torstai 5. huhtikuuta 2018

Lapsiperheen lomatyylien plussat ja miinukset


Lomailu on lapsiperheitä voimakkaasti jakava asia. Toisten kiertäessä maailmaa vauva kainalossa pitäytyvät toiset tiukasti kotimaan kamaralla. Yhdelle perheelle kaupunkiloma on kauhistus, toinen laittaa palleron rattaisiin ja karkaa suurkaupungin kaduille. Joku perhe päätyy vuosi toisensa jälkeen samaan hyväksi havaittuun lomakohteeseen, toiselle edes sama hotelli ei tule toista kertaa kyseeseen.

Meille on kahdenkymmenen lasten kanssa tehdyn ulkomaanmatkan pohjalta kertynyt reippaasti kokemusta matkustustyylistä jos toisestakin. Kaikkea on kokeiltu ja erilaisten lomailujen plussat ja miinukset laitettu muistiin.




Rannalle vai kaupunkiin?

Lapsiperheen lomakonsepteista tunnetuin on niin sanottu Bamse-matka. Kyseessä on yksinkertaisesti lapsiperheelle suunniteltu kokonaisuus, joka tekee matkustamisen pienten lasten kanssa mahdollisimman helpoksi. Nimensä tämä lomailutapa on saanut luonnollisesti lastenklubista, jossa ohjaajien lisäksi lapsia viihdyttää Bamse-nalle.



Tällainen loma on erinomainen konsepti silloin, kun kaivataan mahdollisimman helppoa lomaa. Hotellit ovat erikoistuneet lapsiperheisiin eikä vanhempien tarvitse raahata mitään ylimääräistä kotoa mukaan. Huoneista löytyvät matkasängyt ja hotellien ravintoista reilusti syöttötuoleja. Eikä siellä syödessä pieni raivari haittaa, sillä samanlainen on todennäköisesti käynnissä myös viereisissä pöydissä. Bamse-konseptilla perhe pääseekin lomalle ilman ylimääräistä pohdintaa. Myös lasten viihdytys on tehty mahdollisimman toimivaksi, sillä lastenkerhot ja erilaiset aktiviteetit takaavat riittävästi tekemistä uimisen oheen. 

Toisaalta tällainen loma näyttää myös pakettimatkailun pahimmat puolet, tai ainakin minulle se teki niin. Bussimatka hotellille yhdessä oppaan kanssa vie kauemmin kuin taksilla itsenäisesti. Autenttisuuttakaan ei usein kannata lomakohteelta vaatia, sillä hotellikompleksi voi olla rakennettu keskelle ei mitään. Hiljaista lomaa toivovalle lapsiperheen kansoittama hotelli voi olla liikaa, sillä lapsista nyt luonnollisesti lähtee ääntä. Ruoka on kelvollista, mutta kaikille sopivaa ilman mitään erikoisuuksia. Henkilökohtainen inhokkini, eli aurinkotuolien varausruletti on myös voimissaan ja ymmärtäähän sen. Jokainen haluaa tietysti mahdollisimman lähelle allasta vahtimaan etteivät juuri omat piltit painu uppeluksiin.



Me olemme kokeilleet tällaista lomailua kerran Kreetalla. Kävi ilmi, että lapsemme pelkäävät lastenklubin maskotteja, joten saimme hyvän syyn päättää Bamse-lomailun olevan meidän osaltamme kokeiltu ja huonoksi todettu. Meillä nimittäin kukaan ei yhäkään koe tarvetta hengailla ohjatussa kerhotoiminnassa, vaan viihdymme koko perhe yhdessä altaalla uiden ja lukien päivästä toiseen. 

Kaupunkiloma on Bamse-reissun vastakohta. Lapsia asuu myös suurkaupungeissa, kaupoista saa vaippoja ja lastenruokaa ja vaunuilla sekä rattailla pystyy kulkemaan myös julkisilla. Kaupungissa lomaillessa yleensä tehdään kompromisseja lasten ja aikuisten lomatoiveiden kesken, mennään aamupäivällä museoon ja siirrytään siitä lounaan jälkeen leikkipuistoon. Kaupunkilomien plussia ovat kulttuuri, ruoka ja tunnelma unohtamatta ostosmahdollisuuksia. Miinuksia minun on suoraan sanottuna todella vaikea keksiä enkä allekirjoita lainkaan sitä etteikö lasten kanssa voisi lähteä kaupunkilomalle. Ehkä erittäin vilkkaat lapset voivat asettaa rajoituksia, mutta olisiko sekin vain asenne- ja sopeutumiskysymys? On ihan ok sanoa, että ei ole kiinnostunut tutkimaan museoita, raunioita tai taidenäyttelyitä. Sen sijaan on vähän väsynyttä käyttää lapsia tekosyynä sille ettei lähde. 





Lähelle vai kauas?

Kaukomatkoille lähdettäessä kannattaa olla oikea asenne. Lennot ovat pitkät, mahdollisesti vielä vaihdolla tai kahdella. Lapset voivat oireilla aikaeroa ja kohdemaan erilaista ilmastoa. Silti kaukomatkustus on aivan erinomainen tapa nähdä omasta poikkeavia kulttuureja sekä laajentaa tietämystä ja ymmärrystä muista maista ja toisenlaisista elämäntavoista. Kauas matkustettaessa kannattaakin panostaa helppouteen. Mikäli mahdollista, lentää vain yhdellä vaihdolla perille ja miettiä sopivaa matkustusajankohtaa tarkkaan. Valmiiksi kentälle buukattu kuljetus auttaa siirtymässä hotellille. Me olemme lentäneet lapsen kanssa vain länteen päin, mutta vajaan kahden kuukauden kuluttua kokeillaan miten reissu itään ja Thaimaahan sujuu. Ja sitten vain nauttimaan!



Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. Lähimatkailu on tänä päivänä suosittua ja hyvä niin, sillä kotimaastamme löytyy vaikka mitä mahtavia kohteita. Helsingistä ei esimerkiksi tarvitse lähteä Porvoota kauemmas päästäkseen pienelle irtiotolle. Yö kivassa putiikkihotellissa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, hetki leikkipuistossa ja hyvin syömään. Mikä tahansa suurempi kaupunki toimii myös lasten kanssa hyvin ja varman päälle pelaava varaa yön suurista hotelliketjuista lapsiperhe-eduilla. Huonoja puolia mietittäessä tulee ensimmäisenä mieleen Suomen kesä ja arvaamaton sää. Jos heinäkuun puolivälissä on satanut jo kuukauden, saattaa kotimaan sijaan haluta varmaan aurinkoon edes viikoksi.





Vuokraisinko talon tai lähtisinkö risteilylle?

Moni tuntemani lapsiperhe vannoo oman talon vuokraamisen nimiin ja me kokeilimme sitä myös kerran. Ajatus on ihana, tunnelmallinen villa esimerkiksi Italian maaseudulla, oma uima-allas ja oma rauha. Autolla pääsee tekemään retkiä lähiseudulle ja lasten kanssa kokkailu sekä pyykinpesu hoituu lomailun aikana näppärästi omassa keittiössä. Tällaisessa lomailussa on valtavasti hyviä puolia ja sillä pääsee myös näkemään kohdemaan oikeaa elämää ja arkea. Lasten rytmi ja rutiini on mahdollista säilyttää myös reissussa hotellielämää paremmin ja uima-altaalla on aina tilaa.

Toisaalta huvilalomailu ei esimerkiksi meille osoittautunut toimivaksi. Minä tuskastuin jo kolmantena päivänä tiskikoneen täyttämiseen, aamiaisen valmistamiseen ja kamojen keräilyyn ympäri taloa. Huomasin etten osaa rentoutua, sillä tekemistä oli aivan kuin kotona olisin ollut. Meillä myöskään lapset harvemmin lomilla käyvät ennen aikuisia nukkumaan, joten emme kaivanneet mahdollisuutta jatkaa iltaa esimerkiksi terassilla istuskellen lasten nukkuessa rauhassa makuuhuoneen puolella. Vaikka me osoittauduimmekin hotellityypeiksi, saattaa tämä olla juuri teidän perheenne tapa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!



Risteily Tukholmaan on tuttu monella, mutta entä jos lähtisikin kauemmas Välimerelle tai Karibialle? Tällainen risteily hdistää erilaisten lomien parhaat puolet. Lähes joka päivä pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin ja meripäivän voi viettää auringossa allaskannella. Lapsiperheelle tällainen lomailu on erinomainen tapa nähdä maailmaa, sen kun kiikuttaa tavarat hyttiin ja koti kulkee mukana koko ajan. Lisäksi laivoilla on ohjelmaa, tekemistä lapsille ja ruokailut hoituvat näppärästi omassa pöydässä oman tutun tarjoilijan toimesta. Huonoista puolista mainittakoon lähinnä hinta, etenkin useamman lapsen perheelle. 




Minne sinä lähtisit, jos juuri nyt saisit valita?















14 kommenttia:

  1. Lappi keväällä: hohtavat hanget, aurinko, kylpylät, makkaranpaistot, talvikävelyreitit, hiihto, laskettelu, lumikenkäily. Suosittelen lämpimästi avartamaan teidän lasten suomikuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Aloin heti miettiä, toimisiko matka Lappiin ensi syksynä ruskan aikaan.

      Poista
  2. Jos juuri nyt saisi lähteä minne vaan, niin jonnekin lämpimään pakettimatkalle perheen kanssa, mielellään Espanja, Kanaria tai Kreikka.

    Meidän matkat lasten kanssa rajoittuu ihan Ruotsiin, niin autolla kuin laivalla. Budjetti varmaan se suurin syy miksei sen kummempaa, ennen lasten saamista reissattiin aika paljonkin kahdestaan.
    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tulo tosiaan muuttaa matkustamista, kun lentolipuistakin saa maksaa lähes tuplat entiseen verrattuna. Ruotsi onkin enemmän kuin hyvä kohde, itse haluaisin Visbyyn.

      Poista
  3. Meilläkin on kokemusta sekä Bamse-matkoista, kaupunkimatkoista että omatoimireissuista. Me olemme olleen lasten kanssa myös kaukomatkoilla ja joka kerta lennot ovat menneet kivasti. Varmasti teilläkin, kun lapset ovat jo niin isoja.

    Olen siinä mielessä samanlainen kuin sinäkin, että vähiten oma juttu ovat Bamse ja vuokratalo. Osa matkustamisen viehätystä on juuri se erp arkeen, ettei tarvitse tehdä ruokaa ja siivota. Mutta meillä oli kyllä ihan mukavaa Bamse-matkalla viime kesänä, kun osasi asennoitua oikein. Sattui tosi kiva ja hyvätasoinen hotelli, joka pelasti paljon.

    Seuraavalle matkalle suuntaamme huomenna miehen kanssa Ateenaan ja sen jälkeen ensi viikolla keskimmäisen kanssa Roomaan kahdestaan. Toukokuussa tyttöjen matka Tukholmaan ja kesäkuussa koko perhe lähtee Madagaskarille. Ehkäpä siinä on riittävästi seuraavalle reilulle parille kuukaudelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat reissut edessä ja Madagaskar, wau! Kuten Tanhupallo sanoisi. ;)

      Poista
  4. Oi kun tulikin lomakuume! Ennen lapsia matkustettiin tosi paljon, mutta lasten kanssa on tehty vain muutama ulkomaan matka. Kesällä ei haluta pois Suomen suvesta, olkoon sää sitten millainen hyvänsä. Talvella hiihdetään ja lasketellaan, eikä vuosilomat juuri muuhun lomailuun riitäkään.

    Mietitkö muuten koskaan lentämisen ympäristövaikutuksia? Itse olen ihan tietoisesti vähentänyt lentämistä siitäkin syystä.

    Ihania lomareissuja teillä! Mukavia matkoja jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen miettinyt ympäristövaikutuksia parina viime viikkona enemmän kuin ennen, kiitos muutaman fiksun tyypin Facebookissa jakamien laskelmien. Sanoinkin miehelleni, että tuntuu etten tiedä mitä tehdä. Kun nyt asumme täällä pohjoisessa on tilanne eri kuin vaikka Keski-Euroopassa asuvilla. He voivat autoilla lähimaihin, meillä usein pitää lentää. Samalla en haluaisi kertoa lapsilleni tai lapsenlapsilleni miksi me lensimme, vaikka tiesimme sen haitallisuuden. Sitä haluaisi näyttää lapsille maailmaa, mutta samalla tuhoaa tätä palloa. Ei hyvä.

      Poista
  5. Meidän lapsiperhelempari on ollut pyöräretket Saariston rengastiellä ja Ahvenanmaalla. Varsinkin jälkimmäinen onnistuu myös ilman suurempaa harrastuneisuutta. Seuraava matkailuteko olisi teltan ja retkikeittimen lainaaminen, koska lapsi haluaisi kokeilla teltan kanssa vaeltamista kun päiväretket on ollut liian lyhyitä.

    Ensi kesälle olimme haaveilleet mini-interrailista, mutta sitten tuli mun työuupumus ja pakotti miettimään lomailun uusiksi, koska tässä on pakko pitää tavalla tai toisella kiinni rutiineista myös loman aikana. Epäilen että tämä voi olla myös syy sille että miksi kaikki lapsiperheet eivät reissaa, tosin useimmin ehkä niitä rutiineja kaipaavat lapset kuin äidit. Tai ainakin ystäväni ylivilkkauspiirteisen lapsen kanssa on jouduttu toteamaan että lomillakin rutiineja pitää olla ja pienetkin muutokset ovat lapselle vaikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa fiksulta siirtää reilaamista tuonnemmaksi ja keskittyä nyt muunlaiseen lomailuun. Rutiineista tarkalle tuollainen talon vuokraus itse asiassa voisi sopia kohtuuhyvin. Saisi olla omalla porukalla ja nukkumaanmenosta sekä ruoka-ajoista pystyisi pitämään paremmin kiinni. Tai kuvittelisin näin.

      Poista
  6. Meidän perhe on kokeillut kaikki matkustamisen muodot. Jos halutaan vain aurinkoa, niin finnmatkoilta joku paketti. Ihan paras oli Holiday Village Rhodes ja siellä huoneisto tropical-alueelta. Rauhallista (vain muutama perhe), lasten leikittäjät muutaman tunnin päivässä altaalla, jolloin lapset tutustuu muihin lapsiin (ruotsalaisiin ja tanskalaisiin), useampi ravintola ja vesipuisto hotellin pääalueella, jos melua kaipaa.
    Talon vuokraus on minun suosikki. Minusta on ihana laittaa ruokaa pitkän kaavan mukaan ja istua iltaa rauhassa koko perheen kesken ulkona. Mulle tulee viikon matkalla hotellikuolema ja talon vuokraus antaa tietynlaisen vapauden.
    Kaupunkilomiakin on kokeiltu ja ei vielä toimi kovin hyvin meidän perheellä, koska lasten ikäerot sen verran suuret. Muutaman vuoden päästä ehkä, kun nuorinkin kasvaa. Mieleen jäänyt meidän keskimmäisen kommentti viisi vuotiaana Barceloonassa sagra da familian edessä "just Joo, tänkö takia mut tänne raahasitte". :D Nyt on jo eri ääni kellossa, kun ikää tullut lisää.
    Suomen Lappi on meillä lomalistalla joka talvi, pitkä miinus vaan on hinta. Halvemmalla käy Lontoossa tai Pariisissa mitä Lapissa. Mutta jokin Lapin taika vaan vetää puoleensa. Ja Lapilla en tarkoita Rovaniemeä;);) Mun mielipide on, että Lappiin ehdottomasti talvella lasten kaa, ei syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on nyt siis uskottava, että Lappiin pitää mennä talvella, laitetaan listalle. Mä myös ymmärrän hyvin tuon talon vuokraamisen viehätyksen, siinä on niin paljon hyviä puolia. Tuo kaupunkilomakommentti on kyllä mahtava, voin hyvin kuvitella. Tuli mieleen esikoisen kommentti häissä Saksassa joskus useita vuosia sitten. Kirkko-osuus oli kohtuullisen pitkä ja lapsi tietysti täysin ulalla mitä puhutaan. Kun lähdettiin ulos hän huokaisi hartaana ja totesi: "Tämä on mun koko elämäni tylsin päivä." :D

      Poista
  7. Me ollaan matkustettu vähän, mutta aika laajasti: bamse-lomailtu, vaellettu Lapissa 5vrk teltassa majoittuen, kierretty Englantia ristiin rastiin autolla, käyty Lapissa laskettelulomalla, Ruotsin risteilyillä joka syksy, lukuisia pieniä vaellusretkiä kotimaassa ja kaupunkilomilla Euroopassa - kaukomatkailtu sen sijaan ei vielä koskaan (vaatisi meidän jengiltä aivan liian ison säästämisrupeaman tässä elämäntilanteessa). Meidän tyyliin sopivat kyllä aika monenlaiset matkustusmuodot. Omatoimi- ja aktiivilomailu on kyllä varmasti eniten meidän juttu. Vältämme isoja hotellikomplekseja ja suosimme pieniä hotelleja - tai jopa putiikkihostelleja. Yleensä majoittaudutaan niin, että ympärillä on paikallista elämää - meitä ei näe siellä, missä on hotelleja toisensa perään ja vyölaukkuja ja sandaaleja.

    KUITENKIN jos nyt saisin tukun rahaa, niin lähtisin johonkin rantahotelliin, jonnekin missä olisi kaikki valmiina ja takuulämmintä merivettä. (Ja todennäköisesti ikävystyisin jo parissa päivässä, mutta ottaisin silti riskin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vietettiin aikanaan häämatkalla 12 vuorokautta Mauritiuksella, yhtenä päivänä käytiin kaupunkia katsomassa. Kaikki muut maattiin rannalla lukien ja uiden ja ei pitkästytty. Luojan kiitos meidän lapset on samaa kaliiberia. Nyt kesäkuussa Thaimaassa aiotaan olla yhtä lötköjä.

      Poista