös tämä raidallinen Noomin kesämekko on niitä, joita ei vaan voi olla kaapissa kesää ajatellen liikaa.


Bossin puvut ovat miehen vakiovaatetusta ja olen hakenut hänelle useammankin kerran edullisesti uuden hulliksilta. Tällä kertaa toiveissa on tummansininen puku. 


Wondersin ballerinat ovat parhaita, mutta tämän ostoksen taidan tehdä netin kautta. Tai ainakin yrittää tehdä, eiköhän nuokin ole niitä hittituotteita, jotka menevät heti. Joka tapauksessa nudet olisivat ykkösjuttu kesäksi. 


Perinteen mukaan käyn varmaankin myös lastenosastolla kurkkaamassa vaikka mitään ihmeempiä tarpeita ei nyt olekaan. Myös Akateeminen ansaitsee aina oman piipahduksensa. Ja vaikka itse en tällä hetkellä mistään sisustusjutuista innostunutkaan tai kosmetiikkaa tarvitse, oli kuvasto jotenkin mielestäni aiempia kertoja monipuolisempi ja tuotteiden osalta laadukkaampi. Vai mitä olette mieltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti