Kahden pojan äitinä tarkkailen maailmaa paitsi omasta naisen näkökulmastani, myös siitä millaisena se näyttäytyy lapsilleni. Niin jyrkältä kuin se tuntuukin tähän kirjoittaa, olen tullut seuraavaan tulokseen: Me elämme kaksinaismoralistista aikaa. Miksi? Minä kerron. Esimerkkikuvissa muuten tyttöjen leluja, poikien leluja tai ihan vaan leluja.
Tytöttely ja sedättely
Tänä päivänä jokainen tietää, että tytöttelemällä itseään nuorempia naisia ja vähättelemällä näiden tietotaitoa tekee vain itsensä naurunalaiseksi. Nainen on yhtä osaava, taitava ja varteenotettava tekijä työelämässä kuin mies, onneksi näin. Siksi tuntuukin niin hämmentävältä, että olen alkanut törmätä setä-sanan käyttöön keski-ikäisistä miestoimijoista puhuttaessa.
Samaan ilmiöön otti ohimennen kantaa Antti Majander eilisen Helsingin Sanomissa ja hyvin ottikin. On totta, että aidosta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana ja yhtä totta on se, että naisen euro yhä on vähemmän kuin miehen. Jopa omat lapseni tietävät tämän olevan väärin. Mutta eikö meissä nyt olisi sen verran itsekunnioitusta, että emme vastaisi alentavaan kielenkäyttöön samalla mitalla, alentumalla samalle tasolle? Sillä oikeasti, on vähän turha itkeä tytöttelyä, jos samaan aikaan niputtaa jokaisen keski-ikäisen toimijan setämieheksi. Ja tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan päätelmään.
Tänä päivänä maailma on tyttöjen
Minua surettaa, että tasa-arvon kannalta tilanne on vinoutunut vielä vuonna 2018. Että Iltasatuja kapinallisille tytöille on ilmiö ja naisten pitää sellaisia tyttärilleen oikein erikseen lukea. Mutta missä viipyy Iltasatuja hoivaaville pojille? Niinpä. Poikamaisia tyttöjä on ihailtu maailman sivu. Sellaisia reippaita ponnaripäisiä Tiinoja, Annoja ja Lottia, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä ja ovat aktiivisia toimijoita passiivisten tarkkailijoiden sijaan. Entä sama toisinpäin?
Tänä päivänä ja tässä yhteiskunnassa on yhä valitettavan epätoivottua olla poika, joka käyttää kynsilakkaa, pukeutuu pinkkiin tai leikkii nukkeleikkejä. Vanhemmat herkästi sanovat, että heillä lastenkasvatus toteutuu mahdollisimman neutraalisti ja sukupuolisensitiivisesti, mutta todellisuus on toinen. Olen itsekin sortunut tähän, valitettavasti, ja lapsen halutessa punaista kynsilakkaa päiväkotiin ehdotin, että entä jos laitettaisiin väritöntä. Pelkäsin kiusaamista, mitäpä muutakaan. Kannatin jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on, mutta reagoin ympäristön suhtautumista peläten. Ei hyvä.
Meidän pienet poikamme ovat mahdottoman tehtävän edessä. Heidän pitäisi kasvaessaan korvata vuosisatainen patriarkaatin ylivalta naissukupuolelle eikä siihen kukaan pysty. Silti he eivät saa pikkupoikina leikkiä hoivaleikkejä, käyttää pinkkiä takkia tai valita aamuisin sen kauneimman pinnin hiuksiinsa ilman leimaamista. Pienten tyttöjen sen sijaan toivotaan leikkivän autoilla ja kiipeävän puuhun, naisten kykyyn ottaa haltuun jokainen elämän osa-alue kannustetaan jo pienestä alkaen.
Ja kun se tyttö syntyy tai häntä vielä odotellaan, iloitaan täysin sydämin tyttölupauksesta. En ole ikinä kuullut samaa toisinpäin. En tiedä onko kukaan muu juhlinut omia poikalupauksiamme minun ja mieheni ohella. Ei minulle ainakaan kukaan sanonut, että "niin siistiä, kun sä saat pojan, aivan mahtavaa, että hän on juuri poika". Eikö ole surullista.
Mitä tulevaisuudessa?
Minua mietityttää millaisessa maailmassa omat poikani aikuistuvat. Kyllä minäkin haluan saman palkan samasta työstä. Haluan ettei töitä, vaatteita, leikkejä tai ajatuksia jaotella tyttöjen tai poikien kategorioihin. Haluan, että jokainen voi tehdä mitä haluaa kykyjensä ja suuntautumisensa mukaan. Haluan siis aitoa tasa-arvoa läpi koko yhteiskunnan.
Samaan aikaan näen poikani yrittämässä ottaa haltuun valtavasti erilaisia rooleja. On osattava toimia miesten maailmassa, vaihdettava autoon renkaat ja oltava hyvä jätkä, hyvä ettei vielä metsästettävä ravintokin. Samaan aikaan nykymies hellii ja hoivaa, on empaattinen ja sensitiivinen.
Puhutaanko keskusteluissa poikiin kohdistuneista rooliodotuksista ja niiden paineissa elämisestä? Ei sanaakaan. Yhä tänä päivänä keskitytään naisen aseman parantamiseen, puhumatta sanaakaan millaista on olla pieni poika tässä muuttuneessa ja muuttuvassa maailmassa. Minä nimittäin väitän myös, että naisilla on jo hieman helpompaa. On selvää, että äiti käy töissä. Sen sijaan ei ole selvää, että isä voi jäädä kotiin.
Minä väitän myös, että tämän päivän vaatimukset ovat pojalle paljon suuremmat kuin tytölle. Tyttölapsia rohkaistaan, kannustetaan ja kasvatetaan paljon avarakatseisemmin kuin poikia, joiden yhä on sovittava ahtaaseen miehen malliin. Ja tämä särkee kahden pojan äidin sydämen.
Ja nyt kun olet lukenut väitteeni, kerro sinä puolestasi omasi ja se, olenko väitteineni oikeassa vai väärässä.
En ole äiti, joten en koe voivani puhua samalla äänellä kuin muut vanhemmat. Aihe kuitenkin kiinnostaa itseäni todella paljon ja oon pohtinut mieheni kanssa paljon, miten tulevaisuudessa mahdolliset lapset tultaisiin kasvattamaan. On tosi, että pienten lasten kohdalla on pojilla ns. vaikeampaa kuin tytöillä, sillä tyttöily ja tyttöjen jutut nähdään huonossa valossa jos poika on niistä kiinnostunut. Itse haluan ainakin uskoa ajatukseen, että jos tulevaisuudessa poikani haluaisi laittaa päiväkotiin punaista kynsilakkaa, antaisin hänen laittaa. Valitettavasti joutuisin todennäköisesti valmistelemaan lapsen siihen jos joku nauraa ja väittää kynsilakkaa tyttöjen jutuksi ja neuvoa, mitä siinä tilanteessa toiselle osapuolelle voi sanoa. Kiusaaminen on väärin, mutta niin on myös pelko kiusaamiseksi tulemisesta. En usko asian muuttuvan ilman, että asialle tehdään jotain. Mikäli lasta asiasta kiusattaisiin, tulee vanhempiin ja hoitotäteihin ottaa yhteyttä ja asia käsitellä.
VastaaPoistaNostan hattua, että halusit jakaa ajatuksia aiheesta, sillä tästä todellakin pitäisi puhua enemmän ja antaa lapsille mahdollisuuksia kasvaa ilman rajoja minuudesta :-)
Minulle oli hurja huomata, että siinä kynsilakkatilanteessa asetuin vastahankaan ja ehdotin kompromissiä. Olisi pitänyt olla vaan rohkea ja rohkaista myös lasta olemaan oma itsensä, kynsilakalla tai ilman. Laittoi pohtimaan tätä omaa sensitiivisyyttäni suhteessa vallitseviin normeihin.
PoistaMinun on pakko suhtautua kriittisesti siihen mitä kirjoitat. On totta, että poikien sukupuoliroolit ovat huomattavasti ahtaammat kuin tytöille, liittyen esimerkiksi antamaasi esimerkkiin pojasta, joka pitää kynsilakasta ja haluaa leikkiä nukeilla. Mutta pohjimmiltaan tuo "tyttömäiseen poikaan" kohdistettu halveksunta on peräisin asenneviasta, että nimenomaan tyttömäisyys on ominaisuus, joka ei ole suotava. Tyttömäisiä poikia siis pilkataan, kun taas tyttöjä, joilla on poikamaisia ominaisuuksia, ihaillaan ja kannustetaaan. "Hyvän jätkänkin" leima naisella edellyttää yleensä jonkinlaista naisellisuudesta irtautumista. Tämä kaikki toisin sanoen: ne asenteet, jotka ovat vahingollisia pojille, ovat niitä samoja asenteita, jotka ovat vahingollisia myös tytöille. On siis vielä turha puhua tyttöjen ja poikien tasa-arvon kääntymisestä toisin päin.
VastaaPoistaMyös väitteesi siitä, ettei kukaan juhli poikalapsia, tai ilmaise iloaan pojan saamisesta, perustuu pelkästään omaan kokemukseesi, eikä sitä voi millään tapaa pitää yleistyksenä poikien kohtelusta Suomessa. Olet myös missannut kovin paljon uutisia, kolumneja ja mielipidetekstejä, joissa ollaan huolissaan poikien hyvinvoinnista ja heihin kohdistuvista sukupuolirooleista. Sukupuolirooleja rikkovat pojat rikkovat myös uutiskynnyksen säännöllisesti. Vastikään Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti, että häntä huolettaa nuorten poikien kokema väkivalta, joka yleensä tulkitaan vain "poikien väliseksi nahisteluksi". Opetusalan ammattilaiset ovat huolissaan poikien koulumenestyksestä.
Jos haluat Iltasatuja hoivaaville pojille, kannattaa sinun vinkata tästä markkinaraosta osaavalle lastenkirjailijalle tai tarttua itse kynään. Tuollaiselle kirjalle on aito tarve ja varmasti kysyntää. Mutta Kapinallisille tytöille omistetuista iltasaduista mielensä pahoittaminen ei vie asiaa eteenpäin. Oman sukupolveni tytöt kasvoivat prinsessasatujen keskellä, ilman kapinallisia tai rajoja rikkovia roolimalleja, joihin tyttöjen on helppo samastua.
Saa suhtautua kriittisesti, keskustelu on hyvin tervetullutta. Olen hyvinkin kartalla siitä miten esimerkiksi poikien syrjäytymisestä, lukutaidon heikkenemisestä yms. on julkisuudessa keskusteltu. Huoli poikien pärjäämisestä on siis olemassa, ei vain minulla, ja siitä myös tämä kirjoitus kumpusi. Mitään mielenpahoittamista tähän sen sijaan ei liity enkä ole millään tavalla toivomassa tasa-arvon menoa taaksepäin mitä tyttöihin tulee. Parasta olisi, että jokainen saisi olla juuri siten kuten haluaa.
PoistaMulla herää ajatus, että ehkä yksi vaikuttava tekijä näkökulmaasi on se, että teillä kasvamassa on poikia, ei poikia sekä tyttöjä.
VastaaPoistaJoudut/saat tietoisemmin pitää yllä poikien mahdollisuutta kokeilla feminiinisempiä juttuja.
Kun omassa perheessäni kasvaa neljä tyttöä ja yksi poika, niin aika sujuvasti siinä heitetään supersankarin ja prinsessan kamppeita sukupuoliroolien yli ilman, että vanhempana minun tarvitsee asiaa miettiä tai varsinkaan siihen puuttua:)
Leikit ja tekemiset menee luonnollisesti iloisesti sekaisin feminiinisestä maskuliiniseen.
Olen itse saanut 70-lukulaisena yllättävän sukupuolisensitiivisen kasvatuksen, samoin veljeni. Kiitän kyllä siitä vanhempiani.
Mutta ehkä sen vuoksi en oikein ymmärrä asiasta vouhkaamistakaan, kun se on aina ollut jollain tapaa itselle se normi. Omat nyt kasikymppiset vanhemmat on tainneet olla aikaansa edellä ;)
Aivan varmasti näkökulmaani vaikuttaa lasteni sukupuoli ja onhan tämä tietynlainen kärjistys ja yleistys, tottakai. Varmasti perheessä, jossa on sekä tyttöjä että poikia nuo roolit sekoittuvat luonnollisemmin. On myös hienoa kuulla, että jo sinun lapsuudessasi sukupuolisensitiivisyys oli osa kasvatustanne, uskon että vanhempasi olivat todella edelläkävijöitä. Minä itse rakastin vaaleansinistä lapsena, mutta kaikki vaatteeni olivat vaaleanpunaisia.
PoistaMinulle kirjoitus jätti ristiriitaisen fiiliksen. Ensinnäkin mitä tulee sedättelyyn ja sen kieltämiseen niin koen että alisteisessa asemassa olevien sävykyttääminen on yksi tapa pitää ryhmää alistettuna, siksi sallin vähemmistöille tai valta-asemassaan heikommille sen vahvemman kielenkäytön. Setämies-hengessä suosittelen tutustumaan työkaverini Jenni Karjalaisen blogiin, jossa puhutaan setäkuiskaamisesta. Sedät ovat tällä hetkellä yhteiskunnassa vallankahvassa joten heidät kannattaa tunnistaa ja heidän kanssaan täytyy myös pyrkiä kommunikoimaan.
VastaaPoistaNormittaminen on lapsille valitettavan yleistä ja itse kun on lapsensa kanssa elänyt täällä tasa-arvoisen kohtaamiseen hankkeessa mukanaolleiden päiväkotiryhmien kanssa niin huomaa välillä että tämä meidän postinumeromme on tosi oma maailmansa. Opintojen aikana olen tutustunut tähän teemaan myös nuorten osalta ja siitä lukuvinkkinä voisin suositella Normit nurin -opasta, jossa asiaa työstetään vähän isompien lasten näkökulmasta. Sen pohjalta tarkasteltuna nämä meidän pojat kuitenkin ovat kiistatta etuoikeutettuja. Avaavat he sitten television, lehden, radion tai poimivat kirjastosta sattumanvaraisen kirjan niin on enemmän kuin todennäköisestä että he löytävät itsensä näköisiä ja kuuloisia ihmisiä toimimasta.
Mutta sitten taas kun niiden äitilasien läpi katsoo tota omaa pellavapäätä niin nousee sitten pintaan se not all men -tunnetila. Että eihän nyt toi mun oman lapseni voi olla syyllinen edellisten sukupolvien perseilyyn. Sitten taas muistan että tuo samainen lapsi kuitenkin saa systemaattisesti etumatkaa elämäänsä ihan vain sukupuolensa vuoksi edellyttäen että hän onnistuu taklaamaan murrosiän karikot siten ettei tipu koulutuskelkasta. Poikien syrjäytyminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma ja pojilla se murrosikä tuppaa osumaan tosi pahaan saumaan koultusnäkökulmasta ja se on asia johon yhteiskunnan pitäisi kyetä puuttumaan. Kohdataan lapset yksilöinä eikä anneta kennenkään pudota.
Olet varmasti oikeassa ja minua enemmän ajan hermolla siitä mitä tuohon sedättely-asiaan tulee ja tutustun mainitsemaasi blogiin. Mietin vain, että tekeekö puhujien alisteinen asema sedättelystä hyväksyttävämpää kuin vallankäyttäjien tytöttely ja onko se todella ihan ok?
PoistaKiitos myös Normit nurin -vinkistä, varasin sen heti kirjastosta.
Samaa olin tulossa sanomaan kuin edellinen tuosta sedättelystä. Ja tähän: "tekeekö puhujien alisteinen asema sedättelystä hyväksyttävämpää kuin vallankäyttäjien tytöttely ja onko se todella ihan ok?" -mielestäni ehdottomasti kyllä. Ne, joilla on rakenteellista valtaa ovat täysin eri asemassa kuin sorretut ryhmät.
PoistaJa ne, jotka pyrkivät purkamaan valtarakenteita ovat yleensä myös niitä, jotka pyrkivät luomaan myös pojille väljemmät roolimallit.
Pojan äitinä olen minäkin kyllä huolissani poikien ahtaista roolimalleista ja toksisesta maskuliinisuudesta.
Mun täytyy olla eri mieltä. Ei tytöllekään ole helppoa olla erilainen. Mun tyttö halusi mennä Halloweenina lohikäärmeenä eskariin. Tehtiin sille vihreästä sametista siivet, meikattiin vihreällä ja kultaisella glitterillä hurjat kasvot ja laitettiin tukka vihreäksi irokeesiksi. Koululaiset tuijotti ja eskarilaiset tuijotti. Ei kuulemma enää ikinä mene lohikäärmeenä minnekään. Kyllä se tyttöjen maailmakin aika tiukkaa Frozenin Elsaa ja Annaa edelleen on ja kaikki siitä poikkeava nitistetään ryhmäpaineen alla hyvin äkkiä.
VastaaPoistaVitsi miten kurjaa kuulla. Olen pannut merkille Frozenin ja prinsessoiden edustuksen kaikessa vaatteista synttärikutsuihin ja leikkeihin. Siinä pitää olla rohkea, että uskaltaa olla se Batman tai vaikka lohikäärme joukossa.
PoistaKahden pojan ja yhden tytön äitinä ymmärrän kirjoituksesi oikein hyvin, mutta samalla myös ymmärrän muutaman kommentoijankin näkökulman. Tilanteeni on nimittäin se, että hermostun vuorotellen poikien ja tytön puolesta ;) ja olen tulkinnut sen niin, ettei kummankaan sukupuolen edustajalla ole tässä maailmassa aina helppoa. Toinen poikani on herkkä tutkiskelija ja toinen raisumpi urheilijatyyppi eli periaatteessa voisin vielä tuohtua siitäkin, miten heihin samasta sukupuolesta huolimatta kohdellaan esimerkiksi koulussa eri tavalla.
VastaaPoistaHaluan, että lapseni kasvavat onnellisiksi ja itsenäisiksi yksilöiksi, mutta ikävä kyllä en usko, että tämä maailma koskaan on valmis siihen, ettei minkäänlaisia sukupuoleen liittyviä stereotypioita olisi eli aina tulee vastaan tilanteita molemmille sukupuolille, jossa joku olettaa heidän olevan tietynlaisia johtuen sukupuolestaan. Äiteinä olemme tietysti jokainen vastuussa siitä minkälaisen mallin lastemme päähän kasvatamme, mutta aina tulee joukossa olemaan sellaisia, jotka haluavat pitää nämä stereotypiat hengissä.
Ei tämä maailma tosiaan koskaan taida olla valmis, mutta olisi edes valmiimpi. Sama pätee koulumaailmaan, jossa tietynlainen oppilas ei olisi se ideaali, vaan jokainen omana itsenään hyväksytty.
PoistaMikä ihme siinä on että vieläkin jaksetaan väittää et "naisen euro on vähemmän kuin miehen euro". pää pois perseestä nyt jo. Selitetty miljoonaan kertaan, että miksi miehet tienaavat enemmän kuin naiset.. HUOH!
VastaaPoistaToisaalta nyt kun luki vähän pidemmälle tätä postausta ni ymmärrän miksi haluat vielä uskoa, että naisen euro on vähemmän kuin miehen euro. Olet feministi. Aivosi ovat viritetty äärimmilleen huomaamaan jokaisen naisia sorsivan epäkohdan. Omistat nenän joka haluaa nuuhkaista jokaisen herneen sieraimeen. Etkä usko järki puhetta, vaan kapinoit tyhjänpäiväisin argumentein. Tietysti VAIN ja ainoastaan naisille maailma on epäreilu, ei miehille.
PoistaNiin, itse asiassa tässä tekstissähän puhutaan koko ajan pienten poikien puolesta. Että jos vielä lukisit kerran läpi ja tällä kertaa ajatuksella. :)
PoistaKyllä Kyllä, mutta silti sinun tekstejäsi yhtä enempää luettuani taisin osua oikeaan, että kirjoittaja on feministi? Pieniä vihjeitä oli ilmassa. Selitätkö silti tuon, että naisen euro olisi 80snt? Asia on niin moneen kertaan jo todettu että näin EI OLE. Silti vaan halutaan ymmärtää asioita väärin ja jopa hieman loukkaantua täysin valheellisista väitteistä jotka eivät perustu mihinkään.
PoistaTottakai olen feministi, tahdonhan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ei siihen vihjeitä tarvita, kyllä se aivan avoimesti on täällä kerrottu. Mitä taas sukupuolten väliseen palkkaeroon tulee, löytyy tutkimuksia asiasta eri ammattiliittojen taholta sekä Tilastokeskuksen julkaisemana. Toivottavasti et tartu tuohon kahdeksaankymmeneen senttiin, sehän on vain asian näkyväksi tekevä kielikuva. Totuus kuitenkin valitettavasti on yhä se, että samasta työstä maksetaan turhan usein erisuuruinen korvaus.
PoistaAinoa miten tämä mukamas palkkaero voitaisiin todeta on, että saman firman sisällä kaksi täysin saman kokemuksen ja työnkuvan omaavaa, miehen ja naisen palkkoja vertailtaisiin keskenään. Veikkaan että tulos olisi täysin sama palkka, täysin samasta työstä. Kun lähdetään valtakunnallisesti/ammattiliittojen toimesta vertaamaan Mattien ja Mikkojen palkkoja niin veikkaan, että jompien kumpien palkka on "Mikkojen/Mattien 80snt".
VastaaPoista