Miksi koulumenestys on tärkeää

Muistan erään kevään kouluajoilta, olisinko ollut lukion toisella luokalla. Toukokuu oli ollut kiireinen, kokeita toisensa perään ja viimeisiä puristuksia ennen koulun päättymistä. Olin pyöräilemässä kotiin, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että puissa on lehdet. Kevät oli sujahtanut ohitse sellaisella vauhdilla etten ollut ehtinyt edes huomata missä vaiheessa mustista rangoista tuli jälleen vihreitä ja lehteviä. 

Ja jälleen toukokuu kurkistelee kulman takaa. Edessä on kiireinen kuukausi ennen pitkää paussia, kun vielä pitäisi jaksaa keskittyä, kuunnella, kirjoittaa, pohtia ja suoriutua. Ei minulla, mutta kahdella meillä asustelevalla koululaisella. 

Kuka saa stipendin?

Meillä oli muutama ilta takaperin poikien kanssa hyvä keskustelu. He pohtivat koulumaailmaa ja siellä toimimista, todistuksia ja sitä kuka sen stipendin sitten voi kesäkuun alussa saada. Minä kysyin onko se tärkeää, se stipendin saaminen siis. Vai voisiko se olla vain ylimääräinen juttu, sellainen jota ei tarvitse tavoitella ja jota ei suurin osa koskaan saa. Ja se tärkeä, löytyisikö se siitä millainen mieli itselle on jäänyt kuluneesta vuodesta. Voiko sanoa tehneensä parhaansa.

Poikien mielestä me vaadimme heiltä paljon. Tämä paljon tarkoittaa siis läksyjen tekemistä, huolellisuutta nopean hutaisun sijaan ja kokeisiin valmistautumista esikoisen kohdalla. Olen joskus kuullut sitäkin, että minä vain haluan erinomaista todistukseen, lasta ei haittaisi vaikka jäisi luokalleen. Yritä siinä sitten selittää, että minä en heidän arvosanojaan kyttää. En todellakaan rankaise, mutta en myöskään palkitse. Meidän perheessämme koulu hoidetaan ja piste. Mutta täydellinen ei tarvitse olla, kaukana siitä.

Täydellistä vai tarpeeksi hyvää?

Sillä parhaansa tekeminen, se riittää. Tai ainakin sen pitäisi riittää, sen enempään ei ihmisyksilö yleensä pysty. Tätä olemme painottaneet myös lapsille. Kun hoitaa läksyt ja valmistautuu kokeisiin, voi numero olla ihan mitä tahansa niin kauan kuin tietää yrittäneensä. Liian tiukille ei saa vetää, elämässä on oltava paljon paljon muutakin kuin koulunkäynti. Samaa sanoi myös opettaja esikoiselle ja totesi, että voivat ne läksyt joskus jäädä tekemättäkin. Ei siihen kuole.  

Sitten käännyin miehen puoleen ja sanoin, että kaikki tämä kuulostaa meidän suustamme tulevana kyllä todella hurskastelevalta. Periaatteessa yrittäminen riittää, mutta miten käytännössä? Sillä kyllähän me odotamme koulumenestystä, tottakai. Meidän on helppo näin tehdä, sillä meillä on kaksi erinomaisesti koulunsa hoitavaa tyyppiä ja tulokset ovat sen mukaiset. Mitä me ajattelisimme, jos lapsemme todistuksessa komeilisi vaikkapa rivi seiskoja? Olisimmeko tyytyväisiä, jos tietäisimme lapsemme yrittäneen parhaansa?

Minä en rehellisesti sanottuna tiedä. Tietyissä aineissa varmasti, sille kun ei mitään voi ellei hikistynyt ja solmussa oleva lanka kierry kauniisti virkkuukoukulle tai mielikuva hevosesta piirry käden ja kynän kautta paperille. Entä lukuaineet? Jos Pähkinäsaaren rauha ei muistiniksinkään kautta jää mieleen tai yhdyssanojen logiikka avaudu? Voinko minä silloin todeta lapselleni, että parhaasi teit, hyvä juttu. Minun täytyy pystyä. Sillä lapsi ei ole yhtä kuin arvosanansa saatikka yhtä kuin vanhempansa. Minä saatoin saada viisi stipendiä kouluaikanani, mutta en voi enkä halua odottaa samaa lapsiltani.

Ekaluokkalaisen tärkein tehtävä on vuoden aikana kasvaa koululaiseksi. Oppia olemaan, kehittää opiskelu- ja läksyrutiini ja sujahtaa systeemiin. Tätä silmällä pitäen olin oikein tyytyväinen poikien koulun päätöksestä jättää todistuksen ensimmäisen luokan jouluna antamatta. Lapset tulevat niin erilaisilla valmiuksilla ensimmäiselle luokalle, että on aivan turhaa asettaa heitä arvosteluasteikolle jo muutaman kuukauden jälkeen. Nyt keväällä tilanne on muuttunut ja yksilölliset erot hivenen tasoittuneet. Kolmasluokkalaiselle tämä puolestaan on viimeinen rasti ruutuun -todistus ennen numeroarviointiin siirtymistä. 

Niin että miksi se koulumenestys sitten on niin tärkeää, kysyin otsikossa. Minulle se on osoitus siitä, että lapsi on oppinut hoitamaan tärkeät asiat elämässä, oppinut näkemään vaivaa ja saamaan siitä myöhemmin kiitoksen. Sen hyvän mielen, joka tulee osaamisen tunnustamisesta ja siitä tiedosta, että yritti ja onnistui. Minä uskon, että askelmerkit tulevalle opiskelulle luodaan ala-asteella ja silloin opeteltuina asiat ovat valtavan paljon helpompia sisäistää kuin myöhemmin teini-iän puskiessa päälle. Ilman opiskelua vain harva tässä maailmassa pärjää ja toivon poikieni opiskelevan niin pitkälle kuin vain intoa löytyy. Sitä pääomaa ei voi ottaa pois. 


P.S. Vähän häiritsevä tuo raketti tai mikä lie ohjus ensimmäisessä kuvassa juuri tuossa Afghanistanista pohjoiseen. Mitä mielenkiintoista karttapalloista löytyykään, kun alkaa tarkemmin katsoa.